Pissiminen

Kissa tuli pari kuukautta sitten. Löytökissa, joten en tiedä menneisyydestä mitään. Aluksi sujui erinomaisesti. Mutta sitten alkoi esiintyä ovelle pissimistä. Ensin silloin tällöin, sitten niin, ettei kissa enää käynyt laatikolla ollenkaan (muuta kuin isommilla asioilla). Pissimisellä tarkoitan ihan kunnon pissaamista, ei mitään pientä merkkailua... Feromoneilla ollaan saatu asiaan vähän eroa. Ollaan taas siinä silloin tällöin asteella. Onko muilla kokemuksia asiasta? Miten olette onnistuneet saamaan kissan sisäsiistiksi ja kuinka kärsivällinen pitää tuon ajan suhteen olla? Tiedän, että kaikki ovat yksilöitä.. Mutta mietin mikä on todennäköisyys siinä, että tuosta tulee kokonaan sisäsiisti vai jääkö se tuolle melkein sisäsiisti nimikkeelle. :)
27525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

pissanäytteen lääkärillä ja sitten vasta alat miettiä muita keinoja. Vaikkei mielestäsi kissa näyttäisi sairaalta, se voi sitä olla. Kissa on mestari peittämään sairautensa, oireiden näkyessä voi olla todella kiire. Virtsakivet kun voivat tukkia virtsaputken ja aiheuttaa uremian ja sitä kautta kivuliaan kuoleman - rakko voi räjähtää.

Kissa on siisti eläin eikä tee pissojaan väärään paikkaan ilman selkeää syytä. Jos kissalla on pissatulehdus tai kiviä, pitkittyessään vaiva saattaa kroonistua ja silloin sen pois saaminen on vaikeaa.

Kun terveydelliset syyt on tutkittu, voit alkaa miettimään muita syitä. Hiekan laatu, onko pellettiä tai kristallihiekkaa, jos on niin vaihto mikrohiekkaan yleensä auttaa. Nuo ensin mainitut helposti aiheuttaa kissalle virtsavaivoja kun kissa alkaa panttaamaan astiallaan käyntiä. Siitä aiheutuu pissan kertyminen rakkoon ja siellä raju bakteerikasvu ja tulehdus. Hiekkalaatikon paikka ja laatikon mallikin voivat olla pissavaivojen takana. Kaikki kissat eivät pidä katosta laatikon päällä ja jotkut haluaa sen ehdottomasti. Toisille liian meluinen tai kostea laatikon paikka voivat tehdä ongelmia laatikolle menon kanssa.

Mitä nopeammin asia tutkitaan ja siihen korjaus saadaan, sen paremmin se pissailu saadaan kokonaan onnistumaan oikeaan paikkaan.

Äänestä
  • Eikä lääläri löytänyt neidistä mitään vikaa.

    Äänestä

pentukissa ollut meillä viikon, osaa kyllä hiekka astialle tarpeensa tehdä, mutta jostain syystä aamulla käy pissillä sänkyyn.. mistähän moinen? Ei ole kiva pestä peittoja ja lakanoita joka päivä.. Auttaako ne kissakarkotteet? ajattelin et jos suihkuttelisin sängyn sillä..?

Äänestä
  • on sairaus, vaan pissapaikka vain vaihtuu. Edellä oli jo tietoa kysymykseesi.

    Äänestä

  • jos syynä kirjoitti:

    on sairaus, vaan pissapaikka vain vaihtuu. Edellä oli jo tietoa kysymykseesi.

    sairaus aiheuttais vaan yhen pissimisen väärään paikkaan , kun tosiaan muuten onnistuu oikein hyvin???? vähän epäilen..

    Äänestä

  • mahdollinen kirjoitti:

    sairaus aiheuttais vaan yhen pissimisen väärään paikkaan , kun tosiaan muuten onnistuu oikein hyvin???? vähän epäilen..

    kysymyksessä sanottiin, että yhden kerran käynyt pissalla? Ongelmasta puhuttiin otsikossa ja tekstissä sanottiin, ettei ole halua pestä lakanoita tai petivaatteita joka päivä. Yksi pissa ei liene ongelma vielä, mutta siitä se alkaa, ensimmäisestä pissasta.

    Äänestä

  • tuossa kirjoitti:

    yhden kerran päivässä, tosin ei joka päivä.. aamuisin.. että jos kaikki muut pissit ja kakat onnistuu tehdä hiekkaastiaan, niin sitä tarkoitin...että jos olis sairaus niin kai niitä vahinkoja sattuis useimminki ja eri paikkoihin... aiempien kissojen kanssa ei ole ollu mitään ongelmia paitsi yhden poikakisun kanssa ku sille tuli virtsakiteitä ni se kyl sillon pissas ihan joka mahdolliseen paikkaan ennenku pääs lääkäriin ja sai apua..

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    paikkaan on syy selvittää missä on vika. Jopa pelkkä kakkiminen väärään paikkaan on ollut pissatulehduksen tai kivien oireena. Kissat on yksilöitä eikä toisen sairauden oireet kerro toisen terveydestä tai sairaudesta mitään. Eikä ne ole mitään vahinkoja vaan tarkoituksellista pehmeän pissapaikan etsimistä jos sänkyyn tekee.

    Mikä hiekka on käytössä?

    Äänestä

  • väärään kirjoitti:

    sitä että miksi se hiekkaastia kelpaa niille päivän illan ja yön aikaisille pisseille mut ei aamuisin??? mutta ilmeisesti minua ei nyt ymmärretä tai jotain.. kai se kävis siellä sängyllä joka kerta ku pissittää jos pehmoselle tahtois pissinsä tehdä.. en tiedä..

    Äänestä

  • ajan takaa kirjoitti:

    ikäinen eli tuskin mitään kiviä vielä tässä vaiheessa... ja hiekkana on rainbown vaaleat rakeet ja jos ongelma olis niissä ni ei kai se kävis siinä astialla ollenkaan..

    Äänestä

  • n 9 viikon kirjoitti:

    ikäinen eli tuskin mitään kiviä vielä tässä vaiheessa... ja hiekkana on rainbown vaaleat rakeet ja jos ongelma olis niissä ni ei kai se kävis siinä astialla ollenkaan..

    voi olla tulehdus. Hiekan laadulla on kissalle merkitystä, pissaamisella se kertoo ettei se siitä pidä - syystä tai toisesta. Syynä voi olla vääränlainen hiekka, likainen hiekka, väärä laatikon paikka tai jopa sen malli. Katollisesta kaikki ei tykkää, hiekka voi tuntua liian pölisevältä jos katto on päällä, hajut voi jäädä sinne liian pitkäksi aikaa jne.

    Oppinut se on tekemään tarpeensa hiekkaan, siitä ei ole kyse jos se kerran välillä sinne tekee. Syy hutipissailuun on syytä selvittää ja se on sinun tehtäväsi, täällä ei sitä kukaan voi tehdä. Karkotteilla saat sen vain vaihtamaan paikkaa jos syytä ei selvitetä. Jos syynä onkin sairaus ja hoitoa pitkitetään, voi tilanne kroonistua ja sitten sen hoitaminen onkin jo työläämpää.

    Sillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, että kissa käy ajoittain laatikollaan. Ellei sitten kyse ole siitä, että se kokee hiekan likaiseksi. Lisälaatikko on silloin syytä laittaa ja hiekan vaihtaminen hyvään mikrohiekkaan voi auttaa.

    Äänestä

  • ikäisellä kirjoitti:

    ihmetystä vaan minulla herätti/herättää se että muulloin ne asiat hoituu paitsi kerran vuorokaudessa..mutta en jaksaa enää itseäni toistaa.. en ymmärrä en..

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    ihmetystä vaan minulla herätti/herättää se että muulloin ne asiat hoituu paitsi kerran vuorokaudessa..mutta en jaksaa enää itseäni toistaa.. en ymmärrä en..

    vastauksissa ollut mielestäsi mitään vinkkejä tuohon ongelmaan. Laatikon likaisuus?, hiekan laatu?, laatikon paikka?, laatikon malli?, sairaus oli vain yksi syy ja sitä et usko olevan. Mitenkäs nuo muut, voisitko niiden eteen tehdä jotakin?

    Fakta on se, ettei kissa tee tarpeitaan muualle kuin laatikkoon, ellei sillä ole siihen jokin selkeä syy. Eikä se syy ole se, että se tekee sitä kiusatakseen omistajaa. Syy ei ole se, että se haluaa juuri aamulla tehdä pissat sänkyyn. Kissat eivät ajattele loogisesti vaan toimivat lajityypillisellä käytöksellään AINA.

    Kukaan täällä ei voi tietää, miksi juuri sinun kissasi tekee aamulla pissat sänkyyn. Sinä tunnet olosuhteet ja tiedät hiekkiksen tilanteen jne.

    Äänestä

  • noissa kirjoitti:

    enää jatkaa tätä aihetta, mutta siis kun minuun järkeen ei mahdu että miksi ne asiat aina muulloin hoituu sinne astiaan muutta ei aamulla, jos vika olisi astiassa, sen muodossa tai paikassa tai hiekassa niin ei kai se tekisi siihen laisinkaan.. niin minä sen ymmärtäisin.. astian puhdistan monta kertaa päivässä eli ei pitäis likainenkaan olla...alkuperäisidea olikin kysyä et onko muilla kokemusta samasta ja auttaisiko se karkote siihen, mutta olkoon tämä nyt tässä...Toivottavasti sänkyyn pissaaminen loppuu..

    Äänestä

  • ei pitänyt kirjoitti:

    Aina kun kissa on pissinyt sänkyysi, niin oleko sen kohdan pessyt fairi etikka vesi liuoksella. Kissahan pissii aina siihen sinun säkyysi, kun se tuoksuu hänen pissille. Vuodevaatteet ja lakanat voit pestä normaalilla pesuaineella, mutta laita huuhtelu lokeroon etikkaa huuhtelemaan pyykkis. KOKELE TÄTÄ OHJETTA.

    Äänestä

  • 2*kissa kirjoitti:

    ajattelin, että voisiko se johtua siitä, että siihen on jääny se haju ja sitten siihen aina uudestaan pissaa..koska tosiaan se vaan aamuisin siihen pissaa kun se herää, viime yön nukkui keittiössä joten säästyin peiton pesulta tänään:)

    Äänestä

  • itsekkin kirjoitti:

    siinä peitossa koko ajan, miksei se pissaa siihen muulloin kuin aamulla? Eli ihan sama kuin miksi se pissaa muulloin astiaan.

    Äänestä

  • se haju kirjoitti:

    siinä peitossa koko ajan, miksei se pissaa siihen muulloin kuin aamulla? Eli ihan sama kuin miksi se pissaa muulloin astiaan.

    no epäilisin että koska se vieressä on nukkunut, aamulla kun herää niin ekana siihen pissin on tehny..jatkossa ehkä siksi kun haju on sitte jääny.. päiväsaikaan päiväpeitto, liekö sitten peittää hajun sen veraan hyvin ettei silloin tarvii siihen pissiä vaan voi käydä laatikolla...?

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    kelpaa kun se on vielä halvin toteuttaa. No, toivottavasti kissasi ei ole sairas eikä vaihda paikkaa kun sänkyyn ei pääse.

    Kyselit kokemuksia muilta ja niitä tuli, mutta mikään niistä ei kelvannut. Yleisin syy kun noihin hutipissoihin on virtsavaivat - kivet tai tulehdus.

    Minulla pennutkaan eivät ole koskaan tehneet sänkyyn vaikka nukkuvat siellä joka yö. Eivät edes siinä vaiheessa kun juuri ja juuri pääsevät kömpimään sänkyyn (6 viikon paikkeilla suurin piirtein).

    Äänestä

  • selitys kirjoitti:

    joopa...

    Minulla kanssa kissa tekee välillä pissiä väärän paikkaan ja tänään eläinlääkärille soitin ja tämä sanoi, että virtsavaivat kissoilla ovat melko harvinaisia...

    Äänestä

  • Scarlet. kirjoitti:

    Minulla kanssa kissa tekee välillä pissiä väärän paikkaan ja tänään eläinlääkärille soitin ja tämä sanoi, että virtsavaivat kissoilla ovat melko harvinaisia...

    Virtsavaivoista: virtsakivet, kiteet ja tukkeumat ovat itse asiassa melko yleisiä sisäkissoilla, etenkin kolleilla (kapeammat röörit). Niihin auttaa ruokavalion muutos. Omalla kollillani oli struviittikiteitä jokin aika sitten, nyt se on ihan ok. Syö tosin edelleen High Dilution nappuloita varmuuden vuoksi.
    Kiteet ja kivet on helppo diagnosoida virtsanäytteestä, samoin suurin osa virtsateihin vaikuttavista sairauksista.

    Vääriin paikkoihin pissimisestä: Yleisimmät syyt väärään paikkaan päästämiseen ovat likainen hiekkalaatikko (vaihtelee -joku kissa saattaa olla hyvinkin tarkka hiekastaan, riittää että on 1 likainen hiekanjyvä niin ei kelpaa, noin kärjistetysti),
    vääränlainen hiekka, vääränlainen paikka hiekkalaatikolla (esim liian lähellä nukkuma- tai ruokapaikkaa tai jotain kissan mielestä epämiellyttävää laitetta), stressi, sairaus tms. Kollikissoille saattaa tulla iän myötä eturauhasvaivoja, ihan kuin ihmismiehillekin.

    Kissan hiekkalaatikkoa ei saisi puhdistaa millään voimakastuoksuisella aineella, koska kissat harvoin pitävät samoista tuoksuista kuin ihmiset. Vaikka kissan hiekkis pitääkin säännöllisesti puhdistaa, jos se on "liian" puhdas, kissa saattaa etsiä paremman paikan. Sen siis pitäisi olla puhdas, ei täysin steriili. Sama juttu jos laatikko on kissan mielestä liian likainen. Jotkin kissat taas vierastavat laatikkoa, jota käyttää toinen kissa. Myös hiekalla on iso merkitys. Toinen omista kissoistani ei pidä lainkaan puupohjaisesta hiekasta, ilmeisesti sen tuoksun ja raekoon takia. Sille kelpaa vain tavallinen, pienirakeinen bentoniittihiekka. Laatikon muotokin voi vaikuttaa. Minulla oli kerran kissa, joka kieltäytyi ehdottomasti menemästä vihreään suorakaiteen muotoiseen laatikkoon ja pissi sohvalle. Vaihdoin laatikon siniseen, ihan tavalliseen pyöreään pesuvatiin ja johan muuttui ääni kellossa. Kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja, niin paljon kuin niitä onkin :)

    Jos kissa päästää epäsoveliaaseen paikkaan, se kannattaa puhdistaa ensin saippualla (Fairy on ihan hyvää, tai kloriittiliuos jos pinta kestää), sitten etikkaliuoksella. Lopuksi kantsii hieroa kohtaan ruokasoodaa, antaa sen vaikuttaa 30min tai tunti (tai vaikka yön yli jos sopii) ja imuroida se sitten pois. Näin ei jää hajua. Jos johonkin jää haju, se on sama kuin siinä lukisi isolla "WC". Kaikkein paras konsti on käyttää höyrypesuria (sellainen pieni, teekeittimen kokoinen on ihan hyvä, niitä saa parillakympillä esim Hongkongista ja K-raudasta, itsellä juuri tällainen). Se puhdistaa tehokkaasti ja tappaa bakteerit. Ja lopuksi sitten sitä soodaa.

    Äänestä

  • Minusta on huvittavaa käydä lukemassa ihmisten kirjoituksia täällä. Mikään vastaus ei oikein kelpaa, jospa kertoisit oman vastauksesi ongelmaan? Jokin selkeä ja halpa ratkaisu tulisi saada. Joskus kissan hoito vaatii kärsivällisyyttä ja eri ratkaisujen kokeilemista A:sta Ö:hön.

    Älä rupea karkottamaan kissaa, ennen kuin tiedät ongelman ytimen. Kissasi saattaa ruveta panttaamaan pissaansa ja siitä ei hyvää seuraa. Karkotteita voi käyttää esim. silloin jos kissasi puree sähköjohtoja, ei jos se pissaa sänkyyn. Ja karkotteet eivät edes kaikille kissoille toimi. Kuten omani ei ole niistä moksiskaan.

    Minun kissa kakki sänkyyn protestina. Pistin lavuaareihin voimakasta pesuainetta, enkä halunnut kissani piehtaroivan niissä kun käyn kaupassa. Joten nostin sen laatikon vessan oven ulkopuolelle siksi aikaa. Tämähän ei herralle sopinut ja kakki sitten sänkyyn, pissalla se siellä kuitenkin suostui käymään.

    Ei se tarkoita sitä, että jos "vain aamupissat" on sängyssä, että hiekassa/laatikossa ei ole vikaa.

    Jos kissa on teillä ollut vasta viikon, et voi tietää onko se mieltynyt hiekkaan jota käytät. Itse kokeilin Rainbow:n hiekkaa (kun olin tyhmä ja toinen merkki jota netistä tilaan pääsi loppumaan, en tilannut ajoissa...) ja se oli hirveää. Haju oli uskomaton ja paakku hajosi vähän turhan helposti. Joten niitä pieniä märkiä kikkareita jäi hiekkaan pakostikin.

