Joensuu-Koli

Kesälomaa tässä aloittelen ja kysäisen, kun meitä on joka puolelta Suomea täällä sivuilla, että oisko kellään kokemusta Joensuu-Koli-risteilystä? Itse olen Keski-Suomesta. Matkailu-sivulle tietysti joidenkin mielestä tämäkin kysymys kuuluu...mutta kysäisen kuitenkin...
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oman rakkaani kanssa juhannuspäivänä heitettiin tämä reissu. Laiva lähti joensuun satamasta joskus kymmenen maissa ja perillä kolilla oltiin joskus viiden-kuuden maissa. Hienoja jokimaisemia, kanavia ja pieliselläkin siis mennään vähän matkaa ennen määränpäätä kolia. Kannella mukava istuskella ja sisältäkin näkee hyvin maisemia! Matka ei tuntunut pitkältä. Pieni sade ei siis haittaa, kaatosateella tuskin kannattaa lähteä. Kantsii ottaa eväät mukaan. Perillä kolilla oli aikaa parisen tuntia käydä huipulla katselemassa maisemia ja takaisin joensuuhun mentiin bussilla ja perillä oltiin joskus yhdeksän maissa. Eli koko päivä siinä vierähti, mutta mukavaa kyllä oli! Varsinkin jos seura on hyvä!:)

Äänestä
  • Kiitoksia sinulle vastauksesta. Matka on sitten varattu, teemme risteilyn Joensuu-Koli-Joensuu, olemme Kolilla hotellissa yön. Voinee vain olla rankka, olen perjantaina yöhön "töissä", talkoohommissa ja matkaa täältä n. 300km Joensuuhun ja lähtö la klo 10.00. No, kerran kesässä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keltainen kuu kirjoitti:

Kesälomaa tässä aloittelen ja kysäisen, kun meitä on joka puolelta Suomea täällä sivuilla, että oisko kellään kokemusta Joensuu-Koli-risteilystä? Itse olen Keski-Suomesta. Matkailu-sivulle tietysti joidenkin mielestä tämäkin kysymys kuuluu...mutta kysäisen kuitenkin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu