Raskaanako ?????

Menkkani ovat arviolta 5 päivää myöhässä, ehkä enemmän ehkä vähemmän. Väsyttää paljon, janottaa koko ajan, kusettaa koko ajan, seksin aikana outoja mahakipu kramppeja ja muutenkin mahassa nippaa ja alavatsa särkee samalla tavalla kuin kuukautisten aikaan normaalisti. Ostin eilen kaksi clearblue testiä apteekista toisen tein eilen päivällä, tarkistusikkunaan ei tullut viivaa, joten annoin olla. Tänään tein aamukusista toisen, näytti miinusta. Huomasin kuitenkin, että aiempaan testiin oli ilmestynyt yön aikana tarkistusviiva ja ihan haalea plussa. Muilla samankaltaisia kokemuksia, raskausoireita ym ? Vai johtuukohan kaikki vähän aikaa sitten lopettamistani e-pillereistä ?
3227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Unohdin mainita viestissäni epätavallisen närästyksen tunteen miltei koko ajan.

Äänestä

ohjeissa annetun ajan jälkeen.. tulos ei ole luotettava!!

Milloin olet lopettanut nämä pillerit? Onko nyt menossa ensimmäinen kiertosi ilman pillereitä? Eli siis odottelet "luomu" menkkoja? Hormonaalisen ehkäisyn jälkeen keholta ottaa aikansa palata luonnolliseen rytmiinsä, ja tämä palautuminen voi tuoda mukanaan vaikka mitä oireita raskaudesta.. Pillereiden lopettamisen jälkeen saattaa luomu menkoilla kestää monta KUUKAUTTAKIN ennen kuin alkavat, joskus lääkäri joutuu käynnistämään kuukautiset lääkkeillä jos eivät normaalisti ala.. Joskus saattaa käydä niinkin että parit ekat menkat tulee ja sitten seuraavia ei tulekaan ja r-testit näyttävät vaan negatiivista..

Jos kuukautisesi eivät ala muutaman kuukauden kuluessa ota yhteyttä lääkäriin. Lääkäri käynnistää kuukautiset lääkkeillä yleensä kun kuukautiset eivät ole alkaneet n. 6 kk sisällä..

Äänestä

Voisit tehdä testin vaikka apteekin omalla raskaus testillä.. ja siitä aamu pissasta, vaikka muutaman päivän päästä. Itse tein aamu pissasta 2 clearblue testiä ja 2 apteekin omaa r-testiä.. Apteekin testit näytti positiivista ja clearbluet negatiivistä.. Mutta aina jos testiin tulee plussa OHJEISSA ANNETUN AJAN SISÄLLÄ elimistösi erittää raskaushormonia, mikä tarkoittaa että olet raskaana!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaiko ei kirjoitti:

Menkkani ovat arviolta 5 päivää myöhässä, ehkä enemmän ehkä vähemmän. Väsyttää paljon, janottaa koko ajan, kusettaa koko ajan, seksin aikana outoja mahakipu kramppeja ja muutenkin mahassa nippaa ja alavatsa särkee samalla tavalla kuin kuukautisten aikaan normaalisti. Ostin eilen kaksi clearblue testiä apteekista toisen tein eilen päivällä, tarkistusikkunaan ei tullut viivaa, joten annoin olla. Tänään tein aamukusista toisen, näytti miinusta. Huomasin kuitenkin, että aiempaan testiin oli ilmestynyt yön aikana tarkistusviiva ja ihan haalea plussa. Muilla samankaltaisia kokemuksia, raskausoireita ym ? Vai johtuukohan kaikki vähän aikaa sitten lopettamistani e-pillereistä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu