Naapurit antaa lastensa juosta sisällä kotonaan ja rämistellä ja hakata leluilla lattiaan yms. Millaisia sellaiset vanhemmat ovat, jotka sietävät moista, jaksavat meteliä, eivät pidä kuria miten kunnioittaa kotiaan. Kyllähän ne lattiat ja seinät kuluu tuommoisesta. Kaupanpäälle kiljutaan. Eikö ne puistot ja urheilukentät ole sitä varten, että siellä juostaan ja harrastetaan. Ihan pienistä lapsista nyt ei kuitenkaan ole kyse. Meillä on myös lapsia, mutta meillä on pelisäännöt, että vain omassa huoneessa leikitään ja pidetään pääasiassa leluja. Iltaisin ei juosta eikä metelöidä. Käymme päivittäin ulkona enimmät energiat purkamassa ainakin pari kertaa päivässä päiväunien lomassa. Tottakai, jos haluaa koko ajan remontoida eikä ole niin väliksi, jos parketit kuluu, mutta myös lasten olisi hyvä oppia jo ottamaan huomioon taloyhtiön järjestyssäännöt ja oman kodin sisäseinien kunnioittamisen. Meille onkin aina sanottu, että teiltä sitä ei ääntä lapsista kuulu, kun on ollut kaikenlaista asujaa. Tottakai lapsiperheistä ääntä lähtee enemmän ja aina välillä, mutta tuommoinen välinpitämättömien vanhempien syystä, että annetaan todellakin lasten tehdä kotona mitä vain, ja aiheuttaa kauheaa mekkalaa, sitä en ymmärrä. Onneksi ollaan muuttamassa pian omakotitaloon.
lapset metelöi
vanhemmat ei välitä
7412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lapset ovat terveitä kun leikkivät,taasko sinä olet muuttamassa,eikö jatkuva muuttaminen ota jo voimille ;)))
Leikkiminen ole tervettä, mutta rajansa kaikella kerrostalossa. Muuttaminen ei ota voimille. Joskus pitää muuttaa isompaan perhekoon kasvaessa tai paikkakuntaa vaihtaessa.
Ja jos ei se ovi jostain syystä enää aukea niin voi olla että lasten polkupyöristä on eturnkaan pultit löysällä tai jarruja säädetty..
Minä tosiaankin muutin pois kun ärsytti naapurin kakarat ja lisäksi eräs perhe.
Nyt on rauha maassa. :)
Ärsyttäviä nuo lapset, kun ne huutaa ihan täyttä kurkkua. Hyppii silmille, kun käyt ulkona.
Vammaiselle lapselle tai kolmevuotiaalle on ihan turha mainita taloyhtiön järjestyssäännöistä. Juoksemisen voi lopettaa ja ottaa lelut pois, mutta sellaista nappia en ole vielä löytänyt, josta huudon saisi heti poikki.
Totta puhut. Mutta kuitenkin että yrittää, niin joku kerta totellaan ja muistavat miten iltaisin ollaan.