Ilma-aseistus

ja sen ongelmat

Ostin jokin vuosi sitten Baikalin edullisen ilmapistoolin olut ja limonadi tölkkijahtia varten. Silloin oli nämä kouluampumiset jo tapahtuneet ja ajattelin, että toiselle pistoolille tuskin saan lupaa.

Nyt kun en muistanut oikein sitä ostaneeni, niin ostin toisen P23 mallisen Gamon CO2 ilmapistoolin. Se onkin varsin erikoinen väline. Ammuskelin sillä n 15m päästä isoon 20 litran vanhaan muoviseen öljyastiaan nähdäkseni tähtäimen virittämisen tarpeen. Ja sehän suhautti siitä läpi lähes jokakohdasta ensimmäisillä laukauksilla. Ja hymy karehti suupielissäni tälläisen lelun kanssa paukutellessa.

Sitten otin sen Baikalin käsittelyyni ja ploplotin sillä n. 20-30 laukausta. Huomatakseni, että ensinnäkin siitä puuttui teho lähes täysin. Ja virityksessä ilmeni seuraavia ongelmia. Aseen jousi virittyi, mutta liipaisin ei. Ja toisaalta ase ei virittynyt.

Mikähän tässä Baikalissa oikein on vikana, eikait sen jousi ole vaan viallinen? Aiemmin en ole sillä ampunut kuin tänä vuonna.

Vai onko niin, että lankojen varaan pyykkitelineeseen ripustamani tölkkikokoelma tulee saamaan kyytiä vain Gamon uudenaikaisella kuularuiskulla. Ja Baikan tulee jäämään perinnöksi, jos syntyy paha poika?

Muissa Baikal aseissa olen ollut tyytyväinen niiden toimintaan ja soveltuvuuteen pienellä pudjetilla toimimiseen. Ehkä tippa öljyä sinne ja toinen tänne voisi vetreyttää tämänkin varastohyllyjen helmen?

0

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        881
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        92
        858
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        766
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        3
        710
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        584
      6. Meinasin tukehtua juomaan :D

        ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
        Ikävä
        62
        562
      7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        184
        559
      8. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        62
        559
      9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        551
      10. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        533
      Aihe