Minulla on pienoinen ongelma...
Asun kaupungissa kerrostaloasunnossa ja oongelmani on ylläkerran naapurin hyvin voimakas kuorsaus. Käydessäni nukkumaan, jyrinä alkaa kuulua oman kattoni läpi omaan asuntooni. Välillä siinä on pieniä taukoja, mutta sen jälkeen se alkaa entistä kovempana.
Olen kokeillut itselleni korvatulppia, mutta vaikka se vaimentaakin ääntä hieman, oma uneni häiriintyy, kun ei pysty täydellisesti rentoutumaan, kun on jotain vierasta korvissa.
Olen myös lähestynyt yläkerran naapuria kirjeellä, jossa olen kertonut, kuinka kuorsaus häiritsee unta. Samoin olen ilmoittanut taloyhtiön puheenjohtajalle, mutta mitään ei ole ilmeisesti asian tiimoilta tapahtunut.
Kyselenkin, onko jollain muilla tapahtunut vastaavaa, ja miten olette asian selvittäneet. Ei haluisi oikein muuttaa nykyisestä asunnosta, koska asunto on aivan ihana, mutta ei kyllä haluaisi myöskään, että naapurissa jyrisee katupora öisin, koska sitä ääntä kuulee jo kaupungilla ihan tarpeeksi päivisinkin.
Onko olemassa mitään keinoa, millä voisin asiaan vaikuttaa. Ääni on todellakin niin kova, että kuorsaus kuuluu katon läpi. Päivisin en kuule mitään oikeastaan, mitä naapuriasunnoissa kuuluu, joten kovin paljoa ei voi varmaan syyttää huonoa äänieristystä!
Kiitos jo etukäteen ajatuksista ja vinkeistä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kerrostalossa asumiseen kuuluu tiettyä sietoa ns normaalien äänien yms nähden. Pahinta mitä voit tehdä on alkaa paukuttamaan seiniä tai kattoa.
Nukkuva (kuorsaavakin) ihminen ei ole häirikkö. Häirikkö on ihminen, joka esim. kuuntelee radiota/tv:tä tms nappulat kaakossa jne.
Itsellä samankaltainen naapuri. Olen jo tottunut styroksisiin korvatulppiin öisin.