Halusin vain sanoa että olen erittäin masentunut, koska mieheni ei halua lasta. Hän lupasi minulle että alamme lapsen tekoon kun olemme olemmat saaneet vakituisen työpaikan. Mutta ei. siirtää vaan. Tuntuu todella pahalta, hän on pettänyt lupauksensa.
Olemme olleet kahdeksan vuotta yhdessä, neljä niistä naimisissa.Tuntuu todella pahalta ja tämä vaikuttaa tunteisiin mieheeni. Hän ei suostu sanomaan syytä miksi ei haluakaan lapsia. Minusta olen hänelle todella hyvä vaimo; passaan häntä (liiaksikin joskus) ja olen niin hyvä hänelle että harvemmat naiset ovat... Ainakin passauspuolessa. Eli ei voi johtua siitä että olisin renttu vaimo.
Olen miettinyt tulisiko jättää hänet. Rakastan häntä muuten aivan valtavan paljon, mutta lapsi on niin iso asia minulle etten voi elää ilman sitä. Olen vain tullu NIIN masentuneeksi tuosta asiasta. Olen yrittänyt aina ajatella positiivisia puolia siitä kun ei ole lapsia ja yrittänyt todenteolla muuttaa mieltäni sellaiseksi etten haluiaisi niitä, mutta ei auta! Olen tosissani yrittänyt. Tuntuu kuin ei mieheni rakastaisi minua enää, koska ei haluakaan lasta. Lapsihan on rakkauden tuote.
En jaksa enää. En osaa paremmin kuvailla tunteitani. Väsyn. Tuntuu että kaikki on turhaa. -> siinä tämän hetkiset tunteeni.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä oli ennen sama ongelma. Olin liian kiltti ja yritin jotenkin todistella että olen hyvä vaimo ja tuleva äiti. Miestä pelotti ensin ajatuskin lapsista, ja puhui että sitten mietitään kun ollaan naimisissa. Ennen naimisiin menoa iski miehelle vauvakuume. Monella kaverilla lapsia ja hyvin ovat pärjänneet, tämä varmaan miehellä vienyt pois epävarmuuden tunnetta. Nyt joku aika sitten puhui taas että mietitään asiaa uudelleen parin vuoden kuluttua. Totesi sitten melkein heti perään että voisi niitä lapsia jo tulla. Oletko jutellut kunnolla miehesi kanssa? Kertonut miksi haluat äidiksi ja miten varmasti pärjäisitte? Ehkä miestäsi pelottaa ajatus isäksi tulemisesta ja sen tuoma vastuu. Onko lähipiirissänne lapsia? Jos viettäisitte aikaa lapsiperheiden kanssa niin miehesikin näkisi mitä se on. Tuolla passaamisella teet miehellesi vain karhunpalveluksen ja teet itsestäsi alempiarvoisen. Eikä sulla tule olemaan aikaa miestäsi passata kun äidiksi tulet. Älä vaihda miestä jos tämä lapsi-asia ainoa ongelma. Ei se vaihtamalla parane :) Ja vaikka muita ongelmia olisi, aina ne kannattaa puhumalla selvittää. Oma mieheni on nyt vasta 7 vuoden jälkeen oppinut keskustelemaan, koska otan aina mieltä painavat asiat puheeksi ja sanon että nyt jutellaan tosissaan. Ja kysyn aina myös miehen mielipidettä mieltä painavista asioista ja kysyn mikä painaa miehen mieltä. Kyllä ne miehet oppii keskustelemaan kun näytät että sillä asiat selviää... Ei muuta kun otat vaan asian rohkeasti puheeksi, käytte lapsiperheiden luona ja LOPETA se passaaminen! Arvosta itseäsi äläkä alistu!
En ole koskaan kuullut ihmisestä, joka olisi jälkeenpäin katunut lapsen hankkimista. Miehet on usein myös hitaampia lämpenemään lapsen hankkimisajatukselle. Vetoa myös siihen miten yksitoikkoista elämä voi olla: vuodesta toiseen samanlaista. Uralla voi edetä ja matkustella myös lasten kanssa. Ja sitäpaitsi kukaan ei ole valmis isäksi eikä äidiksi, ennen kuin lapsi on syntynyt ja sitä hoitanut. Siihenkin on miesten ihan turha vedota. Toivottavasti saat miehesi heräämään.
sitten siulle ensimmäinen, joka on katunut lasten "hankkimista"...
Meillä mies sanoi n.3v siten, että hän katuu lasten tekoa. Ite söin pillereitä siihen asti, kun mies pyysi minua lopettamaan nappien syönti....
Siinä siulle...
En tiedä mitä taikoja teidän viestinne sisältää, mutta mieheni suostui lapsen tekoon! Olen aivan äimänä koko asiasta!!! Nyt on hedelmällisimmät päivät meneillään joten katsotaan mitä tapahtuu... :)
Oikeasti olen aivan hämmästynyt. Se tuli yhtäkkiä mieheni suusta eilen illalla ja heti lähdettiin touhuihin! Ajattelin ihan loppumetreille asti "peuhatessamme" että mies valehtelee, mutta yllätyksekseni hän päästi lopuksi kaikki sisälle. Ennen hän on ollut todella tarkka ettei tippakaan pääse...
Olen aivan todella innoissani ja... ja... :)