Tyhmä kysymys..

Voit käydä suihkussa ja touhuilla aina kun vauva on rauhassa ja viihtyy yksin tai nukkuu. Mutta ei se koti enää niin siisti ole kuin ennen. Itsellä 1kk ikäinen vauva ja välillä todella ärsyttää kodin epäjärjestys, siisti ihminen kun olen aina ollut. Kaikki sanoo, että anna olla vain, mutta kun ärsytys nousee niin pakko sille on jotain tehdä. Olenkin ottanut päivittäiseksi tavoitteeksi, että keittiö ja oh pitää olla kunnossa, muilla ei niin ole väliä (ei haittaa jos vieraitakin paukahtaa yks kaks)
Itse touhuilen aina kun muksu nukkuu eli aikataulutusta tarttee aina miettiä. Ei voi sanoa enää, että meillä on ruoka klo 16 piste. Vaan se on sitten, kun ehtii tehdä :) Eriasia jos vauva on rauhallista ja yksin viihtyvää sorttia. Meillä kulkee kokoajan sylissä ja kantoliina on vielä hommamatta.

Minä teen niin, että otan vauvan istumaan sitteriin suihkun ovelle kun käyn itse suihkussa. Onpahan samalla viihdykettä vauvalle. Siivoilen kans samanlailla että vauva seuraa touhua, tosin ei jaksa kovin kauaa siinä ihmetellä. Toki vauvan nukkuessa voi myös tehdä kotitöitä. Meillä on aina siistiä ja tavarat järjestyksessä (saa nähdä sitten kun lapsi liikkuu ja touhuaa), mutta hyvin on ehtinyt siis kodinkin pitämään kunnossa. Minulle lapsi on siis esikoinen, hankalampaa varmasti on jos olisi muitakin lapsia talossa.

Itselleni mahtui kaikki vanhat vaatteet päälle. Vain tavalliset rintaliivit vaihtuivat imetysliiveihin :)

tulee suihkuun mukaan sitterissä tai sitten käyn nopeasti silloin kun nukkuu. Siivoilua ja kotihommia teen silloin kun vauva nukkuu tai sitten niin, että vauva seurailee mitä teen, jos hän viihtyy sillä tavalla hyvin. Joskus ei voi muuta, kuin pitää vauvaa sylissä.

Kannattaa alkaa jo nyt asennoitumaan siihen ettei koti enää loista kuten ennen. Jos on tosi tarkka kodin siisteydestä niin siitä saa stressin ja kurjan mielen. Alkuun minä jaksoin touhuta aina kun lapsi nukkui. Ihan pienihän nukkuu lähes kaiken aikaa joten aikaa jäi. Sitten väsähdin ja aloin tulla itse huonovointiseksi, henkisesti ja fyysisesti. Vasta lapsen ollessa 3kk aloin käsittää että ei ne pyykit karkaa vaikken niitä heti pese. Myöskään pöly ei pinnoilta karkaa vaikken joka viikko niitä pyyhkisi. Sotkuun totuttelu vei aikansa mutta kyllä minä heti aloin voida paremmin kun käytin lapsen uni aikoja myös rentoutumiseen. Itse otin myös tavoitteeksi että laitan tiskit kerran päivässä ja mieheni myös. Siten pysyy keittiö siistinä ja koko koti tuntuu siistimmältä. Pyykit lajittelin "tärkeys" järjestykseen. Eli niitä pyykkejä mitä ei heti tarvittu, ei myöskään heti pesty vaan kasasin ne pyykkikorin pohjalle ja pesin lähinnä niitä pyykkejä mitä enemmän tarvittiin.

Nyt kun vauva on 8kk ikäinen ja kävelee tukea vasten ja konttaa paikasta toiseen niin paikat on entistä seksaisemmin. Alkuun tein niin että siivosin vauvan leluja pois lattioilta että lattia olisi siistimpi mutta sitten taas tajusin että miksi! Nyt lelut siivotaan pois jos vieraita tulee, sen hetken on siistimpää mutta sitten vauva sekoitta ne taas lattialle ja mitä sitten. Koti on elämistä varten ja se saa myös näkyä.

