Oli kaunis päivä, Puerto Ricossa, Espanjassa. Olin yksin ostoksilla tyljähköllä kauppakeskuksella. Kiertelin kaupat, mitään en löytänyt. Tai ostin uusia alusvaatteita. Kolmet silkkiset, sopivan lähinäkyvät stringit. Niin ja ostin öljyä mahdollisille kiihkeille illoille. Päälläni oli kaunis, musta, läpinäkyvä "mekko" ja sen alla seksikkäimmät bikinini.
Olin lähdössä ostoskeskukselta, kun huomasin poliisin, moottoripyörällä. Hän oli niin komea ja lihaksikas, että jatkoin vain hänen tuojottamista. Mies katsoi minua ja tuli luokseni. Sytyin. Mies kaappasi minut syliinsä. Ei tarvittu sanoja. Hän kantoi minut erilliseen lähi vessaan.
Katsoin poliisia ja poliisi sanoi minulle: i don't let you go! Katsoin poliisia ja riisuin mekkoni. Repäisin poliisin sinisen työpaidan pois päältä. Jatkoimme kiihkeää suutelemista. Olin poliisin vahvoissa käsissä. Laskeuduin hänen sylistä ja siirryin alaspäin. Avasin vyön ja tiputin sen lattialle. Avasin varovasti housut. Tiputin nekin lattialla. Katsoin poliisia, jonka kalu on jännittyneenä edessäni. Poliisi veti housunsa alas. Siinä se odotti minua. Kävin kuumana. Otin kalusta kunnalla kiinni, imin, litkutin, hyväilin sitä! Sitten poliisi nosti minut ylös voihkien, ja avasi bikinini. Hän imi ja puristeli rintojani. Hänen kädet siirtyi alas päin, kokoajan suun herkkien suudelmien aikana. Poliisi koski parhaisiin stringeihini. Tummanpunaiset, läpinäkyvät ja kauniit.
Poliisi laski alushousuni alas ja nosti minut ilmaan ja istui veeseen istuimeen. Hän laski minut varovasti hänen kalun päälle, ja alkoi pudottaa minua alaspäin, juureen asti. Voihkin. Poliisi suuteli minua, ja minä vain voihkin, kalu sisälläni. Poliisin kaunis alapäästä saan vieläkin väreitä. Hän laski käsiiän alas ja alkoi samalla hyväillä g-pistettäni. Nautin niin paljon, että sain orgasmin enne poliisia. Poliisi alkoi huuta ja minä huusin: c'moon boy! Do your thing!!!! Poliisi nosti minut ilmaan ja suuteli minua! Hän päästi siemenensä suuhuni ja naamaani. Olin niin onnellinen. Tätä jatkui lomani joka ilta. Kaipaan Espanjaan!
tosi tarina, vaikka en itse uskokkaan!
tytti
3
16004
Vastaukset 3
- näin typerää ja
todella naivia tekstiä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- kyseessähän oli
naisten kesken -palsta. Miten poliisisedän kulli sopii teemaan?
- jep.
naisten kesken tarkoittaa yleensä seksuaalisuutta. muutenkin hieman tökerösti kirjoitettu mutta yritä kehittyä niin ehkä se joskus vielä onnistuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411583- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69956Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi303841- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 62602
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571