Fixi oy - muita kokemuksia?

köyhdytetty

Onko muilla kokemusta Fixi oy:stä? Olivat myyneet itsenä pienen ja uuden asuintalon ilmastoinnin puhdistukseen. Sanoivat työn kestävän neljä tuntia, mutta kestikin vain kaksi. Laskua tuli lähes 700€!

Lisäksi myrkkyjen käyttö kiellettiin, mutta käyttivät silti ja lisäsivät sen vielä laskuunkin.

Kuinkakohan pahaa kusetusta tuo nyt oli ja pyytävätkö aina tuollaisia hintoja?

249

47716

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sopinut etukäteen

      hinnan? Jos myrkkyjen käyttö on kielletty, niin ei niitä tarvitse maksaa.

    • millaisia??

      Jos ilmastointihormien desinfiointiin käytettävää spriitä pitää myrkkynä, niin sitähän se onkin, sisäisesti käytettynä. Moni vain ilomielin kippaa huiviin lääkäriltä saamansa reseptipirtut. Ilmastointihormissa kyseisestä aineesta ei ole läheskään yhtä suurta vaaraa, kuin maksassa. Itse asiassa se haihtuu sieltä melkein saman tien.

      Kysyitkö hinnan etukäteen? Oliko yksi vai useampi mies tekemässä? Saatko työn osuudesta kotitalousvähennystä?

    • Ihan tyytyväinen

      Meillä kokemus lähes vuoden takaa ja ihan ok. Hinta ei tosiaankaan halvimmasta päästä, mutta melkein koko summan sai omavastuun jälkeen vähentää verotuksessa. Palvelu ihan asiallista.

      • noilla lisäjutuilla,

        teetin kanavien putsauksen toisella Vantaalaisella firmalla
        prisataa halvemmalla ja olen tyytyväinen.

      • Putsari pete
        noilla lisäjutuilla, kirjoitti:

        teetin kanavien putsauksen toisella Vantaalaisella firmalla
        prisataa halvemmalla ja olen tyytyväinen.

        Aina on näitä ämpäriurakoitsijoita kun tekee halvemmalla kun kauan toimineet isomat alan yritykset !
        Halvin ei ole aina para, ilmastointi ja ilmanvaihtokanavat on välillä pakko puhdistaa.

        Kyllähä autoa ja hampaitakin pestään.

        Savupiippuakin pitää nuohota !

        Usein vain se unohdetaan mikä ei näy !

    • HyvänTyönTekivät

      Itselläni on kokemusta kyseisestä firmasta. Olen erittäin tyytyväinen myyjän/huoltomiesten toimintaan. Hinta-Laatusuhde kohdillaan, tein saman työn pienemmällä yrityksellä 5vuotta sitten ja maksoin huomattavasti vähemmän, mutta en kyllä saanutkaan rahalla samanlaista vastinetta kuin nyt. http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/lifestyle/joka_kodin_asuntomarkkinat/ohjelma__koti_kunnossa_2009?854445 Tämä yritys on ollut mtv3, joka kodin asunto markkinoissakin. Tiedän kyllä jatkossakin, mikä yritys huoltaa meidän iv-kanavat!

      • heihei fixi

        kysykääpä paikalliselta nuohoojalta, on monesti samat vehkeet ja homma toimii ja hinta jotain toista luokkaa, 100m2 talo, yhdessä kerroksessa, koneellinen poisto (s,ph,vh,wc,k) 220e oulussa

      • ihan tyytyväinen
        heihei fixi kirjoitti:

        kysykääpä paikalliselta nuohoojalta, on monesti samat vehkeet ja homma toimii ja hinta jotain toista luokkaa, 100m2 talo, yhdessä kerroksessa, koneellinen poisto (s,ph,vh,wc,k) 220e oulussa

        aivan, tulee ehkä halvemmaksi, nuohoojaa sain vain itse odottaa 1,5 vuotta, sitten tuli fixiltä soitto, 1,5 viikon päästä jo kanavat puhtaana, hyvä oli palvelu.

      • tt

        Hyvä mainos pelle!

      • amaerkki

        Saahan sitä maksaa tollasia hintoja,jos on ylimääräistä rahaa paljon.ilmastoinnin puhdistuksen hinta sis.mittaus ja säätö n.500-600 norm. talossa.

    • Kiitos Fixi

      Teetin puhdistuksen myös ja olen samaa mieltä että hinta-laatu suhde on erittäin hyvä. Hinta ehkä korkeampi, mutta ne, jotka panostavat oman kodin kunnossapidossa laatuun, Fixi Oy on erittäin hyvä vaihtoehto. Myyntineuvottelijatkin ovat erittäin asiantuntevia ja työ oli juuri sellainen kun minulle kerrottiin. Mielestäni desifiointi vain raikasti sisäilman. Se onkin ilmeisesti Fixillä 100e arvoinen lisäpalvelu , kuten minulle kerrottiin. Aijon puhdistaa IV-kanavat tästä lähin 5v välein, Fixi Oy puhdistajana.

      • Ex IV-mies

        Olen nuohooja ja teen itse samanlaisia IV-järjestelmän huoltotöitä. Tilasin mielenkiinnosta tälläisen työn kotiini, koska myyjä kehui töitä Suomen parhaaksi. Olen todella samaan mieltä! Olen melkein kokonaan lopettanut itse tälläiset työt, koska ajattelin että ihmisillä on oikeus saada kotiin tämän vertainen, todella alan ammattilaisen tekemä työ. Tälläisiä yrityksiä tarvitaan Suomessa. Tyytyväisyys takuu jäi työstä, ja kyllä olen takuu varmasti tyytyväinen!

      • hahahahahhahahahahaa
        Ex IV-mies kirjoitti:

        Täällä Fixin myyjät kehumassa :D

      • itsefixaaja
        hahahahahhahahahahaa kirjoitti:

        Täällä Fixin myyjät kehumassa :D

        minäkin olen luopunut jopa vessassa käynnistä, soitan vaan fixille ja ne paskovat puolestani. Olen ollut erittäin tyytyväinen palveluun, kallistahan se on mutta vessapaperia ei tarvitse ostaa lainkaan, joten pitkässä juoksussa rahat tulevat korkojen kanssa takaisin.

      • höpö höpö
        Ex IV-mies kirjoitti:

        Olen nuohooja ja teen itse samanlaisia IV-järjestelmän huoltotöitä. Tilasin mielenkiinnosta tälläisen työn kotiini, koska myyjä kehui töitä Suomen parhaaksi. Olen todella samaan mieltä! Olen melkein kokonaan lopettanut itse tälläiset työt, koska ajattelin että ihmisillä on oikeus saada kotiin tämän vertainen, todella alan ammattilaisen tekemä työ. Tälläisiä yrityksiä tarvitaan Suomessa. Tyytyväisyys takuu jäi työstä, ja kyllä olen takuu varmasti tyytyväinen!

        vaimon kanssa oli hankaluuksia saada lainan lokakuun lyhennys maksettua niin soitin Fixin myyjälle, ja nehän mukavasti lupasivat maksaa yhden erän. Kyllähän kaikilla on oikeus todelliseen asiakaspalveluun.
        Minkä takia koira nuolee omia muniaan? - Koska se voi!

      • rouva7
        höpö höpö kirjoitti:

        vaimon kanssa oli hankaluuksia saada lainan lokakuun lyhennys maksettua niin soitin Fixin myyjälle, ja nehän mukavasti lupasivat maksaa yhden erän. Kyllähän kaikilla on oikeus todelliseen asiakaspalveluun.
        Minkä takia koira nuolee omia muniaan? - Koska se voi!

        ....hittolainen....onhan noita muitakin alan firmoja....ja aivan varmasti yhtä hyviä, tosin hieman edukkaampia....aina ei kallein ole paras....jos olisi, niin jannut varmaan markkinoisivat palveluaan myös as oy.lle....niissä kun mennään tarjousten mukaan....ovat vaan hoksanneet että ok-talot ovat oiva kohde myydä "special"-tuote.....

      • ent.käyttöpäälikkö
        rouva7 kirjoitti:

        ....hittolainen....onhan noita muitakin alan firmoja....ja aivan varmasti yhtä hyviä, tosin hieman edukkaampia....aina ei kallein ole paras....jos olisi, niin jannut varmaan markkinoisivat palveluaan myös as oy.lle....niissä kun mennään tarjousten mukaan....ovat vaan hoksanneet että ok-talot ovat oiva kohde myydä "special"-tuote.....

        Meillä oli omakotitalon vessan ja keittiötuulettimen poistokanavien puhdistustarve. Vessasta suora putki katolle, samoin keittiön tuulettimesta. Tein sopimuksen Fixi Oy:n kanssa. Putsaajat tulivat viipyivät n. 1,5 h. Hinta 310 euroa. Hintaa pidän sopivana huomioiden matkakustannukset hyväkuntoisen kaluston kuoletukset, myyntikustannukset jne.
        Huomioita; myynti amatöörimäistä, omakehu voisi olla vaisumpaa, sähköpostin kautta kommunikointi puuttui. Ihmettelin, miksi hinnoittelu perustui asunnon pinta-alaan, siihen sain vastauksen työn suorittajalta. Kiitokset työnsuorittajille, he olivat käytökseltään asiallisia.

        Toivotan Fixi OY:lle työn täyttämiä vuosia.

      • Nuohoojamestari
        Ex IV-mies kirjoitti:

        Olen nuohooja ja teen itse samanlaisia IV-järjestelmän huoltotöitä. Tilasin mielenkiinnosta tälläisen työn kotiini, koska myyjä kehui töitä Suomen parhaaksi. Olen todella samaan mieltä! Olen melkein kokonaan lopettanut itse tälläiset työt, koska ajattelin että ihmisillä on oikeus saada kotiin tämän vertainen, todella alan ammattilaisen tekemä työ. Tälläisiä yrityksiä tarvitaan Suomessa. Tyytyväisyys takuu jäi työstä, ja kyllä olen takuu varmasti tyytyväinen!

        Toi oli kyllä kauheinta potaskaa mitä ikinä oon kuullut.
        Voisinko kysyä sulta mitä mm.nuohoojan koulutuksessa käydään tänä päivänä läpi haloo iv.puhdistusta .
        Kuka teki ainoastaan iv.puhdistuksia ennen vuotta 95.No nuohoojat tietty ei kukaan muu saanut edes lainmukaan tehdäkään.Joten jos sä todella olisit nuohooja niin tietäisit ettei Fixin väen mielessä tosiaan ole muu kuin rahastus.Helppo myydä palvelua,josta asiakkaat eivät välttämättä tiedä kuinka työ pitäisi suorittaa hyvien tapojen mukaisesti,ja josta tänä päivänä voisi olla alan tutkinto myös suoritettuna.
        Jos omakotitalon iv.puhdistus/mittaus suoritetaan 3tunnissa 2miestä niin työ on suoritettuna päin persettä anteeksi vain,mutta kun itse olen suorittanut kyseisiä tehtäviä omakotitalosta-sairaalaan vuodesta 93,ja koulutankin ihmisiä tällä saralla niin tietänen mitä puhun.Tommosen työn perästä täytyisi käydä jonkun tarkistamassa hieman työn jälkeä ja jos todetaan,että työ puutteellisesti suoritettu niin asiakkaalle rahat takaisin tai työ suoritettaisiin valvotusti uudelleen.Oikeesti ihmiset laskekaa vähän paljon kannattaa maksaa 2-3tunnin työstä jossa veloitus kohdistuu nimenomaan työnosuuteen,jos ette jostain syystä halua käyttää nuohoojan palveluita niin pyydelkää kilpailevia tarjouksia esim joltain iv.asennus firmalta heilläkin pitäisi olla kohtuullisen hyvä pätevyys kyseiseen tehtävään.

      • iv-ammattilainen
        Nuohoojamestari kirjoitti:

        Nuohoojat on saanut tehdä -95 vuotta ennen mitä haluaa ku sen jälkeen niitä tehdään muullakin ku pölyimurilla ja vessanpönttöharjalla.jos joku haluaa tehdä kanaviston puhdistuksen niin suosittelen fixiä tai jotain muuta vastaavaa firmaa....nuohoojat voi nuohoilla vaan niitä savupiippuja eikä sotkea ihmisten iv-järkestelmiä...

      • fixi is the best
        Ex IV-mies kirjoitti:

        Olen nuohooja ja teen itse samanlaisia IV-järjestelmän huoltotöitä. Tilasin mielenkiinnosta tälläisen työn kotiini, koska myyjä kehui töitä Suomen parhaaksi. Olen todella samaan mieltä! Olen melkein kokonaan lopettanut itse tälläiset työt, koska ajattelin että ihmisillä on oikeus saada kotiin tämän vertainen, todella alan ammattilaisen tekemä työ. Tälläisiä yrityksiä tarvitaan Suomessa. Tyytyväisyys takuu jäi työstä, ja kyllä olen takuu varmasti tyytyväinen!

        Minäkin lopetin omat työni koska fixi on niiin hyvä.nyt olen työtön.

        fixi on paras

      • Jarppi
        hahahahahhahahahahaa kirjoitti:

        Täällä Fixin myyjät kehumassa :D

        Aivan samaa mieltä!

      • adassa
        Ex IV-mies kirjoitti:

        Olen nuohooja ja teen itse samanlaisia IV-järjestelmän huoltotöitä. Tilasin mielenkiinnosta tälläisen työn kotiini, koska myyjä kehui töitä Suomen parhaaksi. Olen todella samaan mieltä! Olen melkein kokonaan lopettanut itse tälläiset työt, koska ajattelin että ihmisillä on oikeus saada kotiin tämän vertainen, todella alan ammattilaisen tekemä työ. Tälläisiä yrityksiä tarvitaan Suomessa. Tyytyväisyys takuu jäi työstä, ja kyllä olen takuu varmasti tyytyväinen!

        On kyllä vissii fixin toimitusjohtaja kehuskelemassa :)

      • Pysykööt_kaukana
        hahahahahhahahahahaa kirjoitti:

        Täällä Fixin myyjät kehumassa :D

        Eihän täällä mitään muita kommentoijia olekkaan kuin fixiläisiä. Tulipa itselleni sellainen kokemus tästä lafkasta, että pysykööt erittäin kaukana ja pysyvästi.

    • Huijarit

      Sanon minä.
      Työ kunnolla suoritettuna kestää varmasti kauemmin kuin 2 tuntia.
      Väittäisin että kun työ tehdään kunnolla että se kestää ainakin tuon 4 tuntia.

      Jos vain tehdään kaikki työt mm.
      - kanavien harjaamiset (myös raitis- ja jäteilmakanavat)
      - venttiilien pesemien
      - puhaltimien irroittaminen ja kunnollinen puhdistus
      - lto-kuution/kiekon peseminen
      - koneen sisustan puhdistaminen myös pesuaineella pyhkien
      - mahdollinen desinfionti
      - ilmamäärien säätö johon pitää sisältyä mittauspöytäkirja
      - ja ehdottomasti tärkeimpänä RIITTÄVÄ OPASTUS

      Tuolla vauhdilla kyseinen firma ehtii puhdistamaan hyvinkin 3-4 omakotitaloa päivässä
      Hintaa kertyy yhteensä vaivaiset 2800€ päivälle mahdolliset lisätyöt.
      Olikohan mahdollisesti hieman rahastamisen makua...?
      Saman työn hoitaa monet huomattavasti edullisemmin eikä varmasti tee puhdistusta kahdessa tunnissa!

      • RAM_72

        Hyvin tehtynä ja luetelluin toimenpitein ei ammattilainen tee työtä missään tapauksessa alle neljän tunnin. Kusetusfirma, oikein rahat pois meiniki tuntuu olevan, ymmärtäisin hinnan jos laatu vastaisi laskua, mutta ei niin ei.. Fixi lisäksi kalliimpi kuin muut, aina ei rahallakaan laatua...

      • Valohii76

        Rehellisisti puhuttuna noin 200m2 talossa menee aikaa 6h / permies. Tähän lisätään mittauspöytäkirjojen puhtaaksi kirjoitus. Yleensä asuntoon pääsee vasta klo 8:00 aamulla joten työt pitää laskuttaa kahdelta mieheltä koko päivän osalta km piste

    • Niksi Yo

      Tekivät taloyhtiössämme perusteellisen kanavien puhdistuksen. Puhdasta tuli. Yksi asia mikä jäi erityisesti hatuttamaan, ja joka huomattiin vasta reilu 6kk myöhemmin koska _luotettiin_ lupaukseen; pyynnöistä huolimatta olivat vaihtaneet IV-koneeseen halvimmat mahdolliset villasukkatarvikesuodattimet vaikka erikseen vaadittiin kunnollisia. Kunnollinen on venyvä käsite, oma moka. Kannattaa tarkistaa työn jälki ja toimituksen sisältö siltä osin kuin se on mahdollista, vaikka mitä luvataan.

      • LAHTI(nen)

        Kyllä puhelimessa luvataan kaikki maan ja taivaan väliltä.

        -Huippuvälineet minkä takia korkeampi hinta noh eihän siinä mutta kun muiltakin löytyy samaa kalustoa jne.
        -Aikaa menee 4tuntia, kuitenkin työnsuorittajat poistuvat viimeistään parissa tunnissa kiireellä kun on samalle päivää 3-4 työmaata niin ei siinä ehdi lähellekkään 4:ää tuntia yhdessä asunnossa olemaan, pistää vaan mietityttämään tuleeko kunnolla tehtyä!
        -Ammattitaidon puutetta ainakin meillä käyneellä työporukalla ilmanvaihtokoneen käytön suhteen eli myöskin käytön opastus jäi saamatta.

        Joten johtopäätös on, seuraava ilmanvaihdonpuhdistusta ei tee enää FIXI OY

      • mummo3
        LAHTI(nen) kirjoitti:

        Luvattiinko työstä tyytyväisyystakuu? Jos on huonosti tehty, teetä uudestaan!

      • eifixu
        mummo3 kirjoitti:

        Luvattiinko työstä tyytyväisyystakuu? Jos on huonosti tehty, teetä uudestaan!

        Agressiivinen myyjä. Tulisivat heti huomenna kun ollaan teilläpäin(ettei kerkii peruun). Ajavat kuitenkin päivittäin firmaansa/koteihinsa. Huomauttaessani yhden hormin unohduksesta pölyt imaistiin iv-koneen voimalla pois, eli ovat jossain poistoputkessa. Ilmansuodatin liian paksu(läpivirtausvastus suuri, säädettäessä tulovirtaus ei riitänyt annettuihin säätöarvoihin). Kommenttina "sul on tehoton koje". Kuitenkin poistopuolen tehot riittivät(saman tehoiset moottorit molemmin puolin). Aikani mietittyäni mitä kaikkea tekivät hokasin että raitis-/jäteilmakanavat iv-koneelta ulos jäivät kokonaan puhdistamatta. Soittaessani firmaan, epäilivät etten tullut toimeen kavereiden kanssa kun huomautin "unohduksesta". No tulivathan sitten muutaman päivän päästä ne nuohoomaan ja desinfioimaan(mut olikin eri kaverit). Et silleen! Jäi pa¨¨¨¨n maku hommasta. Ja halvempiakin on (kysyessäni tarjousta kilpailevalta jälkikäteen).

    • hujani

      Fixin tarjous 765€. Turussa kysytty kolmesta alan yrityksetä. Sama homma n. 350-450€ että sillä lailla. terv. tare

      • ex fixi

        älkää hyvät ihmiset ottako fixin duunareit puhdistaa ilmastointianne.siitä firmasta on lähteny melkei kaikki jotka osaa hommansa.miettikää nyt jos firma ottaa duunii noit finni naamoi tuolt työkkärist ja ne on 2 päivää ammattilaisen mukana ni sit jo kuulemma osaavat hommat firman mielest.olen nimittäin ollut tos firmas ja en voi kyl muut sanoo ku et voi vi..u mitä toimintaa niillä on.ÄLKÄÄ antako niitten myyjien puhuu teitä ympäri,NE KUSETTAA kaikkia jopa omia duunareita.en suosittele kenellekkää fixiä.

      • Suomipeli jes
        ex fixi kirjoitti:

        Taijat olla "ex fixi" kohtuu katkera äijä, kenties kilpailija ko tuollalain mesoot=) Meil kävi puhistaa pari fixin miestä ja itteni mielestä tekivät hyvin työn. -92 rakennettu talo ja lämmöntalteenotto. Antovat hyviä neuvoja esim. lto-kennon puhistamisee ko en oo tajunnu et sitäki ois hyvä puhistaa ja se oliki meleko psknen. Mieti nyt jos nuo noin kymmenentuhatta omakotitaloa puhistaa vuojessa nii ei varmaa kusettamalla ois nuin pitkälle selvinny. Sain yheltä kilpailijalta 400e kalliimman tarjouksen, ne kävi meil kotona tarjoomassa. Olihan nuita halvempia tarjouksia mut kyl mä tuohon työhön olin tyytyväinen ainakin verrattuna nuohoojan palveluun joka kävi vuostuhanne alussa nimittäi teki semmosen lisätyön et maalas meijä uudet valkoset matot, arvakkaa vaa mil väril eikä ollu vaimo tyytyväine..

      • hah fixi
        Suomipeli jes kirjoitti:

        kuule tampio mä en ole yhtää katkera.vaan onnelline et fixi kävi teil tommosilt urpoilt ku sä ni paalut pois.haloo!!!

      • PP
        ex fixi kirjoitti:

        älkää hyvät ihmiset ottako fixin duunareit puhdistaa ilmastointianne.siitä firmasta on lähteny melkei kaikki jotka osaa hommansa.miettikää nyt jos firma ottaa duunii noit finni naamoi tuolt työkkärist ja ne on 2 päivää ammattilaisen mukana ni sit jo kuulemma osaavat hommat firman mielest.olen nimittäin ollut tos firmas ja en voi kyl muut sanoo ku et voi vi..u mitä toimintaa niillä on.ÄLKÄÄ antako niitten myyjien puhuu teitä ympäri,NE KUSETTAA kaikkia jopa omia duunareita.en suosittele kenellekkää fixiä.

        Toi exfixi mahtaa olla se yks katkera tyyppi joka on kiertänyt kaikki tän alan firmat mut missää se ei ole pysynyt... olisko kaveris jotai vikaa??

      • qqqqwww
        PP kirjoitti:

        Toi exfixi mahtaa olla se yks katkera tyyppi joka on kiertänyt kaikki tän alan firmat mut missää se ei ole pysynyt... olisko kaveris jotai vikaa??

        kaveris tuskin mitää vikaa.ehkä fixissä enemmän

      • hianomies
        ex fixi kirjoitti:

        älkää hyvät ihmiset ottako fixin duunareit puhdistaa ilmastointianne.siitä firmasta on lähteny melkei kaikki jotka osaa hommansa.miettikää nyt jos firma ottaa duunii noit finni naamoi tuolt työkkärist ja ne on 2 päivää ammattilaisen mukana ni sit jo kuulemma osaavat hommat firman mielest.olen nimittäin ollut tos firmas ja en voi kyl muut sanoo ku et voi vi..u mitä toimintaa niillä on.ÄLKÄÄ antako niitten myyjien puhuu teitä ympäri,NE KUSETTAA kaikkia jopa omia duunareita.en suosittele kenellekkää fixiä.

        eikö kauppa käyny ku pittää täällä märistä!!!säälittävä PELLE!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi
        ex fixi kirjoitti:

        älkää hyvät ihmiset ottako fixin duunareit puhdistaa ilmastointianne.siitä firmasta on lähteny melkei kaikki jotka osaa hommansa.miettikää nyt jos firma ottaa duunii noit finni naamoi tuolt työkkärist ja ne on 2 päivää ammattilaisen mukana ni sit jo kuulemma osaavat hommat firman mielest.olen nimittäin ollut tos firmas ja en voi kyl muut sanoo ku et voi vi..u mitä toimintaa niillä on.ÄLKÄÄ antako niitten myyjien puhuu teitä ympäri,NE KUSETTAA kaikkia jopa omia duunareita.en suosittele kenellekkää fixiä.

        Samaa mieltä kaikkia kanavia ei puhdistettu ollenkaan suodattimia ei vaihdettu. Ilmanvaihtokoneen sisällä isoja pölypalloja, kennosuodatin oli repeytynyt. Työn tekeminen kesti vajaa 3 tuntia yksi mies hinta 600. Ei kyllä hinta laatusuhde minusta läheskään oikea. en kyllä tule jatkossa käyttämään kyseistä firmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä on sama, huono kokemus. Työntekijällä ei ollut suodatinta mukana, luvattu postittaa se tai vaihtoehtoisesti pyysimme laskuun alennusta. Kumpaakaan edellä mainituista ei ole tapahtunut. Mittaukset tehtiin ilman suodatinta, ilmanvaihdon puhdistus- ja tarkistus pöytäkirja puuttuu.
        Sähköpostiin tai puheluihin ei vastata, mikä on huonoa asiakaspalvelua.

        Oman kokemuksemme perusteella emme tule kenellekään suosittelemaan ko. yritystä.

    • sweeps

      Täytyypä sanoa ku tarjosivat itellekin samantyyppistä palvelua hintaa oli tosin satku vielä enemmän,aikaa sanovat menevän noin 3h laskeskelin tota aikani ja totesin et kallista on ku 2miestä kuulemma oli tulossa niin tuntiveloitushan olisi per mies noin satku vähän rapiat ilmeisesti päälle.No päätinpä siis ottaa asioista vähän selvää ja kilpailutin vähän ja sain 600eur hinnan muualta ja he sanoivat aikaa menevän noin 6-7h 2mieheltä eli tuntiveloitus asettuisi tommoiseen norm.n.50eur/h,kyselin myös vähän kokemusta ja koulutusta jottei tulis ns.ostettua halpaa ja paskaa kävi ilmi,että tilaamallani porukalla oli suoritettuna mm.ilmanvaihtojärjestelmien puhdistajan ammattitutkinto,sekä nuohoojamestarin ammattitutkinto ja olivat suorittaneet ilmastoinninpuhdistustuksia jo vuodesta 91,joten ei jäänyt epäilystäkään kumman valitsen.Joten työ tuli tehtyä siististä ja ilmankiirettä ja kyllä sitä työtä riittikin ettei tullut sitä meininkiä et kaverit vedättää tässä vain ,joten aina ei kannata uskoa tommosta agressiivista markkinointia esim puhelimella tehtynä vaan kandeis miettiä että tekeekö joku omalla paikkakunnalla oleva firma samanlaista palvelua,että jäis jokin vastuu myös töistä pitempäänkin,kun auton takavalot häipyy näkyvistä.Ps saivat muuten naapuriin myytyä keikan toi kyseinen firma ja tais vähän riita tulla siitä työnlaadusta jälk.päin ja oli mennyt ruhtinaalliset 2h aikaakin että huh.

      • paritalo granissa

        Noniin. Meille soitti Fixin kaveri eilen ja kertoi, että saan hyvään hintaan kun muutenkin ovat täällä lähistöllä. Miellä koneellinen poisto ja 3 kerrosta ja neljässä paikassa iv putket. Hinta olisi ollut 450,- EUR. Tänään aamulla sitten kukaan ei ilmestynytkään. Soittivat kyllä vaimolle, kun luulivat, että hän on tilannut palvelun - näin ei tietenkään ollut tilanne. Tiedustelin hiukan ja lukemalla yo viestit, väitän, että saan saman ja/tai paremman palvelun huohoojien tms kautta. prkl sanon minä!!

      • bof
        paritalo granissa kirjoitti:

        Fixi lähetti dementoituneelle sukulaismummolleni 427€ lasku IV-huoltotyöstä vaikka ei ollut mitään töitä tehty. Tässä vanhassa omakotitalossa ainoat kanavat ovat muuratussa piipussa. Edes liesikupua ei talosta löydy eikä tietenkään ilmastointikoneita. Kaikki venttiilit olivat paksun seitin peittämänä ja katolla ei ollut yhtään jälkiä lumessa. Kun rupesin kysymään asiasta Fixiltä, minulle kerrottiin että "laskua ei tarvitse maksaa".
        En tosiaan suosittele.

      • Asentaja Ari
        bof kirjoitti:

        tässä kommentteja mitä olen kuullut asiakkailta kohteeseen mennessäni ranskalaisin viivoin!

        -Morjesta! missä ne kaks muuta puhdistajaa on? meille puhelin myyjä sano et tulee 4 puhdistajaa kun työ maksaa 900€. (eli kauppa tehty täysin asiakasta huijaamalla)

        - kohteena huippuimuri jossa ammattilaiselta kestää maksimissaan 2h jos taloon pitää tehdä ilmamäärien mittaus ja desinfiointi sekä putkien puhdistus ja moottorin puhdistus eli koko paketti Fixi:llä. meillä kesti sen 1h 30 min koska talossa oli neliöitä noin 240. asiakas sanoi että joko muka kaikki työt on tehty? myyjä sanoi että teillä menee 4h minimissään.

        Fixin desinfiointi josta veloitetaan 200e laitetaan painepulloon painetta pumppaamalla työnnetään letku maksimissaan 2metriä venttiilistä koska vastassa on mutka hyvin toden näköisesti eli saman hyödyn ihmiset saatte kun laitatte lapsenne vesipyssyyn Koskenkorvaa ja ammutte venttiilistä sisään älkää maksako siitä tietämättöminä 200€.

        Firmassa ei makseta ylitöistä minkäänlaista korvausta mutta niitä on pakko tehdä ettei lennä firmasta pihalle olet ammattialinen 2 viikon työssä olon jälkeen palkka asentajalla maksimissaan 10€/h Ihmiset miettikää millainen kate töissä on eli kuka ne rahat lopuksi saa POMO/JOHTAJA jota ei kiinnosta työntekijä lainkaan olin fixissä yli puolivuotta töissä minulle lupailtiin koe ajan jälkeen palkankorotus jota ei koskaan tullut vaikka alan koulutus löytyi takataskusta.enkä nähny pomoa kertaakaan tänä aikana,enkä myöskään puhunut sen kanssa koskaan vastakun alettiin puhuun siitä et viän mun tuntilaput palkkatyurvaan ja haen ylityörahat pois sillon kyllä ehdoteltiin kaikenlaista raha määrää millä pitäisin suuni kiinni!

        Firman Työt TÄYTTÄ HUIJAUSTA!!!! täytyy muistaa et paska valuu jossain kohtaa aina alaspäin ja se tulee oleen tän firman kohtalo viimeistään 2vuoden sisään.Onneksi sain alan töitä rehdimmästä ja kilpailukykyisemmästä firmasta!

        Tämä Firma mustalle listalle ilmastointitöissä Suomessa on Miljoona parempaa vaihtoehtoa kun FIXI OY.

      • Asentaja?
        Asentaja Ari kirjoitti:

        Raaka peli näköjään tääl netissä. Firmojen äijät haukkuu toisiaan, potkitut työntekijät avautuu ja jokkut kehuu omaa hyvää yritystään anonyminä. Ihmiset lukekaa näitä valikoiden.

        Ari tuossa edellä vuodattaa aika nätisti. Itse tiedän, että tekstissä on valheita. Fixi ei ikinä lupaa tai mene neljällä miehellä kohteeseen.

        Liioittelu, vääristely jne kukoistaa.

      • Jo Vain
        Asentaja? kirjoitti:

        näyttäs olevan =) =) =) =) mut sattuuhan nuita väärinkäsityksiäkin ku puhelimella näköjää kauppaa tekevät mutta niistä kannattaa aina kysellä ja lähettäväthän nuo kirjallisen tilausvahvistuksen mikä kertoo kuitenki luotettavasta yrityksestä. Hyvä on liikeidea, hommia näyttää olevan ja tärkiä tuo työhän on. En sanois kuitenkaa niin raakasti että kyseessä on rahastus, toki hinnat on korkiat mutta saa ollakki tuon kokosessa yrityksessä. Ja näyttää olevan markkinoilla vieläkin kalliimpia. Jos he jättävät tyytyväisyys takuun työstä ja johtava yritys nii joka ihmisellä sanoo maalaisjärkikin että homma ei oo kusetusta. Osaksi naurattaa mutta myös vihastuttaa nuo ihmiset jotka ehkä eivät kilpailijalle pärjää nii tänne pitää paskaa käyä kirjottamassa. Omapahan asia mutta tiedoksi teille vaan että nuo teijän jutut ei voi mustamaalata fixiä eikä hidastaa yhtää niitten liiketoimintaa.

      • bofor
        Jo Vain kirjoitti:

        Viittaan aikaisempaan kirjoitukseeni "Fixi epäluotettava" 9.4.2010. Kirjoitan nyt uudelleen koska sinä "Jo Vain" olet sitä mieltä että kirjoitetaan pas.., toisin sanoin, olemme valehtelijoita. Myönnän että väitteesi oli vähän vaikeaa niellä, mikäli laskit minutkin tähän valehtelijaryhmään.
        En alunperin aikonut kirjoittaa nettiin tästä Fixin toimista, mutta kun Fixista lupauksista huolimatta ei tullutkaan selitystä tapahtuneesta muutin mieltäni ja kirjoitin.
        On mahdollista että Fixi oli puhelimitse sopinut huollosta etukäteen, oletan niin. Vanha dementoitunut mummo ei ollut kuitenkaan ymmärtänyt mistä oli sovittu kun hänen talossa ei ole koneellista ilmastointia eikä edes liesikupua. Hän ei itse enää pysty hoitamaan pankki- eikä muutkaan paperiasiat, siksi nämä hoidetaan meillä ja siksi tiedän että tilausvahvistusta ei ole saatu. Huoltomiehet ovat ehkä käyneet paikalla ja huomanneet että mitään huollettavaa ei olekaan. Mutta miksi sitä huolimatta lähetettiin lasku? Laskussa mainittiin vaikka minkälaisia koneita ja torvia.
        En usko että Fixin toiminta on normaalisti tällainen. En myöskään halua uskoa että se oli Fixin yksittäisen epäluotettavan huoltomiehen toiminta. Olisin vaan halunut tietää miten Fixin laskutus voi mennä näin pieleen. Fixi ei vaan halunut kertoa se minulle vaikka lupasivat kirjallista selvitystä. Luottamus Fixiin vaan meni.
        Älä "Jo Vain" kutsu muita valehtelijoiksi jos sinulla on vain "luulo eikä tieto". Se ei ole kovin fixua.

      • ammattilainen
        bofor kirjoitti:

        en tiedä miten tän kauniisti kirjottaisin mutta päätelkää itse..

        olen ollut kyseisessä talossa X vuotta töissä sinä aikana kun minä palvelin fixiä talosta lähti pois n. 20-30 asentajaa ei potkujen saattelemana vaan omasta tahdostaan koska tässä firmassa ei palkanmaksu asentajille toimi todellakaan niinkun sen pitäisi pimitetään YLITYÖKORVAUKSIA,PÄIVÄRAHOJA,PUOLIPÄIVÄRAHOJA tälläsistä päivän selvistä asioista sai vääntää ja kääntää kättä joka palkkakuitin kanssa ja lupailitiin maksaa seuraavaan palkkaa ne mitä puuttu kuukauden palkasta ja tämä ei ollu yks eikä kaks kertaa vaan ihan jatkuvaa tämän alan hommia onneks pystyy tekeen monessa muussakin firmassa jossa homma toimii. ja kun sitä mainitaan et on maan johtava ilmastointien puhdistaja ni edes tärkeimmän eli työntekijän edut pitäisi olla kunnossa varsinkin PALKANMAKSU. kuka vaan kellä on rahaa voi potkasta samanlaisen firman pystyyn palkkaamalla amattitaidottomia asentajia 30kpl teettä niillä töitä sen ajan että niistä loppuu ruuti ja palkata taas uudet tietämättömät tekijät jotka ei mistään muualta saa töitä nii heiluun työmaalle muka ammattimieheks että niistä voi laskuttaa hirveitä summia. No työn kuva oli sitä että sulla oli firman auto ja internetin ihmeellisessä maailmassa työkalenteri josta katsoit minne menit monelta ja mitä teit sielä minne menit! viivyit kohteessa kun kohteessa maksimissaan 2h ja pakkasit kamat ja lähdit seuraavaan,kohteita oli päivässä 4-8 siitä voi jokainen laskee mimmonen se perus työpäivä noin oli mutta harvoin se oli normaali 8h ehkä kerran 3kk ja sekin sen takia että tuli kohde jolle ei voinut jostain syystä tehdä mitään. no aikansa jaksaa kaikkea mutta ei loputtomiin tunteja oli kyllä palkkakuitissa aina hyvin ja niistä maksettiin normaali tuntipalkka mutta ei ylityökorvauksista puhettakaan ja jos niistä kysy vaihdettiin nopeesti aihetta..tämän firman toimitamalli on oravanpyörä jolle tulee loppu jossain kohtaa kun ihmiset tajuaa kuinka hosumalla ja holtittomasti ne kohteet oikeesti tehdään,joku pienempi firma tekee sen paljon paremmin ja huolellisemmin ajan kanssa ammattimiehillä joilla on alan koulutus toisin kun fixin orjilla jotka on työkkärin listoilta haalittu tasasesti 3kk välein on parturi-kampaajaa,suurtalouskokkia,autoasentajaa,maalaria,roskakuskia millon mitäkin. ymmärrän myös että tällä palstalla on ihmisiä jotka on tilannut työn tältä firmalta maksaneet siitä ison summan rahaa ja ovat siinä toivossa että työ tehtiin hyvin ja ammattimaisesti ja puolustavat tätä firmaa koska luulevat että kaikki heidän ilmastointiputkissaan ja laitteissaan on kunnossa mutta totuus on kumminkin aina toinen jos ei ilmastointi hommista ole kouluja käyny ei voi niistä myös mitään tietääkään.. KÄYTTÄKÄÄ JÄRKEE HYVÄT IHMISET MAKSAKAA VAIKKA SE 100-200e enemmän semmoselle tekijälle joka osaa hommansa ja haluaa kouluttaa ja kehittää työntekijöitään.Ei henkilöautokaan toimi samoilla öljyillä koko ikäänsä sitä pitää huoltaa jos haluaa että se kestää... kiitos tässä teille mietittävää.

      • 8786576
        ammattilainen kirjoitti:

        On kyllä niin sekavaa tekstiä, että ei tuosta saa fixikään selvää...

    • sami pa

      näiden vietien perusteella aivan paska firma.. duunit tehään päin persettä ja duunareille ei makseta oikein.. (oulun murteet paistaa aika selkeesti läpi noista positiivisista kommenteista.. mistäs tää firma olikaan?)

      • HF

        Pohjois-Suomesta, Keski-Suomesta, Etelä-Suomesta.

      • KoijariI
        HF kirjoitti:

        Pohjois-Suomesta, Keski-Suomesta, Etelä-Suomesta.

        tiedän tästä Työstä ja firmasta aika paljon, työssä ei mitään vikaa mut firma on aivan perse....
        missä ne luvatut korvauset on mitä on aina luvattu..ELKÄÄ OTTAKO FIXILTÄ kanavien putsausta..!!!parempaa saattee ihan varmasti kuhan vaa jaksatte kilpailuttaa yrityksiä...

      • Halvemmalla saa

        Kyllä Fixi yrittää kovasti, mutta hinta notkahtaa huijauksen puolelle. Olen kuullut karmeita tarinoita Fixin yrityksestä myydä dementiamummoille hurjaan hintaan palvelua, jota mummot eivät tarvitse eli huijauksen makua pahemman kerran!! Sopimus muka tehdään puhelimessa.

        Ohessa rehellisen suomalaisen yrittäjän tarjous netissä: tuntihinta, km- korvaus ja kaikki. Näin asia pitää hoitaa!

        http://www.rakair.fi/nuohous.html?gclid=CPit8telu6ECFUE43godbHjAAA

      • Rakentajat
        Halvemmalla saa kirjoitti:

        Tuossa liitteessä oli hinnat esillä, hyvä asia.

      • vallox
        Halvemmalla saa kirjoitti:

        Kyllä Fixi yrittää kovasti, mutta hinta notkahtaa huijauksen puolelle. Olen kuullut karmeita tarinoita Fixin yrityksestä myydä dementiamummoille hurjaan hintaan palvelua, jota mummot eivät tarvitse eli huijauksen makua pahemman kerran!! Sopimus muka tehdään puhelimessa.

        Ohessa rehellisen suomalaisen yrittäjän tarjous netissä: tuntihinta, km- korvaus ja kaikki. Näin asia pitää hoitaa!

        http://www.rakair.fi/nuohous.html?gclid=CPit8telu6ECFUE43godbHjAAA

        kaikkea muuta tekniikkaa löytyy kyllä koulutus taustoista paitsi puhdistustekniikka joka on mielestäni tärkein jos puhdistus töitä tehdään.. eikä näyttäny välineistö olevan tämän hetken markkinoiden kärkeä kymmenen vuotta sitten ehkä noilla vehkeillä teki jotenkin puhdistuksen. Ammattimiehet ei säästä välineissä koskaan.. voi voi.. ottakaa asioista selvää. eurolla saa euron vehkeet. näissä hommissa mun mielestä ei hinnalla ole merkitystä kunhan työ tehdään ammatti taidolla ja huolellisesti ja ennen kaikkea ajan kanssa.
        200e saa 200e huoltomiehen ja taas 1200e saa 1200e huoltomiehen siinä on työnjäljessä eroa. itsellä käynyt 20 vuoden aikana molemmat ja tiedän että otan sen 1200e huoltomiehen seuraavallakin kerralla. Ja lisätäkseni tähän mummojen huijaukseen eihän ilmastointien puhdistustyötä voi sopia etukäteen puhelimessa se on jo epäammattimaisuuden merkki.kyllä ammattimies käy paikan päällä katsomassa minkälainen kohde on kyseessä ja katsoo mistä alipaineistaa kohteen ja kertoo tilaajalle miten työsuoritetaan.

      • D

        Eräs tapaus, mikä sattui pari viikkoa sitten. Myyjä M.J. soitti vanhahkolle äidilleni ja tyrkytti Fixin palveluita. Äitini ei kuitenkaan todellakaan tilannut mitään palvelua. Mutta heti seuraavana päivänä tuli postissa tilausvahvistus, sekä sitten samana päivänä myös asennusmiehet!!? Aikansa järkyttynyt äitini oli miettinyt mitä tehdä, eikä sitten kehdannut olla ottamatta puhdistusta. Niinpä sai Fixi huijattua yhtä eläkeläismummua. Todella epäasiallista ja törkeää pakkomyyntiä ja vanhempien yksinäisten ihmisten huijausta!

      • säämiskä
        D kirjoitti:

        pitäisikö jonkun ottaa yhteys johonkin asiamieheen tai johonkin että toi touhu saadaan loppuun aivan järjetöntä ihmisten huijausta!tekee koko alasta huonomaineisen jos jatkaa vielä samaa rataa kannattaa aina kysyä puhdistajilta millainen koulutus käyty kyseiseen hommaan..

        Ihmettelen suuresti!!

      • pitäisikin
        säämiskä kirjoitti:

        pitäisikö jonkun ottaa yhteys johonkin asiamieheen tai johonkin että toi touhu saadaan loppuun aivan järjetöntä ihmisten huijausta!tekee koko alasta huonomaineisen jos jatkaa vielä samaa rataa kannattaa aina kysyä puhdistajilta millainen koulutus käyty kyseiseen hommaan..

        Ihmettelen suuresti!!

        jos vääristely ja lapsellisten ja alalla pärjäämättömien kilpailijoiden kommentit olisivat tosiperäisiä. Toki saattavat osa olla totta mutta miettikää nyt, tuon kokonen firma ja se on vielä pystyssä. miten nuo kaikki voisivat olla totta. En tietenkää tarkoita kaikkia kirjoittajia mutta esim. tämä rak - air tässä: en edes tiedä että mistä nuin kalliilla hinnalla puhdistusta saa, mutta näyttää tietävän asiasta enemmän kuin normi duunari. Eikö hyvät ihmiset ole kusetusta jos 1200e maksaa puolen työpäivän urakka, toisaalta jos kotona asti käy niin pitäähän siitäkin maksaa. mummojen kusettamiseen liittyvät kommentit pistävät silmään, ehkä siinä Fixillä olisi parantamisen varaa (tai turhautuneilla myyjillä=)

      • X
        pitäisikin kirjoitti:

        Nimerkki D:n kertoma tapaus vastaa täysin Fixin toimintaa iäkkään äitini kanssa.
        Keskiviikkona yrityksen myyjä soitti äidilleni lyhyen puhelun ja kertoi puhelun lopuksi tulevansa maanantaiaamuna puhdistamaan ilmavaihtokanavat. Tilausvahvistus tuli perjantaina postissa. Loppusumma oli 730 euroa.
        Tilausvahvistuksessa lukee yksityiskohtaisen tarkasti mitä on tilattu. Mitään tilausvahvistuksessa lueteltuja toimenpiteitä Fixin myyjä ei kuitenkaan kertonut äidilleni. Äitini ei puhelun aikana tilannut mitään, kertoi vain myyjälle olevansa maanantaiaamuna luultavasti muualla. Tästä huolimatta myyjä sanoi tulevansa maanantaiaamuna klo 8 äitini luokse.
        Samalla kadulla asuvat naapurit olivat sopineet paljon suuremman talonsa ilmanvaihtokanavien puhdistuksesta. Hinta oli kuitenkin huomattavasti halvempi: 420 euroa! Tulen olemaan yhteydessä Fixin toiminnasta Kuluttajavirastoon ja mahdollisesti myös poliisiin.

      • huijattu
        X kirjoitti:

        X toi sun kirjoitus osui aivan oikeaan laita sähköposti osoitteesi niin hoidetaan yhdessa asia ettenpäin ja saadaa toi peli loppumaan... itsellä samanlaisia kokemuksia ja huijaustahan tuo on.

      • X
        huijattu kirjoitti:

        X toi sun kirjoitus osui aivan oikeaan laita sähköposti osoitteesi niin hoidetaan yhdessa asia ettenpäin ja saadaa toi peli loppumaan... itsellä samanlaisia kokemuksia ja huijaustahan tuo on.

        Hyvä nimimerkki "huijattu". Jos haluat sähköpostiosoitteeni (on muuten yhdyssana) kerrot varmaankin ensin itse oman osoitteesi sekä myös nimesi. Koska tässä keskustelussa on mahdollista esiintyä nimimerkin suojissa, teen myös niin.
        Keskustelun alkupuolella olevien viestien voi ajatella olevan Fixin omistajien palstalle lähettämiä kannanottoja. Myös minä olen hyvin skeptinen niiden alkuperästä eräiden muiden kirjoittajien tapaan.
        Et kerro viestissäsi mitään omista kokemuksistasi. Miksi? Oma motiivini laittaa lyhyt kertomus tapahtumien kulusta tälle palstalle liittyy kolmeen asiaan: haluan varoittaa vanhuksia ja heidän omaisiaan Fixin puhelinmyynnin röhkeydestä, Fixin ylilaskutuksesta, mutta samalla haluan painostaa Fixiä myös parempiin toimintatapoihin.
        Olen muuten ryhtynyt jo esittämiini toimenpiteisiin eli olen yhteydessä Kuluttajavirastoon ja harkitsen myös jatkotoimia. Kehotan myös sinua ottamaan yhteyttä Kuluttajavirastoon: http://www.kuluttajavirasto.fi/

      • :)
        X kirjoitti:

        Nimerkki D:n kertoma tapaus vastaa täysin Fixin toimintaa iäkkään äitini kanssa.
        Keskiviikkona yrityksen myyjä soitti äidilleni lyhyen puhelun ja kertoi puhelun lopuksi tulevansa maanantaiaamuna puhdistamaan ilmavaihtokanavat. Tilausvahvistus tuli perjantaina postissa. Loppusumma oli 730 euroa.
        Tilausvahvistuksessa lukee yksityiskohtaisen tarkasti mitä on tilattu. Mitään tilausvahvistuksessa lueteltuja toimenpiteitä Fixin myyjä ei kuitenkaan kertonut äidilleni. Äitini ei puhelun aikana tilannut mitään, kertoi vain myyjälle olevansa maanantaiaamuna luultavasti muualla. Tästä huolimatta myyjä sanoi tulevansa maanantaiaamuna klo 8 äitini luokse.
        Samalla kadulla asuvat naapurit olivat sopineet paljon suuremman talonsa ilmanvaihtokanavien puhdistuksesta. Hinta oli kuitenkin huomattavasti halvempi: 420 euroa! Tulen olemaan yhteydessä Fixin toiminnasta Kuluttajavirastoon ja mahdollisesti myös poliisiin.

        Kävikö mielessä mistähän hintaero mahdollisesti johtuu? Onko kaikissa omakotitaloissa samanlainen iv-järjestelmä? Ei tietääkseni :D Olisiko esimerkiksi LTO-järjestelmässä enemmän puhdistettavaa ja huollettavaa, kuin esimerkiksi painovoimaisessa iv-järjestelmässä? Olisiko näissä jotain hintaeroa mahdollisesti?
        Mutta hei, tää kuitenki hymyilyttää tää keskustelu täällä :D ihan hauskaa mulla ainaki on. Oikeen kuvittelen kuinka innoissaan ja pätevänä kieli keskellä suuta kirjoittelette mitä hienompia kommentteja ja uhkauksia, "otan yhteyttä poliisiin" :D auts..! Ne varmaan neuvoo mistä se hintaerokin voi johtua. Tai sitten tuo kuluttajavirasto. Lisää näitä. Täällä viihtyy. :)

      • ville121
        vallox kirjoitti:

        kaikkea muuta tekniikkaa löytyy kyllä koulutus taustoista paitsi puhdistustekniikka joka on mielestäni tärkein jos puhdistus töitä tehdään.. eikä näyttäny välineistö olevan tämän hetken markkinoiden kärkeä kymmenen vuotta sitten ehkä noilla vehkeillä teki jotenkin puhdistuksen. Ammattimiehet ei säästä välineissä koskaan.. voi voi.. ottakaa asioista selvää. eurolla saa euron vehkeet. näissä hommissa mun mielestä ei hinnalla ole merkitystä kunhan työ tehdään ammatti taidolla ja huolellisesti ja ennen kaikkea ajan kanssa.
        200e saa 200e huoltomiehen ja taas 1200e saa 1200e huoltomiehen siinä on työnjäljessä eroa. itsellä käynyt 20 vuoden aikana molemmat ja tiedän että otan sen 1200e huoltomiehen seuraavallakin kerralla. Ja lisätäkseni tähän mummojen huijaukseen eihän ilmastointien puhdistustyötä voi sopia etukäteen puhelimessa se on jo epäammattimaisuuden merkki.kyllä ammattimies käy paikan päällä katsomassa minkälainen kohde on kyseessä ja katsoo mistä alipaineistaa kohteen ja kertoo tilaajalle miten työsuoritetaan.

        Voi voi, ei ne työkalujen ikä tai määrä tee kenestäkään ammattilaista. Itse oon ollut rakennusalalla jo 25 vuotta ja olen ehtinyt näkemään niin monta tapausta jolla kyllä on vehkeet uudet ja kiiltävät mutta ikävä kyllä eivät osaa tehdä niillä mitään. Totuus on kuitenkin se, että suurimman osan töistä pystyy tekemään laadukkaasti vähän vanhemmillla ja kuluneimmillakin työkaluilla.

        Ja jos asiaa tarkemmin pohtii niin kuinka hyvän kuvan se antaa asentajasta jolla kaikki työkalut kuin pakasta vedetyt... Kuinka paljon mahtaa sellasella miehellä olla kokemusta..

        No joo, se on totta että joskus jokaisella jotain uutta mutta jos koko kalusto on just hankittua uusinta uutta niin kannattaa miettiä mitä se voi merkitä työkokemuksesta..

    • Mikä lama?

      Minusta Fixi rahastaa. Myyjä ilmoitti 125 m2 v 85 rakennetun ok talon MUH vallox koneellinen ilmainvaihto hinnan 800 € , pojat tulivat eivät olleet nähneet ko konetta eivät osanneet avata kennostoa muuten kuín asiakas näytti ( maallikko) , alipaineistus jätettiin tekemättä kun venttiili oli noin 10 cm matkalla räystään alla laudan olisi voinut irroittaa, putsausaika noin 1 h 45 min ja pöytäkirja pöydällä, asiakas kysyi miksei tuloilmaputkea putsattu selitys oli ettei säleikköä saa irti no käskystä se saatiin irti ja 2 min rassattiin se putki puhtaaksi toki liat jäi sinne ja kun kone käyntiin niin arvaatte......mihin ne joutu. Soitto myyjälle joka sanoi tulevan hinnassa vastaan ja työpäällikön ehdotus 400 € , 2 h työstä.Oikea hinta näille töille olis tuntityönä , ei näissä kumminkaan mene 100 - 200m2 talo max 3-4 h/2 miestä ja suodattimet päälle 50 € eli oikea hinta 450 € max, tää kotitalousvähennys menee kokonaisuudessaan urakoitsijalle.

      • PASKA FIRMA

        joo hinnoissa ei mitään järkeä puolet pois ihan kaikki täyttä kusetusta kellään työntekijällä/ myyjällä ei ole kunnon koulutusta tehtävään maksetaan ihan paskaa palkkaa firma vie kaikki itelle..ei niinku huonompaa firmaa suomesta löydy...elkäää koskaa ottako tältä kusetus firmalta mitää töitä itelle...kehutaa ja kaikkee luvaan puhelimessa mut niistä ei puoletkaa pidä paikkansa...myyjä sanoo et 4-5h asentajat paikalla todellisuudessa 1,5h..!!!!et miettikää vähän...kaikki työt tehdään niin kusetttamalla ku vaan voi tehä ku ei työntekijöitä yksinkertasesti kiinnosta tehä töitä ku maksetaan niin paskaa palkkaa....

    • Nasun veli

      Fixin kaveri soitti ja teki puhelimessa tarjouksen pyytämättä. n. 140 m2 asuinpinta-ala 1-tasossa -90 luvulla rakennettu talo, ei iv-huoltoa tehty aiemmin > hinta 850 euroa josta saa kotitalousvähennyksen (oho)
      Sisäilmahuolto.fi -sivulta samasta kohteesta saa hinnaksi 404 euroa, josta myös saa tietysti kotitalousvähennyksen. Muitakin varmaa löytyy, mutta tässä esimerkki Turusta.

      • ilm.as. 20v

        Tänään ja tarjosi palvelujaan. Sanoin, että soitan huomenna pari puhelua ja kerron sitten. Nyt kun olen selannut tämän listan läpi ja katsonut googlen mainoksen alla (sisäilman huolto), niin sillä laskurilla ja kalenterilla (Ilmeisesti) kaveri laski minulle hinnan ja perjantaina näyttäisi olevan vapaata aikaa aivan kuin tuon linkin kalenterikin näytti. Hinta vain oli kaksinkertainen FIXI.llä? Eli mitä vittua tää oikeasti on??

      • pitäis tehdä jotain
        ilm.as. 20v kirjoitti:

        Tänään ja tarjosi palvelujaan. Sanoin, että soitan huomenna pari puhelua ja kerron sitten. Nyt kun olen selannut tämän listan läpi ja katsonut googlen mainoksen alla (sisäilman huolto), niin sillä laskurilla ja kalenterilla (Ilmeisesti) kaveri laski minulle hinnan ja perjantaina näyttäisi olevan vapaata aikaa aivan kuin tuon linkin kalenterikin näytti. Hinta vain oli kaksinkertainen FIXI.llä? Eli mitä vittua tää oikeasti on??

        Onko oulun seudulla muita yrityksiä? Onko joku gold air tai siihen suuntaan ja onko kokemuksia.

      • Kypsynyt fixi
        pitäis tehdä jotain kirjoitti:

        Onko oulun seudulla muita yrityksiä? Onko joku gold air tai siihen suuntaan ja onko kokemuksia.

        elkää hyvät ihmiset ottako tätä paskaa firmaa tekemään teille kotia yhtään mitään..kaikki on niin täyttä kusetusta ku vaan voi olla..

      • Kokemusta on
        Kypsynyt fixi kirjoitti:

        elkää hyvät ihmiset ottako tätä paskaa firmaa tekemään teille kotia yhtään mitään..kaikki on niin täyttä kusetusta ku vaan voi olla..

        Näitä viestejä selailessa tulee vain mieleeni, että monella on oikeasti kokemusta kyseisestä yrityksestä. Tekstit vaikuttavat lapsellisilta ja omakehuisilta molemmin puolin, ottakaa hyvät ihmiset järki käteen: änne foorumeille voi kirjoittaa kuka tahansa huijari tai lapsi. Osa kehuu ja osa on vastaan. Omalla kohdalla kaverit hoitivat työnsä ihan asiallisesti 800euroa vastaan. Ja rahat saa melkeen kokonaan takaisin omavastuun jälkeen verotuksesta. Neliöiden määrä suhteutettuna hintaankin on ihan fiksua.
        Suosittelen.

      • EX fixi
        Kokemusta on kirjoitti:

        tyhmääks sä siinä suosittelet tätä paskaa firmaa on kuule nii huonosti sun talo tehty ettei tooista ei varmaa pojat oo ollut sun talossa 4-5 tuntia mitä oikeesti menis jos hommat kunnolla tehtäis...eikä ykskään oo ammattilainen HALOO jätkä vai mikä ootkaa aivot käteen..tää firma on kohtakonkassa

      • avgp
        EX fixi kirjoitti:

        oulunseudulla toimii semmoinen kuin luosiivous,asialline ja edullinen.

      • tuolta
        avgp kirjoitti:

        oulunseudulla toimii semmoinen kuin luosiivous,asialline ja edullinen.

        juu.. toi luosiivous on aika uus firma kuulemma, soittivat ja myyjä selitti ammattitaidolla työn sisällön ja hintakaan ei ollut niin päätähuimaava, kuin muiden kautta saamani tarjoukset. Niinpä odottelen uutta puhelua, et pääsee kanavan pöpöistä eroon. =)

      • -
        tuolta kirjoitti:

        myyjät kehuu täällä omia yrityksiään :D :D

    • hoh hoijaa

      No nyt tuli meillekin tärkeä tiedote. Ovat meinaan fixin kaverit lähistöllä ja olisi palvelu helposti saatavilla.

      Kovasti mainostavat tuota 60% kotitalousvähennystä.
      Tuntuu nykyisin siltä, että palveluita myydään kotitalousvähennykseen vedoten. Mua kun ei yhtään kiinnosta
      tuo kotitalousvähennys. Mua kiinostaa se mitä minä joudun maksamaan, ja jakamassaan tiedotteessa Fixi ei sanallakaan kerro tuntiveloitustaan tai muuta tietoa mitä homma esim voisi kustantaa.

