Postisalaisuus?

Koskeeko postisalaisuus yritysten sisäistä postia ? Laissahan puhutaan salaisuuden koskevan "postin kuljetettavaksi jätettyä postia", mutta onko yrityksen lähetti luetteva lain piiriin kuuluvaksi "postiksi" ??? Itselleni näet kävi niin, että pomo avasi työpaikalleni nimelläni tulleen sisäisen postipaketin ja siitä tuli minulle hieman ongelmia....Onko minulla mitään mahdollisuuksia ns. vastavetoon postisalaisuuden rikkomisen tms. perusteella ?
1676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Periaatteessa kaikkia suljettuja lähetyksiä koskee kirjesalaisuus, joten voisi ajatella että pomosi on rikkonut tätä perusoikeutta vastaan.

Tämä ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaista, sillä on vakiintunut käytäntö jonka mukaan riippuu merkinnästä onko jokin viesti yksityistä tai yrityksen viestintää. Eli yleensä jos oma nimi on ensin ja firman myöhemmin niin kyseessä on yksityinen posti ja jos firman nimi ensin ja henkilön nimi jälkeen, niin kyseessä yrityksen posti, jonka saa yritys saa avata. Sisäisessä postissa tämä ero ei välttämättä tule julki joten kannattaisi lisätä sisäisen postin kuoreen merkintä henkilökohtainen tms., jolloin jako olisi selvä.

Luulen että käytännössä on aika hankala lähteä pomoltasi peräämään oikeudessa mitään, mutta varmaan kannattaisi tehdä työpaikalla pelisäännöt selviksi yksityispostin suhteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Orja kirjoitti:

Koskeeko postisalaisuus yritysten sisäistä postia ? Laissahan puhutaan salaisuuden koskevan "postin kuljetettavaksi jätettyä postia", mutta onko yrityksen lähetti luetteva lain piiriin kuuluvaksi "postiksi" ??? Itselleni näet kävi niin, että pomo avasi työpaikalleni nimelläni tulleen sisäisen postipaketin ja siitä tuli minulle hieman ongelmia....Onko minulla mitään mahdollisuuksia ns. vastavetoon postisalaisuuden rikkomisen tms. perusteella ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu