Turvonnut pää

Meidän kissillä on ollut nyt kaksi päivää toinen puoli päästä turvonnut ja silmä myöskin, vilkkuluomi näkyy jatkuvasti eikä se sitä silmää oikein hirveesti räpäytäkkään. Poskea ei oiken saa mennä pitelemään,aristaa.
Kissa ei muutenkaan oikein ole oma itsensä, makoilee vain. Käy kyllä syömässä ja pihallekkin haluaa.

Onko sitä voinut pistää poskeen amppari?
Voisko kyytabletin antaa varmuudeksi?
Vai suoraan lääkäriin?
75053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kissalla pää turvoksissa ja vain makoilee..

Kyllä, sitä on voinut amppari pistää.
Kyllä, kyytabletti olisi pitänyt varmuudeksi antaa jo silloin kun kissan pää turposi.

Ja kyllä, sitä on todennäköisesti purrut kyy.
Ja kyllä, kyytabletti olisi pitänyt varmuudeksi antaa jo silloin kun kissan pää turposi.

Itse olisin vienyt kissani eläinlääkäriin varsinkin siinä tapauksessa jos on pienikin mahdollisuus että kyy on kissaa napannut. Tällöin kissalla on turvotuksen takia tukehtumisvaara (jos purema pään tai kaulan alueella), ja koska kyyn purema käy munuaisten päälle, niin kissa tarvitsee asianmukaista hoitoa ja nesteytystä. Kyytabletti ei auta muuta kuin hieman turvotusta hillitsevästi, mutta ensiapuna se on ok.

Äänestä
  • Olisinhan sen tabletin heti antanut,mutta se turpoominen alko tosi hitaasti. Ei se eilen ollut ihan kamalasti turvonnut,tänään sen vasta huomasi ihan selkeästi.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Olisinhan sen tabletin heti antanut,mutta se turpoominen alko tosi hitaasti. Ei se eilen ollut ihan kamalasti turvonnut,tänään sen vasta huomasi ihan selkeästi.

    Vie kissa mahdollisimman nopeasti lääkäriin, jos kerran on pää paksuna ja kissa apaattinen!

    Äänestä

  • jamminen kirjoitti:

    Vie kissa mahdollisimman nopeasti lääkäriin, jos kerran on pää paksuna ja kissa apaattinen!

    Kyllä noilla oireilla kissa olisi pitänyt jo olla lääkärissä. Kummallista miten ihmiset vaan katsovat kissan kärsimystä ja sitten kyselevät täällä mikä voisi olla vikana. Ihan kuin täällä olisi niitä eläinlääkäreitä jotka kissaa näkemättä pystyisivät diagnoosin tekemään.

    Äänestä

että nykyisen tiedon mukaan kissoille ei enää suositella kyytabletin antamista. Sen sisältämät lääkeaineet kuulemma vain pitkittävät myrkyn poistumista kissan elimistöstä ja aiheuttavat näin enemmän haittaa kuin hyötyä. Oikea hoito on kuulemma viedä kissa välittömästi eläinlääkärille, joka nesteyttää kissan suonensisäisesti (myrkky laimenee ja munuaisten toiminta kiihtyy -> myrkky poistuu elimistöstä nopeammin, eikä ennätä vaurioittaa munuasia niin paljon). Eläinlääkäri antaa tarvittaessa sitten sopivia lääkkeitä.

Äänestä

Onko vaarallista jos kissa syö kuolleen kyyn?

Äänestä

Onko kissa vielä hengissä?
Ihan oikeasti, tuossa tilanteessa pitää jo vaikka soittaa eläinlääkärille eikä täällä kysellä!
Ihmetyttää nää kissanomistajat kun ei tajuta että tämä ei ole mikään ensiapuklinikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissillä kirjoitti:

Meidän kissillä on ollut nyt kaksi päivää toinen puoli päästä turvonnut ja silmä myöskin, vilkkuluomi näkyy jatkuvasti eikä se sitä silmää oikein hirveesti räpäytäkkään. Poskea ei oiken saa mennä pitelemään,aristaa.
Kissa ei muutenkaan oikein ole oma itsensä, makoilee vain. Käy kyllä syömässä ja pihallekkin haluaa.

Onko sitä voinut pistää poskeen amppari?
Voisko kyytabletin antaa varmuudeksi?
Vai suoraan lääkäriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu