Katsoin muistotilaisuuden CNN:n kautta, eli mitään ei jäänyt näkemättä. Tilaisuus oli kaunis ja koskettava monin tavoin.
Täytyy kuitenkin sanoa, että kaikki eivät hoitaneet hommaa ihan viimeisen päälle. Infoa mm. Ylen aikeista saatiin odottaa liian kauan. Ihmisiä pidettiin kummallisella tavalla jännityksessä sen osalta, mistä lähetyksen näkisi. Kun sitten lähetykset varmistuivat, Ylellä näkyi pitkään kuva pelkästä parkkialueesta, ja kolmosen tynkälähetys ei päässyt edes alkuun, kun systeemi meni jumiin.
Ymmärrän, että nyt on kesäloma-aika, mutta kyllä tiedotusvälineillä pitäisi nykyään olla valmius reagoida äkillisiin tapahtumiin ilman päiväkausien odottelua. Ehkä kanavilla ei oikein tajuttu, kuinka isosta tapahtumasta lopulta oli kyse. Taas kerran "odoteltiin ja katsottiin", kunnes alkoi olla liian myöhäistä. Ehkä ajateltiin, että "eihän sitä Jacksonia nyt enää pahemmin faniteta". Tiedä häntä...
Music Televisionilla muuten sanottiin, että tilaisuutta katsoi arviolta miljardi ihmistä. Olimme liikkeellä aika isolla porukalla.:)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.