-Taas sataa vettä,no ei haittaa-mietti ensio katsahtaessaan asuntonsa ikkunasta ulos.Sade rummutti ikkunalautaa ja avatusta tuuletusikkunasta tihkui vettä miehen kasvoille
-kun ei tarttis lähtee sinne saatanan kitaratehtaalle, taas olis edessä kahdeksan tuntia höyläämistä ja sahaamista ,ei saatana mä en kyl jaksa kovin kauan siellä
Ensio muisteli muutaman viikon takaista tapaturmaa;hän oli sahannut paksua lankkua sirkkelissä kun se oli luiskahtanut ja siinä samassa sirkkelin pyörivä terä oli silpaissut palan miehen peukalosta.Verta oli roiskunut paljon,mutta ei isompaa vahinkoa ollut sormelle tullut-Hyvä tuuri sinänsä mietti ensio imeskellessään ajatuksisaan vahingoittunutta peukaloaan-ei mennyt kuin pieni pala.Hän tiesi että todennäköisyys jonkin sormen tai jopa käden menettämiseenkin oli melko suuiri;lähes kaikilta vanhemmilta puusepiltä puuttui yksi tai useampi sormi--
Ensio kääntyi huokaisten ja laahusti vessaan.Suorittaessaan aamutoimiaan hän palautteli mieleensä eilis iltaa
Ilta pub Jackissa oli taas mennyt vanhan kaavan mukaan Muutama piti vaan ottaa,mutta illan kuluessa ja biljardia pelattaessa oli kuin huomaamatta tullut juoduksi melkoinen määrä olutta -ja vielä nelosta hyi saatana mitä paskaa se on miks meihen pitää olla noin tyhmä Muistikuvatkin loppuillasta alkoivat olla hämäriä-
Ensio joi kraanasta kylmää vettä ja puki sitten päälleen t-paidan,farkut ja mustan nahkatakin
ensio laittoi vielä jalkoihinsa kanadasta ostamansa krokotiilinnahkaiset bootsit jotka olivat hänen silmäteränsä Oikeat coyboy saappaat eipä täs pikkukaupungis ollu samnlaisia kellään-
Katsoessaaan pikkuruisen yksiönsä eteisessä olevasta kokovartalopeilistä kuvaansa oli ension pakko myöntää -että olihan niitä rumempiakin miehiä-
harteikas tummatukkainen nuori mies sieltä katsoi vastaan tosin hieman rähjääntyneenä mutta sittenkin-hyvä kun kasvatin noi viikset ,on vähä ku burt reynolds ajatteli ensio ja todellakin, minkä näyttelijän maailma minussa menettääkään, ei meikäläinen oo luotu mihkään arkiseen hanttihomaan, pitäs tällä kropalla ja naamalla päästä vaikka filmiin ku kerran maukkakin--
-Pitäsköhän sittenkin mennä siihen koekuvaukseen,olishan se tosin pornofilmi,mutta jostain se ura on alettava
Viikko sitten oli ensio käynyt meren takana laivalla ja tavannut vanhan kaverinsa Maukan Uumajan keskustassa,ihan sattumalta Mies oli asunut Uumajassa jo vuosia ja sanojensa mukaan hän tienasi helppoa rahaa ruotsin filmiteollisuuden palveluksessai He olivat istuneet kolmessa kruunussa,eräässä keskustan pubissa ja maukka oli avokätisesti tarjonnut koko illan
Muutaman tunnin kuluttua oli Maukka jo sen verran avosuinen että paljasti Ensiolle tekevänsä pornofilmejä
-se on helppoa rahaa ja saat paneskella hyvänäköisiä naisia
eikä ne esitä niitä filmejä koskaan siellä vanhas kotimaassa,on sen verran kuumaa kamaa
Ensio katseli kaveriaan ihmetellen;ei Maukka ollut mikään adonis,melko pieni ja lihavahko , eikä ainakaan mikään John Holmeskaan muisti Ensio samassa ja hymähti Kuin vaistoten ension mietteet alkoi maukka jutella humalaisen vilpittömyydellä
-Joo,kato ,kun mä olin ollu siellä volvon tehtaalla pari vuotta niin alko riittää ajatetlin et kyl sitä rahaa saa fiksu mies helpommallakin ja kun sitten jostain lehdestä näin sellasen pikkuilmoituksen et ne haki miehiä tollasiin filmeihin ,niin aattelin et miksei?Mitä mulla on menetettävää,en oo silleen ollu koskaan mikään komee mies ja naiset yleensä kattelee vähän kun halpaa makkaraa mut nyt oon vuoden kulues saanut naista niin ettei moni eläissään..se on kuule jotain se enska kokeile sääkin jos kyllästyt siihen kitaroiden väsäämiseen
Kuule,tytöt siellä on ammattilaisia ne saa miehen äkkiä pelittämään
naureskeli maukka ja hörppi tyytyväisenä juomaansa
ensio kuunteli ja loppuillasta hän oli jo lupautunut saapumaan koekuvauksiin joita maukan mukaan järjestettiin lähes kuukausittain
Seuraavana päivänä laivalla Ensio kärsi tavanomaisesta kankkusesta ja päätti unohtaa koko jutun-ei hän saatana mihinkään pornofilmiin menisi--
Ovikellon soitto katkaisi miehen mietteet.Kuulosti siltä kuin joku rimputtaisi henkensä hädässä ,tauotta .Ovisilmästä hän näki että siellä oli hänen työkaverinsa topi-
Nyt jo täällä,toikin on aina aikasessa äkäili ensio ja avasi oven
_tullaan tullaan ,älä möykkää täs rapus! ärähti hän
_ai että on taas niitä aamuja vai?no mennään sitte poika
Ja topi lähti astelemaan portaita alas
Topi oli jo viiskymppinen tanakka lyhyt mies.He kulkivat työmatkat topin vanhalla ladalla joka sekin alkoi risoa ensiota
-tää on kyllä viimenen viikko,ens viikolla lähden takuulla ruotsiin töihin murahti ensio topille istuessaan ladan etuistuimelle
-Joo poika mee sä vaan ei se tyänteko siellä oo sen kummempaa olin minäkin siellä nuorempana
i -ei sulle kannata puhua sä oot jo niin kalkkeutunut sanoi ensio ja sulki silmänsä
Ja autoon lankesi maanatai -aamun ankea hiljaisuus jota jatkui aina tehtaan pihamaalle asti
maanantai aamu
autsiiderri
0
793
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma212662Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.1032620Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne382522Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv742391PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist332280Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest102254Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k771888Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1961752Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel861664- 1341655