Yksinainen

Täytän kohta 46 eikä yhtään tunnu, että elämällä ei olisi vielä jotain tarjottavaa. Asiani ovat kaiken kaikkiaan ihan ok, mutta yksinäisyyden henki istuu olkapäällä ja supattaa, että ei olisi yhtään myöhäistä vielä löytää ystäviä.
Muodollisesti olen hyvin epäpätevä: reilusti ylipainoinen enkä likinäköisiä silmiäni siristelemälläkään näe peilistä minkään luokan kaunotarta.
Asun pääkaupunkiseudulla yksikseni, käyn töissä ja mielelläni kävisin jossain muuallakin, mutta eihän se ole yhtään kivaa aina mennä jonnekin yksin.
Olen hieman myös arahko ja ujohko, mutta uskon siitä vaivasta pääseväni tutustumalla ensin vaikka kirjoittelemalla.
Asiallisiin vastauksiin vastaan oikein mielelläni, asiattomia odottaa sujautus pyörimään jonnekin nettiavaruuden äärettämyyteen.

[email protected]
0412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ankara kirjoitti:

Täytän kohta 46 eikä yhtään tunnu, että elämällä ei olisi vielä jotain tarjottavaa. Asiani ovat kaiken kaikkiaan ihan ok, mutta yksinäisyyden henki istuu olkapäällä ja supattaa, että ei olisi yhtään myöhäistä vielä löytää ystäviä.
Muodollisesti olen hyvin epäpätevä: reilusti ylipainoinen enkä likinäköisiä silmiäni siristelemälläkään näe peilistä minkään luokan kaunotarta.
Asun pääkaupunkiseudulla yksikseni, käyn töissä ja mielelläni kävisin jossain muuallakin, mutta eihän se ole yhtään kivaa aina mennä jonnekin yksin.
Olen hieman myös arahko ja ujohko, mutta uskon siitä vaivasta pääseväni tutustumalla ensin vaikka kirjoittelemalla.
Asiallisiin vastauksiin vastaan oikein mielelläni, asiattomia odottaa sujautus pyörimään jonnekin nettiavaruuden äärettämyyteen.

[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu