Värivalinnat pelessä

Ostimme puoli vuotta sitten n 130 neliön asunnos 6 perheen taloyhtiöstä ajatuksella, että pysyvä kotimme tästä tuli.
Nyt kuitenkin kaiken viimeistelyn jälkeen tulikin esille, että ruskeavoittoiseen ja tumma tiilisävytteiseen taloon on joku onnellinen osannut valita punaiset ikkunapokien värit, mutta onneksi vain talon sisäpihojen puolelle. Tämä nyt vain ei sovi mihinkään suosituksiin värtysasiantuntijoiden ja itsemme mielestä.
Nyt sitten kun haluamme säilyttää talon perusvärit omassa pihassamme, olemme riitelijöitä ja toisten pois häätäjiä ym.
Tässä nyt ihmetellään mitä tehdään. Nuo punaiset värit ovat suorastaan sairaanloiset tuohon muuhun väritykseen nähden.
Aiomme pitää nuo alkuperäiset ruskeavoittoiset perussävyt omissa karmeissamme, mutta loukkaammeko sitten toisia jos shokkivärit eivät meille kelpaa. Käytännössä asialla ei ole muuta merkitystä kun parin asukkaan (hallituksen jäseniä kuten itsekin) periaate, että kaikilla pitää olla samat vaikka olisi kuinka sairasta väriä, kun joku on kerran päättänyt.

Tässä nyt sitten haluaisin hyviä neuvoja jos säilytämme alkuperäisen värilinja. Tietysti kämppä myyntiin ja muualle, mutta mitä muuta voisi ajatella. Tietysti ehdotamme sopivaa värikantaa muille, mutta kun nuo muut onnelliset on saatu jo maalaamaan punaisensa ...
7397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Osana rakennuslupaa on julkisivupiirustus, jossa on kerrottu julkisivun (tarkoittaa siis julkisivuja joka suuntaan, sekä kadulle että tietlle) eri osien väritykset. En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat "alkuperäisellä" värillä. Jos tarkoitat rakennusluvan mukaisia värejä, niin niitä on siis käytettävä.

Äänestä

Niin kuin edellinen jo vastasi, niin ette voi oikein mennä omien mieltymystenne mukaan.
Tarkeät kysymykset on, mitä on rakennusselosteessa sanottu väreistä ja toinen asia, että julkisivujen värit pitää olla yhteneväiset. Eli ei jokainen voi maalata sillä värillä, mikä itseä miellyttää. Sisäväreille voitte tietysti tehdä ihan mitä itse haluatte.

Äänestä

Sama vastaus kuin edellisilläkin, että julkisivupiirroksen mukaan edetään. Selvitä, jos ei taloyhtiöstä, niin kaupunkisi/kuntasi julkisivulautakunnalta.

Nämä jutut kannattaa aina tarkistaa viime kädessä viranomaisilta, koska ainakin meillä on alueittain vastaavat kaupungin arkkitehdit ja he ovat yllättävän kiinnostuneita myös ikkunapokien väreistä.

Meidän taloyhtiössä pari asukasta rähisi aitojensa väreistä niin hirveästi, että päätimme pitää matalaa profiilia naapurirauhan nimissä ja jätimme viemättä asiaa pitemmälle.Aidat ovat todella rumat-minun mielestäni-, mutta naapurit ovat ylpeitä ja ikionnellisia pihapoteroissaan. Eli kukaan viranomainen ei tule paikalle tarkistamaan aitoja saati ikkunapokien väriä aikansa kuluksi, mutta omalla aktiivisuudella voi tarvittaessa koettaa vaikuttaa niin pitkälle kuin kehtaa.

Totta kai loukkaatte vastustuksellanne muita ja pysymällä tiukasti periaatteissanne, mutta siihen kannattaa tottua.Jos muuten tykkäätte asua siellä, niin aikaa myöten olisi varmasti tullut jostakin muuta kinaa ja jos sitä joka asiasta ottaa nokkiinsa saa muuttaa koko ajan. Ota opiksesi ja jatkossa et avaa suutasi ennen kuin läiskäät faktat pöydälle. Niin minäkin opin, eikä minusta yhtiössämme sen takia pidetä, mutta kun avaan suuni tiedän olevani oikeassa ja jos en avaa suutani olen päättänyt joko pitää naapurisovun yllä tai huomannut olevani väärässä.

Äänestä
  • Jutustasi jäi puuttumaan tieto onko ikkunapokien värit valittu ennen teidän muuttoanne sinne ja päätös yhtiökokouksen pöytäkirjassa. Uusina asukkaina teidän on silloin pakko suostua niihin päätöksiin, mitkä ovat teitä edeltäneen asukkaan aikana taloyhtiössä tehty ja voitte toki riitauttaa väriasian, mutta kannattaa myös miettiä omaa viihtyvyyttänne taloyhtiössä. Kuten jo kirjoitin rähisevät naapurit ovat hirveitä ja naapurit kyllä muistavat vuosia eteenpäin ikävän käytöksen, mihin tartutaan heti seuraavassa ongelmatilanteessa.

