Viroon eckerö linella

Eli olen menossa eckerö linella tallinnaan kahden tytön kanssa. Heillä on voimassa olevat passit, mutta minulla ei. En ole tilannut passia, ja ylihuomenna on lähtö. Onko eckerö linella aina tarkastukset?
41160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei laivayhtiö ole passintarkastaja vaan rajaviranomaiset. saattavat kysyä tai eivät kysy. passi tai oikenlainen henkilötodistus on oltava, kysytään niitä tai ei.

Äänestä

Ilman passia tai virallista henkilökorttia liikkuva Suomen kansalainen voi saada sakot Virossa
Viron rajavartiosto muistuttaa, että vaikka Schengen-alueen laajenemisen myötä ovat rajatarkastukset Suomen ja Viron välillä poistuneet, tulee matkustajalla olla passi tai poliisin myöntämä henkilökortti mukanaan.

Kun liikutaan Schengenin säännöstöä soveltavasta maasta toiseen, matkustusasiakirjaa ei yleensä viranomaisen toimesta tarkasteta. Matkustajan on kuitenkin Schengenin sopimuksista huolimatta pidettävä mukanaan voimassa olevaa kussakin jäsenmaassa hyväksyttyä matkustusasiakirjaa (passia tai uudenmallista henkilökorttia). Seuraamukset tämän velvollisuuden rikkomisesta vaihtelevat maittain.

■Virossa voi rahasakon määrä olla korkeimmillaan 12 000 kruunua eli noin 770 euroa. Sakko määrätään tapauskohtaisesti, mutta suurin osa kuluvan vuoden tapauksista on selvitetty pikakäsittelyllä, jolloin rahasakon suuruus on maksimissaan 6000 kruunua eli n. 400 euroa. Keskimääräinen sakon suuruus on ollut noin 3000 kruunua eli n. 200 euroa.
Tapausten määrä, joissa henkilö on matkustanut ulkomaille ilman henkilöllisyystodistusta, on kasvanut. Viron rajavartiosto on kuluvana vuonna ottanut kiinni 300 henkilöä, jotka ovat olleet Virossa ilman voimassaolevaa henkilöllisyystodistusta (passi tai henkilökortti). Matkustusasiakirjan voi joutua esittämään esimerkiksi poliisiviranomaisen pyytäessä matkustusasiakirjaa toiseen sopimusvaltioon saapumisen jälkeen.

Äänestä

Eli olen menossa eckerö linella tallinnaan kahden tytön kanssa. Heillä on voimassa olevat passit, mutta minulla ei. En ole tilannut passia, ja ylihuomenna on lähtö. Onko eckerö linella aina tarkastukset?


Laivayhtiö voi tarkistaa ja evätä laivaanpääsyn ilman asianmukaista matkustusasiakirjaa liikkuvalta henkilöltä. Itseasiassa jokaiselta tulisi tarkistaa lipuntarkastuksen yhteydessä matkustusasiakirja ja henkilöllisyys. Varsinaista passintarkastusoikeutta ei kuljettavilla yhtiöillä ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meismealways kirjoitti:

Eli olen menossa eckerö linella tallinnaan kahden tytön kanssa. Heillä on voimassa olevat passit, mutta minulla ei. En ole tilannut passia, ja ylihuomenna on lähtö. Onko eckerö linella aina tarkastukset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu