Tällaisen tein aikani kuluksi. Halusin sanavalinnoilla ja retorisilla työkaluilla tuoda esiin tätä suomen kielen hienoutta ja vivahteikkuutta. Aihe tietysti on hieman tabu, ja se putosi päähäni täysin sattumalta. Toivon teidän siis kommentoivan mieluummin kieltä ja sen välittämää epäsuoraa viestiä kuin itse asiasisältöä. Kiitän asiallisista kommenteista ja hyödyllisistä tieviitoista.
Neutraali: Ihmiset ovat aina pitäneet lapsiin kohdituvaa väkivaltaa vääränä tekona, ja täten lapsiaan hakkaavia on pidetty pahoina ihmisinä.
Kaunokielinen: Jo aikojen alusta asti olemme karttaneet tuota kylmää ajatusta, että pieksisimme omia poikiamme, koska onhan sellainen teko jokaista elämän lakia vastaan, ja emmehän halua pitää pilkkanamme lakia, jonka isiemme kädet ovat meidän käsiimme saattaneet. Voimme
siihen lakiin nojaten ilmoittaa, että poikaansa vastaan käyvä mies kävisi myös isäänsä vastaan, ja mies joka isäänsä vastaan kävisi lähteköön pian.
Tieteellinen: Ihmisyhteisöissä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa on aina pidetty moraalisesti vääränä, joten lapsiaan pahoinpiteleviä vanhempia on pidetty moraalittomina ja epäpätevinä huoltajina.
vähättelevä suhtautuminen: Ihmiset ovat jo kauan uskoneet, että oman lapsensa kurittaminen on suurta vääryyttä, minkä takia lapsiaan kovalla kädellä kasvattavia vanhempia on pidetty jonkinlaisina paholaisen ilmentyminä.
hyperbola suhtautuminen: Moraalisina olentoina ihmiset ovat jo rakkauden keksimisestä lähtien ymmärtäneet sen, että lapsen hakkaaminen ja muu kurittaminen on erittäin hirvittävä ja kylmä teko. Sen takia puolustuskyvytöntä lasta pieksevää vanhemmuuden irvikuvaa tulee pitää erittäina julmana ja tunteettomana olentona.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.