      Ja naurattaa kun lapussa lukee Tiedote, tuohan on selvä mainos !

      • Tee näin

        saat ottaa vaikka takaisin seuraavassa palkassa, muutosverokortti ja ilmoitus palkanlaskijalle, niin maksat vain veroja vähemmän. Rahat pois heti.

      • fixshit
        Tee näin kirjoitti:

        saat ottaa vaikka takaisin seuraavassa palkassa, muutosverokortti ja ilmoitus palkanlaskijalle, niin maksat vain veroja vähemmän. Rahat pois heti.

        fixi jatkumoa remonttialeksille..

    • jukkaisi

      helmikuussa 2010 Fixi kävi putsaamassa ilmastointiputket.
      kesäkuussa kattoremonttia tehdessä nähtiin että katolla johtavista neljästä putkesta 2 oli putsaamatta.
      Soitin heti Fixiin, luvattiin tulla katsomaan. Kun kukaan ei tullut, soitin uudelleen
      ja sitten syyskuussa kaksi miestä tuli, totesivat että kaksi putkea putsaamatta, putsasivat.
      Ei pahoittelua, ei anteeksipyyntöä.
      Tämä huonosti tehty työ maksoi 425 euroa...
      En voi suositella tätä firmaa.

      • ...

        FIX JA KOTISUN OY MOLEMMAT TÄYSIÄ KUS.TUS FIRMOJA!!!

      • uhfrui9fu
        ... kirjoitti:

        FIX JA KOTISUN OY MOLEMMAT TÄYSIÄ KUS.TUS FIRMOJA!!!

        soitti fixi tännekin, 130neliön talo, hinta 835e.. Sanoin miettiväni.. Yhdellä puhelinsoitolla paikalliselle yrittäjälle tuli "hieman" säästöä, kaveri sanoi hinnaksi 300e... Hoiti hommansa hyvin,eikä häiriintynyt,vaix kyttäsinkin, 4tuntia kaveri meni kuin pieni orava ja molemmat olivat tyytyväisiä.
        Näin Porin suunnalla.

      • Rehellisyyttä peliin
        uhfrui9fu kirjoitti:

        soitti fixi tännekin, 130neliön talo, hinta 835e.. Sanoin miettiväni.. Yhdellä puhelinsoitolla paikalliselle yrittäjälle tuli "hieman" säästöä, kaveri sanoi hinnaksi 300e... Hoiti hommansa hyvin,eikä häiriintynyt,vaix kyttäsinkin, 4tuntia kaveri meni kuin pieni orava ja molemmat olivat tyytyväisiä.
        Näin Porin suunnalla.

        Herätys Fixi Oy:n työntekijät!

        Aika lailla turhaan te näille keskustelupalstoille puratte pahaa oloanne siitä, että Fixi Oy ei maksa tai ei ole maksanut teille ylityökorvauksia. Mikäli asia todella on niin, niin asiaa ei ole vaikea lähteä viemään eteenpäin ihan virallisiakin teitä.

        Työaikalain mukaan 8 tunnin työpäivän ylittävistä töistä on maksettava ylityökorvauksia seuraavasti: Kahdelta ensimmäiseltä tunnilta perustuntipalkkaan tulee 50% korotus. Kahdelta jälkimmäisestä tunnilta taas perustuntipalkkaan tulee 100% korotus.

        Kaiken lisäksi työaikalaki on sellaista oikeutta (ns. pakottavaa lainsäädäntöä), että sitä ei voi tehdä pätemättömäksi millään erillisillä työsopimuksilla, joissa sovitaan, että ylitöistä ei makseta korvauksia.

        Jos taas perustuntipalkkanne on 10€/tunti, tulee teille maksaa esimerkiksi 12 tunnin työpäivästä palkkaa seuraavalla tavalla: Kahdeksasta ensimmäisestä tunnista palkkaa tulee maksaa 8 kertaa 10€ eli yhteensä 80€. Kahdelta ensimmäiseltä ylityötunnilta palkkaa tulee maksaa 2 kertaa 15€ eli yhteensä 30€. Kahdelta jälkimmäiseltä ylityötunnilta palkkaa tulee maksaa 2 kertaa 20€ eli yhteensä 40€. Kaiken kaikkiaan 12 tunnin työpäivästä teille kuuluisi maksaa 80€ 30€ 40€ eli yhteensä 150€.

        Mikäli taas Fixi Oy ei ole maksanut työntekijöilleen heille kuuluvia ylityökorvauksia, asia tulee viedä eteenpäin seuraavalla tavalla: Ottakaa ensimmäisenä yhteyttä työpaikkanne työsuojeluvaltuutettuun ja pyytäkää häntä puuttumaan asiaan. Mikäli taas työpaikallanne ei ole nimetty ketään työsuojeluvaltuutetuksi tai mikäli asia ei lähde hänen kauttaan etenemään, ottakaa yhteys ammattiliittoonne. Mikäli taas asiaa eteenpäin vievä henkilö ei ole minkään ammattiliiton jäsen, asian eteenpäin vieminen kuuluu työsuojelupiirille.

        Fixi Oy:n päätoimipaikka sijaitsee Oulussa. Näin ollen asiaanne ajaa Pohjois-Suomen työsuolelupiiri. Pohjois-Suomen työsuojelupiirin yhteystiedot ovat:

        Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
        Työsuojelun vastuualue

        PL 229
        90101 Oulu

        Käyntiosoite:
        Albertinkatu 8
        90100 Oulu

        Puhelin: 020 6361 020
        Faksi: (08) 315 9599

        www.tyosuojelu.fi

        Email: [email protected]

        Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muodossa:
        [email protected]

        Työsuojelupiirin tarkastajalla on oikeus käydä läpi yhtiön palkanmaksu. Mikäli siinä ilmenee puutteita tai vääryyksiä, yhtiö on velvoitettu korvaamaan tekemänsä vääryydet. Näin ollen yhtiö voi joutua maksamaan takautuvastikin korvauksia sellaisille joko nykyisille tai entisillekin työntekijöille, joiden palkkoja ei ole maksettu oikein.

        Eli rohkeasti vain asiaa ajamaan!!

        Terv: Oikeudenmukaisuutta puolustava

    • vilppi pois

      • kkytkin

        fixillä ois maksanu 850 ja tällä toisella firmalla eli luosiivouksella maksoin 470 ja 2 miehhel meni 4,5 h ja hyvää työtä teki . toivottavasti immeiset älyää et on parempia ja halvempia kuin tuo fixi.

      • perseestä
        kkytkin kirjoitti:

        toi fixi ja kotisun pitäs saada kokonaan pois markkinoilta ei muuta tee kuin kuseta ihmisiä.

      • asdoiglshsiouk
        kkytkin kirjoitti:

        fixillä ois maksanu 850 ja tällä toisella firmalla eli luosiivouksella maksoin 470 ja 2 miehhel meni 4,5 h ja hyvää työtä teki . toivottavasti immeiset älyää et on parempia ja halvempia kuin tuo fixi.

        Jännä juttu että voit tosiaankin sanoa toinen firma on parempi kuin toinen, käyttämättä edes toisen firman palveluita. Katkeroituneita muiden firmojen myyjiä, jotka eivät vain sulata sitä tosiasiaa että laatu maksaa ja Fixi Oy on alansa markkinajohtaja.

      • ei näin
        asdoiglshsiouk kirjoitti:

        Jännä juttu että voit tosiaankin sanoa toinen firma on parempi kuin toinen, käyttämättä edes toisen firman palveluita. Katkeroituneita muiden firmojen myyjiä, jotka eivät vain sulata sitä tosiasiaa että laatu maksaa ja Fixi Oy on alansa markkinajohtaja.

        minun luona kun fix kävi tekemässä niin ei ollut laadusta tietoakaan eivät edes riisuneet kenkiä kun tulivat sisälle.

      • Timo Harjakainen
        ei näin kirjoitti:

        minun luona kun fix kävi tekemässä niin ei ollut laadusta tietoakaan eivät edes riisuneet kenkiä kun tulivat sisälle.

        Hyvinpä nuo ovat asentajille ja myyjille maksaneet palkkaansa. Aina on tullut sovittuna päivänä sopiva määrä rahaa (tietenkin työhön nähden maksetaan korvaukset). Mitään vikaa ei ole myynnissä ollut, jos ei ole voinut puhdistella tiettyä kohdetta, aika on poistettu kalenterista ja puhdistustyötä ei ole suoritettu. Tilausvahvistus on voinut mennä asiakkalle, mutta LASKUA EI VARMASTI OLE TULLUT.

        Kotitalousvähennyksestä sen verran, että jos puhdistuksen hinta on 1000€, suodattimien arvo 25€, kotitalousvähennystä saat 60% työnosuudesta, eli 975€ tässä tapauksessa. Laskekaapas nyt hyvät ihmiset järjellä, paljonko siitä jää maksettavaksi jos saat noin puolet VERONKEVENNYKSENÄ TAKAISIN? Idioottimaista kirjoitella täällä että puhdistukset maksavat liikaa, kun siinä voi kuitenkin kotitalousvähennystä hyödyntää.

        Mutta, ottakaa vain paikallisilta nokisuutareilta puhdistustöitä.. Mukava se on katsella jälkeenpäin kun paskaa löytyy kanavistosta kun porakoneen harjalla ja pienellä imurilla on kanavat "putsailtu". Me sentään hoidetaan ALIPAINEISTAJAIMURILLA & HARJAUSLAITTEELLA kanavistot puhtaaksi. Imu kanavistoon ja harjaillaan, that's it. Varmasti tulee hyvää jälkeä.

        --> Jos olette puhelimessa sopineet hinnaksi X €, turhaan tulette kitisemään täällä hinnoista. Jos puhdistustyö on mielestänne ollut huono, siitä voi valittaa niin pistetään miehet uudemman kerran asialle

      • koskinen232
        Timo Harjakainen kirjoitti:

        Homemap niminen puhdistusfirma sai hoidettua asiallisesti kaikki kuntoon kohtuu hintaan.

      • Entinen asentaja!!!

        Tässä kirjottaja on ilmeisesti joku virman myyjistä...

      • Petturi!
        Entinen asentaja!!! kirjoitti:

        Tässä kirjottaja on ilmeisesti joku virman myyjistä...

        Tollo! Loks, kaveri väläyttelee, sehän sanoo tuossa että me sentään puhdistetaan... Ymmärrän kyllä ku ent. asentaja ku tuomonen järjen jättiläinen nii nimenomaan ENTINEN

      • omat aivot käytössä
        Timo Harjakainen kirjoitti:

        Hyvinpä nuo ovat asentajille ja myyjille maksaneet palkkaansa. Aina on tullut sovittuna päivänä sopiva määrä rahaa (tietenkin työhön nähden maksetaan korvaukset). Mitään vikaa ei ole myynnissä ollut, jos ei ole voinut puhdistella tiettyä kohdetta, aika on poistettu kalenterista ja puhdistustyötä ei ole suoritettu. Tilausvahvistus on voinut mennä asiakkalle, mutta LASKUA EI VARMASTI OLE TULLUT.

        Kotitalousvähennyksestä sen verran, että jos puhdistuksen hinta on 1000€, suodattimien arvo 25€, kotitalousvähennystä saat 60% työnosuudesta, eli 975€ tässä tapauksessa. Laskekaapas nyt hyvät ihmiset järjellä, paljonko siitä jää maksettavaksi jos saat noin puolet VERONKEVENNYKSENÄ TAKAISIN? Idioottimaista kirjoitella täällä että puhdistukset maksavat liikaa, kun siinä voi kuitenkin kotitalousvähennystä hyödyntää.

        Mutta, ottakaa vain paikallisilta nokisuutareilta puhdistustöitä.. Mukava se on katsella jälkeenpäin kun paskaa löytyy kanavistosta kun porakoneen harjalla ja pienellä imurilla on kanavat "putsailtu". Me sentään hoidetaan ALIPAINEISTAJAIMURILLA & HARJAUSLAITTEELLA kanavistot puhtaaksi. Imu kanavistoon ja harjaillaan, that's it. Varmasti tulee hyvää jälkeä.

        --> Jos olette puhelimessa sopineet hinnaksi X €, turhaan tulette kitisemään täällä hinnoista. Jos puhdistustyö on mielestänne ollut huono, siitä voi valittaa niin pistetään miehet uudemman kerran asialle

        Eihän se verottaja maksa omastapussistaan, vaan palauttaa henkilön omia rahoja. Elikkä hintahan on jokatapauksessa tuo mainitsemasi tonni. Tämkin on ihan järkeenkäyvä että saamme omia rahoja takaisin verottajalta, vai pitääkö rautalankaa käyttää???

      • Anonyymi
        Timo Harjakainen kirjoitti:

        Hyvinpä nuo ovat asentajille ja myyjille maksaneet palkkaansa. Aina on tullut sovittuna päivänä sopiva määrä rahaa (tietenkin työhön nähden maksetaan korvaukset). Mitään vikaa ei ole myynnissä ollut, jos ei ole voinut puhdistella tiettyä kohdetta, aika on poistettu kalenterista ja puhdistustyötä ei ole suoritettu. Tilausvahvistus on voinut mennä asiakkalle, mutta LASKUA EI VARMASTI OLE TULLUT.

        Kotitalousvähennyksestä sen verran, että jos puhdistuksen hinta on 1000€, suodattimien arvo 25€, kotitalousvähennystä saat 60% työnosuudesta, eli 975€ tässä tapauksessa. Laskekaapas nyt hyvät ihmiset järjellä, paljonko siitä jää maksettavaksi jos saat noin puolet VERONKEVENNYKSENÄ TAKAISIN? Idioottimaista kirjoitella täällä että puhdistukset maksavat liikaa, kun siinä voi kuitenkin kotitalousvähennystä hyödyntää.

        Mutta, ottakaa vain paikallisilta nokisuutareilta puhdistustöitä.. Mukava se on katsella jälkeenpäin kun paskaa löytyy kanavistosta kun porakoneen harjalla ja pienellä imurilla on kanavat "putsailtu". Me sentään hoidetaan ALIPAINEISTAJAIMURILLA & HARJAUSLAITTEELLA kanavistot puhtaaksi. Imu kanavistoon ja harjaillaan, that's it. Varmasti tulee hyvää jälkeä.

        --> Jos olette puhelimessa sopineet hinnaksi X €, turhaan tulette kitisemään täällä hinnoista. Jos puhdistustyö on mielestänne ollut huono, siitä voi valittaa niin pistetään miehet uudemman kerran asialle

        niin harjasivat minultakin,harja oli kulunut muutama pitkä haiven jäljellä että semmosia
        puhdistajia.

    • exfixi

      Kallista ja huonoa palvelua! Ei enää ikinä

    • wqer22

      Onhan tämän ketjun perusteella jotenkin harmaalla vyöhykkeellä kulkevaa touhua.

      Samalla yrittäjällähän oli aiemmin osuutta Remontti-Aleksiin joka sittemmin yhdistyi Rustholli remonttien kanssa. Kumpikaan noista firmoista ei tainnut olla oikein hyvässä maineessa mitä tuli mummelien rahastamiseen. Kannattaa ehkä guuglettaa jos kiinnostaa.

      Kyllä se ihminen on ahne eläin.

    • Hävetköön

      Harjakainen tuossa FIXI:n ilmeisenä edustajana koittaa kovin kaupata tuota kotitalousvähennystä hintaa alentavana tekijänä. Kun kerran varmasti voi kertoa että laskua ei ole tullut ei hän voi olla kun Fixin edustaja, kukaan muuhan sitä ei voi tietää.

      Kotitalousvähennyksen tarkoitus ei todellakaan ole se että yrittäjä saa pumpattua sillä hintansa pilviin ja sen jälkeen kotitalousvähennyksen avulla peitellä sikamaista hintaansa kuluttajalle.

      Verorahoista nämäkin hinnanpumppaajien sikahinnat maksetaan. Minä en ainakaan halua senttiäkään verovaroja tuommoisille maksettavan.

    • _peikko-

      Meillä puhdistuksen tehnyt Homemap niminen firma savossa niin ei voi kun kehua asentajia ja palvelua. Hoitavat puhdistuksen niin ammattitaidolla kun vain pystyy. Tarjoavat myös mahdollisuuden vieläpä maksaa pienemmissäkin erissä jos ei kerralla ole varaa maksaa. SUOSITTELEN

      • _peikko-

        Homemap otti ensin yhteyttä puhelimitse jossa sovimme kartoitusajan ja sovittuna aikana tultiin kartoitus tekemään. Todella asiantuntevasti kartoitus tehtiin ja sovittiin puhdistusaika. Itse kartoittaja oli valvomassa että puhdistus tehtiin viimeisen päälle. Itse puhdistuksessa meni aikaa noin 5h. Luotettavaa ja ammattitaitoista palvelua.

      • ss
        _peikko- kirjoitti:

        Niin varmaan...

    • sugarland
    • Kusettajia

      Vaikuttaisi että ko. fixifirma harrastaa edelleen vanhusten huijaamista. Puhelun jälkeen seuraavana päivänä tulee tilausvahvistus törkeällä hinnalla ja miehet luvataan töihin parin päivän kuluttua perässä vaikka mitään ei ole tilattu. Puhelimeenkaan ei firmassa viitsitä vastata, jotta tilauksen voisi perua. Tällainen ikävä kokemus oli omilla vanhemmillani (yli 85 v).

    • Omppu76

      Suomen Laatuilma Oy kävi meillä Seinäjoella puhdistamassa kanavat.
      Työn laadussa ei mitään moitittavaa, päin vaistoin, kohteliaita ja siistejä miehiä. Ja mikä parasta niin heillä oli aikaa antaa myös käyttöopastuksen, mikä oli minulle ainakin erittäin tarpeellista.
      Löysin tuolta www.tervekoti.fi

    • FixMapSun

      Älkää hyvät ihmiset maksako putkien rassauksesta yli 300e!! Itse olen ollut alalla töissä myynnin ja puhdistuksen puolella. Täyttä kusetusta.

    • pest

      Puhelimitse sovittu hinta neljän tunnin työstä tarvikkeineen kahdelta mieheltä oli 630 €. Miehet olivat töissä kolme tuntia ja lasku, jolla oli maksuaikaa kolme päivää, oli 680€. Tämän lisäksi repivät ulkoilman tulosäleikön hyttysverkon pois (kaikki ötökät pääsevät vapaasti putkistoon), sekä sotkivat huoneiden tuloilmasäätöpeltien säädöt. Nyt joudun vielä maksamaan jollekin asennusfirmalle ilmanpaineiden tasapainosäädöstä. Edellisestä nuohouksesta maksoin paikalliselle nuohousfirmalle vastaavasta työstä 252€ (yksi mies) ilman jälkien korjaustarvetta. On aivan varma ettei Oululaisfirma enää seuraavalla kerralla tule Kouvolaan tekemään minulle "palveluksiaan".

      • eiKenenkääKannattaja

        Siinä ulkoilmasäleikössä ei muuten saa olla mitään verkkoja.

    • rap tuomas

      Fixin myyjät, pietsox3 (lietsoaa väkivaltaa kokoajan), väisänen, rap-tume, h-p, sämpylä (koittee s.), krotta, hisi, ihalaine, ysikymppi, launo, matsu, kana, sepi, maake "joo pojat olimmie.." kalu, puru-ara, kierovaara, mäntti, tahkis.

    • as

      Ja pommi-pete

    • eka ja vika kerta

      Toimivat tosiaan niin nopeasti, ettei ehdi kiireiltään asiaa sen enenpää miettimään. Olisi itse pitänyt perehtyä asiaan hieman etukäteen eli googlettaa Fixi oy, ennenkuin päästää heidät tekemään mitään. Meille laskua tuli 660e ja kaksi miestä oli paikalla 2h 10min, tuosta kun vähentää suodattimien hinnan 25e niin työn osuudeksi tulee 144e/h per äijä. En tiedä paljonko työntekijät tuosta itselleen saavat, mutta tuskin 20e/h enempää. Aika kyllästyneeltä kokeneempi vaikutti ja toinen kaveri oli ollut vasta 2kk heillä hommissa. Eli täydellistä kusetusta. Meillä jäi vielä säätökin tekemättä, koska sanoivat, että tuloilmaa ei tulisi tarpeeksi. Sanoivat että tulopuhallin ei olisi tarpeeksi tehokas. No, eivät tule meille enää toista kertaa ja muistan vielä mainita kaikille vastaantuleville kuinka tyhmä olin. Ihmettelen, että en ollut ennen kuullut mitään kyseisestä firmasta. Tästä saisi aiheen kuningaskuluttajaan, niin saataisiin koko kansan tietoisuuteen tämä firma. Mua ei ennen näin pahasti ole vielä kusetettu, toivottavasti opin tästä jotain. Ainakin sen, että en enää koskaan osta mitään puhelimitse.

    • Hyvä työ!

      Tyhmähän ei ole se, joka pyytää, vaan maksaja!

      Kilpailutuksen perusteella Fixi Oy:n hinnat olivat saman palvelun tarjoajista ihan kohtuulliset. Teetin heillä 110m2:n omakotitaloni ilmanvaihdon puhdistuksen 690euron hintaan. Tästä työstä 299 euroa kotitalousvähennyksenä takaisin 100euron omavastuuosuuden jälkeen. Näin juuri myyjä puhelimessa minulle kertoi.

      Minuun otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että meille päin ollaan tulossa tekemään puhdistustöitä. Myyjä oli asiallinen ja ammattitaitoinen, kyseli useaan kertaan, että onko kysyttävää. Kirjallinen tilausvahvistus tuli sähköpostiin samantien.

      Itse työ meni minun silmin katsottuna hienosti. Kaksi nuorta miestä tekivät asiakaspalvelutyötä hyvin. 2h 45 min meni säätöineen päivineen. Myyjä kertoi, että työhön varataan aikaa kalenterista noin 4 tuntia.

      Työ tehtiin ripeästi ja paikat jätettiin siistiin kuntoon. Työmiehet opastivat lisäksi koneen käyttöön ja huoltoon liittyvissä asioissa.

      Olen lopputulokseen tyytyväinen. Hinta ei ollut ehkä halvin, mutta kaikki tapahtui vaivattomasti. Laskutuksen sain 3.erään kuukauden välein.

      Voin lämpimästi suositella ko. yritystä muille. Appiukko otti samalta firmalta myös kyseisen työn poistojärjestelmälleen ja oli myöskin tyytyväinen.

      Tätä asiakaspalvelutyön pitää ollakkin!

      • kuusankaari19

        Fixi kävi äsken hoitamassa kanavat. Edellisen omistajan jäljiltä purkkiin tuli puujätettä sun muuta roinaa. Saimme roppakaupalla hyviä neuvoja ja puhtaan ilman. Sen haistoi heti työn jälkeen. Toki työ maksoi kreikkalaisessa mittasuhteessa paljon, mutta hemmetti, työntekijät, jotka olivat onneksi suomalaisia, tekivät ammattitaidolla ja ripeästi! Ei sovittu urakka, jos siihen on merkattu vaikka neljä tuntia, urakkaan kuluukin vain kolme tuntia, ole hutiloidusti tehty! Kun on ammattitaitoa, eikä tarvitse siirrellä tavaroita paikasta toiseen, että pääsee koneelle tai venttiileille, mieluusti korvaan heille sen, mikä on sovittu! Jumankaut, Vantaan toimipisteen pojat hoitivat hienosti homman! 110% tyytyväisyys tekijöille!12

    • vanha isä

      Numerosta soitettiin isälleni ( 84 v. ) ilmoitettiin vain , että onko valmisteluja tehty?
      Ihmettelimme, että mitä ihmeen valmisteluja? Muuta ei selitetty ei edes onko väärä numero vai mistä olivat isäni numeron saaneet? Lopulta isä sanoi että löivät luurin korvaan.?
      Joku on vinossa?

    • Fiksitön

      Fixi tarjoaa Pälkäneelläkin päin palvelujaan. "Tällä tavalla saa kääräistyä sievoiset summat hyväuskosilta", kertoi ilmastointialan ammattilainen kun kysyin hänen mielipidettään asiasta.

    • näin.

      Pysyn kaukana tästä yrityksestä ja samaa suosittelen kaikille. Ei voi luottaa.

    • Lehmolainen

      Kyseisen firman myyntimies myy puhdistuksia Kontiolahden Lehmossa n. 2-4 vuotta vanhoihin taloihin sillä perusteella että talo ei mene läpi lopputarkastuksesta jos iv-kanavia ei ole puhdistettu. Suora markkinointi on hyvää tälläkin alalla mutta myynnin/puhdistuksen peruste tulee olla oikea eikä perustua p.puheisiin. Moni talon omistaja on mennyt lankaan tilatessaan puhdistuksen noilla perusteilla. Itse en tilaisi moista firmaa tontilleni vaikka olisi tarvetta. Joku vastuu pitäisi olla markkinoinnissa. Iv-puhdistus ei ole todellakaan mikään vitsi jos se tehdään oikein ja silloinkun sen aika todella on eli kanavat on likaiset! Jos erehdyt mainitsemaan myyjälle paikallisista firmoista haukkuu firmat lyttyyn ihan nimiä käyttäen. Oikea myyntimies kehuu omaa tuotettaan/palveluaan muttei hauku kilpailioita!

    • niiskk

      Älä ala väittelemään myyntimiehen kanssa puhelimessa,
      jos et ole mitään tilaamassa.
      Sinulla on nyt paha mieli.

    • lehmolainen

      Itse asiassa nämä mieliala kirjoitukset kuuluu ihan toiselle palstalle mutta minulla on TODELLA hyvä mieli kun meillä on puhtaat kanavat muttei Fixin toimesta. Ja etenkin sen hinnan erotuksen voin käyttää vaikka siihen hyvään mieleeni!

    • Utelias111

      Olisi varsin mukava tietää kuinka moni näistä Fixä kehuvista viesteistä on ko. fiman itsensä kirjoittamia. Täällä kun on halpaa mainostaa noin.
      Olen itse tehnyt pientä galluppia Fixin hinnoittelusta/työn huolellisuudesta, ja ainakaan todellisessa elämässä ei vaikuta ihan samalle kuin täällä.
      No, kukin uskokoon mitä haluaa netistä lukemastaan.
      Kehotan kuitenkin vakavasti Fixin tarjouksen jälkeen soittamaan paikallisille nuohous/puhdistusfirmoille ja kysymään tarjousta, 10 minuutin vaivannäöllä tässä kohdin säästää melko varmasti 100-200 euroa ja saa kaupanpäällisiksi huomattavasta parempaa työnjälkeä.

      • Pohjois-savon jäärä

        Fixin toiminnasta kuluneelta viikolta: Kaksi taloa, toisessa kävi FIxin pojat, toisessa paikallinen. Omakotitalot samanlaisia, Fixi selvitti työnsä kolmeen varttiin, paikallinen nuohooja hieroi toista taloa yli puoli päivää. Lieneekö siis Fixi kertakaikkisen ylivertaisen ammattitaitoinen, vai menisikö hieman karkeammalla jäljellä....?

      • EuroVac
        Pohjois-savon jäärä kirjoitti:

        Fixin toiminnasta kuluneelta viikolta: Kaksi taloa, toisessa kävi FIxin pojat, toisessa paikallinen. Omakotitalot samanlaisia, Fixi selvitti työnsä kolmeen varttiin, paikallinen nuohooja hieroi toista taloa yli puoli päivää. Lieneekö siis Fixi kertakaikkisen ylivertaisen ammattitaitoinen, vai menisikö hieman karkeammalla jäljellä....?

        Joopa....Etelä-Karjalassa fixi on puhdistellut Iv- kanavia ja hinta on ollut 700-1000€ .
        Aika suolaista sanoisin.....etenkin, kun hintaan on vaikuttanut epämääräiset seikat kuen esimerkiksi onko talossa keskuspölynimuri vaiko ei? Anteeksi vaan, mutta miten keskuspölynimuri vaikuttaa kyseiseen työhön....vai alipaineistaako fixin pojat järjestelmän K-Pölkkärillä?
        Täällä markkinoinnissa sama "laulu": "Olemme alueella ja tarkemmin aivan teidän naapuriin tulossa tällä viikolla tai jos vielä tarkemmin katsotaan, niin jo huomenna. Joten jos nyt otatte puhdistuksen, tulee se teille huomattavasti halvemmaksi kuin jos joudumme ihan erikseen ajelemaan!!"

        Toisaalta toi on niin typerää myyntityötä, että tyhmempikin tajuaa...suosittelen tosin fixiä jatkamaan hyökkäävää soittelua ja markkinointia.
        Ei meinaa keritä kaikkia tilauksia suorittamaan tämän vuoden puolella jolloin saa kyseisestä työstä vielä 60% kotitalousvähennystä.
        Meidän hinta on 250-500 verollisena riippuen onko kyseessä pelkkä poisto vaiko LTO!
        Työlista em LTO:n osalta:
        -kanavien alipaineistus joko raitisilmaventtiilistä tai suoraan kammiosta
        -venttiilien irroitus/pesu
        -kanavien harjaus koneellisesti porakone/taipuisa akseli, päässä harja
        -lämmönvaihtimen puhdistus/pesu
        -puhaltimien siivekkeiden puhdistus
        -puhallinkammion puhdistus/märkäpyyhintä
        -suodattimien vaihto karkeasuodattimet kuuluu hintaan
        -ilmamäärien mittaus ja säätö sekä venttiileiden kiristys annettuihin arvoihin
        -dokumentointi puhdistuspöytäkirja/mittauspöytäkirja
        Alle 4 makuuhuoneen talossa aikaa vierähtää 2 mieheltä 3-6h ja lasku tekee 500€ sis alv23%.
        Tosta desifioinnista vielä, etten kyllä näe tarvetta enkä järkeä miksi se pitäisi tehdä jos talossa ei ole hometta tms. todettu muuten. Sitäpaitsi jos kanavat OIKEASTI desinfioidaan, niin se kyllä vaatisi melkeimpä kanavien osittaista aukaisemista vinttikerroksesta, koska on mahdotonta saada ainetta joka mutkaan ja pelkkä venttiilien kautta sumuttelu on silmän lumetta.
        Kaikki hinnat ton 500€ yli on fuulaa.....näin meillä ;-)!!
        PS vaatikaa vähintään em. listan mukainen työ..!!

      • Karjalan Heili
        EuroVac kirjoitti:

        Asun Etelä-Karjalassa ja Fixin miehet soittivat minulle. Onneksi googletin ennen kuin menin lankaan. Yrittivät myydä poistoilmaputkien nuohousta ja desinfiointia.

        Miten sinut saa kiinni, jotta voi kysyä tarjousta?

    • Mara..

      Minulla kävi Fixi puhdistamassa kanavat ja koneen. Työssä ei ole mitään valittamista, mutta säätö meni poskelleen Poistopuolen säädöt suunnilleen samat kuin vanhatkin, mutta tuloilmamäärät kuusinkertaiset. Säätäjän lausunto oli, että poistopuolta ei saa säädettyä.
      Olen nyt tehnyt taulukon vanhoista ja uusista viritysarvoista ja rupesin epäilemään, että virittäjä ei osannut käyttää mittaria. Jos seinäsuuttimen vanha arvo oli 3,3 l/s, niin miten samasta suuttimesta saa menemään läpi 22 l/s. Suuttimessa on 7 pikkureikää, joista 2 on kiinni.
      Asunnossa en ole havainnut ylipainetta

      • Mara..

        Täytyy ottaa takaisin tätä työnlaadun kehumista.
        Rupesin selvittämään miksi poisto ei toimi kunnolla ja avasin putkiston puolivälistä, sitä ei ollut nuohottu olenkaan,
        Kun en ollut katsomassa tämän kohdan nuohousta, niin ei sitä myöskään oltu nuohottu, kuin vähän alkupäätä. Ne kohdat, jotka seurasin vierestä tehtiin kyllä koko pituudelta. Eihän se putkiston puhdistus saisi olla kiinni asiakkaan valvonnasta.

      • Mara..
        Mara.. kirjoitti:

        Nyt selvisi, miksi FIXI ei saanut poistoilmaa säädetyksi. Puhaltimen johdot oli kytketty puhdistuksen jälkeen väärin ja puhallin pyöri väärään suuntaan. Näköjään tämä molemmilta sivuilta imevä puhallin puhaltaa jotakin, vaikka pyörii väärään suuntaan.

    • jokke....

      Itse suosittelisin kaikkia kuitenkin kyseenalaistamaan ja tutkimaan kriittisesti täällä esitettyjä asioita, meinaa moni täällä keskusteleva olla niin hukassa miten asiat oikeasti ovat ja liioitellaan/vääristellään asioita.. Mistäpä noista tietää..voi olla jokin kohde huonosti tehtykin,mutta kaverilleni ainakin tekivät todella hyvän työn, hän oli tyytyväinen, vaikkakin hieman hintaa valittelikin,

    • ToniKoira

      Gouru.fi kävi meillä hyvin pelas,
      ja hinta oli puolet siitä mitä puhelimella markkinoiva virma olis ottanu

    • Saas nähdä

      Fixi tarjosi palvelua puhelimitse oma-alotteisesti. Kysyin vertailua paikalliselta nuohoojalta pari viikkoa sitten, mutta ei edes vastaa puheluun tai sähköpostiin. Fixi on löytänyt hyvän markkinaraon, voittaa aktiivisuudessa paikalliset. Toivottavasti tulevat tekemään hyvän työn, ei kai valtakunnallisella yrityksellä ole varaa hutilointiin!

    • 12+20

      Tupla hinalla muihin verrattuna on Fixillä parempi tehdäkki tulosta!

      Kuullut kyllä monelta, että näin ei ole.

    • kömänze

      En ottanut työtä kun soittivat mutta meni muutama päivä ja tuli tilausvahvistus että olisin ottanut tämän kanavien puhdistuksen yms ja että työ tullaan tekemään 9.01.2012

      jotain hämärää?

      • oma järki käyttöön

        Joo, meillekin ovat soitelleet aina vähän väliä ja tarjotaan aina samaa puhdistushommaa. Nyt aiomme kysyä kotirauhan perään, koska on kerran jo kielletty niin pitäisi riittää.

    • Hekelii

      Menihän se joulupäivänilta näitä tarinoita lukiessa. Olen nimittäin itse ollut töissä ko.fimassa myyjänä, ja paistaa noista positiivisista kirjoituksista pahasti sen työpaikan slangi kaikkine porakonerasseineen ja nokipoikineen. En väitä, että siellä tehdään asioita lainvastaisesti, mutta erittäin röyhkeää ja ahnetta toimintaa. Jotenkin jäänyt itsellekkin sellainen mieli, että olen anteeksipyydön velkaa niiltä, joille sain ylihintaisen puhdistuksen kaupattua. NO.....ehkä siksi olin huono myyjä? Nykyään myyn eri tuotetta kuluttajille, ja kun ollaan asialinjalla, niin työ on mukavaa, ja kauppa käy, jää tunne kaupoista, että sekä minä, että asiakas jää tyytyväiseksi. se on tämän alan suola.

    • Tuplis

      Mitäs mieltä olette, olemme muuttaneet vuosi sitten tähän kotiin ja soittivat kyseisestä firmasta ja sanoivat että kannattaa puhdistaa (itse en noista mitään ymmärrä), hinnaksi sanoivat 550€. No, kaksi miestä tuli tekemään homman,
      Ilmanvaihdon puhdistus ja tarkistuspöytäkirjassa lukee näin:
      iv-järjestelmä on huippuimuri, kanaviston alipaineistus ilmanvaihtokoneesta, ilma johdettiin ulos.
      Puhdistus mekaaninen harjapuhdistus. Käytetty laite iso master.
      Venttiili puhdistus harhausvesipesu, pesuaine.
      Muuta ei ole ilmeisesti tehty, ei ole ainakaan merkitty.

      Kahdella miehellä meni hommaan tunti. Mistä tiedän että homma on tehty hyvin, kun kerta täällä lukee että työhön menee monia tunteja?

      Nytten kun tuon ilmanvaihdon laittaa pois tai päälle niin siitä kuuluu paljon kovempi ääni kuin ennen.. Onko normaalia?

      • jaana

        "Kahdella miehellä meni hommaan tunti. Mistä tiedän että homma on tehty hyvin, kun kerta täällä lukee että työhön menee monia tunteja?"

        Eikö 2 miestä x 1 h = 2 h työtä eli tunteja.... :-)

    • Hannes_1971

      Fixi Oy putsasi alkuvuodesta pienen rivarin ilmavaihtohormit pesi rasvasuodattimen puhdisti ilmanvaihtokoneen sekä putsasi venttiilit,
      Homma hoitui ihan sopimuksen mukaan (kiinteä hinta)

    • Tuplis

      No, jos täällä puhutaan (netissä yleisesti) että työhön menee nelisenkin tuntia, niin mielestäni tuo yksi tunti on aika vähän 140 neliöiseen omakotitaloon. Tulee aika kova tunti korvaus per ukko, 275€.

      ja loppuen lopuksi oli pakko soittaa pojat takaisin katsomaan miksi huippuimuri pitää niin kovaa meteliä että lasit helisee kaapissa (mitä ei ennen tehnyt) ja melkein ensimmäiset sanat heidän suustansa oli että ei ole heidän vikansa.
      Kehoittivat soittamaan johonkin korjaalle.

      Sanoi vielä lopuksi kun sanoin että tuli kallis keikka tästä, että:" No olisit tyytyväinen, sait tän puhdistuksen paljon halvemmalla kuin muualta oisit saanut".

      Pitää siis olla tyytyväinen että on puhdas ilma mutta huippuimutri paskana heidän jäljiltä.

      • Ex-asentaja

        Asentajilla tapahtunut puhistuksessa virhe. Ne on työntäny harjalla huippuimuriin ja se on menny siitä epäkuntoo/rikki.

    • TYYTYVÄINEN ASIAKAS

      HEI! SINÄ JOKA JUURI LUET TÄTÄ PALSTAA; SINUNA SUHTAUTUISIN KAIKKEEN TÄHÄN ERITTÄIN KRIITTISESTI, SILLÄ SUOMI24 ON TUNNETUSTU TROLLIFOORUMI. MEILLÄ KÄVI TÄÄLLÄ KEMPELEESSÄ TÄNÄ AAMUNA KELLO KAHDEKSAN REIKÄREIKÄ FIXIN MIEHET PUHDISTAMASSA IV KONEEN, -JA KANAVAT. AIKAA KULUI 130-NELIÖISESSÄ TALOSSA 2 MIEHELTÄ NOIN 3,5H, JA VELOITTIVAT TASAN 600E! HINTAAN KUULUI DESINFIOINTI, HARJAUS, ALIPAINEISTUS, SUODATTIMET, VENTTIILIEN PESU JA KONEEN PUHDISTUS.

      PAIKALLINEN NUOHOOJA OLISI TEHNYT SAMAN HINTAAN 580E, ILMAN SUODATTIMIA JA KONEEN PUHDISTUSTA. TYÖN JÄLKI ON FIXILLÄ SIISTIÄ, SUOSITTELEN!

      • fixiharhauttaa

        Hyvä jos sadasta yksi työ onnisttuu sekä hinnoittelu. Fixi on varmasti käynyt virhe hibnnoittelussa. Mutta markkinointi on harhaanjohtavaa Fixiltä "ILMANVAIHDON PUHDISTUS EI OLE LAKISÄÄTEISTÄ" kuten käyttävät markkinoinnissaan, asiakkaan harhauttamista. Ainoa poikkeus ovat ammattimaiset laitokset kuten sairaalat, terv.keskukset ja amm.keittiöt. Myöskään mitään aikarajaa ei ole puhdistukselle vaan yks.talouksissa on tapauskohteinen toisilla 10 v toisilla 15 v välein??=????????

      • TJTJ

        JA TÄMÄN VIESTIN KIRJOITTI AIVAN VARMASTI KEMPELEESSÄ ASUVA FIXIN TJ... Uskomatonta bullshittiä ja ihmisten erehdyttämistä!!!!

      • regtrshgf

        Oulussa toimii ainakin kolme firmaa jotka olis tehnyt tuon varmasti vähän yli neljällä sadalla eurolla!!

        Voit etsiä ne googlests esim IV-puhdistus oulu hakusanalla. Ovat ensimmäisen 20 joukossa.

    • mitäs muuta olikaan

      Tervehdys.

      Tuli noista hinnoista mieleen, että kun ajatellaan tarjousta asiakkaalle, sen pitäisi pitää sisällään myös kulut.
      - tarvittava puhdistuskoneisto/-laitteisto tarvikkeineen
      - kuljetuskalusto ja sen kulut (mahdolliset lyhennykset, huollot, löpöt yms yms)
      - vakuutukset työlle/työkohteelle (vahinkoja sattuu kuitenkin joskus)
      - henkilöstön palkat sivukuluineen (täältä luettua esim 2x asentaja/puhdistaja)
      - markkinoinnin kulut/-palkkiot (myyjän peruspalkka sivukuluineen mahdollinen provikka myydystä keikasta)
      - fiman oma kate jotta firman omistajat saa jotain palkkaa/tuottoa investoinneillensa.

      Tähän väliin kommentti, en ole alalla töissä tai alan firman pyörittäjä, mutta sain tuolta Fixiltä tarjouksen joka tapauksessa ja kilpailutan tarjouksen kyllä työmääritteineen selitettynä. Olen kuitenkin yrittäjä ja vastuun kannan muutamasta vakituisesta työntekijästä.

      Joka tapauksessa kulut toiminnan pyörittämiseen ovat aika iso osa kokonaisuutta.
      LIsäksi on se yrittäjän hauska osa, jota useimmat eivät ymmärrä ollenkaan.
      Työntekijä on sairauslomalla ja näin ollen työpareista toinen on pois, joka vastaavasti täytyy korvata jotta hommat menee eteenpäin ja työt tulee tehtyä.
      Silloin itse työn teko maksaa 2.5 x normaalin, koska toinen tekee ilmeisesti ylitöitä jotta saa omatkin työt tehtyä.
      Laitteet kuluu ja niiden huolto korjaus maksaa aina rahaa. Työvaatteet hanskat, kengät yms maksaa nekin rahaa, oli niissä firman mainosteksti tai ei. Mainoksella tosin maksaa hiukan enemmän, eli lisää kuluja.

      Niin summa summarum, on siinä arvoisat kommentoijat hinnassa eroa kun on kyseessä isompi firma ja pienempi firma, koska koko orkesterin pyörittämisessä kulurankenteineen on prosentuaalisesti huomattava ero.
      Tuo ei tosin vaikuta työn laatuun, mutta vaikuttaa työn hinnoitteluun kummasti.

      Itse on oikein usko että muutaman työntekijän firmassa kaikki maksut hoidetaan ajallaan ja oikein jos hinnoittelussa on yli 35% ero suureen kilpailijaan verrattuna. Isompi asiakas esim laitehankinnassa saa osaltaan paremman hinnat kuin yksittäisasiakas.

      Puhumattakaan siitä erosta, jonka nimi on palkka. Mikäli pienempi firma maksaa mukavasti parempaa palkkaa kuin isompi firma työntekijöilleen ja samalla tekee saman työn huomattavasti halvemmalla, ei kaikki oikein täsmää. Oman mausteen tähän typerään asiaan tekee se, että pienemmällä firmalla menee vielä aikaakin samaan työhön enemmän, joka taas maksaa parempaa palkkaakin enemmän huomattavasti halvemmalla.

      Ei se nyt ihan noinkaan mene jos kaikki firman maksut meinataan maksaa ja samalla maksetaan kaikki työtekijöiden palkkojen sivukulut lomat.

    • ei asiakas

      Pari viikkoa sitten soitti myyjä tämän Fixi Oy:n asialla. Mainosti jotain kevätkampanjaa ilmanvaihtokanavien puhdistamisesta. Luetteli läpi kaikki toimenpiteet ja kovasti yritti tyrkyttää palvelua desinfiointeineen päivineen. Meille tämä ilmanvaihtokanavien puhdistus on ajankohtainen tänä vuonna, joten ajattelin että kilpailutan ilman muuta Fixi Oy:n myyjän puhelimessa antaman kustannusarvion. Vetosin työkiireisiin ja sovimme, että Fixin myyjä palaa viikon päästä asiaan ja katsotaan sitten, onko aihetta sopimukseen.

      Myyjä soitti reilu viikko sitten. Olin siihen mennessä saanut jo paikalliselta, tutulta yrittäjältä jotakuinkin samansisältöisen tarjouksen, jossa hintaeroa Fixin vastaavaan oli muutama sata euroa. Fixin myyjä epäili ensin, että tarjous ei ole läheskään samanlainen. Kun luettelin hänelle tarjouksen sisällön, myyjä selvästi närkästyi ja sanoi, että heillä työn tekevät suomalaiset. Yritin sanoa, että myös tämä paikallinen yrittäjä on suomalainen, mutta en ehtiny lausetta loppuun, kun Fixin kaveri löi luulin korvaan :-)

      En päässyt siis tutustumaan Fixin tekemään työn jälkeen, mutta ainakin asiakaspalvelussa ja epäonnistuneen kaupan käsittelyssä on selvästi toivomisen varaa.

    • Todellisuus

      Tuoltahan näkee että minkä verran Fixillä on vaikka liikevoittoprosentti ( http://www.finder.fi/LVI-alan työt/Fixi Oy/OULU/taloustiedot/1838429 ) eikä tuo järejtömän suurelta näytä joten eipä tuo hinnassakaan voi paljoa olla vikaa. Eikä palvelulle muutenkaan voi määritellä tarkkaa hintaa vaan se on minimissään sen verran, että toiminta on kannattavaa ja maksimissaan sen verran minkä asiakas suostuu maksamaan.

    • JyskänKettu

      Itse firmasta ei ole kokemusta. Mutta yksi Fixin puhelinmyyjä on ainakin ÄÄLIÖ! Nuori mies soittaa kertoo reippaasti asiansa (tosin kysymättä, sopiiko asiakaskokelaalle keskustella). Mutta kun kertoo, ettei tarvitse heidän palvelujaan, hän rupeaa solvaamaan, uhkailemaan ja haukkumaan ja lopuksi lyö luurin korvaan.

      Sen vuoksi moni linttaa tästä lähtien luurin korvaan jo myyjälle kuultuaan tämän asian ja Fixi Oy saa erittäin huonoa mainetta.

    • Meillä OK

      Just kävi Fixin miehet hommissa.

      Ainakin tämä työpari tuntui osaavan hommansa. Löysivät yhden vuodon. Summailivat tulojen ja poistojen ilmamääriä toisiinsa ja vertasivat erotusta alkuperäiseen IV-suunnitelmaan. (Kannattaa siis kaivaa alkuperäinen suunnitelma esiin, jos sellainen on.) Sen jälkeen säätivät erotuksen suunnitelman mukaiseksi, selvästi harkiten mistä säädetään. Siihen taisi mennä poikien lounastauko! Joku muu porukka olisi voinut antaa mittauspöytäkirjan kouraan ja sanoa näkemiiin.

      Eli tyytyväinen asiakas olen, vaikka hinta - tingitty - oli kilpailijaa korkeampi. Tuntipalkkio on kyllä melkoinen, eli katetta firmalle jää.

      Tällä kokemuksella suosittelen!

      • Ps. Meillä OK

        Ps. Tämä työpari (Länsi-Uudellamaalla) oli nimimerkeiltään MF/KB. Ainakin he siis ovat ok. Kannattaa esittää toive, kun keskustelee myyjän kanssa.

    • Moraaliton

      Fixi on lestadiolainen yritys ja moraali sen mukainen. Enpä ihmettelis, jos mummoja pelotellaan "lakisääteisellä" puhdistuspakolla ja tullaan väkisin paikalle. Lopuksi jätetään 700e lasku.

      Sopivampi hinnoittelu on 10e/kanavan reikä alv.

    • hyvää saa halvalla

      Alan miehiltä voi tilata saman työn virapelinä, jos hinnat kiristävät. Tulevat oman työajan ulkopuolella samoilla välineillä ja hinta 100-250e. Tekevät juuri niin hyvää jälkeä kuin toiselle asiakkaalle työaikanakin. Tämä vaan maksoi työstä 500-800e, että näin Varsinais-Suomessa

    • Iso V

      "Sopivampi hinnoittelu on 10e/kanavan reikä alv"

      Eli esim 4 venttiilisen omakotitalon huippuimurin puhdistus/kanavien rassaus olisi 40e alv ?
      Ei kata mitenkään bensakuluja,työntekejöiden palkkoja, vaikka kävisi virolaiset tekemässä pimeenä. (ihan pelkkä harjan jousinivel maksaa uutena 55e ja niitä hajoaa keskimäärin 1kpl / 2kk )

      No sitten asiaan:

      Jos itse tilaisin puhdistuksen niin kilpailuttasin samoilla työvaiheilla/laitteilla yritykset. Esim:
      -Kanavien alipaineistus (harjan irroittamat pölyt ulos)
      -kanavien harjaus (irroittaa pölyt kanavista)
      -Venttiilien pesu (jos itse ei jaksa pestä tiskialtaassa fairylla)
      -ilmanvaihtokoneen puhdistus (kenno,moottorit ja kotelo)
      -Desinfiointi (jos tuntuu että sen tarvitsee. Bakteerien,homeen yms takia)
      -Liesituulettimen putkenpuhdistus.

      Tuosta hinnoittelusta... Erilaiset järjestelmät ovat erihintaisia (ymmärrettävää eikö?)

      -Koneellinen tulo/meno (kuullut hintojen liikkuvan 400-1200e)
      -Koneellinen poisto esim: talotuuletin,huippuimuri,poistoilmapumppu (300-600e)
      -Painovoimaset (200-500)
      hinnat vaihtelevat noiden välillä talon koosta/venttiilien määrästä ja järjestelmästä riippuen ja tietysti firmasta joka tekee työn)
      Monilla paikkakunnilla nuohoojalla on välineet tehdä puhdistuksia aloittaisin vaikka siitä. (kannattaa kysyä onko alipainestajaa jotta saavat pölyt pois).

      Te jotka mietitte puhdistusta niin suosittelen että suhtauduttu kriittisesti kaikkeen tällä sivulla esitettyyn asiaan. Kuten joku viisas jo aikaisemmin mainitsi tämä on yleinen "trollifoorumi"

      Tekisi mieli vastata moneenkin tällä sivulla esitettyyn asiaan jotka ovat selvästi jonkun trollin kirjoittamia ja täyttä soopaa.

    • Kuskus1

      Meille soittivat mummolle ja tarjosivat vuoden vanhaan taloon puhdistusta. Hei haloo!!!
      Siitä meni hetki kun soittivat seuraavaan kohteeseen ja ennen kuin juuta oltiin ehditty sanoa oli sähköpostissa tilausvahvistus sellaisilla sopimusklausuuleilla että käräjätuvat tulevat Fixille varmaan tutuksi jos jatkavat samalla mallilla.
      Hinta oli ohan posketon n.3 x sen mitä normaalisti maksaa ja tarvikkeista ja puhdistusaineista erillinen lasku.
      Nyt on sellainen fiilis että että asiantuntijoina käyttävät kouluttamattomia puhelinmyyjiä ja myydään palvelua jota jokaisessa kohteessa ei edes tarvita.
      Varokaa näitä!!!!

      • 20v kokemus

        Varmaan on kyseessä ja liikkeellä Trolleja mutta jos työtä tarjottaessa kysytään talon neliöitä jonka perusteella työt hinnoitellaan niin silloin on vikaa tarjousperusteissa koska olen kuullut että ko. firma hinnoittelee työn puhelimessa joka on aivan järjen vastaista, kun ei tiedä mitään mitä kiinteistössä on puhdistettavaa, koska saman kokoisessa talossa voi olla 100m kanavaa ja 5-10 m jos vanha talo ja kaikki vedetty piippuun painovoimaisesti. Elikkä olkaa varovaisia näiden puhelimessa tehtyjen tarjousten kanssa koska saatatte joutua maksamaan moninkertaisen hinnan siis jopa kymmenkertaisen oikeaan aikaan perustuvaan puhdistukseen.

    • Valistunut

      Herätysliikkeen miehiltä taas yksi kusetusfirma. ÄLKÄÄ OSTAKO MITÄÄN LESSUILTA! Roskasakkia koko porukka.

    • 18+3
    • Viksiviksi

      Meidän keissi:
      Puhelinsoitto emännälle. Nopeasti kartoittivat tilanteen että puhelimen päässä on henkilö jolla ei ole näistä mitään kokemusta ja ymmärrystä. Kun emäntä pyysi tarjousta, oli jo puhdistusaika sovittu ja epämääräinen tilausvahvistus sähköpostissa.
      Tilausvahvistuksessa oli maininta sanktioista jotka aktivoituvat kun tilaus perutaan.
      Meidän 300 neliön pirtissä hinta oli 1400 Euroa.

      Soitto vanhalle nuohooja mestarille samasta hommasta 500 euroa, jotta näin....VAROKAA näitä!!!

    • pingispall0_98

      "viksiviksi"

      vaikea ymmärtää aivokapaseteettisi meininkiä, siinä mäkinennii eihän tuo piä paikkaasa

    • 5+3

      fixin miehet ovat nyt vuoden ajan tarjonneet ilmaiset kyydit töihin ja lounaankin kaksi kertaa viikossa. käyvät meillä myös siivoamassa ja kusettavat koiran iltaisin. hoitelisivat kuulemma mielellään myös emännän mutta se tehtävän olen jättänyt itselleni!

    • liisa

      tänään puhdistivat 4kohdetta omakotitalosamme, suorat putket ulos.
      Aika n. tunti, vaikka sanoivat työn kestävän 2-3 tuntiin, nyt odotan laskua, puhelimessa hinnaksi sanoivat 395€ ,on kyl rahastuksen makua jos ottavat sen.

    • Tietämätön

      Minulle soitettiin Suomen Ilmanvaihto ja Huoltopalvelu Oy nimisestä yrityksestä ja tarjosivat ilmanvaihtokanavien pudistusta!
      Kun kerroin että meillä on vain huippuimuri katolla ja viisi poistoilmakanavaa talossamme niin arvioivat työajaksi noin 2-3h ja hintaa koko lystille tulee 340e.
      Itse yrittäjänä tuumailin että eipä tuo hinta nyt niin kohtuuton ole niin tilasinpa heiltä sitten kanavien putsauksen.
      Oli sovittu että tulevat kahdeksan aikoihin ja olivatkin paikalla kymmentä yli kahdeksan.
      Kun sitten tiedustelin että kuinka kauan prosessi kestää niin sanoivat olevansa valmiita noin tunnin kuluttua.
      Miehet tekivät työnsä ja lähtivät pihalta viittä vaille yhdeksän, joten koko lysti kesti noin 45min ja siinä ajassa he toivat työvälineet sisään ja pakkasivat tavarat takaisin autoon.
      He tekivät seuraavat toimenpiteet:
      -Kanavien harjaus
      -Koneen puhdistus
      -Liesikanavan harjapudistus
      -Ilmamäärien mittaus ja säätö
      -Kanavien desifiointi

      Mielestäni 340e 45min työstä on aika kova hinta!

      Onko jollakin kokemuksia ko. yrityksestä??????

    • Vaasa

      Fixin myyjä tarjosi puhdistusta painovoimaiseen ilmanvaihtoon. Onko kyseisestä operaatiosta mitään hyötyä? Jos on niin kertoisiko joku paremmin tietävä, että miten usein se pitäisi suorittaa?

      • jep791

        Kun vapaakiertoisessa hormissa ei ole huipparia joka toisi sinne hormistoon pölyä niin sopiva väli voisi olla 30v-.

    • Vaasa

      Talo on meillä valmistunut 72 ja putket menevät suoraan katolle. Likaisia ne kyllä ovat. Hinta olisi 290 euroa, koittivat kaupata myös desinfiointia, onko siinä tai hinnassa mitään järkeä?

      • mömmöjäkö

        Siis desinfiointia tarvitaan jos "oikea" henkilö tutkii että mikrobikasvustoa löytyy muuten normaaliomakotitalossa ei mitään desinfiointia tarvita.

    • merkkihuollostaterve

      Voiskos joku selittää että miten ne painovomaisen järjestelmän (tai edes koneellisen) putket oikein "desinfioidaan"??

      Onko kyseessä siis vanhalla pyöröpulloharjalla hoonaus ja siinä nopea harjan livautus pesuaineeseen vai mitä se tarkoittaa?

      Nimimerkillä "minä (muka) desinfioin" märällä saippuavaesirätillä huoltoautoja merkkihuollossa...

    • ristus1

      Näitä lukiessa vaan tulee mieleen jotta köyhille kaikki on kallista. jos eiole varaa maksaa niin älä vingu... Jos se oli sinulle liian kallis niin eivoi mitään. turha siitä on itkeä täällä suomi24:Ssa. ei täältä kukaan sinulle anna rahaa jotta teetätä nyt se puhdistus. herrajumala te ihmiset olette fixuja.....

      Jos olet ottanut joltain firmalta työn ja olet tyytväinen siihen. ni mikäs siinä.

      Jos eiole varaa mersuun ja ostat fiatin. ni mikäs siinä jos oelt siihen fiiattiin tyytyväinen. vai tuletko itkemään suomi 24;een että mersut maksaa ihan liikaa pelkkää rahastusta???

      Voi ristus!!!!!

    • oikea hinta ?

      Nämä ilmastointilaitteiden puhdistajat arviovat työn tekemiseen menevän aikaa
      ~ 2-3 kertaa sen mitä siihen todellisuudessa menee.

      Desinfiointiaineet oli ainakin viime vuonna myrkkyjä, jotka on nyt jo kiellettyjen listalla.
      Astmaoireet paheni selvästi tuon desinfioinnin jälkeen.

    • Nimetönnami

      Denaturoitua etanolia käyttävät.

    • matias tuotantopä...

      olin fixillä puhelin myyjänä pari kuukautta, palkkaa ei koskaa tullut ja siellä olessani töissä aloin haistaa palaneen käryä koska aina piti kehua tätä firmaa eikä kertoa oikeata totuutta... homman suorittaminen maksaa fixi oy:lle 57 e ja pyytävät 700e (norm.) ja työn laadusta joka toinen asiakas valittaa...
      oli hauska katsoa miten hvyn oulun tuotanto päälikkö osasi kusettaa meitä kaikki nyt on se konttori kaatunut missä olin ilmais töissä koska puhelin myyjät huomasivat miten heitä kusetettiin... terveisin entinen fixi oyn työntekijä

      • Samaa Mieltä!

        No saitteko te palkkaa? Laittakaa asiaa eteenpäin, lakimies paikalle. Tuossa firmassa ku ei saa puhua asioista ja erimieltä ei asioista saa olla. Koitetaan epätoivosesti myydä eristyksiä, ja tehdään miten sattuu.

      • fixi oy

        jännää puhetta kyllä kieltämättä :) itse olin vähän reilu 2 vuotta töissä kyseisessä firmassa ja jokainen kerta jokaiselle työntekijälle palkka on kyllä ajallaan tullut!!! Miski et veisi asiaa eteenpäin ja ottaisi yhteyttä viranomaisiin jos sinulle todella on käynyt näin?? miksi? niin, koska tämä ei ole totta. :) Et uskalla ottaa viranomaisiin yhteyttä, koska ei ole mitään asiaa heille. Toki voit pyytää viranomaisia tutkimaan tämän yrityksen toiminnan yms. Saataisiin varmuus että yritys toimii ainakin 100% luotettavasti ja rehellisesti.

      • Kaakkka

        Ei tainnut konttori "kaatua" vaan uudet toimitilat näyttäisi olevan lentokentän tien risteyksessä

    • Lakimies!

      Miten teitä kusetettiin?

    • töhölle

      eihän sitä palkkaa saa, jos ei tee kauppaa.. tietääkseni provisio on palkkausmallina fixi oy:ssä.

    • SSMKTRHTY

      Onko kellään kokemuksia Homepap Oy:stä? Soittivay tänään ja tein tilauksen, mutta nyt alkoi mietityttämään, kun lukee näitä juttuja.

      • osmo3

        Meillä kävi Homemapin jätkät puhdistuksen tekemässä. Hyvä palvelu ja kaikki meni ihan nappiin. Neuvoivat vielä koneen käytössä kun uusia asukkaita ollaan. Ymmärsin että eripuolella suomea eri asentajat, mutta nämä itä-suomen tyypit ainakin olivat päteviä.

    • SSMKTRHTY

      Kiitos viestistä. Toivottavasti kaikki menee meilläkin hyvin. Ainakin puhelimessa kaikki kuullosti hyvälle, mutta ehkä heillä oli vähän innokas tapa saada diili. Tietty kilpailu on kovaa ja myyntityössähän täytyy tietyllä tapaa "puskea", jotta tulosta saa aikaan. Siitä jäi vain hieman epäilyttävä maku, mutta kuten sanoin niin hyvin ne ainakin kaikki työvaiheet selitti ja sain kyllä kirjallisen tilausvahvistuksenkin, joten onneksi on siis mustaa valkoisella.

      Jos muita kokemuksia, niin laittakaa vielä! Kiitos :)

    • ilmatekniikka

      TOMIMME POHJOIS-KARJALAN SEUDULLA .
      KYSY ROHKEASTI TARJOUS.
      TYÖT AMMATTITAIDOLLA, 10V KOKEMUKSELLA.
      WWW.ILMATEKNIIKKA.NET
      [email protected]

    • ens kerralla toinen

      Meillä neljän vuoden takainen kokemus Fixi Oy;stä ja emme suosittele.Kaikkia laskutettuja töitä ei tehty,reklamaatiosta huolimatta ja nyt on ilmennyt että iv-putket joita hekin putsivat ja antoivat päteviä säätöohjeita,niin, kyseiset putket on ed.asukkaiden toimesta tukittu..Ja nämä iv-asiantuntijat eivät tälläistä huomaa vaikka kävivät välikatolla tutkimassa.

      • 20v kokemus

        Todella kannattaa valita toinen koska jos kanavat puhdistetaan ja osa kanavista on tukittu niin eivät todellakaan ole hoitaneet työtään niinku pitäisi ja sillä välikatolla käynnillä ei mielestäni ole mitään yhteyttä tukittujen kanavien puhdistukseen koska eivät heidän harjakoneet(jos niitä edes on) kulje eteenpäin jos kanava on tukittu. Joten Feikkiä koko firman toiminta koska ei kukaan kunnon yrittäjä anna ilmanvaihdon puhdistus hintaa puhelimessa neliömäärän mukaan koska talossa voi olla 100m puhdistettavaa kanavaa tai 10m kanavaa, joten arvelkaa itse kumpi kärsii jos puhdistettavaa on 10m vai 100m samoissa neliöissä? Ja voittaja ei ole kukaan muu kuin ko. Firma ja se kuka saa sen 100m kanavaa 10m hinnalla hinnoittelee senkin 10m samalla hinnalla ja arvaapa onko 100m puhdistettu kunnolla joten se siitä suomalaisesta "rehellisyydestä"

    • Ei enää Fixiä

      Fixi - pakkomyyntiä.
      Viime viikolla soitti Fixin myyjä ja kertoi, että saat halvalla IV-kanavien puhdistukset. Samalla kertaa lupasi, että tehdään liesituulettimen kanavan puhdistus samana hintaa. Vaikka hinnat ovat kovasti nousseet, niin nyt olisi saanut vielä vanhaan hintaan.
      Ennen kuin ennätin kissaa sanoa, oli kaveri kertomassa, että otetaan tiistaille heti aamusta, kaverit tulee jnen jne.
      Sen verran sain sitten sanaa väliin, että soita ensi viikolla. No, aikansa kesti, ennen kuin myyjä tämän uskoi. No soittihan se myyjä, kerroin, että meille ei nyt tehdä puhdistusta niin eikä alkanut kaikenlainen peloittelu ja pakkomyynti. Sain keskeytettyä ja sanoin, että en nyt ala kanssasi jappaseen tästä asiasta kun me olemme päättäneet, että meille ei nyt puhdistusta tehdä. Vielä yritti, kerroin uudestaan että en nyt halua jatkaa tätä jappasua niin kaveri löi luurin korvaan.
      Ystävällistä.

      Kerrottakoon vielä, että Fixi teki meille kerran puhdistuksen, tuloventtiilit jäi suuntaamatta ja kiristämättä, takanreunan särkivät kun ei ollut tikkaita (vaikka olin sanonut, että tarvitsette tikkaat). IV-koneen puhdistus oli pelkkä pyyhintä.
      Seuraavalla kerralla otan puhdistuksten toisesta yrityksestä joka ei tyrkytä ja jossa myyjä osaa käyttäytyä asiallisesti. Ja maksan siitä vaikka extraa.

    • Talvi tulee

      Meillä kävi Homemapin miehet ilmanvaihtohuollon tekemässä. Eipä ollut käynyt mielessäkään eikä 10 vuoteen tehty, joten puhelimessa tilasin, kun tarjottiin :)

      Hinta 695 €, varmaan halvemmallakin olisi saanut, jos olisi kilpailuttamaan lähtenyt. Tulipahan tehtyä, kun laskun sai kolmeen osaan.

      Ihan mukavia poikiahan nuo olivat.

    • fixi fuck

      Ihan täys kura koko firma. En edes kehtaa kertoa mitä kaikkea ovat sählänneet. Viimenen kerta kun tulevat meille.

    • lappilainen3

      Ainaki Fixi:n pohjoseen pojat teki todella hyvää jälkeä ja tiesivät hyvin neuvoa minua. Kiitos poikien! Hinta laatu suhde on kunnossa!

    • Lapinpuikula

      Meillä kävi myös nuo lapin komeat miehet ja tekivät kyllä hyvää jälkeä!

    • fixinhipit

      "Meillä kävi myös nuo lapin komeat miehet ja tekivät kyllä hyvää jälkeä! "

      Hyvä se on johtajien täällä kirjottaa. Eivät puhdista putkia ollenkaa ja työpaikkakoulutusta eivät varmasti saa työn jäljestä päätellen.

    • Jotain myivät

      Pakko on kommentoida kun kävivät meilläkin tekemässä IV-huollon ja liesituulettimen putken puhdistuksen hinta 910€ 2010. Nyt kun määräykset on jälleen muuttuneet niin kaivelin mittauspöytäkirjan ja ynnäilin niitä. Minulla on suunniteltu tulo 77 lähtö 80. Nämä nuorukaiset juosten säätivät yhteensä sarakkeen mukaan 69/73 mutta kun nuo mitattu määrät laskee saa 74/73 joten ylipainen talo on ollut viimeiset 3 vuotta. Täällä eivät käy enään.

    • en suosittele

      Olin viikon fixi:llä töissä kunnes lähdin ite sieltä. Palkka on provikka eli istut 8h päivässä kuulokkeet korvilla ja soittelet menemään.Jos et saa myytyä mitään niin ei tuu palkkaakaan. Jos saat esim.myytyä 400€ jonkun niin siitä sulle palkkaa on 9% joten kaikki voi laskea ettei se kannattavaa ole. En kyllä muutenkaan suosittele sitä. Fixi ei enää tee painovoimaisen puhdistusta ollenkaan,yhdessä vaiheessa teki. Soiteltiin vaan vanhat asiakkaat läpi,joille on tehty monta vuotta sitten puhdistus. taitaa olla et 5v.välein pitää puhdistaa kanavat ym. Ja jos ne sannoo et olemme teidän alueellanne tällä hetkellä niin ne ei todellakaan ole siellä sillon.se on vaan tekosyy..

    • pettynyt2

      En suosittele FIXI:ltä tilaamista mitään! Myyjät myy rahan kiilto silmissä ja eivätkä kuuntele asiakasta lainkaan, tyrkyttää ja tyrkyttää!!! Tosiaan tuo on myyntikikka että olemme juuri tässä teidän alueella.

    • MUUALTA TILANNUT

      Sain HOMEMAP-firmalta kirjallisen tarjouksen puhdistuksesta hintaan 345 E. Vastasin kirjallisesti että hyväksyn tarjouksen. Laitoin kuitenkin ehtolausekkeen että jos en ole työhön tyytyväinen en maksa laskua. Vastausta ei tullut koskaan! Soitin sinne ja keskustelin asiasta. Vastaavan päällikön piti ottaa yhteyttä. Ei ottanut. laitoin vielä postia päälliköllekin. Ei vastausta!
      Siis jos vaatii moitteetonta työtä ei tulla ollenkaan!

      • Likaiset kanavistot

        Nyt kaveri kyllä valehtelee. Kyseisellä firmalla aiemmin myynnissä työskennelleenä voin kertoo että jos oisit yhtään kehannut asiaan perehtyä (tai olisit tarjouksen hyväksynyt), olisit tiennyt sen että niiden jokaiseen puhdistukseen tulee tyytyväisyystakuu. Eli jos on sanottavaa jäljestä niin se hoidetaan asiakkaan haluamalle tasolle. Ja mikä on tuo periaate että "jos en ole työhön tyytyväinen en maksa laskua?" Kai olet sen verran tajunnut ettei nykymaailma voi toimia tuolla tavalla. Jos maailma noin toimisi niin luuletko että kukaan maksaisi mitään. Juuri sinunkaltaisesi ihmiset tekevät asiakaspalvelevista ammateista niin vaikeita. On meitä näköjään joka lähtöön, hohhoijaa. Naurettavaa käytöstä kyllä teikäläiseltä.

    • jannejt

      Häijyä hinnoittelua, olkoon kuinka hyvä tahansa. 40min. työstä € 390 on aika kova.
      Itsehän suostuin tarjoukseen, mutten enää ikinä.

    • vaimon kautta nyt ..

      Markkinointi painostavaa, kotia soittelevat jatkuvasti vaimolle kun olen itse sanonut myyjille että tilaan puhdistuksen omatahtoisesti kun alkaa tuntumaan siltä että ilma ei kulje talossa. Luulevat tietävän kuinka paskaset putket on 3v. vanhassa talossa.

    • Pettynyt työntekijä

      Ne jotka ovat kyseiseltä firmalta palvelun ottaneet pyydän entisenä työntekijänä nöyrästi anteeksi! Kyseinen firma opastaa työntekijöitä mittaamaan tulo ja poisto ilmanpaineet täysin väärin, eli jokaisessa taloudessa missä firma on käynyt ja mihin mittaukset on tehty ovat luultavasti täysin pielessä, sillä tötteröllä ei saa ku suuntaan antavan ilmamäärän ja oikeanlaiseen mittaukseen kestää minimissään 2-3 tuntia, Fixillä 15min. Kiitos ja anteeksi!

    • Heikki100

      5v sitten ok.

      Nyt myyjä soitteli, sovittiin moneen kertaan että en tilaa sitovasti, päivä voidaan sopia alustavasti ja he vahvistavat sitten lähempänä.

      No tilausvahvistus tuli kuitenkin sähköpostissa.. Perun tilauksen, katsotaan kuinka helposti tai hankalasti käy. KSL mukainen 14pv peruutusaika olisi mennyt umpeen.

      Rumaa puhelinmyyntiä en tykkää. Samalla meni luotto säätöihin.

      Uuden talon putsaus ja säätö olisi ollut kyseessä. 890 e, hinta ei ihan kamala, kun meillä on paljon putkea..

      h.

      h.

      • soppamestari

        Mitä tarkoitat tällä? Sovit alustavan työnsuorituspäivämäärän, muttet kuitenkaan tilaa työtä? Sähköpostiosoitteenkin olet ilmeisesti antanut tietoisesti vahvistusta varten? En ole myynnin ammattilainen, mutta kuulostaa minun korvaan tilaukselta. Saitko peruutettua?

        Meille tekivät savupiipun korjauksen, meni jouhevasti ja vanhan piipunhatunkin roudasivat pois uuden tieltä.

    • ASTAMAATIKKO

      HOMEMAP HOITAA HOMMAN
      HYVEMMIN, HINTA HALVEMPI HYVÄT HYYPIÖT HUOLTAMASSA. HAUSKOJA HEPPUJA HYVÄT HEMMOT.

    • Peksi12312

      Nyt veti Fixi kyllä ihan uudelle levelille, kun tarjosi välikaton eristystä :D... Lupasivat 25 senttiä eristysvillaa/purua. Työn kesto 2-4 tuntia, yhteishintaan 1600€ !!!! :D:D:D

      Villan osuus oli 800€ ja työn osuus 800€, eli ihan hyvä tuntiliksa eristysmiehillä :D:D Eihän tuo edes tarvii mitään koulutusta ja mainosti, että "Hoidetaan ammattitaidolla"

      Ihan sama, kun joku tarjoaisi ruohonleikkuuta 200-400€ tuntipalkalla, koska on niin ammattitaitoinen ruohonleikkaaja :D

      • Esa123455

        Mites nuo verot 24%?

    • kerran huijattu

      Kaksi tuntia ja hintaa 600 e.
      Puhdistus tehtiin niin haipakkaa tahtia, ettei voi olla toivoakaan putkien oikeasta puhdistumisesta. Suti liikkui putken sisällä niiiiin nopeasti.....

      En todellakaan ota toista kertaa tuota palvelua.

    • vakio_asiakas

      HomeMap on tehnyt meillä ilmanvaihdon huollot jo useamman kerran. Olen ollut tyytyväinen sekä työn laatuun, että hintaan.

      Tuoltahan näyttää saavan tarjouksen myös suoraan nettisivujen kautta :)

      http://homemap.fi/tarjouspyynto/

    • ERKKOX

      Ei se tyhmä ole joka pyytää vaan joka maksaa...onhan näitä puhelinmyyntifirmoja aina espanjan aurinkorantoja myöten kuten tälläkin firmalla, myydään yläpohjan eristystä tuplahinnalla mikä on todellinen hinta ..helppohan se on sitten tilata lähialueelta tekijä jää mukavasti firmalle puolet taskuun.sama on poistoilmakanavien nuohous suurelta osin ihan turhaa hommaa mutta näköjään maksajia löytyy ja tuplahinnalla niin antaa puhelinmyyntifimojen rillutella aurinkorannoilla.
      Tosin järkevämpi tapa olisi tilata paikallinen rehti tekijä reilusti edullisemmin joka vielä katsoisi onko ylipäätään koko homman tarvetta.he tuskin turhaa homma edes tarjoavat ja jos kaupat syntyy jää eurot omille alueille ja verot tulevat maksettua paikallistasolla

      • Weltsu2

        Tämä on näköjään maailman tietoturvallisin keskustelupalsta ja asiallinen... Nyt hieman on keskustelussa yläpohjan lisävillat. Saas nähdä mitä Sevilloja on luvassa, koska aivan ei tullut sitä mitä luvattiin ja lasku hieman hiertää. Työ tehtiin hyvin ei siinä mittään.

      • Weltsu2
        Weltsu2 kirjoitti:

        Tämä on näköjään maailman tietoturvallisin keskustelupalsta ja asiallinen... Nyt hieman on keskustelussa yläpohjan lisävillat. Saas nähdä mitä Sevilloja on luvassa, koska aivan ei tullut sitä mitä luvattiin ja lasku hieman hiertää. Työ tehtiin hyvin ei siinä mittään.

        Tärkeintä (ei törkeintä) on se että homma tehdään hyvin. Halvalla ei aina saa Volvoa mutta Volvolla voi saada... Nyt homma hoidossa ja vällyjä on lisätty. Ei palele pakkasella.

    • Velluk

      Älkää heti tilatko ekalta myyjältä vaan kilpailuttakaa firmoja.

      Meillä kävi Fixi 4-5 vuotta sitten. Tänään he taas soittivat. Emme tilanneet vaan aiomme hankkia paikallisen firman tekemään työn.

      • Hobitti77

        Odota toki vielä ainakin 10vuotta ennen seuraava puhdistusta, muutaman sata taloa puhdistaneena ne oikeasti putsauksen tarpeessa olleet talot mahtuu kahden käden sormiin.

    • haistakeehome

      Mitä Hedevekkiä jostain Oulusta soitellaan tänne etelärannikolle ? Onneksi mamman puhelin oli hetkellisesti kateissa. Tiedä, mitä hänelle olisi onnistuttu myymään muuten.

    • Korsolainen

      Fixin myyntimies soitti äsken. Löi luurin korvaan, kun kysyin että onko kysymys markkinointipuhelusta. En tule koskaan tilaamaan heiltä mitään.

    • UkkeliTuusulasta

      On todella huono markkinointi systeemi, minulle ja vaimolleni on soitettu useammin ilmaisesta arviosta, sanoin ,että ei kiinnosta, nyt tuli kaveri ovella ja kertoi että on sovittu tapaamisesta jota ei olla todellakaan koskaan tehty ja yritti tulla väkisin sisään, laitoin oven kiinni ja hyvästi!

    • mummonmokki

      Ovat nykyään hormisaneeraukseen panostaneet..paskaa tulee vielä lisää.

      • Nokikolari64

        Sano muuta heh

    • soppamestari

      meillä kävi fixin kaveri katsomassa savupiipun. otti filmille koko reiän alhaalta ylös saakka ja poksautti savupaukun pesässä. kävi ilmi että vuotoa on viereisiin hormeihin ja kivissä halkeamaa. laitettiin uusi pinta hormiin ja nyt pakkasilla on huomannut, miten iso ero on vedossa ja lämmönsäilymisessä. jäi hyvä maku

      • huijareita

        Valitettavasti olette tulleet huijatuksi tällä savupommitempulla. Kysykää kunnan nuohoojalta arvio piipun kunnosta. Mikäli korjauksen tarvetta on, kysykää arvio paikalliselta muurarilta. Säästätte 3000 euroa. Fixi käyttää erittäin agressivista hyökkäävää markkinointia. Sanoisimpa jopa kyseenalaista esiintymällä hormitarkastajina. Vanhukset voi luulla viranomaisiksi ja kun meidät suomalaiset on kasvatettu luottamaan viranomaisiin, sitoutuvat näiden rahastukseen. Hälytyskellot soimaan!

      • soppamestari

        huijatuksi? näin omin silmin halkeamat tiileissä, enkä haluaisi näin jälkeenpäin kuulla että kyse olisi jostain silmänkääntötempusta. ei ollut nuohooja nähnyt ylhäältä käsin minkäänlaisia murtumia, kameralla näkyi.

      • keijo556
        soppamestari kirjoitti:

        huijatuksi? näin omin silmin halkeamat tiileissä, enkä haluaisi näin jälkeenpäin kuulla että kyse olisi jostain silmänkääntötempusta. ei ollut nuohooja nähnyt ylhäältä käsin minkäänlaisia murtumia, kameralla näkyi.

        olet tehnyt oikean valinnan kun oot pinnoittanut. multa talo palanut.

      • jepjep7788

        kävivät katsomassa hormin kuntoa ja tarjosivat viiden metrin kunnostukselle hintaa 3200€

      • Harjoiteltu_myyntipuhe

        Näyttää olevan harjoitettu ja harjoiteltu myyntipuhe tolla lafkalla, että hormit vuotaa toisiinsa, tätä mantraa höpöttävät joka paikassa. Kyselyni tulos tuottaa tulosta, ja olen löytänyt jo useita kohteita alueeltamme, joissa yrittäneet huijauksiaan. Meilläkin kuulemma hellan pesän hormikin niin huonossa kunnossa, että jotain on tehtävä ennen lämmityskauden alkua. No maanantainahan se nähdään, kun tulee palotarkastaja nuohoajan kanssa katsomaan. Tuleepa uusi naula arkkuun, ja rikosilmoitus on jo ovella. Fixi muuten ei pidä palotarkastajaa virallisena valvojana valtakunnassa, vain heidän tarkastajansa on ainoa oikea, joten tämä teille kaikille tiedoksi. Saattoi palotarkastaja ottaa itseensä, kun tämän hänelle puhelimessa kerroin. ilmeisesti eivät pidä poliisiakaan virallisena viranomaisena sitten, jonka käsiin näyttävät hyvinkin pian jo joutuvan.

      • kylläkylläniinpäniin

        Joko oot rikosilmoituksen tehnyt? Minkä rikoksen tekivät?

    • eivoisvahempaa

      Uskokaa tai olkaa uskomatta, aivan sama mutta itselläni ollut yli 20 vuotta alan yritys, sinä aikana olen puhdistanut 5 omakotitaloa, ja arvatkaapa miksi ? no eikähän asia valkene kun luette muunmuassa tätä viestiketjua ;)
      joo ei mikään yllämainituista firmoista, kun ei noista sitäpaitsi kukaan ole edes toiminut näin kauan.

    • inssi_83

      FIXI Oy:n myyjä yritti ns.pakkomyydä savuhormin tarkistusta muutaman vuoden vanhaan taloon. On kuulemma huonossa kunnossa tuon ikäiset kuitenkin...hohhoijaa... Taas uusi kusetusfirma on tullut tänne.

      • Jameli_

        Pakkomyydä tarkastusta? Meille ainakin tekivät tarkastuksen ilmaiseksi. Kuvauslaitteet oli kyllä melkoiset, onneksi piippu oli kohtalaisen ehyt.

    • Kosola

      Naurettavaa kun porukka laskee nopeasti että 1600€ maksava lisäpohjan eristys on rosvousta kun itse villa maksaa 800€. Ottakaa huomioon 24% verot, Työntekijöiden palkat ja pitää yrittäjällekkin jäädä jotain käteen...

    • ToniTah

      Huonoja kokemuksia Ilmataito Oysta. Pieni firma homma ei toimi

      • Anonyymi

        Tekikö ees kuitilla hommat?

    • Kummastelen

      Fixi Oy:n miehet, kaksi, kävivät muutama päivä sitten tarkistamassa vanhan talomme tulipesät ja kuvaamassa hormit. Toimivat nopeasti, kiire tuntui olevan saada nimi sopimuspaperiin. Urakkatarjouksessa pinnoitettavaa hormia on 17 metriä, metrihinta n. 241 €. Paikalliselta, kokeneelta yrittäjältä sain tänään vastaavan hormitutkimuksen. Korjattavaa 8 m, metrihinta 160 €. Jotakin epmääräistä Fixi Oy:n myyntitouhuun liittyy. En voi suositella.

      • Varoitelkaa_toisianne

        Jotain epämääräistä, ei vaan erittäin paljon epämääräistä, jopa laitontakin, ja paljon.

      • Joopajoo12345678
        Varoitelkaa_toisianne kirjoitti:

        Jotain epämääräistä, ei vaan erittäin paljon epämääräistä, jopa laitontakin, ja paljon.

        Laitonta? Meillä kävi ja asiallisilta vaikuttivat. Perustele väitteeesi

    • Hopo1234

      En suosittele minäkään yhden ja ainoan kerran on meillä iv:n nuohonnut. Ei ikinä enää. Norikaveri poisti lukitukset venttiileistä ja sotkivat katon. Unohtivat mitata yhden huoneen ilmamäärät.
      Lupasivat tulla takaisin kun reklamoin. Eivät ole tulleet kun laskun maksoin.

    • Älkää_päästäkö

      Älkää päästäkö tätä fixi oy:tä edes puhelimitse tulemaan luoksenne, kadutte sitä päivää karvaasti, oli lupaamansa työt mitä tahansa, uhreista meillä päin kuulen koko ajan lisää. Valvokaa myös vanhempaa ikäpolvea tässä asiassa.

    • EiOoPakkoOstaa

      Hyvät ihmiset, kilpailuttakaa yritykset! Ei voi kuin omaa hölmöyttään syyttää, jos ostaa satasella euron tuotteen. Poislukien tietenkin vanhukset ja vammaiset, joita jo kuluttajansuojakin suojelee.

    • repomies_

      Oho, kylläpäs täällä meuhkataan. Meillä korjasivat kesällä saunarakennuksen kaksi hormia, sotkut siivottiin ja muutenkin kaikinpuolin kivuton operaatio. Hattu siihen tuli myös. Maksoihan se yli 2500e, mutta eipä tuollaista savupiippua suomalainen muurari varmaan halvemmalla pura kokonaan ja muuraa uutta. Sieltä vielä kaveri tuli myöhemmin kuvaamaan kunnostetut hormit ja näytti työn jäljen, ei jäänyt moitittavaa. Ainakin oman kokemuksen pohjalta uskallan suositella.

      • Niinpä-niin-taas

        Ja Fixiläiset jatkaa kirjoitteluitaan täällä. Ps. Vieläkö vain teidän tarkastaja on se ainoa oikea, eikä palotarkastaja, joka sentään on viranomainen?

    • lestathuijaa

      vanhollislestojen firma.sukurutsareita ja serkkuja keskenään.kierrä kaukaa nämä raamattukauppiaat

    • jonniiverranärsyyntynyt

      Fixillä toimitusjohtajakin käy työmaalla. " Palveluketju tulee toimia alusta loppuun. Laadun ja asiakaskeskeisyyden varmistaminen edellyttää yrityksen jokaisen toimijan saumatonta yhteistyötä tavoitteen toteutumiseksi. Se on meillä yksiselitteisesti laadukas lopputulos ja tyytyväinen asiakas "

      Sami Pikkuaho, toimitusjohtaja, Fixi Oy"

      Tällälailla toimari meinaa (yllä), erehdyin tilaamaan iv-puhdistuksen 16.10.2017 sovittu aika....... ei oo näkynyt ei kuulunut eikä tarvitsekkaan enää.
      Odotan sitä hetkeä jos/kun myyjä soittelee perään.

    • Huijattuko1

      Tänään kävivät kuvaamassa 2 hormia, sauna ja leivinuuni. Kuvissa rapautumista saumoissa sekä muutama halkeama, sekä tietenkin se vuoto hormista toiseen sillä savupommilla kuvattuna.
      Tarjous 3200 e, 2 miestä noin 4-5 h. Kovasti yrittivät sopimusta saada, sanoin jotta tuollaiseen rahamäärään teen kokonaan uuden piipun. Jälkeenpäin mietin kuvia hormista mitä näyttivät, omassa kiukaassa putki hormiin menee 45 asteen kulmassa ja kuvissa näytti olevan suoraan ylös.
      Voisi olla, että minä kun en mennyt katolle miesten mukana niin näyttivät ns, myyntivideon että näin huonossa kunnossa teidän hormit...

      • joulupukkipiipussa

        Joopa joo. Onko valokuvat hormista todella oman piippusi hormista vai onko video tehty jostakin huonokuntoisemmasta hormista jolla sitten pelotellaan.. Nuohooja on sanonut että hormissa ei ole vikaa vaikka on vanha piippu mutta jotkut olivat eri mieltä. En kuitenkaan ottanut mitään massausta siihen. Olikohan naapurissa 4000-5000e hinta (rintamamiestalo)..

    • tapahtukoon

      Joopa,joo Tuo touhu on suorastaan minun mielestä hirveetä, myyjät (matkasaarnaajat) etsii kaikki vanhukset ja eläkeläiset, Sitten he menee toivotun asiakkaan luo ja käyvät katolla tutkimassa hormit jonka jälkeen he kertoo että hormi on kunnostettava. Asia on tietenkin ihan okoo, mutta se hinta kun on suorastaan pöyristyttävä ( noin kolminkertainen) verrattuna toisen ammattilaisen tekemään. Tulee mieleen omatunto jotta onko heillä sitä ollenkaan?

    • turhaa_touhua

      Kyllä on täysin naurettavaa touhua ja kirjoittelua tällä palstalla.

      Firmoja vuoroin kehutaan ja haukutaan ja kuinkakohan moni kommentoijista on oikeasti edes ollut asiakassuhteessa näihin firmoihin. Tarkoitusperät paistaa kyllä läpi aika monesta viestistä.

      Itse valitsen palveluntuottajan tasan muilla kuin tämän "keskustelu"-ketjun perusteella.

      • muurari1

        Lujahormi meni nyt maaliskuussa 2018 konkurssiin. Ei ainakaan asiakkailta nyhdettävistä hinnoista olisi pitänyt olla kiinni. Epäilyttää, minne lie rahat menny. Jälkikin on kuulemma ollut mitä sattuu ainakin vaihtelevaa. Restakotikin vaikeuksissa. Sen osa Elementtikatto on verovelkaa ja sun muuta.

        Kyllä on täysin kypsynyttä porukkaa näihin firmoihin.

    • Nuohottu

      Fixi:n myyjä soitti ja onnistui tyrkyttämään ilmaisen hormitarkastuksen ajankohtineen...

      Peruin tekstiviestillä harkittuani asiaa uudelleen. Kirjoitan jatkoa, miten suhtautuvat tähän...

    • Hormit_kunnossa

      Fixin kaveri kävi myymässä ilmaista hormien kuvausta tälläiseen 1953 valmistuneeaseen rintamamiestaloon . Sanoin hänelle että eiköhän ne ole kunnossa, nuohoojan mukaan. Alkoi kertoa, että Oulun Kaakkurissa paloi tälläinen talo ja palo sai alkunsa hormista. Kysyin onko tieto varmaa vai onko tarkoitus pelotella eläkeläistä turhaan tarkastukseen. Ei tullut selvää vastausta, sanoin hänelle että olen eläkeellä oleva rakennusmestari ja ymmärrän "vähän rakentamisesta". Silloin "kaveri" muuttui hyökkääväksi ja alkoi vähätellä nuohoojien ja rakennusmestareiden ammattitaitoa.
      Olisi parempi ollut, että olisi häipynyt eikä alkanut valistaa alan ammattilaiselle.
      Tämä eka ja luulen että vika kokenus oululaisesta Fixi Oy:stä.
      Terveisiä yhdestä Oulun rintamamiestalosta !!

    • Hevohmieh

      Miksi tälläisiä palveluja puhelimitse tai ovelta ovelle yleensä tyrkytetään.Kyllä ne jotka tälläisia palveluja tarvitsevat osaavat kyllä itse ottaa yhteyttä alan toimijoihin ja kilpailuttaa niitä.
      Mitä siitä tulisi jos kaikki yrittäjät alkaisivat myymään tuotteitaan pyhelimitse tai ovelta ovelle.
      Automyyjät,Huonekalukauppiaat,Parturikampaajat,ym ym. Olen sitä mieltä että puhelin ja ovelta-
      ovellemyynti pitäisi kieltää lailla.Kansalaiset kyllä todellakin osaavat tarvittaessa hankkia palvelunsa itsekkin ja PISTE.

    • Anonyymi

      Onko kellään mitään tietoa fixin nykytilanteesta?

    • Anonyymi

      Taitaa toiminta olla hiljentynyt koko firmalla. Tulostietoja eivät ole vielä julkaisseet niin taitaa kertoa huonosta tuloksesta. Taitaa olla loppu tämän firman kanssa. Onneksi ilmanvaihto hommia tekevät muutkin.

      Niko S.

    • Anonyymi

      Olin Fixillä vuosia sitten tekemässä noin 3kk tuurauksen. Itselle ei jäänyt mitään hampaankoloon. Töitä riitti, asialliset työkaverit, välillä tosi kiire ja toisinaan kerkee pitää vartin pidemmän kahvitauon. Ehkä pari kuppikuntaa firmassa touhusi ja itse pärjäsin hyvin olemalla oma itseni ja muistaa laittaa vastaan jos toinen yrittää saada sut pieneksi. Hups, tää vastaus Fixistä vähän rönsyili. Hyvää juhannusta 2021

    • Anonyymi

      Fixiltä soitteli myyjä pari viikkoa sitten. Lukasin vähän arvosteluja Fixistä ja nähtävästi osalla on huonompia kokemuksia yrityksestä. Ajattelin sitten jakaa omat kokemukset vastapainoksi😀 Fixi on käynyt meillä vuosina 2012, 2016 ja 2019. Joka kerta ovat hyvän työn tehneet ja onpa sieltä kanavistosta myös jotainvaina tullut. Vähän toista sataa neliötä on talossa ja tavallinen koneellinen ilmanvaihto. Venttiileitä kymmenisen. Hinta joka kerta ollut lähemmäs 700€, mutta pikku tinkauksella aina saatu 600 euroon😀. Kyselin muitakin tarjouksia, joista halvimmat olivat 5:llä alkavia. No, maksan mieluusti muutaman kympin extraa varmasti hyvästä työstä. Sovittiin fixin myyjän kanssa, että tehdään homma vuoden tai viimeistään parin päästä, kun 4-5 vuotta hommasta kulunut. Asiallinen myyjä toivotteli hyvät päivänjatkot ja laittoi numeroni ylös. Mielellään käytän fixin palveluita jatkossakin.

    • Anonyymi

      Kävivät meillä omakotitalon ilmastoinnin puhdistamisen takia,liki 800 €, kaksi nuorta miestä.tekivät jotain ja häipyivät.tuli ongelmia ilmastointilaitteen kanssa sen jälkeen.jouduimme ottamaan asiantuntijan tarkistamaan laitteen ja samalla katsoivat putket.tulikin esiin,ettei putkia oltu puhdistettu yhtään.otin yhteyttä pikimmiten fixiin ja tein valituksen, lupasivat ottaa yhteyttä,no eipä kuulunut mitään eli 800€ meni täysin hukkaan.eli ei kannata koskaan ottaa sellaista firmaa,joka takavalot hävitessä ei kanna vastuuta töistään.nyt kehtasivat vielä uudelleen ottaa yhteyttä, että tulisivat tekemään puhdistuksen.juu mutta ei kannata edes ilmaiseksi ottaa,kun eivät tee mitään

    • Anonyymi

      En missään nimessä suosittele tätä omistajan lasten työharjoittelupuljua. Työ ollaan tekevinään, mutta tekijöillä ei mitään koulutusta tai ymmärrystä hommista. Kysymyksiin nyökyteltiin kovasti ja "ei tarvinut mitään säätää, kaikki näytti olevan ok". Lopputuloksena aivan päin mäntyä olevat paine-erot talossa. Tämä firma ei todellakaan välitä siitä, että kyse on ihmisten kodeista, joissa vietetään päivästä iso osa aikaa ja koneellisen ilmanvaihdon toiminta on aika perhanan tärkeässä roolissa. Rahat pois ja työt vain paperilla. Nyt kun jostain löytäisi firman joka oikeasti osaa nämä hommat. Luottamus alueen firmoihin melko heikossa hapessa.
      *Älkää langetko tähän...*

    • Anonyymi

      Toimiiko Fixi Oy edelleen?

    • Anonyymi

      Samaa mieltä! Veloittivat vielä omat suodattimeni ja vaikka pyysin hyvityslaskua, ei tullut. Niinpä vähensin omat suodattimet laskusta ja lähettivät maksumuistutuksen 30 eurosta!!! Puhelin ei vastaa, eivät vastaa sähköpostiin. Mutta maksumuistutuksia kyllä lähettävät. Ja hinta oli muutaman tunnin hommasta 800 euroa, koin järkyttäväksi. Kuvittelin, että nuohouksessa ja paineistamisessa menee tuntien käyttöhintansa mukaisesti. Älkää ostako enää koskaan näiltä kokonaishintoja vaan tuntiveloituksena. Tekivät 210 neliön talon 3 tunnissa!! Tuntipalkaksi heille jäi 266 euroa ja laskuttivat vielä tilaajan suodattimet! Erittäin paska maku jäi tästä. Harkitsen kuluttaja-asiamieheen yhteydenottoa!!

    • Anonyymi

      Emme ole tyytyväisiä työduritukseen. Emme suosittele asiakkaille.

    • Anonyymi

      On kokemusta, kahdesti. Ensikerralla hommat ok, kaksi miestä ja hyvä työ. Tänäsyksynä toinen kerta, tuli yksi mies, piti vaihtaa koneen suodattimet 3 kpl, eikä ollut niitä mukana vaan kyseli minulta. En tiedä mitä olisi tehnyt jos minulla ei olisi ollut. Lupasi toimittaa uudet tilalle, ei tullut kuin 2kpl. Firma ei vastaa s-postiin eikä puheluihin. Asentaja ei saanut ilmanvaihdon säätöjä kohdalleen, ilmoitti vian olevan koneessa. Koneen tuli tarkastamaan laitevalmistajan asiantuntija eikä löytänyt mitään vikaa. Uusi asentaja tuli laittamaan säätöjä kohdalleen, ei hallinnut konetta, sanoi että tällänen hoidetaan niin että lisätään poiston kierroksia, ei osannut sitäkään laittaa. Jäi kyllä suuri epäilys onko ilmanvaihto edelleenkään kohdallaan. Ammattitaidotonta touhua. Ei jatkoon.

    • Anonyymi

      Fixin omistajat ovat tehneet parannuksen ja luovuttaneet omaisuutensa entisille asiakkailleen .

    • Anonyymi

      En suosittele täysin vastuuton yritys kyseessä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      36
      2436
    2. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      37
      2421
    3. Onko kaivattusi perään

      Moni muukin?
      Ikävä
      95
      1731
    4. Olen aina vain

      Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?
      Ikävä
      51
      1300
    5. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      86
      1291
    6. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      5
      1175
    7. Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen

      Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?
      Maailman menoa
      269
      1042
    8. Nainen jos pitää sanoa

      Ne huonot puolet mitä omaat niin kestätkö kritiikin.
      Ikävä
      53
      989
    9. Niin se vain on

      Haluatko kuulla salaisuuden mies rakastan sua.
      Ikävä
      27
      750
    10. Kumpi teistä rakastui ensin?

      Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi
      Ikävä
      36
      747
    Aihe