Mikä lintu aloittelialle...?

Parrots 4ever

Moi!
Olen kiinnostunut linnuista, erityisesti papukaijalinnuista, ja olisin nyt aikeissa hankkia semmoisen. Tarvitsisin kuitenkin apua. Mikä lintu sopii aloittelijalle? Asun kaksikerroksisessa omakotitalossa maalla, ja oleilenkin kotona paljon. Meillä on kissa, mutta se ei käytä kuin eteistä ja pihaa. Itse olen lapsi(13v), mutta hyvin pärjään eläinten kanssa. Talossamme on myös 10, ja 6v kakarat. Neuvoa?

Kiitos!

3

426

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kppkuy

      Papukaijat ovat aika vaativia aloittelialle ja vielä lapselle. Neitokakaduja (nymfit) suositellaan aloittelioille, ja ne ovat papukaijoille läheistä sukua. Kakadujen heimoon ne kuitenkin kuuluvat. Sitten muista linnuista, esim. seeprapeipot ovat pieniä ja mukavia lintuja, jotka ovat helppohoitoisia, ja tarkoitettu aloittelioille, mutta myös kokeneille. Undulaatit ovat myös hyviä aloittelioille. Kissa saattaa kyllä olla talossa ongelma, vaikka käyttäisisikin vaan pihaa ja eteistä. Sitten 6v sisaresi voi ola myös pini ongelma, jos hän huutaa yms. Tuon ikäisenä en suosittele sinulle kuin peippoja ja undulaatteja. Kakaduita voi myös yrittää, mutta papukaijoihin en sinuna menisi.

    • Vinkki...

      Hei olen itse eläinrakas ja eläinten omistaja ja haluaisin varmistaa pari asiaa/ antaa neuvoja:

      Ensinäkin olen sitä mieltä, että jos olet tosissasi ottamassa lintua, suosittelen sinua etsimään paljon tietoa linnun omistamisesta ja hoitamisesta asiallisilta nettisivuilta ja mitä parempi; kirjoista. Asiallista ja tieteeseen perustuvaa tietoa sekä myös monia eri mielipiteitä ja kokemuksia. Nämä auttavat sinua saamaan ennakkokuvaa linnun omistamisesta ja arkielämästä linnun kanssa.

      Linnut ovat herkkiä ja papukaijat ovat vielä pitkäikäisiä esim. 50 v ei todellakaan ole kaukaa haettua. Minä lintua hankkiessa olen saanut ammattilaisten mielipiteen joka meni jotakuinkin näin: Papukaija (jota olin hankkimassa ara) on älykkyydeltään sekä herkkyydeltään pienen lapsen tasolla ja on sitä koko elämänsä eli mahdollisesti 60 vuotta. Tämän takia tulisi miettiä onko valmis ottamaan niin suurta vastuuta ja aktiivista hoitoa omaan elämään. Papukaija on pitkäikäinen ja vaatii suuren määrän huomiota vielä vuosia sen jälkeen kun olet sen hankkinut. Mikäli joudut myöhemmin linnusta luopumaan, on se linnulle todella stressaavaa ja rankkaa. Tästä syystä minäkin odotin ja nyt kun olen aikuinen ja työssäkäyvä ja parisuhteessa elävä ihminen, päätin että olen valmis ottamaan papukaijan koska olen valmis kantamaan vastuun siitä kuten omasta lapsesta. Oletko sinä? Vai maltatko odottaa muutamia vuosia. Sinä olet vielä nuori ja sinulla on paljon asioita edessäsi kuten koulutus ym. Muista että linnun otettuasi olet sitoutunut kantamaan huolta siitä kuten pienestä lapsesta. Suosittelen, että keskustelet vanhempiesi kanssa linnunhankkimisesta ja mikäli he ovat valmiita yhdessä kokeilemaan, ottaisitte esimerkiksi jonkun noista joita aikaisemmassa mielipiteessä on mainittu. Koska jos päätät vaikka lähtä opiskelemaan eri paikkakunnalle tai haluat matkustella paljon ennenkuin hankit vakituista kotia, et ole vielä valmis ottamaan pitkäikäistä lintua joka on sinulla koko loppu elämäsi.

      ystävällisin terveisin: eläinten ystävä :)

      • jaaaa....

        ""Sitten 6v sisaresi voi ola myös pini ongelma, jos hän huutaa yms. Tuon ikäisenä en suosittele sinulle kuin peippoja ja undulaatteja. Kakaduita voi myös yrittää, mutta papukaijoihin en sinuna menisi.""

        Mikä mahtaa tuossakin olla ongelma? Suosittelet kakadua, erästä melko vaikeaa lajia! Linnut kyllä oppii kodin melskeeseen, joten siskosi ei mielestäni ole kovinkaan iso ongelma. Meillä 7v. pojalla on neitokakadu ja pärjää sen kanssa hyvin. Mekkalaa meillä riittää vaikka muille jakaa, eikä yksikään noista tipuista siitä häiriinny. Ehkä siitä olisi helpoin aloittaa.
        Joka tapauksessa keskustele vanhempiesi kanssa asiasta. Saattaa tulla sellainen tilanne eteen, että joudut syystä tai toisesta antamaan hoitovastuun heille, etenkin jos isompaa papparia mietit. Etsi kovasti tietoa eri lajeista ja mahdollisuuksien mukaan käy lintupäivillä tutustumassa erilaisiin lintuihin ja niiden omistajat kyllä mielellään kertovat lintujen luonteesta. Kymmenien vuosien kaveriksi lintua hankkiessa ei kannata kiirehtiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe