Kuinka paljon kisupentu nukkuu normaalisti? Kisu vaavi on nyt noi 15viikkoa ja tuntuu nukkuvan ihan koko ajan. Jaksaa välillä leikkiä noin 5-10min ja noin 3 kertaa päivässä mutta muuten nukkuu. Syö suhteellisen hyvin mutta en ole nähnyt että pentu olisi pariin päivää juonut vettä. Voihan olla että en ole vain huomannut mutta huolestuttaa kovasti.
onko normaalia?
huolissani
4152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hieman huolestuttavan kuuloista tosiaan. Oma kokemukseni kissanpennuista on, että yleensä leikittäjä väsähtää ennen pentua ja pentu jaksaisi leikkiä parikin tuntia. 5-10 minuuttia on huolestuttavan vähän, jos pentu ei millään innostu leikkimään sen enempää. Nestettä kissa voi saada riittävästi myös märkäruuasta, eikä välttämättä juo sen päälle enää mitään. Mutta tietysti jos ruokinnassa ei ole ollut muutoksia ja pentu on aina aiemmin juonut normaalisti, niin jotain häikkää voi olla. Käykäähän eläinlääkärillä, niin tulee saatua asiantuntijan mielipidekin. Toivottavasti kaikki on kuitenkin kunnossa.
Käytin pennun lääkärissä ja kipeähän se oli:/
Nyt antibiootti kuuri päällä ja toivomaan että sen myötä kisu virkistyy!
Voi pientä, mutta hieno juttu että syy selvisi. Siitä se elämä lähtee taas voittamaan, vessapaperit piiloon ja leluhiiret esille :)
Nukkuuko kissa oikeasti lähes vuorokauden ympäri vai tuntuuko sinusta vain siltä? Leikkiikö se esimerkiksi öisin, niin kuin moni kissa tekee? Kissanpennunhan kuuluukin nukkua noin 16 tuntia vuorokaudessa ja tietysti yksilöllisyys tässäkin ratkaisee eli tuo on vain "noin" aika.
Oma kissani oli pentuna ja on edelleen sellainen, että jos kotona joku tekee ihan mitä tahansa, se on heti menossa mukana eli täällä stressataan ennemminkin sitä, että pikkuinen saisi nukkua enemmänkin...:)