    Äänestä

  • en muuttanut pois kirjoitti:

    Jutustasi jäi puuttumaan tieto onko ikkunapokien värit valittu ennen teidän muuttoanne sinne ja päätös yhtiökokouksen pöytäkirjassa. Uusina asukkaina teidän on silloin pakko suostua niihin päätöksiin, mitkä ovat teitä edeltäneen asukkaan aikana taloyhtiössä tehty ja voitte toki riitauttaa väriasian, mutta kannattaa myös miettiä omaa viihtyvyyttänne taloyhtiössä. Kuten jo kirjoitin rähisevät naapurit ovat hirveitä ja naapurit kyllä muistavat vuosia eteenpäin ikävän käytöksen, mihin tartutaan heti seuraavassa ongelmatilanteessa.

    Olen pyytänyt isännöitsijältä tietoa mitä on yhtiökokouksessa joskus päätetty, mutta ei tietänyt löytyykö mitään, lienee jossakin puskissa päätetty, jos sitäkään. Ostimme asunnon suunnnilleen alkuperäisissä väreissä, mutta nyt on tullut esille, että toiset haluavat punaista takapihan ikkunapieliin. Siinä vain muuttaa mäntysävyt hieman punavoittoiseksi. Ei vain mene jakeluun, että punatiilen ruinnalle pitää saada vielä punaisemmat ikknunanpielet ja välilistat, mutta mielipiteitä löytyy muitakin.
    Minulla on vain se käisitys, että joku, ehkä värisokeakin, on käynyt maalikaupassa, purkki mukaan ja sitä pitää sitten noudattaa kun yhtiössä on päätetty.
    Tuossa vain hieman yllätyin noista alkuperäisistä ruskeavoittoisten värien sitovuudesta joka on tietysti juuri meidänkin halumme mukaista. Säilyttää siis alkuparäiset yhteen soveltuvat värit. Olen todella tyytyväinen saamistani vastauksista ja tietysti sopuakin tarvitaan, mutta ei Peppi pitkätossuvärejä.

    Äänestä

  • en muuttanut pois kirjoitti:

    Jutustasi jäi puuttumaan tieto onko ikkunapokien värit valittu ennen teidän muuttoanne sinne ja päätös yhtiökokouksen pöytäkirjassa. Uusina asukkaina teidän on silloin pakko suostua niihin päätöksiin, mitkä ovat teitä edeltäneen asukkaan aikana taloyhtiössä tehty ja voitte toki riitauttaa väriasian, mutta kannattaa myös miettiä omaa viihtyvyyttänne taloyhtiössä. Kuten jo kirjoitin rähisevät naapurit ovat hirveitä ja naapurit kyllä muistavat vuosia eteenpäin ikävän käytöksen, mihin tartutaan heti seuraavassa ongelmatilanteessa.

    Uusiin taloihin (rakennuslupaan) värit valitsee suunnittelija ja hyväksyy rakennuttajakonsultti.
    Siinä vaiheessa ei mitään osakkaista muodostettua hallitusta ole edes olemassa.

    Jos yhtiö (hallitus yhtiökokouksen toimeksiannosta) ei ole hakenut väreihin muutosta, mennään luvan mukaisin värein. Pikku sävytyseroa voi tietysti olla.

    Äänestä

  • Remppamasa kirjoitti:

    Onko tuosta jotakin kirjallista dogumenttia löydettävissä, sillä tuo tuntuu aivan luonnolliselta ja loogiselta, mutta kun jotakin esittää mielipidetasolla niin olen riitelijä ja häirikkö. Voin tietysti ollakkin, mutta kun haluaisin löytää "jotakin kättä pidempää" samansuuntaisten mielipiteitteni tueksi. Onko lakia, säädöstä tai muuta käytännön ohjetta löydettävissä näille värisokeille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Shokkivärejä kirjoitti:

Ostimme puoli vuotta sitten n 130 neliön asunnos 6 perheen taloyhtiöstä ajatuksella, että pysyvä kotimme tästä tuli.
Nyt kuitenkin kaiken viimeistelyn jälkeen tulikin esille, että ruskeavoittoiseen ja tumma tiilisävytteiseen taloon on joku onnellinen osannut valita punaiset ikkunapokien värit, mutta onneksi vain talon sisäpihojen puolelle. Tämä nyt vain ei sovi mihinkään suosituksiin värtysasiantuntijoiden ja itsemme mielestä.
Nyt sitten kun haluamme säilyttää talon perusvärit omassa pihassamme, olemme riitelijöitä ja toisten pois häätäjiä ym.
Tässä nyt ihmetellään mitä tehdään. Nuo punaiset värit ovat suorastaan sairaanloiset tuohon muuhun väritykseen nähden.
Aiomme pitää nuo alkuperäiset ruskeavoittoiset perussävyt omissa karmeissamme, mutta loukkaammeko sitten toisia jos shokkivärit eivät meille kelpaa. Käytännössä asialla ei ole muuta merkitystä kun parin asukkaan (hallituksen jäseniä kuten itsekin) periaate, että kaikilla pitää olla samat vaikka olisi kuinka sairasta väriä, kun joku on kerran päättänyt.

Tässä nyt sitten haluaisin hyviä neuvoja jos säilytämme alkuperäisen värilinja. Tietysti kämppä myyntiin ja muualle, mutta mitä muuta voisi ajatella. Tietysti ehdotamme sopivaa värikantaa muille, mutta kun nuo muut onnelliset on saatu jo maalaamaan punaisensa ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu