Oliko mies ollut aina kalju vai oliko muuten vaan tapana ajella kaljuksi pää vai mitenkä?
Yul Brynner
Marocker
91235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eikös sillä ollut syöpä, sinähän tulee kaljuksi.
ajoi päänsä elokuvan The King and I roolia varten, mutta piti kaljun ja teki siitä tavaramerkkinsä.
Joo, kiitoksia vastauksista.
Filmatessan 10 käskyä, faaraon rooli vaati kaljuutta. Tukka pois, mutta kauhistus. Sen jälkeen se ei kasvanutkaan.
Hän on lähtöjään mongoliasta. Ei mustolainen kuten he väittävät keskustelussaan.
On myös mystinen sairaus jonka syytä ei tiedetä, siinä naisetkin tulee kaljuksi.
Kuten Lilli Suomalainen ja eräs tuttuni asuessaan Afrikassa.
Etceteraa etceteraa, etceteraa!
Gilette oli syynä
Joo, Brunner kuoli keuhkosyöpään, mutta vasta 80-luvulla.
Eli tuskin oli syynä tähän hänen kaljuuteensa.
Siitä tosin ei ole varmuutta, miksi oli kalju, mutta olen käsittänyt että on ollut ainakin osittain luonnostaan sitä ja luultavasti ajellut sitten loputkin pois. Mut tyylikäs kylläkin oli, eli ei se kaljuus ainakaan automaattisesti rumenna.
Hänestä muuten, hän oli tällainen "sekasikiö". Eli löytyi kyllä lähisuvusta varmaan aikalailla kaikki yleisimmät geenit mitä kenestäkään voi löytyä.
Mm. mustalaisuutta, intiaania, saksalaista jne. Käsittääkseni kaikki hänen lähisuvustaan olivat molemmin puolin isovanhempia myöden jokainen eri kansanryhmää.
Willem Dafoe on nykypäivän näyttelijöistä vähän samaa luokkaa. Tosin en tiedä, onko hänen lähisuvussaan mitään tummaihoista perimää..
Oli kaljuuntumassa jo tuon The King and I:n aikoihin, ja sanoivat, etteivät halua kaljuuntuvaa kuningasta tuotantoonsa. Pistivät Brynnerin sheivaamaan päänsä, minkä hän tekikin vastentahtoisesti. Lopulta klani olikin oikein toimiva hänellä, ja hän pitikin päänsä siinä kuosissa lopun elämäänsä. Brynner taisi olla jonkinlainen käänteentekijä kaljuuntumisen suhteen. Hänen jälkeensä myös kaljuja pidettiin terveen maskuliinisina, kun ennen hänen klaniaan kaikki historian sankarit kuvattiin tuuheatukkaisina, koska se kuvasti terveyttä ja elinvoimaa, jotka olivat olennaisia asioita maskuliinisella miehellä.
Brynner oli tupakkamiehiä ja kuoli keuhkosyöpään vuonna -85. hän lopulta katui tupakointiaan ja jätti terveisensä haudan takaa:
https://www.youtube.com/watch?v=JNjunlWUJJI
Naisten voihkinnan tähden.