Tässäpäs mun stoori...
No olin juuri täyttänyt 16 kunnes mun faija päätti heittää mut turvatalolle,ja vain sen vuoksi koska hänen puolisonsa ei sietänyt mua ja siinä oli sitten myös mun omaa osuutta asiaan mutta kuitenkin,No asuin n.reilun kuukauden turvatalolla,kunnes sosiaalityöntekijä ja vanhemmat päättivät siirtää minut perhekotiin,eli tuolloin mut otettiin huostaan,oma kohtaisesta kokemuksesta kerron teille että se ei ole unelmaa,ja ihmisten mielipiteet huostaanotetuista ovat vääriä minun mielestäni tietenkin.
Elämäni alkoi mennä suoraan sanotusti päin vittua kun muutin sinne kertomaani paikkaan,tulin raskaaksi,ja tein abortin koska minua painostettiin siihen...
No tämän ansiosta minulla myöhemmin todettiin vakava debressio ja paniikkihäiriö.
Haluan kertoa teille kaikille että tapahtui mitä tahansa niin älkää luovuttako....!!!
No olin juuri täyttänyt 16 kunnes mun faija päätti heittää mut turvatalolle,ja vain sen vuoksi koska hänen puolisonsa ei sietänyt mua ja siinä oli sitten myös mun omaa osuutta asiaan mutta kuitenkin,No asuin n.reilun kuukauden turvatalolla,kunnes sosiaalityöntekijä ja vanhemmat päättivät siirtää minut perhekotiin,eli tuolloin mut otettiin huostaan,oma kohtaisesta kokemuksesta kerron teille että se ei ole unelmaa,ja ihmisten mielipiteet huostaanotetuista ovat vääriä minun mielestäni tietenkin.
Elämäni alkoi mennä suoraan sanotusti päin vittua kun muutin sinne kertomaani paikkaan,tulin raskaaksi,ja tein abortin koska minua painostettiin siihen...
No tämän ansiosta minulla myöhemmin todettiin vakava debressio ja paniikkihäiriö.
Haluan kertoa teille kaikille että tapahtui mitä tahansa niin älkää luovuttako....!!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
kun luin sun stoorisi,mä tunsin sisälläni jotain.En tiedä mitä se oli,mutta se sattui.Koska mä tajusin,mulla on asiat paremmin kuin monella muulla.Mun pitäsi kiittää kait jotain tästä kaikesta.Jumalaan en usko.En ole uskonut pitkään aikaan.
Mulla on ollut depressio...ei kuitenkaan vielä mtiään todella vakavaa.Viimeisen puolen vuoden aikana mun elämäni onkin kulunut sitten laskien ruokien kalorimääriä,hullunlaisella liikunnalla rääkäten itseäni ja muuta kivaa.
Mä en koskaan tule myöntämään itelleni että mulla on ollut bulimia,mutta tällä hetkellä mä yritän päästä eroon siitä.Kun pystyin kertomaan asiasta kundilleni se ymmärsi onneksi hyvin ja auttaa mua parhaansa mukaan.Se on ainoa syy,miksi mä pidän itseni kunnossa.
Mä toivon että sulla on myös joku läheinen,jolta sä saat tukea kun sitä tarvitset.
Elämästä kyllä selviää...jos haluaa oikeasti.Se mikä ei tapa,vahvistaa.
Sä olet mulle esikuva siitä millainen kannustaa muakin jatkamaan.Vaikka joskus haluais vaan päästä pois.Pidä huolta itsestäsi..onnea eteenpäin :)