Mikä kosinnassa on niin vaikeaa?

viestisi luettuani ihmettelen sitä, että tunnen vain halveksuntaa ja vihaa aloittajaa kohtaan. Ei romanttisuudessa ole mitään vikaa ja itsekin olen romanttinen, mutta en tajua tuota prinsessahörhöissä elämistä. Oletko ajatellut, mitä tapahtuu, jos oikeasti sun unelmiesi mies on hermostunut ja söheltää koko homman? Jätätkö sen vuoksi vai pilkkaat häntä koko loppuelämän, kun ei osannut kosia oikein? Tai jos hän on ajatusta pitkään pyöritelleenä katsellut sua vaikka torilla kesähelteessä ja päättäkin kosia sua siinä, kun hiki tippuu otsaltasi etkä osaa odottaa, mutta hänelle olet siinä hetkessä juuri se henkilö, jonka kanssa haluaa naimisiin? Hikisenä ja kulahtaneena seisot siinä ja hän kosii. Ajattelitko juosta karkuun vai aloittaa sodan, kun petti sun unelmat kosinnan tavasta?

Jos haluat unelmakosinnan on vain yksi oikea tapa, kosit itse. Mies ei ole sun unelmiesi täyttäjä, liian hollywoodroskan luomien mielikuviesi lunastaja. Jos sellaista miestä odotat tulet pettymään niin miehiin kuin elämään. Kannattaisi ihan oikeasti laskeutua sieltä pilvilinnoista ja ymmärtää, että harleqintasoiset tarinat on tarkoitettukin päiväunelmointiin. Sä voit löytää romanttisen miehen, mutta hänen mielestään voikin romanttisinta olla hiihtoretki talvella, laavulle tehdyt tulet ja kosinta kevätauringon heleässä loisteessa jossain Lapin mökillä. Kumpi teistä saa toteuttaa näkemyksensä tai kumman näkemys on oikein? Ja mitä silloin teet taas? Hiihdät itkien mökille yksin, kun elämäsi on pilattu?

Avioliitto on yhteinen päätös. Ei siitä päättämiseen tarvita mitään idioottimaisia kosintamenoja.

Kyllä hävettäisi jos olisin alkanut aikoinaan konttaamaan tai muuten pelleilemään.

vastoin tahtoaan naimisiin. Avioliitto on miehelle huono kauppa. Sen jälkeen nainen saa alkaa kohdella miestä ihan miten lystää ja mies joutuu aina maksajaksi. Avioliitto ei tuo miehelle yhtä ainutta etua verrattuna avoliittoon tai seurustelusuhteeseen. Lapset voivat saada isänsä nimen joka tapauksessa. Naiselle avioliitto on vakuutus. Sen jälkeen mies on itsestäänselvyys ja kun lapset on tehty niin seksi loppuu ja miehen rooli on totella naista ja maksaa laskut.

Kiitos ei.

"Kun on lukenut näitä viestejä niin monet eivät ole edes polvistuneet! Mikä kosinta se nyt sitten muka on?"

Minä en edes kaivannut mitään konttaamista ja ihan yhtä oikeana pidän tuota miehen kosintaa vaikka siinä ei polvistelua ollutkaan.

Eiköhän se ole melko pariskuntakohtaista miten _kannattaa_ kosia.
Jos mies olisi vienyt minut auringonlaskun aikaan rannalle ja kosinut polvistuneena ruusujen kera, olisin varmaankin nauranut itseni tärviölle... En siis ole tällaisen rinsessaromantiikan kannattaja ja mies tietää sen.

Mun mies oli suunnittelut etukäteen missä hän kosii, koska ja miten. Se ei vaan mennyt sitten suunnitelman mukaan. Kosinta ei ollut kovin romanttinen ja tapahtui kotona. Mutta väliäkö hällä. Pääasia oli, että (upea) mies halusi kanssani naimisiin! Ja nyt ihanat häätkin on jo vietetty. Ja mies on suhteemme aikana kyllä järjestänyt sitä romantiikkaakin, esim. syntymäpäivinäni. Ei ole valittamista!

Mun mielestä kosintaan ladataan liikaa odotuksia ja paineita. Ja ensiksi naiset valittaa, että kun ei mies kosi ja sitten kun kosii valitetaan, että kosi väärällä tavalla! Ja toiset naiset tyytyy yhdessä sopimiseen (tai kosivat itse) ja "arkiseen" avioitumiseen maistraatissa ruokkisella!

Mieheni on luonteeltaan varsin ujo eikä ole kotonaan sosiaalisissa tilanteissa. Yksityiselämän tasolla tärkeät, merkitykselliset asiat saavat hänet änkyttämään ja unohtamaan mitä hän on sanomassa (työelämässä tätä ei ole, siellä auttaa että hän tuntee oman alansa täysin ja voi luottaa siihen).

Jos hän olisi kosinut minua "perinteisesti" tilanne olisi ollut hänelle äärimmäisen stressaava ja ahdistava. Niinpä hän kirjoitti kosinnan postikortille. Eräänä aamuna kun heräsimme, hän hiljaa antoi kortin minulle. Mitään niin kaunista kuin se teksti en ole ikinä lukenut. Hän kertasi vaiheitamme, kertoi miten ihanaa kanssani on olla, miten paljon rakastaa minua, ja pyysi minua vaimokseen.

Se kosinta oli aivan täydellinen ja tuo kortti on minulle kallis aarre.

Sormukset vaihdettiin sitten sillä "perinteisemmällä" ja ultraromanttisella tavalla, eli Pariisissa illallisristeilyllä kynttilöiden valossa ja öisen Pariisin valojen loistaessa taustalla, orkesterin soittaessa La Vie en Rosea. Kyllä, ihan kuin huonosta nyyhkyleffasta - ja kuitenkin niin ainutlaatuisen tuntuinen hetki.

hyvin YMMÄLLÄNI siitä seikasta miten helppoa akkaan on tehdä vaikutus polvistumalla jalkojen juureen avattu sormusloota kourassa, vittu että on
tunnereflekseillä elävä vitunkantoteline.
KYLLÄ ÄMMÄT ON TYHMIÄ!!!