    Mutta kuitenkin... En halua "hössöttää", mutta kannattaa aina välillä miettiä vähän tarkemmin mitä tekee ja kysyä neuvoa alan ammattilaisilta, kuten eläinlääkäriltä (joka on erikoistunut kissoihin).

    Äänestä

  • Scarlet. kirjoitti:

    Minulla kanssa kissa tekee välillä pissiä väärän paikkaan ja tänään eläinlääkärille soitin ja tämä sanoi, että virtsavaivat kissoilla ovat melko harvinaisia...

    sillä jo tätä palstaa lukemalla voit nähdä miten paljon kissoilla on pissavaivoja. Tulehduksia kivipotilailla on harvoin, vain noin 2-4%:lla virtsakivipotilaista on tulehdus. Lääkäri ei voi soiton perusteella tietää onko kissallasi pissavaiva vai ei, mutta sinullehan tuo on tietysti mukava vastaus, se ei vaadi rahallista panostusta.

    Pissatulehduksia ilman kiviä sen sijaan on paljonkin ja osa niistä selviää vasta kun omistaja on vaatimalla vaatinut lääkäriä viljelemään pissanäytteen yön yli. Kiviä ei voi tutkia tekemällä pissasta bakteeriviljelyä, vaan katsomalla näytteen mikroskoopilla joka ei aina kerro kivitilanteesta mitään. Silloin ainoat menetelmät ovat virtsarakon ultraus ja/tai röntgenkuvaus. Virtsakiviä on vieläpä erilaisia eli johtuvat eri syistä ja yleensä aina ruokavalion puutteista.

    Äänestä

Tekstisi kuulosti tutulta. Meillä myös kissa (leikattu aikuinen uros) otettiin kissatalosta noin neljä vuotta sitten ja alkuun ei ollut mitään ongelmaa, sopeutui hyvin vanhemman kissan kanssa ja oli ihan loisto juttu tuo kodin antaminen kyseiselle kissalle. Reilun puolenvuoden jälkeen silloin tällöin aamuisin herätessäni aloin löytää isoja pissa lätäköitä mitä ihmeellisimmistä paikoista esim. hellalta, keittiönpöydän alta, kissan vessan edestä ja jopa kissojen ruokien vierestä ym. ym. ym. Molemmat kissat kävi eläinlääkärillä ja todettiin terveiksi, (tutkittiin myös virtsanäytteet ja kivet). Sama vaan jatkui ja tiheni, laitoimme videokameran yöksi ja selvisi että tekijä on ottokissamme. Päivisin ja muuten kun ihmiset on läsnä käy varsin mallikkaasti vessassa. Olimme ihan ihmeissämme mitä tehdä, meillä oli neljä vessaa kahdelle kissalle ja kaikkia eri hiekkalaatuja kokeilimme kahden vuoden ajan. Kävimme myös pyytämässä toiselta eläinlääkäriltä mielipiteen ja hän julisti myös molemmat kissat terveiksi. Myöskään feromoneista emme löytäneet apua. Kävimme kissapsykologilla, joka kertoi kissamme olevan sairaalloisen huomionhakuinen... Tänä päivänä molemmat kissat on meillä yhä ja siivousrumba jatkuu...

Äänestä
  • Voitteko sulkea yöksi keittiön kissoita? Aika ikävää jos hellakin pitää alkaa aamulla pesemään. Mutta taidattepa kissasta paljon tykätä :D Hieno homma kun sai killi hyvän kodin vaikkei helppo tapaus olekkaan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

panpan kirjoitti:

Kissa tuli pari kuukautta sitten. Löytökissa, joten en tiedä menneisyydestä mitään. Aluksi sujui erinomaisesti. Mutta sitten alkoi esiintyä ovelle pissimistä. Ensin silloin tällöin, sitten niin, ettei kissa enää käynyt laatikolla ollenkaan (muuta kuin isommilla asioilla). Pissimisellä tarkoitan ihan kunnon pissaamista, ei mitään pientä merkkailua... Feromoneilla ollaan saatu asiaan vähän eroa. Ollaan taas siinä silloin tällöin asteella. Onko muilla kokemuksia asiasta? Miten olette onnistuneet saamaan kissan sisäsiistiksi ja kuinka kärsivällinen pitää tuon ajan suhteen olla? Tiedän, että kaikki ovat yksilöitä.. Mutta mietin mikä on todennäköisyys siinä, että tuosta tulee kokonaan sisäsiisti vai jääkö se tuolle melkein sisäsiisti nimikkeelle. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu