Aikaa on

Miten teillä aika kuluu päivisin? mitä te teette tietysti vammasta riippuen mutta jos ei kädet paljon liiku niin mitä te teette? sekin vielä että missä päin asuu ei kaikkea voi/pysty harrastamaan tai ylipääntä jaksaako sitä?Kyllä tässä on aikaa miettiä niitä näitä mutta kun aurinko paistaa korkealta niin tulee tunne että voi kun olis jotain mitä...no vaikka tehdä.
3308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tässä mietin että ei olisi sinä päivänä kannattanut lähteä motskarilla pyöräilemään ja näyttää nyt näytetään tuloksia loppuikä rullatuolissa

Äänestä

Joo varmaan kaikilla on joskus vapaa-ajan ongelmia. Kellä liikaa kellä liian vähän.
Mä käyn töissä, siinä menee suurin osa päiväajasta.
Siten illat touhuun kaikee pientä. Ja vapaa päivinä harrastan kalastamisesta öljyvärimaalaukeen ja valokuvaukseen.
Niin mun päivät menee, joskus oikeen vaihtelevasti, joskus tuntuu että kaikki on jo tehty kerran tai kaks.
Mitähän mä taas yritin sanoo.

Äänestä

Käyn normaalissa päivätyössä "vaikeavammaisuudesta" huolimatta. Olen ihan hyvä työssäni ja pidän siitä.

Vapaa-ajalla kuuntelen musiikkia, katson elokuvia, kävelen, teen ruokaa, luen kirjoja, käyn baareissa ja elokuvissa kavereiden kanssa, matkustelen lomilla ja muuta tavallista. Missään järjestötoiminnassa en ole mukana, koska vammaisjärjestöt jne eivät kiinnosta, mutta ohjelmaa riittää muutenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Longtime kirjoitti:

Miten teillä aika kuluu päivisin? mitä te teette tietysti vammasta riippuen mutta jos ei kädet paljon liiku niin mitä te teette? sekin vielä että missä päin asuu ei kaikkea voi/pysty harrastamaan tai ylipääntä jaksaako sitä?Kyllä tässä on aikaa miettiä niitä näitä mutta kun aurinko paistaa korkealta niin tulee tunne että voi kun olis jotain mitä...no vaikka tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu