ROMMI

Suomessa on muutama kymmenen tuhatta ase hullua metsästäjää jotka ampuisivat kaikki villit eläimet peto eläiminä vaikka eläin tarhoista jos siihen olisi mahdollisuus, ei siinä mitään paina oliko pentuja tai ei, tappamisen riemu on niin suurta että hädissään pakenevaa eläintä ohjataan sellaiseen paikkaan jossa voitaan se tappaa väittäen sen olleen ihmisille vaaraksi. Metsästäjien halu tappaa näyttää vain Suomessa kasvavan saalis määrien pienetessä esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa eläimen tappaminen on viimeinen keino ihmisen suojelemiseksi.
11301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

nyt aivan rauhallisesti ja vedä henkeä syvään.Kohta se koulu taas alkaa ja pääset opinahjoon.Näkyy olevan vielä jonkinverran kesken!

Äänestä

kuudes luokka alkamassa?
kannattaisi varmaan perehtyä tuohon
äidinkieleen pikkuisen paremmin että alkaisivat
edes nuo yhdyssanat löytymään.
sitten kun saat omat puutteesi reilaan voit ehkä
ruveta matkimaan muita intoilijoita jotka
kuvittelevat kaiken tietävänsä television
saippuasarjoja ja internetin roskapalstoja
katselemalla.

Äänestä
  • Punaniskaluuseri kehottaa toisia koulun penkille, vaikka ei näemmä osaa edes pilkkua käyttää. Voi teitä ressukoita..

    Äänestä

  • naureskelija kirjoitti:

    Punaniskaluuseri kehottaa toisia koulun penkille, vaikka ei näemmä osaa edes pilkkua käyttää. Voi teitä ressukoita..

    oman pilkkusi olevan oikeassa paikassa?
    sallippa kuule luuserikakara nauraa.

    Äänestä

  • Ymmärsit viestini yritän ottaa huomioon arvostelusi, haluaisin kysyä sinulta pitääkö paikkansa että ilman kaatoa useimmalla metsästäjällä ei ota eteen, koska silloin olisi helpompi ymmärtää tappamisen himon, suosittelisin kuitenkin kääntymään asiantuntijan puoleen ongelman kanssa, etteivät viattomat eläimet joudu siitä puolestasi kärsimään.

    Äänestä

  • rommi kirjoitti:

    Ymmärsit viestini yritän ottaa huomioon arvostelusi, haluaisin kysyä sinulta pitääkö paikkansa että ilman kaatoa useimmalla metsästäjällä ei ota eteen, koska silloin olisi helpompi ymmärtää tappamisen himon, suosittelisin kuitenkin kääntymään asiantuntijan puoleen ongelman kanssa, etteivät viattomat eläimet joudu siitä puolestasi kärsimään.

    on aina sama viesti, ensi heittää provon ja sitten, kun se siitä vasemmalla kädellä siirretään idiotismien luokkaan, aloitetaan arvioimaan muiden kirjoittajien miehisiä kykyjä. Ihan vaan semmosena pikkusena kysymyksenä. Mitenkä nämä naaraspuoliset metsästäjät, joita heitäkin on useita kymmeniä tuhansia, mikäs stoppi se heille tulee, jos ei tule kaatoa?
    Pikkusella on tainnut sekottua fantasiat ja luulot, oikeaa tietoa ei ilmeisesti noista miehisistä kyvyistä ole päässyt syntymään ainakaan käytännössä, lukuunottamatta omankäden oikeutta.

    Äänestä

OOt sen sortin persereikä, joten en paremmin sano. Ja tiedät TAATUSTI TARKALLEEN, jotta sanoin kerralla oikein.!!!

Sinä oot mätäpaise luonnon kiertokulussa, ja eikä sinusta oo muuhun, kuin bakteerien paskaksi.- MUtta kun jonninjoutava, niin et parempaan pysty, ja se näkyy tälläkin sivulla.

Sääliksi käy, mutta ...................................................................................

Äänestä
  • Ystävä kallis koeta hillitä itseäsi varsinkin jos olet metsästäjä, tuolla tyylillä sinusta on syntymässä vaara lähimmäisellesi ja yhteiskunnalle eikä vain metsän eläimille, olet varmasti kuullut näistä aseen käytön ihailijoista metsästäjistä ja ammunnan harrastajista, jotka ovat siirtyneet jaloimman riistan vähentämiseen omien ongelmien myötä kuten Jokioisen ja Kauhavan tapauksessa. Sinullakin näyttäisi olevan suuri mahdollisuus joutua näitten tilastojen surulliseksi kartuttajaksi hyvää sihtiä kuitenkin sinulle vaikka en haluaisikaan joutua aseenkantamasi päähän.
    .
    Rauhoittavin terveisin ROMMI.

    Äänestä

  • ROMMI. kirjoitti:

    Ystävä kallis koeta hillitä itseäsi varsinkin jos olet metsästäjä, tuolla tyylillä sinusta on syntymässä vaara lähimmäisellesi ja yhteiskunnalle eikä vain metsän eläimille, olet varmasti kuullut näistä aseen käytön ihailijoista metsästäjistä ja ammunnan harrastajista, jotka ovat siirtyneet jaloimman riistan vähentämiseen omien ongelmien myötä kuten Jokioisen ja Kauhavan tapauksessa. Sinullakin näyttäisi olevan suuri mahdollisuus joutua näitten tilastojen surulliseksi kartuttajaksi hyvää sihtiä kuitenkin sinulle vaikka en haluaisikaan joutua aseenkantamasi päähän.
    .
    Rauhoittavin terveisin ROMMI.

    on tapahtunut, en ole kuullutkaan, onko joku ammuskellut ilmakiväärillä ilman luotej`?

    Äänestä

  • ROMMI. kirjoitti:

    Ystävä kallis koeta hillitä itseäsi varsinkin jos olet metsästäjä, tuolla tyylillä sinusta on syntymässä vaara lähimmäisellesi ja yhteiskunnalle eikä vain metsän eläimille, olet varmasti kuullut näistä aseen käytön ihailijoista metsästäjistä ja ammunnan harrastajista, jotka ovat siirtyneet jaloimman riistan vähentämiseen omien ongelmien myötä kuten Jokioisen ja Kauhavan tapauksessa. Sinullakin näyttäisi olevan suuri mahdollisuus joutua näitten tilastojen surulliseksi kartuttajaksi hyvää sihtiä kuitenkin sinulle vaikka en haluaisikaan joutua aseenkantamasi päähän.
    .
    Rauhoittavin terveisin ROMMI.

    ja kauhajokea mutta et kiihkossasi muistanut oikein. Etkä muistanut myöskään syitä ammuskeluihin. Molemmissa tapauksissa tunnettu tosiasia on, että ampujat olivat Linkolan, suomen tunnetuimman luonnonsuojelijan vaikutuspiirissä ja oppien seuraajia. Joten, edelleen metsästys on tervehenkinen harrastus luonnonsuojeluun verrattuna, mitattiinpa sitten millä tavalla tahansa.

    Äänestä

Ei eläimen tappaminen ole minusta mukavaa tai tuota mitään nautintoa..
Luulen kyllä et suuri osa metsästäjistä ei nauti tappamisesta vaan paremminkin metsästämisestä noin kokonaisvaltaisena harrastuksena..
Kun paikka riistalaukaukselle tulee se tehdään varmasti, turvallisesti ja saalis lopetetaan nopeasti.. Mikäli eläin liikkuu liian nopeasti tai hyödyntää maaston peitteitä tahi on liian kaukana se saa mennä menojaan laukauksen kajahtamatta..
Itse nautin enemmän riistaruokien kokkaamisesta ja ulkoilmasta ja ikiaikaisen yhteistyön jatkumisesta ihmisen ja koiran välillä..:)
Hyvää loppukesää kaikille!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TAPPAJAN TAUTI kirjoitti:

Suomessa on muutama kymmenen tuhatta ase hullua metsästäjää jotka ampuisivat kaikki villit eläimet peto eläiminä vaikka eläin tarhoista jos siihen olisi mahdollisuus, ei siinä mitään paina oliko pentuja tai ei, tappamisen riemu on niin suurta että hädissään pakenevaa eläintä ohjataan sellaiseen paikkaan jossa voitaan se tappaa väittäen sen olleen ihmisille vaaraksi. Metsästäjien halu tappaa näyttää vain Suomessa kasvavan saalis määrien pienetessä esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa eläimen tappaminen on viimeinen keino ihmisen suojelemiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu