Palkaton työ

Palkaton työ pitäisi kieltää, olipa se naamioitu sitten minkä nimikkeen (työharjoittelu, valmennus tms.) alle tahansa. Sillä on monenlaisia haitallisia seurauksia työelämään. Kyllä jokaisella pitäisi olla oikeus saada palkkaa työstä. Työttömälläkin.

1980-luvulla tai edes 1990-luvun puoliväliin asti jos joku olisi ehdottanut ilmaistyötä minkä nimikkeen alla tahansa, siitä olisi noussut sellainen haloo, että homma olisi päättynyt ajatuksen tasolle.

Tai taisihan Esko Aho 1990-luvun alkupuolella julkistaa Vanhasen suunnitteleman työreformin ja se sai silloin tylyn suhtautumisen - ettei olisi ollut peräti niitti Ahon poliittiselle uralle. Nyt työreformi on todellisuutta ja Vanhanen pääministerinä.

Ilmaistyö tehtiin laajasti mahdolliseksi vuoden 2006 tehdyllä lainmuutoksella. Kyllä ilmaistyötä on työmarkkinatuen alusta (muistaakseni vuoden 1995 tai 1996 alusta) ja kuntouttavaa työtoimintaa koskevan lain voimaantulosta (2002) alusta lukien ollut jossain määrin, mutta se oli hyvin rajattua ja nykyiseen nähden vähäistä. Tuossa nähdään se, että kun annetaan pahalle pikkusormi, niin ennen pitkää se vie koko käden.

Jos stoppia ei ilmaistyölle tehdä, niin ties, mihin se vielä johtaa. Siinä käy ennen pitkää nyt työssäolevillekin huonosti, sillä miksi työantaja ottaisi palkattua työvoimaa, jos ilmaiseksikin ja vielä tuen kera on saatavissa. Ilmaistyö myös alentaa yleistä palkkatasoa. Olisi siis kaikkien yhteinen etu vastustaa ilmaistyötä.

Kyllä ennenkin oli harjoittelijoita. Harjoittelu oli mainittu jopa TES:issä. Mutta silloin myös harjoittelusta maksettiin palkka. Vähemmän kuin itse ammattilaiselle, mutta kohtuullinen palkka kuitenkin, olisiko ollut jotain 10 - 15 %;lla alennettu alan TES-palkka tai jotain sellaista.

Toistan: KENENKÄÄN ei pitäisi suostua ilmaistyöhön, jos vain suinkin pystyy sellaisesta kieltäytymään. Ilmaistyöt loppuvat sinä päivänä, kun ei ole enää niihin suostuvia.
1469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

̈́̈́̈́̈́̈́̈́̈́̈́̈́̈́'''̈́̈́̈́̈́̈́̈́̈́̈́ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu