ihmis - suhdetta, tai ystävyys suhdetta. Pinnallisia tuttavuuksia kyllä tulee helposti, MUTTA se ystävyys, joka nuorena oli niin helppo muodostaa onkin vanhana todella vaikeaa.
Onko ihminen loppujen lopuksi tarkoitettu yksin elämään, kuten useimmat villieläimet, vain pariutumis aikaan kuljetaan yhdessä, " hups heijaa" , kun kyllästyminen tulee tahdommekin kulkea yksin elämän kirjavaa polkua?
Onko ihminen loppujen lopuksi tarkoitettu yksin elämään, kuten useimmat villieläimet, vain pariutumis aikaan kuljetaan yhdessä, " hups heijaa" , kun kyllästyminen tulee tahdommekin kulkea yksin elämän kirjavaa polkua?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Toiset on luotuja kulkemaan.... Minusta on mukava elää yksin kaksin eli viihdyn itsekseni, mutta yksinäinen en ole. Minulla on rakas ja lähin suku ja ystävät lähituntumassa.
luomaan "uutta" syvällistä ystävyys suhdetta enään, varsinkin kun ja jos on kokenut pitkän elämänsä aikana useita pettymyksiä.
Luulen ettei "aivan helposti". Pinnallisia "mukavi ", kyllä, toisaaltaan ei tietenkään ole tarvettakaan sen kummemmpaan, kun lapset on jo laitettu maailmaan omaa elämää elämään.
On tietenkin sukulaiset, ja nuoruuden ystävät, sekä työelämässä muodostuneet ystävyys suhteet. Usein vaan ei tule otettua yhteyksiä kuten nuorena. Tarvittaessa aina heihin voi ottaa yhteyksiä jos siltä tuntuu.
Olen vaan miettinyt itseä , kun olen huomannut ettei ole enään aktiivinen seuraelämän viettoon.
Tuleeko vanha ihminen loppujen lopuksi " erakoksi"?
NOI palvelutalot pullistelee vanhoja ihmisiä, heitä ei kukaan käy katsomassa, sitäkö on tulevaisuus meillä vanhenevilla useilla monia sairauksia olevilla ihmisillä?
Itse kyllä vielä matkustelen ja tapailen "entisiä" sukulaisia ystäviä, mutta kuitenkin tulevaisuus hieman panee ajattelemaan.
Joskus muistan lukeneeni Englannin prinsessan valitusta siitä,että ei voi lörpötellä naapurien kanssa aidan yli..Meitä ei kaiketi kiellä mikään protokolla määräys,joten antaa mennä vaan...Lämpimiä ihmis-suhteita löytyy varmaan myös palvelutaloista kuin muualtakin..
peruspersoona ei ole yksiavioinen!? ONKO?
Yksi avioisuus perustuu raamatun käskyihin, ja se on tehty suojaksi perheyhteisölle. Mutta alkukantainen ihminen luullakseni on yksin elävä, kuten villieläi. Tämä on vain pohdiskelua, mutta seuranneena pitkiä avioliittoja , olen ollut huomaavinani eriytymistä, yksin liikkumiset lisääntyy, jopa erillään asumiset.
minäkin. Eivät kaikki eläimetkään vaihda paria.
Jokin syvempi tarkoitus niillä Raamatun ohjeilla on. Suojaksi tosiaan ovat, mutta lienee muutakin.
Sopivasti yksissä ja erillään ja hyvin menee. Oma huonekin voi riittää. Ainahan "kylään" pääsee;)
Joitakin tuttavuuksia on viime vuosina ollut. Joku olisi enemmänkin jatkunut, mutta peräännyin. Toisen täydellisyys esti. Kotini ei mitenkään ole täydellisyyden perikuva, niinkuin tällä toisella oli, lapsettomalla ja eläimettömällä. Jotenkin vaan en jaksanut alkaa skarppaamaan. Ihana tuttavuus hän oli. Tuli työn kautta tutuksi, omainen.
Toisaalta tämä palaa ajoittain mieleen ja alkaa olla tunne ottaa häneen yhteyttä.
Jokin tuttavuus jäi hiljalleen sivuun, kun huomasin joitakin erityispiirteitä, joista en pitänyt.
Kaikella on varmaan aikansa, tuttavuuksien pituuksillakin. Nuorena jo huomasin, etten kovin monen kanssa jaksa yhteyksiä ylläpitää. Tulee ähky.
Jollakin tavalla varmaan erakoidunkin. Viihdyn hyvin omissa oloissani. Sukulaisiin yhteydet on tiiviit.
Tuntuu siltä, että meillä on jokaisella oma käsityksemme ystävyydestä ja ihmissuhteista. Joku haluaa ystävän kulkevan jatkuvasti mukanaan käsi kädessä ja olevan läsnä elämän joka käänteessä sekä raportoi tekemisistään pitkin päivää. Jollekin riittää tapaaminen muutaman kerran vuodessa jne. Pitääkö ystävän ja ystävyyden kestää tosiaan kaikki eli onko se vain henkinen hyötysuhde vai päästäänkö siinä koskaan aikuisten suhteeseen ts. aina ei tarvitse olla tavoitettavissa eikä käytettävissä ja omiakin salaisuuksia saa ja voi olla?
Ei minusta ikä sinänsä sen ihmeempiä esteitä ihmissuhteille aseta. Ujo ja estynyt on monasti ujo ja estynyt vanhanakin, avoimen on helppoa tutustua ikääntyneenäkin. Tietysti sellaisiin ns. ystävyyssuhteisiin,jolloin ollaan kuin paita ja peppu, lienee ikääntyneenä vaikeampi päästä, sillä kuka kiviriippaa haluaa itselleen tällaisen "ystävän " mudossa. Monet ikääntyneet naiset kuvittelevat ystävyyden olevan ainaista toisissaan roikkumista.
On ihmisiä, jotka kykenevät kulkemaan yksin omia polkujaan ja on niitä, jotka eivät siihen koskaan pysty vaan tarvitsevat aina ja kaikkialla toisten tukea tai toisen kantamaan itseään oli kääreenä ystävyys tai muu suhde. En tiedä, kummat ovat onnellisempia vai ovatko kummatkaan. Jutustasi saa sen käsityksen,että yksin kulkeminen olisi jotenkin erityisen onnetonta. Jokainen tarvitsee oman kolkkansa, yksinolon nurkan, vaikka olisi ystäviäkin, niin luulen. Kaiken ei tarvitse olla yhteistä.
Mitä ystävyyttä sinä aloittaja tarkoitat nuoruuden ystävyyksillä? Nuoruuden ystäväni olivat aika pinnallisia, enemmän tuttavuuksia, koska suhteet perustuivat lähinnä samaan ikäluokkaan, yhteisiin rientoihin, opiskeluihin ja työpaikkoihin. Enemmän meitä yhdistivät nuo asiat kuin persoonallisuutemme eli että pidimme toisistamme henkilöinä.
aito ystävyys. Kohdallani nuoruuden ystävät on kulkeneet läpi elämän, ystävyys kestää elämän kaikki kiemurat.
Vanhempana olen kokenut itseni huonoksi muodostamaan uusia "oikeita " ystävyys suhteita.
Vanhempana helposti kyllä juttelee ja tutustuu ihmisiin, mutta koen kaikki uudet pinnallisiksi , ystävällisiksi, kohteliaiksi, mukaviksi, en koe niitä samoin kuin nuoruuden ystävät.
Oletan että ihminen "parkkiintuu" siis kaavoihin kangistuu, ei helposti ota uutta sieluunsa vastaan samoin kuin nuorena, --- luulisin asian näin olevan. ------
Ihminen alkaa viihtymään yksikseen paremmin vahana kuin nuorena.
Nuorena on kiihkeä tarve löytää puoliso, kiihkeä tarve rakentaa perhe, kiihkeä tarve tehdä työtä perheen eteen.
Kaikesta huolimatta elämänliekki lepattaa vielä, ehkä en kuitenkaan vielä ole vanha.
No, enpä tiedä noista aidoista tuntemuksista, koska me muutumme jatkuvasti. Minulle olisi vaikeaa tunnistaa itseäni ja tuntemuksiani neljän- tai useamman vuosikymmenen takaa. Muistot kultaavat asioita, mutta eivät välttämättä ole faktaa.Mikä silloin oli rehellistä ja aitoa - sitä aikaa, niitä ihmisiä ja tuntemuksia ei enää ole, joten samalta pohjalta aloittaminen tänään on mahdottomuus.
Ehkäpä se, että koet muut pinnallisiksi, on muuttumistasi, et jaksa tai halua enää avautua, etkä luota siihen, että sinua ymmärretään. Ehkä et halua enää ottaa riskejä tulla jätetyksi, sillä ei ole sanottua, että sinut hyväksytään, vaikka sinä hyväksyisit. Hyvin varautuneen kanssa seurusteleminen jää pakostakin pinnalliseksi.
Olen aina ollut avoin, vaarallisessa määrin, sanoi ex-mieheni. Lapsuudenystäviä minulla ei ole,sen sijaan hyvä joukko työvuosilta. Jotkut aivan viime vuosilta. Avautumisen ongelmaa minulla ei ole koskaan ollut, pikemminkin saisin olla pidättyväisempi, suojelisin itseäni enemmän. Olen riskinottaja luonteeltani. On hassua, että minulle on koko ikäni uskouduttu, kaikenlaisissa asioissa ja kaikenlaisissa tilanteissa. Se on joskus todella raskasta. En jaksa ottaa kaikkia niitä ihmisiä vastaan, jotka olisivat halukkaita lähempään tuttavuuteen. En kaipaa bestiksiä, sydänystäviä, minulle riittävät ne ystävyydet, jotka nyt ovat.
Koen tällaisen sydänystävyyden - kuvailemasi nuoruuden ystävyyden kaltaisen tilanteen - aika ahdistavana.
Saattaa olla niin,että tietyntyyppisillä ihmisillä yksinäisyyden tarve ja miksei kaipuukin korostuu ikääntyessä. Silloin yksinoleminen ei ole mikään maata kaatava onnettomuus vaan luonnollinen olotila. Kaikki ystäväni eivät tätä ymmärrä lainkaan. Hyvin perhekeskeiset säälivät ja minä annan sääliä, turhaa toisten ajatuksia on yrittää muuttaa,kun arvot ovat erilaiset.
No jaa, nuorena minulla oli kiihkeä tarve rakentaa omaa uraani. Perhe ja avioituminen eivät olleet yhtään niin tärkeitä. Kohtalon oikusta tai hormoonien käskystä jouduin kuitenkin naimisiin ja äitiydenkin olen saanut kokea ynnä kaiken siihen liittyvän. Itseni toteuttaminen on kuitenkin ollut intohimoni hinnalla millä tahansa. En ole katunut mitään, sillä kutsumuksensa kokeilematta jättäminen olisi katkeroittanut ennemmin tai myöhemmin. Pitäisi varmaan kirjoittaa muistelmat eikä kirjoittaa näitä jorinoita tänne. Mitäpä näillä on merkitystä.
Kuitenkin, jos olisin ilman näitä nykyisiä ystäviäni - paljosta jäisin paitsi. Kiitos siis heille.
iästä vaan henkilöstä riippuva asia. Jos tarkoitat parisuhdetta, niin itse olen aina ollut melko vaativa miesten suhteen. Hyvin harva mies on sytyttänyt. Nyt leskenä minulla on ollut viiden vuoden aikana kaksi melko vakavaa parisuhdetta, joista toinen jatkuu. Toinen jatkui ystävyytenä miehen kuolemaan asti. Moiseen en pystynyt nuorena, melko vanhana aloitin vakavan seurustelun. Tänä aikana minulla on ollut myös tavallinen ystävyyssuhde mieheen, sekin jatkuu. Aviossa ollessani minulla ei ollut miespuolisia ystäviä. Naispuolisia ystäviä minulla on ollut aina, jotkut seuraavat mukana nuoruudesta asti. Uusia olen saanut, esim. tänne muutettuani seinänaapurini. Vanhin ystävätär on 88-vuotias, johon tutustuin hänen ollessaan 73-vuotias.
Minulla on joitakin ystäviä ja he ovat kaikki omalla tavallaan hyvin tärkeitä. On yksi lapsuusajan ystävä ja tapaamme aina silloin tällöin.Vaihdamme kuulumisia, juttelemme kaikesta menneestä, nykyisestä ja tulevasta. Oikeastaan olemme ystäviä perhekuntinemme. - Sitten eräs erityinen ystävä, joka on teini-iästä tuttu ja häntä ihan kaipaankin välillä. Kumpikin hyväksyy toisensa juuri sellaisena kuin on ja voimme puhua aivan kaikesta juuri, mitä ajattelemme. Joskus melkein tuntuu, että olemme sukulaissieluja. Olen myös harrastuksieni myötä saanut muutaman erittäin läheisen ystävän, joiden kanssa jaan asioita harrastusten puitteissa ja vapaallakin erilaisissa riennoissa. Ja opiskelu- ja työelämänkin ajoilta voin sanoa tutustuneeni muutamaan ystävään, joiden kanssa olen enemmän tai vähemmän yhteydessä. Mutta arvostan jokaista ystävääni ja olen onnellinen heistä.
Rakkaussuhteista minulle ei kylläkään ex:ien kanssa ystäviä tullut, valitettavasti. Mutta, sanotaanhan että, joka vanhoja (ilm.rakkauksia haikailee), sitä tikulla silmään. Minulle riittää nykyinen rakkaani. Minulla on sisar useita veljiä, heidän kanssaan olen ihan ystävällisissä väleissä ja suhteemme ovat jopa enemmän kuin ystävyyssuhteet. Tuttuja on paljon ja tuovat elämäniloa elämääni.
paljon on ystäviä. Kohdallani harmittaa oma persoon, kun näyttää väistämättömältä, että ihmis suhteet vähenee vanhetessa. En jaksa itse vierailla niinkuin ennen, siis kaikki on itsestä kiinni .
Osa omista lapsista ei pidä yhteyttä, mikä on minulle suuri murhe. Onneksi kuitenkin tiedän heidän voivan hyvin , ovat opiskelleet, ja joskus nähytkin, heh , ovat komeita kunnon kansalaisia.
Nykyinen elämä on ollut ihmisten kannalta repivää, äidit työelämässä kuten myös isät, pätkä työt, useat paikkakunnan vaihdot, lapset joutuu kasvamaan tarhoissa ja kouluissa, siinä varmaan syy omien lasteni lentoon maailmaalle.
Yhteisöllisyys on ollut vuosikymmeniä hukassa.
Se on suuri suru , varmaan muillekin kuin minulle, nyt olen vanha kuusikymmentä, elämän ilta lähestyy ja olen huomannut selkeästi vanhetessaan ihminen muuttuu yksinäisemmäksi.
On suuri muutos kun puoliso sairastuu, kaikki muuttuu, ei enään tule matkusteltua, eikä vierailtua ihmisten ilmoilla niin kuin silloin kun kaikki oli terveitä ja elämässä mukana.
Olen elänyt sirpaleisen työ .elämän jossa ei ollut yhteisöllisyyttä enään, kuin silloin, kun olin lapsi. Lapsena maalla oli oikea yhteisöllisyys , siellä kaikki auttoi toisiaan, naapurit ja koko kylä vieraili toisissaan ilman "tilausta".
Vanhukset asui perheessä mukana, ei heitä unohdettu omiin asuntoihin, kuten nyt.
yhteydenpitoon on ystävyyssuhteita katkennut. Ystävyyteen kuuluu, että kumpikin osapuoli pitää suhteita yllä. Koko elämäni ajan olen ollut melko paljon yksin, oikeastaan tarvitsen yksinoloa lataakseni akkuja. Hyväksyn sen, että vietän vanhuuttani yksin, kyllä aina jotain keksin. Muistelen vaikka huikeaa elämääni sängyssä, jos kohtalo vuoteeseen sitoo.
vanhoja ystävyys suhteita on jäänyt hoitamatta, ja se nyt hieman harmittaa - jotenkin on elämä mennyt kiireineen.
En halua jäädä yksin, vaikken nyt taho kokoaikaista, kovin kiinteää yhteyden pitoakaan, vain sellaisia vanhoja tuttuja jotka tulisi luontevasti kylään rutisemaan oisi kiva olla olemassa :)