tulevaisuus Suomessa?
Rkp ei riitä puolustamaan ruotsin kieltä.
Christoffer Grönholm katsoo, että suomenruotsalaisten organisaatioiden täytyy arvioida
uudelleen strategiansa. - Rkp neljällä prosentillaan ei riitä. Meidän täytyy tehdä yhteistyötä
suurten suomenkielisten puolueiden kanssa.
- Näin siis Christoffer Grönholm tulkitsee nykyisen tilanteen. Odotettavissa onkin, että suuret
suomenkieliset puolueet saavat "käenpoikasia" sisälleen lähitulevaisuudessa ainoana
tehtävänään mielipiteiden muokkaus ja sopivien lahjottavien hakeminen. Yritetään siis lahjoa
tulevia potentiaalisia päättäjiä jo heidän poliittisen uransa alkutaipaleella. Tuetaan
vaalikampanjoita, yritetään tukea sopivien ehdokkaitten sopivia valiokuntapaikkoja ja niin
edelleen. Näiden ei siis tarvitse olla ruotsinkielisiä vaan heistä on tarkoitus muokata
"ruotsinmielisiä" jotka palkitsevat kannustajansa tekemällä heille sopivia päätöksiä.
http://www.hbl.fi/text/inrikes/2009/3/19/d24942.php
Miksi suomenkielisten pitäisi turvata
45
276
Vastaukset 45
- Koska ruotsinkieliset
aikoinaan 1800-luvulla loivat mahdollisuudet suomenkielen vahvistua itsenäiseksi ja tärkeäksi kieleksi.
Siinä vastaus kysymykseen:
"Miksi suomenkielisten pitäisi turvata
ruotsinkielen tulevaisuus Suomessa?"- ja kaikkihan on
maksettava eikös juu mitä tässä mailmassa velkantuu!!??
- kysymykseen!!
Noinhan se on.
- olekaan
kysymykseen!! kirjoitti:
Noinhan se on.
Oli olemassa myös vielä vanhempia velkoja, suuria sellaisia. (ruotsin valta)
- takaisilla tilanteilla
olekaan kirjoitti:
Oli olemassa myös vielä vanhempia velkoja, suuria sellaisia. (ruotsin valta)
ja vielä aivan yksittäisillä ole mitään tekemistä tämän päivän kanssa. Velkatermein voi todeta kaikkien noiden velkojen vanhentuneen jo aikapäiviä sitten.
Mutta suomen kielen aseman suhteen on olemassa todella iso velka Suomen ruotsinkieliselle sivistyneistölle 1800-luvulla. Sehän sen teki, antoi suomenkielelle tilaisuuden, sen nykyiselle asemalle ja arvolle. - siitä kuuluu
takaisilla tilanteilla kirjoitti:
ja vielä aivan yksittäisillä ole mitään tekemistä tämän päivän kanssa. Velkatermein voi todeta kaikkien noiden velkojen vanhentuneen jo aikapäiviä sitten.
Mutta suomen kielen aseman suhteen on olemassa todella iso velka Suomen ruotsinkieliselle sivistyneistölle 1800-luvulla. Sehän sen teki, antoi suomenkielelle tilaisuuden, sen nykyiselle asemalle ja arvolle.Ruotsinkielinen väestöhän muutti osittain pois Suomesta, ja ne jotka jäivät vaativat ruotsinkielen pitämistä ainoana kielenä.
Rikos/velka ei vanhene koskaan, varsinkaan tässä tapauksessa.
Valeestakin joutuu velaalle, tapasi aina yksi vanha kylänmies sanoa. - valeestas"
siitä kuuluu kirjoitti:
Ruotsinkielinen väestöhän muutti osittain pois Suomesta, ja ne jotka jäivät vaativat ruotsinkielen pitämistä ainoana kielenä.
Rikos/velka ei vanhene koskaan, varsinkaan tässä tapauksessa.
Valeestakin joutuu velaalle, tapasi aina yksi vanha kylänmies sanoa.Murha on ainoa teko joka ei koskaan rikoksena vanhene. Velat vanhenevat todella nopeasti.
Älä valehtele! - Vennamo
KOSKAAN ei mikään eturyhmä maailmassa anna kenellekkään yhtään mitään, ainakaan ilmaiseksi.
Tämä on totuus.
Vaikka muutama suru olikin fennomaani ja ymmärsi Suomen hyvän päälle, ei ansiota todellakaan voi antaa YLEENSÄ suruille.
Surut yleensä taisteli ja on AINA taistellut suomalaisten oikeuksia vastaan puolustaakseen omia etujaan
Tämä on MYÖS totuus.
PISTE - jos tollanen ääliö
Vennamo kirjoitti:
KOSKAAN ei mikään eturyhmä maailmassa anna kenellekkään yhtään mitään, ainakaan ilmaiseksi.
Tämä on totuus.
Vaikka muutama suru olikin fennomaani ja ymmärsi Suomen hyvän päälle, ei ansiota todellakaan voi antaa YLEENSÄ suruille.
Surut yleensä taisteli ja on AINA taistellut suomalaisten oikeuksia vastaan puolustaakseen omia etujaan
Tämä on MYÖS totuus.
PISTEottaa kantaa, niin ilman muuta olis parempi ääliön olla ottamatta kantaa!!!
- vastaus!!
historian tunneille aineistoa.
- mitäs sitten
vastauksia odotellaan.
- kaikille netti fennoille
sekosekoiluistaan!!
- ruotsinkielisille
ja kaikkihan on kirjoitti:
maksettava eikös juu mitä tässä mailmassa velkantuu!!??
Sorry vaan.
- suru puhuu palturia
jos tollanen ääliö kirjoitti:
ottaa kantaa, niin ilman muuta olis parempi ääliön olla ottamatta kantaa!!!
Luehan ensin kirja E. Kivikataja:Sortovuosien tapahtumia, niin tulet tietämään, kuinka jopa valheita levitellen ulkomaille asti ruotsinkieliset vastustivat suomen kielen nostamista kansakunnan viralliseksi kieleksi. Kirja pohjautuu dokumentteihin, joten se ei ole mikään fiktiivinen teos.
Jos te suru olisitte rehellisiä ja toteaisitte, että tämä maa-ala on todella tarkoitettu Korkeimissa käsissä suomalaisten asuttavaksi eikä ruotsalaisten, olisitte jo aikapäiviä hävittäneet "mestauskirveenne".
Olisi paljon hedelmällisempää ja hauskempaa, kun lopettaisitte suomalaisten ruotsittamisen ja eläisimme siten toisiamme kunnioittaen, ilman haistatteluja. - ei olisi olemassa kuin
takaisilla tilanteilla kirjoitti:
ja vielä aivan yksittäisillä ole mitään tekemistä tämän päivän kanssa. Velkatermein voi todeta kaikkien noiden velkojen vanhentuneen jo aikapäiviä sitten.
Mutta suomen kielen aseman suhteen on olemassa todella iso velka Suomen ruotsinkieliselle sivistyneistölle 1800-luvulla. Sehän sen teki, antoi suomenkielelle tilaisuuden, sen nykyiselle asemalle ja arvolle.joissakin perämettien pikkukylissä.
- suomen kielen
nykyistä tilaa!!
- Cananderit
jotka loivat suomenkielelle mahdollisuuden kehittyä!!
- mutta ovat ulkoistuneet
vastaus!! kirjoitti:
historian tunneille aineistoa.
sitä paremmin!
- ruottinkieliset
antoivat suomenkielelle mahdollisuuden. Ja Aleksis Kivi, Alexis Stenvall, kirjoitti sen todeksi.
- tms. perämettä
ei olisi olemassa kuin kirjoitti:
joissakin perämettien pikkukylissä.
olis suomenkielinen
- osuneesta vastauksesta
kysymykseen!! kirjoitti:
Noinhan se on.
nappiin!
- loogisesti
Tällä logiikalla ajatellen myös Virossa pitäisi olla pakkoruotsi.
Viro on myös "kiitollisuudenvelassa" Ruotsille, jonka vallan aikana maahan perustettiin Tarton yliopisto.
Miksi Suomen ainoana maana, tulisi maksaa "kiitollisudenvelkaansa" Ruotsille?
Tasapuolisuuden vuoksi, jos yhteiseen historiaan vedotaan, tulee kaikkien muidenkin Ruotsin valloittamien maiden opiskella ruotsia. - näitä kieliä
loogisesti kirjoitti:
Tällä logiikalla ajatellen myös Virossa pitäisi olla pakkoruotsi.
Viro on myös "kiitollisuudenvelassa" Ruotsille, jonka vallan aikana maahan perustettiin Tarton yliopisto.
Miksi Suomen ainoana maana, tulisi maksaa "kiitollisudenvelkaansa" Ruotsille?
Tasapuolisuuden vuoksi, jos yhteiseen historiaan vedotaan, tulee kaikkien muidenkin Ruotsin valloittamien maiden opiskella ruotsia.Englanti, saksa, venäjä, ruotsi ja suomi. En kuitenkaan jaksa uskoa, että ruotsia pakolla opiskellaan.
- kukoistaa Suomessa
Talakin saa hörhöillä suomeksi.
- sappua
Maahanmuuttajat vain ruotsinkielisille alueille niin eiköhän uussuomenruotsalaisuus herää kukoistukseensa.
- ylläpitämiseksi
- Kolmas sektori, kansalaisyhteiskunta on tänään Svenskfinlandin selkäranka. Meillä on 54 suomenruotsalaista keskusliittoa jotka vastaavat suomenruotsalaisten eduista, aina nuorisojärjestöistä eläkeläisliittoihin.
- Näiden järjestöjen täytyy oppia tekemään yhteistyötä suurten suomenkielisten puolueiden SDP:n, Keskustan, Vihreiden ja ennenkaikkea Kokoomuksen kanssa. Enää ei voi pelkästään luottaa Ruotsalaiseen kansanpuolueeseen neljällä prosentillaan.
- Samanaikaisesti emme voi pettää vanhaa ja uskollista liittolaistamme RKP:tä, mutta meidän täytyy sitoa uusia kontakteja ja voittaa poliitikkoja kuten esim. Alexsander Stubb ja Kimmo Sasi ruotsalaisen asian hyväksi, sanoo Christoffer Grönholm.
Stubb ja Sasi ruotsalaisen "käenpoikasen" emona Kokoomuksessa on siis tulevaisuuden unelma Svenskfinlandissa.
http://www.hbl.fi/text/inrikes/2009/3/19/d24942.php- ruotsinkielen tilanne
säilyy kuten se on ennenkin ollut!
Ei näillä kolmella, neljällä netti fennolla ja heidän mölinöillään ole muuta merkitystä kuin ruotsinkielen asemaa vahvistava merkitys!! - oletkin...
ruotsinkielen tilanne kirjoitti:
säilyy kuten se on ennenkin ollut!
Ei näillä kolmella, neljällä netti fennolla ja heidän mölinöillään ole muuta merkitystä kuin ruotsinkielen asemaa vahvistava merkitys!!Nyt kun uusin tilasto vielä kertoo,
kuinka monet nuoret haluavat
opiskella ruotsinkieltä,
ovat nuo netti fennot jo
täysin paniikissa.
Talalaiset esittelevät tuota
vanhentunutta tutkimustaan,
mutta se ei totuutta muuksi muuta. - hyvin tarkasti
ruotsinkielen tilanne kirjoitti:
säilyy kuten se on ennenkin ollut!
Ei näillä kolmella, neljällä netti fennolla ja heidän mölinöillään ole muuta merkitystä kuin ruotsinkielen asemaa vahvistava merkitys!!Nytkin yksi väijyy Talaa Tangokadulla!
- Palkkatappaja
hyvin tarkasti kirjoitti:
Nytkin yksi väijyy Talaa Tangokadulla!
Tää väijyjä on umpihurri. On seurannassa.
- tala on nolla
Palkkatappaja kirjoitti:
Tää väijyjä on umpihurri. On seurannassa.
eikä merkitse yhtään mitään...
- netti fennot
ruotsinkielen tilanne kirjoitti:
säilyy kuten se on ennenkin ollut!
Ei näillä kolmella, neljällä netti fennolla ja heidän mölinöillään ole muuta merkitystä kuin ruotsinkielen asemaa vahvistava merkitys!!on yhteensä kolme luuseria.
- ihmeellisessä internetis
ruotsinkielen tilanne kirjoitti:
säilyy kuten se on ennenkin ollut!
Ei näillä kolmella, neljällä netti fennolla ja heidän mölinöillään ole muuta merkitystä kuin ruotsinkielen asemaa vahvistava merkitys!!ovat hyttysen tuhnu Saharassa.
Ei mitään merkitystä, ei vaikutusta! - ihmeellisessä internetis
ihmeellisessä internetis kirjoitti:
ovat hyttysen tuhnu Saharassa.
Ei mitään merkitystä, ei vaikutusta!ovat hyttysen tuhnu Saharassa.
Ei mitään merkitystä, ei vaikutusta! ihmeellisessä internetis kirjoitti:
ovat hyttysen tuhnu Saharassa.
Ei mitään merkitystä, ei vaikutusta!Mikäänhän ei varsinaisesti uhkaa meitä, lakiasiat on kuta kuinkin kunnossa, määrällisesti me olemme kasvussa. Suomenkielisiä hakeutuu yhä enemmän ruotsinkielisiin kouluihin ja jatko-opintopaikkoihin, niin yliopistoihin kuin AMK-kouluihin. Kielikylvyn suosio sen kun kasvaa ja luokkia tulee lisää.
Netti fennothan ne muutosta vaativat, sellaista ei ole näköpiirissä.
Ainoa näköpiirissä oleva muutos on kielitaidottoman netti fennon elämän ja uran kurjistuminen entisestään. Niin makaa kuin petaa.- Oikein arveltu
ruotsinkielen tilanne kirjoitti:
säilyy kuten se on ennenkin ollut!
Ei näillä kolmella, neljällä netti fennolla ja heidän mölinöillään ole muuta merkitystä kuin ruotsinkielen asemaa vahvistava merkitys!!ruotsinkielisemme saavat etua vain parin netti fennon mölinästä.
- tyypilliseen tapaansa
Ankdam kirjoitti:
Mikäänhän ei varsinaisesti uhkaa meitä, lakiasiat on kuta kuinkin kunnossa, määrällisesti me olemme kasvussa. Suomenkielisiä hakeutuu yhä enemmän ruotsinkielisiin kouluihin ja jatko-opintopaikkoihin, niin yliopistoihin kuin AMK-kouluihin. Kielikylvyn suosio sen kun kasvaa ja luokkia tulee lisää.
Netti fennothan ne muutosta vaativat, sellaista ei ole näköpiirissä.
Ainoa näköpiirissä oleva muutos on kielitaidottoman netti fennon elämän ja uran kurjistuminen entisestään. Niin makaa kuin petaa.vaikka todellisuudessa suomenruotsalaisten määrä on vähentymässä seka-avioliittojen takia joissa toinen osapuoli on suomenkielinen, joten pelkästään ruotsia osaavien ummikkosuomenruotsalaisten määrä vähenee kovaa vauhtia,mikä puolestaan tulevaisuudessa
johtaa siihen, että suomenruotsalaiset eivät tarvitse erillisiä ruotsinkielisiä palveluja, koska
ylivoimainen enemmistö heistä osaa erinomaisesti Suomen enemmistön kieltä eli suomea.
Suomenruotsalaisten etuoikeuksilta putoaa jo aivan lähitulevaisuudessa pohja, koska eihän
suomea erinomaisesti ymmärtävät suomenruotsalaiset tarvitse mitään omia kielikiintiöitä
yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.Suomalaisista häviävän pieni määrä hakeutuu ruotsinkielisiin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin, koska kyseiset ruotsinkieliset laitokset avoimesti syrjivät suomenkielisiä. Vuonna 2004 poistui ylioppilaskirjoitusten pakkoruotsi, mikä varmaan otti päähän Ankdamin kaltaisia svekomaaneja, joiden mielestä kaikkien suomenkielisten on pakolla opeteltava viiden prosentin vähemmistön äidinkieli. Tästä on hyvä
jatkaa kohti tulevaisuuden virallisesti yksikielistä suomenkielistä Suomea, jossa valta on vihdoinkin oikeutetusti suomenkielisellä enemmistöllä,
- hyväksi. että suomenkiel
saa ansaitsemansa sijan kulttuurissamme.
Fiksuja ja viisaita olivat ruotsinkielisemme. Tarkastelkaa vaikka J.V. Snellmanin aikaansaannoksia.
Ilman J. V. Snellmania hoo talakin olisi vielä paljon tyhmä-, eiku tyhjäpäisempi kuin on tänään!
Toki tala on täysi nolla kielipolitiikan liepeessä... - ruotsinkielelle
tulee taata turvalliset olosuhteet Suomessa!
- Marcuksen serkkuko?
ajaako hänkin rallia?
- kansainvälisillä
kentillä. Ei ruotsinkieltä voi syrjäyttää.
- juuri niin
Kysehän on Suomen kunniasta ja arvokkuudesta kansainvälisillä kentillä. Pakkoruotsi on pakko syrjäyttää.
- pitävät ruotsinkielen
puolta Suomessa.
- teemme, ja
samoin vaalimme myös
suomenkieltä ja kulttuuria,
pakkoenglannittajien tuuhoamis-
yrityksiltä.
- tarvitse
turvata. Päinvastoin kuin Suomen ruotsalaiset väittävät, ruotsin kieli Suomen toisena kansalliskielenä ei ole kansalaisten 'perusoikeus'. Se on vain muutamien harvojen kansalaisten (ns. Suomen ruotsalaisten = 5%) 'etuoikeus', ja sellaisenaan äärettömän epäoikeudenmukainen kaikille muille kansalaisille (=95%). Nykyiselle kaksikielisyydelle ei ole mitään loogista eikä hyväksyttävää perustelua. Näin ollen on normaalia, että tällaista mielettömyyttä toteuttavaa lakia ei noudateta eikä kunnioiteta. Sille nauretaan ja sillä simputtamista yrittäviä pidetään yksinkertaisina pelleinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhan lie kuollu auto-onnettomuudessa kylillä?
Joku nuorimies löytyny kuolleena kylän liepeillä ulos ajetusta autosta.Kenen poikahan lienee?6952- 139906
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?95784Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha95737- 60715
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55591Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26583Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett42490- 153486
- 42479