Tympeä palsta

Perskarvoista väkisin juttua väännetään, kaks ämmää on toistensa kimpussa höyhenet pöllyten, äijät ne vasta heittääkin paskaa toistensa silmille. Kova on hinku palstan kuninkaaksi ja kuningattareksi .

Toisia opetetaan ja ojennetaan vaikka itsellä näkyisi selvät mielenterveys oireet. Oikein kilpaillaan kuka näppärimmin osaa näpäytellä ja vinoilla vittumaisesti.

Asioista ei puhuta asianomaisissa ketjuissa vaan jurputetaan omissa linnotuksissa omien lakeijjojen säestyksellä. Sitten toisten asiallisesti aloittamiin ketjuihin nämä tappeluparit ilmestyvät välejään selvittämään ja itteään kehumaan.

Voiko täällä mistään ASIASTA keskustella ilman nälvimisiä ja kalvamisia ja itsensä esiin tunkemista?
27302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

keskusteluja! Vaikuttaa hieman liioitetulta tuo arvointisi.

En kiellä,etteikö olisi harmillista turhat höyhentämiset ja huudot,ei ne tasoa nosta.

Eiköhän tämä selkiinny,-- toivon.

Äänestä

Parantavaa tai selvästi oireita lievittävää hoitoa ei ole keksitty.

Äidistäni tuli vanhetessaan ilkeä ihminen, minä sain kaiken moskan niskaani, kun sietä suunnasta tuuli.
Hänellä ei ollut mahdollisuutta näitä välineitä käyttää.

Äänestä
  • Itsekin vanhustyötä tehneenä, koin muutamien onneksi harvojen, tarpeen purkaa omaa pahaa oloaan lähimmäiseen,tai hoitavaan henkilöön.

    Kyllä tällä ikäihmisten forumilla on hyvät ja hauskatkin hetkensä,jos ei takerru ohimeneviin seikkoihin.

    Parempaa onnea seuraavalle lukukerralle:)

    Äänestä

pitää vain osata lukea oikeinpäin niin että, saa nauraakin oikein kunnolla, miten viisasten väkeä viedään ja naurut maistuu jokaiselle, kunhan ne juttuhanat aukeaa.
Et ossaa ne muutkkii sanoja vääntää. Viis siitää mitä toiset ajattellee, jokane ajattele itseksee.

Hyvää alkanutta päivää, eikä kokopäivää konneen ääressä kukkaa oo. Nyt on kesän tapasta et ulos kaikki vaa. Huomenna tulloo vettä jo.

Äänestä
  • Olettaisin jo tässä iässä olevien ihmisten mottona olevan 'Elää ja antaa elää'. Minusta on mukava vaihtaa mielipiteitä ja oppia jotain uuttakin tämänikäisiltä senioreilta. Mutta tuntuu välillä, että olen hiekkalaatikolla keskellä hiekanpölinää. - Iloitellaan nyt näin kesällä ja annetaan kaikkien kukkien kukkia, väriloisto on mieltä virkistävää ja hermoja lepuuttavaa. Ei muuta kuin kasveja kastelemaan, meillä päin ei ole liiemmin satanut.

    Äänestä

Ei siihen paljon älliä tarvita, kun toisen tekemisiä, juttuja tai kirjoitelemisia arvostelee.

Paljon enemmän viisautta vaatii uuden luominen tai asiallisen jutun aloittaminen.

Äänestä

Ei kaikkea tarvitse nähdä eikä kuunnella, telkkaristakaan. Miksi aina kiinnitetään huomiota näihin lieveilmiöihin eikä palstan hyviin puoliin? Kaipa nämä itsensä tehostajatkin omasta mielestään ovat fiksuja ja eivätpä ole rasittamassa oikeassa elämässä muita höpinöillään.

Äänestä
  • Hyvin oivalsit, sillä täällä on usein helpompi pakoilla rasittavia tyyppejä
    kuin elävässä elämässä, joten tutkaillaan niitä hyviä puolia.

    Ikääntymisen myötä kapenee elämän sektori ja jäljelle jää - kukas muu - vain oma
    minä. Ympyrä sulkeutuu, niin se on.

    Täytyy nauttia matkalla olosta, eikä odottaa perillepääsyä.

    Äänestä

  • tarpeettoman, turhan tekstin lukematta, jos ei sitä ensin lue?
    En minä ainakaan ole ennustaja, joka viestin asiasisällön tietää lukematta.

    Nikit voi tietenkin halutessaan jättää lukematta.

    Äänestä

Naantalista?Häh?Mitä?

Äänestä
  • Naantalista ?

    Äänestä

  • murresana kirjoitti:

    Naantalista ?

    täällä Satakunnassakin...D))

    Äänestä

  • tuula.kallio2 kirjoitti:

    täällä Satakunnassakin...D))

    Kyllä se pääkaupunkiseudullakin asustaa pällistys!

    Äänestä

  • Ulla-Sofia kirjoitti:

    Kyllä se pääkaupunkiseudullakin asustaa pällistys!

    Pähkälly viittaa pähkinään!

    Äänestä

  • Miksi Naantalssa?

    Äänestä

  • hesassa kirjoitti:

    Pähkälly viittaa pähkinään!

    Eikös pähkäily ole stdilaisittain jonkinlaista miettimistä, asian ratkomista.

    Äänestä

  • Mitäh häh kirjoitti:

    Miksi Naantalssa?

    Mä bonjaan just nyt vaa stadiii, ja stiigaan omil öögil.

    Enkä ole varma menikö oikein vai ihan väärin.

    Äänestä

  • j.pellervoinen kirjoitti:

    Eikös pähkäily ole stdilaisittain jonkinlaista miettimistä, asian ratkomista.

    onhan se,mutta oli puhe pällistelystä :)

    Ei hesalaiset " pällistele "

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Mä bonjaan just nyt vaa stadiii, ja stiigaan omil öögil.

    Enkä ole varma menikö oikein vai ihan väärin.

    Pällistellä= katsella ,ihmetellä
    Funtsata= mietiskellä
    Stadi isolla= Helsinki
    stadi pienellä = yleensä kaupunki
    Hesa= Helsinginsanomat
    slangi=on Stadin murre
    Stadissa ei pähkäillä,tulee jostain muualta?
    Pähkäilyä käytetään, yhtä yleisesti,kun sanaa lähestulkoon.
    Mut nyt meen dokaan tsufeeta ja skruudaan snadisti känttyy.
    On kliffaa bamlata slangii..Morjens

    Äänestä

  • irkku-37 kirjoitti:

    Pällistellä= katsella ,ihmetellä
    Funtsata= mietiskellä
    Stadi isolla= Helsinki
    stadi pienellä = yleensä kaupunki
    Hesa= Helsinginsanomat
    slangi=on Stadin murre
    Stadissa ei pähkäillä,tulee jostain muualta?
    Pähkäilyä käytetään, yhtä yleisesti,kun sanaa lähestulkoon.
    Mut nyt meen dokaan tsufeeta ja skruudaan snadisti känttyy.
    On kliffaa bamlata slangii..Morjens

    käsittääkseni Helsinki Hesa Hels, Sanomat Hesari

    Äänestä

  • pilvi* kirjoitti:

    käsittääkseni Helsinki Hesa Hels, Sanomat Hesari

    Mukavaa muuta jutella ,kuin kinata.. Totta, Hesari = se lehti,mutta alkuperäiset
    stadilaiset,eivät koskaan sano Helsinkiä,Hesaksi,vaan aina Stadiksi..
    Maalta tulleet,käyttävät tuota Hesa nimitystä..Tarkista vaikka "Urbaani sanakirjasta"
    Minä olen unohtanut koko Stadin murteen,kun ei sitä vanhana mummona kehtaa
    bamlata. Mukavaa päivää! t.Irkku

    Äänestä

Lueskelin aikani,mutta eihän tällä 70 palstalla tehdä muuta ,kuin riidellään ja haukutaan toisiaan.

Äänestä
  • kaikilla meillä on erilaiset silmät varmaan.En mä muista mitään Ihan kiva ketju:D

    Äänestä

  • valikoiva* kirjoitti:

    kaikilla meillä on erilaiset silmät varmaan.En mä muista mitään Ihan kiva ketju:D

    en ainoastaan riitelyn kannalta tästä ketjusta.Ymmärtääkin voi miten haluaa,mutta riitaista porukkaa olette.

    Äänestä

  • 70+ palstasta kirjoitti:

    en ainoastaan riitelyn kannalta tästä ketjusta.Ymmärtääkin voi miten haluaa,mutta riitaista porukkaa olette.

    kukaan ei ole vielä noin sanonutkaan!

    Äänestä

muurahais / tai mehiläspesä :D

Äänestä
  • ja surraa parastaikaa,missähän hunajat murkkujen munat ja karjat ja kirvat?

    Siinon sulle vastaus: juokse!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pällistelijä kirjoitti:

Perskarvoista väkisin juttua väännetään, kaks ämmää on toistensa kimpussa höyhenet pöllyten, äijät ne vasta heittääkin paskaa toistensa silmille. Kova on hinku palstan kuninkaaksi ja kuningattareksi .

Toisia opetetaan ja ojennetaan vaikka itsellä näkyisi selvät mielenterveys oireet. Oikein kilpaillaan kuka näppärimmin osaa näpäytellä ja vinoilla vittumaisesti.

Asioista ei puhuta asianomaisissa ketjuissa vaan jurputetaan omissa linnotuksissa omien lakeijjojen säestyksellä. Sitten toisten asiallisesti aloittamiin ketjuihin nämä tappeluparit ilmestyvät välejään selvittämään ja itteään kehumaan.

Voiko täällä mistään ASIASTA keskustella ilman nälvimisiä ja kalvamisia ja itsensä esiin tunkemista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu