Tälläkin palstalla kirjoitetaan paljon siitä, millaisia tunteita uuden puolison lapset herättävät.
Itselläni on takana uusperheilyä jo kuusi vuotta, ja olen varmasti käynyt läpi nuo kaikki tunteiden kirjot.
Aluksi olin umpirakastunut mieheeni mutta koin hänen lapsensa aivan vieraiksi, ja niinhän he aluksi olivatkin. Miehen lapset olivat aluksi kovin mustasukkaisia ja esim. kävellessämme ulkona tulvat väliimme ettemme voineet kävellä käsi kädessä, joten kyllä minäkin olin mustasukkainen, näin jälkeen päin ajateltuna koen että tunteeni olivat aika lapselliset mutta myönnän että näin koin.
Sitten aloimme tutustumaan miehen lasten kanssa paremmin. Tuli vaihe, jolloin ärsyynnyin heidän tekemisistään ja sanomisistaan erittäin paljon. Olin todella herkkänahkainen ja nakkelin niskoja pienimmästäkin, ja mies-raukka oli siinä välissä.
Pikku hiljaa opin kuitenkin nauttimaan miehen lasten seurasta, enkä ottanut nokkiini vaikka heiltä olisikin jotain pientä asiattomuutta tullut. Tajusin, että minun pitää olla aikuinen ja käyttäytyä aikuismaisesti, keskenkasvuiselta ei vielä voi odottaa aikuismaista käytöstä.
Nyt minulla on miehen lapsiin erittäin lämpimät välit ja pidän heistä erittäin paljon. Väitän, ettei kumppanin lapsia tarvitse oppia rakastamaan jotta suhde on hyvä. Pääasia on että käyttäytyy rakentavasti ja kunnoittaa lapsia.
Siis te jotka painitte noiden negatiivisten tunteiden kanssa, antakaa itselle aikaa, ja antakaa aikaa myös suhteellenne kumppaninne lapsiin. Kaikki ottaa aikansa, mutta uskon että jokaisella tilanne helpottuu ajan kanssa.
Itselläni on takana uusperheilyä jo kuusi vuotta, ja olen varmasti käynyt läpi nuo kaikki tunteiden kirjot.
Aluksi olin umpirakastunut mieheeni mutta koin hänen lapsensa aivan vieraiksi, ja niinhän he aluksi olivatkin. Miehen lapset olivat aluksi kovin mustasukkaisia ja esim. kävellessämme ulkona tulvat väliimme ettemme voineet kävellä käsi kädessä, joten kyllä minäkin olin mustasukkainen, näin jälkeen päin ajateltuna koen että tunteeni olivat aika lapselliset mutta myönnän että näin koin.
Sitten aloimme tutustumaan miehen lasten kanssa paremmin. Tuli vaihe, jolloin ärsyynnyin heidän tekemisistään ja sanomisistaan erittäin paljon. Olin todella herkkänahkainen ja nakkelin niskoja pienimmästäkin, ja mies-raukka oli siinä välissä.
Pikku hiljaa opin kuitenkin nauttimaan miehen lasten seurasta, enkä ottanut nokkiini vaikka heiltä olisikin jotain pientä asiattomuutta tullut. Tajusin, että minun pitää olla aikuinen ja käyttäytyä aikuismaisesti, keskenkasvuiselta ei vielä voi odottaa aikuismaista käytöstä.
Nyt minulla on miehen lapsiin erittäin lämpimät välit ja pidän heistä erittäin paljon. Väitän, ettei kumppanin lapsia tarvitse oppia rakastamaan jotta suhde on hyvä. Pääasia on että käyttäytyy rakentavasti ja kunnoittaa lapsia.
Siis te jotka painitte noiden negatiivisten tunteiden kanssa, antakaa itselle aikaa, ja antakaa aikaa myös suhteellenne kumppaninne lapsiin. Kaikki ottaa aikansa, mutta uskon että jokaisella tilanne helpottuu ajan kanssa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
onneks käy harvoin ja silloinkin yritän lastemme kanssa olla poissa mahdollisimaan paljon. Heidän jäljiltään aina saa tehdä suursiivouksen, tiskata jättitiskin ja talo haisee niin tunkkaiselta, että toivoisi aina, että vierailut jäisivät pois, ettei tarvi putsata koko kämppää yksien kakaraoiden tähden. En ymmärrä miten mies itsekkään heitä jaksaa katella, pakolla varmaan kun ex vaimo tunkee ne meille jotta itse pääsee rilluttelemaan. Minun lapet eivät myöskään kaipaa häiriköiviä ylimääräisiä tenavia meille. He pitävätkin huoneittensa ovet aina lukossa, ettei ne mee sinne ja sotke heidän huoneita tai likaa muuten.
eihän sulla ole uusperhettä, ei edes perhettä. Yksin raukka asut, ihan yksin ja kiukuttelet puutteessas.
kuten minulla onneksi ex kumppani ei ole meidän perhe elämään pahemmin puuttunut. se selkeyttää asioita paljon aivan varmasti kun ei kukaan hauku ketään tunge toisen elämään ja lapset meillä pääasiassa:) silleenkin niihin tutustuu helposti kun viettää aikaa niiden kanssa:D
niin no, kuka näitä jaksaa?
että oikein porvoja, kas kun ei pornoja.
Ei sua kukaan enää jaksa sääliä eikä edes vihata.
Sä vaan olet välttämätön paha, joka kulkee tän palstan
mukana. No, okei myönnän, kyllä mä sua säälin, jos oisin noin
yksinäinen katkera ämmä kuin sinä, en tiedä miten selviäisin.
Onneksi mulla on kuitenkin rakastava mies ja omat ja miehen lapset
joilta saa rakkautta.
Riudu sä vaan yksinäsi.
vaikka muut nauraa sun sinisilmäisyydelle. Uskot sitä mitä itse haluat... hih...
Miten sä olet tyhmä hih
muuta kun katkera vanha kurppa.
jokaisella uudella vaimolla lapsineen olisi parempi elää. Mutta kun niiden lasten äiti ei osaa hoitaa omia lapsiaan, niin pitää tunkee miehen uutteen perheeseen väkisin häiristemään.
Pitäisi ymmärtää että ne lapset olivat jo olemassa,ennen sitä toista liittoa..
Mikä siis oikeuttaa sinut kommentoimaan noin typerästi?Miksi ylennät itsesi..kyse on kuitenkin lasten oikeudesta tavata etäällä asuvaa vanhempaa.
voiko aikuinen ihminen kirjoittaa noin... siis oikeasti.
Taitaa henkiseltä tasoltaan ainakin olla sellaisen....7-vuotiaan tasoa.
Tutustuin pari vuotta sitten puolisoni lapsiin. Edellisessä suhteessa tulin hyvin toimeen lapsen kanssa, jäin häntä eron jälkeen kaipaamaankin. Yleensä pidän lapsisita, joita näen työn ja suvun kautta. Nykyisen puolisoni lapset ovat jääneet vieraiksi. Lyhyesti: ovat isänsä kanssa tekemisissä, jos siitä on välitöntä taloudellista hyötyä. Tottakai mietin millainen isä on ollut lapsilleen, kun välit ovat tällaiset, mikä osuus on murrosiän temppuvaiheella. Tosin elin murrosiänkin ex- lapsipuolen kanssa, välit oli läheiset isän ja minunkin kanssa. Mahdollista on myös että lasten äiti kaataa katkeruutensa isä-lapsisuhteen vahingoittamiseen. Mutta silti ihmettelen kuinka lapset hyljeksivät isäänsä, mikään ei kelpaa tai "kiinnosta". Ainut mihin hän kelpaa on maksajan rooli.
tapaamisiin. Vaikkei isä lapsiaan ikinä näkisi, joutuu hän silti maksamaan, se ei poista sitä velvollisuutta. Miksi sinä olet siitä katkera? Ihmettelen, et miksi miehet yleensäkään tekee uusia lapsia, kun tietää et joutuu niistä maksamaan, vaikkei näkisikään?
Isä maksaa elatusmaksun ajallaan ja juuri ex-vaimon esittämän summan, eikä se liity tapaamisiin. Enkä protestoi maksua mitenkään. Harmittaa vaan tapa: osta mulle tietokone, mopo... ja saa ihan vapaasti ostaa, enhän minä niitä maksa. Jos jotain ei osteta silmänräpäyksessä tai kalleinta mallia, ei sitten tulla tapaamisiinkaan. Aina ei ole varaa hankintoihin. Yksi lapsista käy pari kertaa vuodessa ja mihinkään isän sukulaisiin hän ei lähtenyt eron jälkeen. Nyt on tulossa rippijuhlat, kysyi milloin on isänpuolen juhlat ja kertoi mitä haluaa rippilahjaa, ihan pokkana vaan.