Mitä vaatteisiin tulee niin minä ostin raskaana ollessani yhdet isommat varkkarit mitä pidin alkuun kotona ja neuvolassa ym. Mamma housuja pidin joskus kun kaupassa kävin tms. Eihän se niiden vyötärö sieltä paidan alta näkynyt. Sitten kun pari kiloa oli tippunut niin aloin ostaa vaatteita taas lisää. Olin ostanut raskaana ollessani paljon ihan tavallisia vaatteita ja monet mahtuivat vielä synnytyksen jälkeenkin. Imetysliivit ostin vasta raskauden loppuvaiheessa kun niin minulle neuvottiin. Siinä kävi kuitenkin niin että verenpaineeni oli alkanut sillion kohota ja olin melkoisen turvonnut joten liivit olivat aivan liian isot kun niitä aloin tarvitsemaan. Meikkaamista en jostain syystä lopettanut missään vaiheessa. Vaikka olin kuinka väsynyt niin aina kerran päivässä laitoin vähän puuteria ja ripsaria, jotenkin se piristi.

Minulle tehtiin sektio, ja kun kotiuduttiin, mies oli jo samana iltana töissä. Eikä pitänyt minkään valtakunnan lomia missään vaiheessa. Ja töissä päivysti vuorokauden ympäri, eli vaikka ilta kasilta saattoi päästä kotiin, jo tunnin päästä helposti tuli soittoa uusille keikoille, jossa menikin sitten puoleen yöhön. Eli aika lailla siinä oli pärjättävä yksi vauvan kanssa, vaikka sektiohaavan takia olisi todella kaivannut hieman apua aluksi.

Suihkuun en uskaltanut mennä, niin että vauva olisi muualla, vaan otin vauvan sitterissä suihkuhuoneen ovelle, josta sen näin koko ajan. Yleensä koitin aina iltasella mennä suihkuun, kun isäntä tuli edes hetkeksi kotiin.
Ekan vkon aikana en pahemmin laittanut mitään kotitekoista ruokaa, kun en kaupassakaan käynyt. Mies kävi pari kertaa puolestani kaupassa ja eineksiä vedeltiin tai muita valmisruokaherkkuja. Lisäksi siskoni ja äitini olivat jonkin verran apuna/seuranani, luojan kiitos.

Kotona en pahemmin jaksanut viikkokausiin siivoilla, enkä olisi haavan kanssa saanut paljoa rehkiäkään. Siitä sain kuulla mieheltäni jatkuvasti... Itselleni ei järjestys ole niin nöpönuukaa (likaista ei saa kuitenkaan olla), joten mua ei haitannut. Ja jotenkin ekat vkot meni niin koomassa, ettei mulla ollut energiaa juuri mihinkään, ja mieli oli aika lailla maassa koko ajan.

Mitä vaatteisiin tulee, niin täällä mä kotona heiluin verkkarit ja leggarit jalassa imetystoppi päällä, ja kun vihdoin parin vkon päästä ulos kahville pääsin, niin äitiysfarkut sai kelvata. Uusia housuja jouduin myöhemmin ostamaan, koska vaikka muutoin palasin melko ennalleni, niin lantionympärys kasvoi kyllä aika roimasti, ja kylkiluut eivät palanneet ennalleen koskaan, vaan paitojen napit ei menneet rintojen alta kiinni. Itse rintojen koko ei muuttunut missään vaiheessa niin paljoa, että olisi uusia liivejä pitänyt lähteä ostamaan.

Kotona ekat viikot tuntui, etten kyennyt enkä osannut tehdä mitään, kaikki oli hankalaa...olin vihainen miehelleni kun hän heti meidät jätti yksin. Olin suoraan sanottuna jonkinlaisessa shokissa, kun tajusin, etten kykene enää normaalisti toimimaan. Vei kauan aikaa, ennen kuin pystyin keskittymään edes kahteen asiaan samanaikaisesti. Ja pahemmin en alussa iloa lapsesta tuntenut, kun kaikki muut tunteet oli niin pinnassa, muistaaksen hymyilin silloin kun meille tuli vieraita, kun oli joku muu turvana...muuten oli koko ajan ahdistus päällä ja itku herkässä. Joulun alla, kun lapsi oli vasta 7 viikkoa vanha, meinasi jo ero tulla, kun mies räyhäsi kyllästyneensä mun itkuun ja valitukseen... eipä siitä itsestään mitään apua alussa kyllä ollut...tai edes nyt kun lapsi on jo vanhempi. Pikkuhiljaa sitä on oppinut selviytymään ilman apua, vaikkei se aina kovin kivaa ole.

Ole onnellinen, jos miehesi viettää ensimmäiset kolme vkoa kanssanne! Sinä aikana toisen avustuksella saat kyllä helposti arjen rullaamaan ja toivon mukaan pääset henkisesti paljon helpommalla kuin minä :)