vuodelta 2005 on yksi parhaista mitä tuubilta löytyy. MJ on niin vapautuneen hyväntuulinen ja iloinen tuossa haastattelussa. Ihana persoona janka kaltaista ei varmaan tule löytymään.
michael jackson geraldo interview
youtubella
5142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lämmin fiilis ja miten Michael Jackson osaakin olla söpön viehättävä kun saa olla oma itsensä sellaisen ihmisen parissa joka kunnioittaa haastateltavaansa.
Siitä tuli minulle sellainen kuva, että Bahra, jolla sinänsä on kokemusta megajulkkiksista, ei löytänyt paikkaansa MJ:n kaltaisen ihmisen seurassa. Surkeaa seurata miten hän yritti ohjailla haastattelua negatiiviseen suuntaan ja kerjäsi tunnustuksia tavalla, joka saisi kenen tahansa vetäytymään kuoreensa. Joissakin paikoin tuli mieleen, että hän ehkä kadehti MJ:n riippumattomuutta ja vapautta tehdä asioita, joista monet vain salaa uneksivat. MJ, jolla oli suuri sydän ja jolla oli mahdollisuus auttaa vaikeissa oloissa eläviä ihmisiä näytti tekevän sen puhtaalla mielellä ja vilpittömästi sydämestään. Bahralle kaikki tuntui olevan vähän liikaa ja mies näytti haluavan sohaista MJ:n gloriaa oikein olan takaa. Sääli, että hänen juttujensa takia satumaisesta Neverlandista kuoli lasten iloinen nauru ja puisto tyhjeni eläimistä ja muustakin elämastä. Todella sääli.
Martin Bashiria?
vahingossa Sudaniin ,
haastattelu.
Tuon katsominen ja kuunteleminen auttoi ymmärtämään, kuinka vahva ihminen Michael kuitenkin oli. Pakkohan hänen oli olla vahva ja hyvin määrätietoinen, se oli osa hänen ammattitaitoaan. Kiitos tuosta linkistä !