teinitytön kiukuttelut.

Olen seurustellut kolmisen vuotta miehen kanssa kenellä on kaksi lasta, tyttö on 14-vuotias ja toinen tyttö on 12-vuotias.
nuoremman kanssa tulen hyvin toimeen, mutta tämä vanhempi on siitä asti ärsyttänyt, kiukutellut, käyttäytynyt hullusti ja ensinnäkin koetellut meidän kaikkien hermoja kun minä tulin mukaan kuvioihin. luultavasti ongelma lienee minussa itsessäni. olen yrittänyt jutella tytön kanssa, mutta hän ei kuuntele ja aina kun yritän puhua häneltä tulee se perus '' ei kiinnosta, häivy '', joten onko neuvoja tälläiseen? olen yrittänyt myös mieheni kanssa jutella asiasta, mutta hän vain sanoo aina samaa '' kyllä se siitä ajan myötä '' pitäisikö vaan luottaa tähän lauseeseen? kolme vuotta on kuitenkin aika pitkä aika jo moiseen. Kiitos avusta =) olemme heinäkuun lopussa lähdössä espanjaan joten olisi kiva edes joskus saada rauha maahan.
15371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mielestäni olisi tärkeä että saisit juteltu tytön kanssa.
Istu vaan alas ja kerro hänelle että välität hänestä, hän on sinulle tärkeä, olisi kiva tehdä juttuja yhdessä jne, VAIKKA hän ensin tuo esiin ettei kiinnosta.
Voit myös kysyä miksi hän käyttäytyy tietyllä tavalla, anna hänelle mahdollisuus tuoda esiin miltäs hänestä tuntuu ja yrittäkää miettii yhdessä miten voisitte ratkaista tämän tilanteen.

Tärkein on että olet rehellinen, mutta myös aikuinen, etkä lähde mukaan kiukutteluun.

Pyydä miehesi puhumaan tytön kanssa jos vaikuttaa siltä ettei onnistu yllämainitulla tavalla. Tärkeä on että tyttö tietää että aiotte pysyä yhdessä miehesi kanssa, toivotte että hän olisi osa teidän perhettä, ettekä halua esim. pilata lomanne sen takia että on selvittämättömiä asioita.

Anna tytön miettiä asiaa vaikka yön yli ja ota sitten asian puheeksi uudestaan.

Äänestä

ei miehen ex vaiokaan sotke mun entisen perheen asioita!

Äänestä
  • Tän ylläolevan tekstin sisältö kertoo paljon kirjoittajan älykkyysosamäärästä.

    Äänestä

Itsekkin uusioperheen äitinä kokeilisin sulattaa jään esim, viemällä tytön kanssani kahdestaan shoppailemaan, kampaajalle tai vaikkapa elokuviin, minne tahansa mikä olisi lähellä neidin kiinostuksen aihetta.
Itse sain murkkuikäisen poikapuoleni ja minun välit kuntoon, viemällä pojan cartingradalle... hangottelua oli lähtemisen suhteen, mutta siinä sain onneksi mieheltäni apua. Meillä oli todella hauska päivä ja poika oppi tuntemaan minut paremmin vietettyämme aikaa kahdestaan, vieläkin pidän kiinni noista kahdenkeskisistä hetkistä niin omien kuin miehenikin lasten kanssa.

Äänestä
  • TYHMÄ KYSYMYS "MIKSI KIUKUTTELET?" VITTU YRITÄT VIEDÄ SEN ÄIDIN PAIKKAA SAATANA!! SIITÄ SE JOHTUU!!!!!!!!!!!!!!!!! KUHERTELET HÄNEN ISÄNSÄ KANSSA JA PUUTUT PÄIVÄN ASKAREISIIN JA ARKEEN!!!! SYY ON SINUSSA!!! ÄLÄ EDES KYSY KENESSÄ VIKA!!! JA KANNATTAA ETTIÄ MIES JOKA EI OO ERONNU SILLEE ET SIL ON LAPSII!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • sä oot ääliö kirjoitti:

    TYHMÄ KYSYMYS "MIKSI KIUKUTTELET?" VITTU YRITÄT VIEDÄ SEN ÄIDIN PAIKKAA SAATANA!! SIITÄ SE JOHTUU!!!!!!!!!!!!!!!!! KUHERTELET HÄNEN ISÄNSÄ KANSSA JA PUUTUT PÄIVÄN ASKAREISIIN JA ARKEEN!!!! SYY ON SINUSSA!!! ÄLÄ EDES KYSY KENESSÄ VIKA!!! JA KANNATTAA ETTIÄ MIES JOKA EI OO ERONNU SILLEE ET SIL ON LAPSII!!!!!!!!!!!!!!!!!

    kaikki jyvät samassa tähkässä....

    Hirmu huuto, ovatko käytöstavat hukassa?
    Mutta selitetään nyt tyhmällekin:

    1. Kukaan ei ole viemässä äidin paikka. Äiti on äiti, hän tulee aina olemaan äiti.
    2. Isä ja äiti ovat eronneet ap. kirjoituksen mukaan ainakin 3 vuotta sitten. Syy emme tiedä, mutta isä ja todennäköisesti äitikin on jatkanut elämänsä. Isä löytämällä fiksun naisen joka välittää hänen lapsista.
    3. Yleensä ollaan arjessa mukana kun on kyse kahdesta aikuisista ihmisistä jotka asuvat ja elävät yhdessä. Arki sisältää erillaisia askareita. Lastenkin kuuluu niihin osallistua. Näin varmaan jokaisessa kodissa.
    4. Vika ei ole naisessa, hän yrittää tutustua lapseen, haluaa että tytöllä on hyvät oltavat, siksi hän tänne kirjoittikin.
    5. Kyllä tässä maailmassa kulkisi aivan liian paljon yksinäisiä ihmisiä, sekä naisia että miehiä jolleivät saisi uusia kumppaneita hankkia, VAIKKA heillä on ennestään lapsia. Kaikki tarvitsemme rakkautta ja läheisyyttä!

    Ps. Juo kupillinen kuumaa teetä / kahvia, ettei kurkku mene ihan käheäksi tästä huutamisesta. Ja tässä tapauksessa voisit myydä huutomerkin, mutta ehkä konsonantitkin menisivät kauppaan ; )

    Äänestä

  • sä oot ääliö kirjoitti:

    TYHMÄ KYSYMYS "MIKSI KIUKUTTELET?" VITTU YRITÄT VIEDÄ SEN ÄIDIN PAIKKAA SAATANA!! SIITÄ SE JOHTUU!!!!!!!!!!!!!!!!! KUHERTELET HÄNEN ISÄNSÄ KANSSA JA PUUTUT PÄIVÄN ASKAREISIIN JA ARKEEN!!!! SYY ON SINUSSA!!! ÄLÄ EDES KYSY KENESSÄ VIKA!!! JA KANNATTAA ETTIÄ MIES JOKA EI OO ERONNU SILLEE ET SIL ON LAPSII!!!!!!!!!!!!!!!!!

    yksi jätetty jolla vanne kiritsää päätä kun lapset ovat isin ja isin ihanan uuden vaimon luona. Tulee sitten raukka tänne kasvottomana hillumaan ja purkamaan pahaa mieltään.
    Mahtaa olla raskasta elää sun elämää.

    Äänestä

  • taaaas kirjoitti:

    onglemia exäsi naisista, mutta tekee mieli vittuilla muille. Jos niin olisi et sulla olisi ongelmia siinä, et kyllä olisi vahingoniloinen. Mutta sekin aika koittaa vielä, kun sinua potkitaan päähän oikein olan takaa joka suunnalta.

    Äänestä

  • huomaa, ettei sulla ole kirjoitti:

    onglemia exäsi naisista, mutta tekee mieli vittuilla muille. Jos niin olisi et sulla olisi ongelmia siinä, et kyllä olisi vahingoniloinen. Mutta sekin aika koittaa vielä, kun sinua potkitaan päähän oikein olan takaa joka suunnalta.

    tasan tollaset idootit katkerat ämmät jotka huutavat täällä katkeruuttaan.
    Tää käsitykseni mukaan on uusperhepalsta eikä katkerien jätettyjen tunnevammaisten ämmien palsta.

    Äänestä

on paljon enemmän kuin uudesta suhteesta syntyneillä lapsilla. Miehen ex vaimot eivät osaa niit lapsia kasvattaa, ja usein se jääkin uuden suhteen päätyöksi. Meillä myös miehen lapset ovat niin epäonnistuneita joka suhteessa, että mulla on täysi työ saada heistä yhteiskuntakelpoisia. Miestäkin hävettää omat lapset, ja pyytelee anteeksi heidän käytöstään. Onneksi omat lapset ovat asian ymmärtäneet, ja opastavat joka asiassa,ja eivät ota mallia miehen lapsista, etteivät taannu samalle tasolle, vaikka ovatkin nuorempia, mutta tuntuu että henkisesti minun lapset ovat monta vuotta vanhempia. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy, kun kouluttamaan toisten kakaroita, kun oma äiti en osaa ja viitsi.

Äänestä
  • juu meillä kan teinityttöriiviö ei mitään kuria äitinsä kanssa ja kun tänne tulee, niin luulee että täälläkin voi sikailla ihan yhtä lailla. Onko se normaalia teinielämää, vai oikeesti jotain muuta..en tiiä, mutta pitää jaksaa vaan yrittää pitä jotain rotia tässäkin elämässä!

    Äänestä

Miehen lapset ovat jälkeenjääneitä eikäymärrä tavallista puhetta. Tosi lapsellisia. Luulisi tuon ikäisenä ymmärtävän, mutta jos äitiinsä ovat tulleet, niin ei mikään ihme.

Äänestä
  • on selvästi tulleet isäänsä. Jos isä ottaa tollasen ämmän itselleen niin kyllä sillä selvästi pää kumiseen tyhjyyttään.

    Äänestä

  • ole enään mitään lapsia vaan aikuisia ihmisiä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sukset ristissä. kirjoitti:

Olen seurustellut kolmisen vuotta miehen kanssa kenellä on kaksi lasta, tyttö on 14-vuotias ja toinen tyttö on 12-vuotias.
nuoremman kanssa tulen hyvin toimeen, mutta tämä vanhempi on siitä asti ärsyttänyt, kiukutellut, käyttäytynyt hullusti ja ensinnäkin koetellut meidän kaikkien hermoja kun minä tulin mukaan kuvioihin. luultavasti ongelma lienee minussa itsessäni. olen yrittänyt jutella tytön kanssa, mutta hän ei kuuntele ja aina kun yritän puhua häneltä tulee se perus '' ei kiinnosta, häivy '', joten onko neuvoja tälläiseen? olen yrittänyt myös mieheni kanssa jutella asiasta, mutta hän vain sanoo aina samaa '' kyllä se siitä ajan myötä '' pitäisikö vaan luottaa tähän lauseeseen? kolme vuotta on kuitenkin aika pitkä aika jo moiseen. Kiitos avusta =) olemme heinäkuun lopussa lähdössä espanjaan joten olisi kiva edes joskus saada rauha maahan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu