Perfektionisti

ja jossain harrastuksissa justiin on hankala, kun osa ottaa niin tosissaan ja mä sillain, että nyt rentoudun ja fiilistelen ja tää on kivaa ja otetaan just niin löysästi tai kireesti kun tuntuu. Ja kun pitäis tehdä niinkuin kunnolla, niin mä vaan, että nyt mä relaan rankkaa työtä ja hei tää on mun omaa aikaa ja mä teen näin ja jos tuntuu niin en tee.. Huoh mun kanssa.. Ja kun mun pitäs tehdä jotain asioita, niin mä en stressaa oikein mistään ennenkun tulee viimehetken paniikki.

...ihanaa, jos ei tarviis asioista stressata.... Ole vaan tyytyväinen, että osaat ottaa rennosti. Ei kai tätä ylitarkkuutta kukaan tarvitse. Koitan just psyykata itseäni, että mun ei tarvii tehdä tänään mitään, jos ei nappaa (mutta sitten kuitenkin aivolohkossa naputtaa, että kaupassa täytyy käydä ja sitä ja tätä ja tuota...). Kämpän jo supersiivosin eilen, kun ei pystynyt muuten rentoutumaan ;) Pitkä on tie...

tollasta perfektionismia mä pidän jotenkin vähän kummana. omasta näkökulmasta kun pari tuttua on vähän tollasia, ne on itseään täynnä olevia omaan napaan tuijottajia, joiden mielestä aina pitää olla hyvä ja näyttä ulospäin hyvältä, mut ei ne sitä tajua, ettei ihmisillä välttämättä hirveesti kiinnosta ihna oikeasti niiden elämän suoritukset ja se, oliko ne taas niin hyviä ja parhaita, vai just kymmenen miinus jossain asiassa.

Joku älytön se, et ne ihmiset kuvittelee, et niiden pitää päteä ja näyttää kaikille ja kun kellä se kiinnostaisi oikeasti kovasti miten erinomaisia jotkut on, pikemminkin se on hirveän ärsyttävää ja rasittavaa, että joku on aina viilaamassa pilkkua viimeisen päällle ja tekee omista tekemisistään ja asioistaan hirveen ison numeron, kun ei niilläkään hirveesti kiinnosta lopen toisten asiat ja jos kiinnostais, niin sehän olis typerää uteliaisuutta, josta joku taas sais aiheen valittaa.

Musta perfektionismiin liittyy se, ettei osaa eikä edes halua hellittää ja se näyttäminenhän jotenkin odottaa, et pitäis olla yleisö niille asioille ja et itse pääsis pätemään. Se on aivan älyttömän itsekästä. Minä minä minä ja minun suoritukset ja minun tekemiseni ja tekemättä jättiseni on se elämää suurempi asia. Se oma napa on niin rakas, että muut helposti voivat hermostua siihen.
Suhteellisuudentaju asioissa väääristyy typerästi perfektionisteilla. Lisäks yks tosi ärsyttävä piirre on se, että moni sit kuvittelee, että kun itse painaa niska limassa hullunkiilto silmissä jonkun suorittamisen perään, niin ne olettaa, et ne voi ihan vaatia sit muiltakin, pitää toisia tyhminä ja laiskoina ja itse ei tajua, että vähemmälläkin pärjäis ja lopun ajan vois ihan vaan nauttia elämästä..

kiinnosta niiden tekemis kirjoitti:

tollasta perfektionismia mä pidän jotenkin vähän kummana. omasta näkökulmasta kun pari tuttua on vähän tollasia, ne on itseään täynnä olevia omaan napaan tuijottajia, joiden mielestä aina pitää olla hyvä ja näyttä ulospäin hyvältä, mut ei ne sitä tajua, ettei ihmisillä välttämättä hirveesti kiinnosta ihna oikeasti niiden elämän suoritukset ja se, oliko ne taas niin hyviä ja parhaita, vai just kymmenen miinus jossain asiassa.

Joku älytön se, et ne ihmiset kuvittelee, et niiden pitää päteä ja näyttää kaikille ja kun kellä se kiinnostaisi oikeasti kovasti miten erinomaisia jotkut on, pikemminkin se on hirveän ärsyttävää ja rasittavaa, että joku on aina viilaamassa pilkkua viimeisen päällle ja tekee omista tekemisistään ja asioistaan hirveen ison numeron, kun ei niilläkään hirveesti kiinnosta lopen toisten asiat ja jos kiinnostais, niin sehän olis typerää uteliaisuutta, josta joku taas sais aiheen valittaa.

Musta perfektionismiin liittyy se, ettei osaa eikä edes halua hellittää ja se näyttäminenhän jotenkin odottaa, et pitäis olla yleisö niille asioille ja et itse pääsis pätemään. Se on aivan älyttömän itsekästä. Minä minä minä ja minun suoritukset ja minun tekemiseni ja tekemättä jättiseni on se elämää suurempi asia. Se oma napa on niin rakas, että muut helposti voivat hermostua siihen.
Suhteellisuudentaju asioissa väääristyy typerästi perfektionisteilla. Lisäks yks tosi ärsyttävä piirre on se, että moni sit kuvittelee, että kun itse painaa niska limassa hullunkiilto silmissä jonkun suorittamisen perään, niin ne olettaa, et ne voi ihan vaatia sit muiltakin, pitää toisia tyhminä ja laiskoina ja itse ei tajua, että vähemmälläkin pärjäis ja lopun ajan vois ihan vaan nauttia elämästä..

Lue lisää

Itse en kyllä ole aiemmin tajunnut edes olevani perfektionisti, ihan lähiaikoina vasta tajusin sen... Ja nyt kyllä haluaisin hellittää, kunhan vaan tietäisin miten. Totutut kuviot on niin syvällä selkärangassa, että kestää vähän, että oppii hellittämään. Ja mielestäni mikään tekemiseni ei lopulta ole ollut täydellinen, kaikkea hioo viimeiseen asti ja kuitenkaan ei ole lopputulokseen aivan tyytyväinen. Miten sitä saisikaan itsensä olemaan ajattelematta kaikkea tekemättömiä asioita tai stressaamatta uusista asioista. Suhteellisuudentaju on kyllä ihan pielessä. En enää tiedä, mikä on riittävän hyvä.

Mietin tuota itsekkyyttä... Tuolta kantilta en asiaa ole ajatellutkaan. Omasta vinkkelistä katsottuna tuntuu enemmänkin, että olen halunnut viimeiseen asti miellyttää muita. Enkä millekään ole osannut sanoa ei, jolloin olen läkähtynyt töiden määrään (kun kaikki pitäisi tehdä vielä mahdollisimman vimpan päälle, aika loppuu siis kesken). Sitten tietyllä tasolla tuntuu siltä, että en itse saa mielen rauhaa, jos kaikkea ei ole tehty viimeisen päälle. Jos joku ikkuna on pesemättä, niin se rassaa mieltä niin kauan kunnes olen sen pessyt (ja Hyvin...). Että ehkä pitäisi opetella tervettä itsekkyyttä: olen kelvollinen ilmankin kauheaa raatamista. Kun sen tuohon kovaan kalloon saisi upotettua, järki ei kohtaa tunteita...

Järki sanoo tietenkin, että ei ketään minun tekemiseni tai ulkonäköni kiinnosta. Mutta ehkä olen yrittänyt kalastaa hyväksyntää sillä, että yritän tehdä kaiken mahdollisimman täydellisesti. Tai siinä on sekin, että jos jotain mokaan, se huomataan kyllä. En ehkä pysty ajattelemaan, että ei se mokaaminen ole maailman loppu. En mielestäni niinkään koita asettaa itseäni jalustalle, vaan vältän viimeiseen asti virheitä. Se sitten ehkä vaikuttaa pätemiselle, en tiedä...

Olen kyllä nyt kiinnittänyt huomiota siihen, että vaadin muiltakin liikoja (koska olen pienessä mielessäni muodostanut kriteerit, millä tasolla asiat tulisi tehdä). Saatan mielessäni ärsyyntyä, kun asiat ei ole tehty niin kuin mielestäni pitäisi, mutta en ole sanonut mitään. Mutta ehkä sen saattaa aistia kuitenkin, että en ole tyytyväinen. Niin, ehkä tämä onkin asia, miksi tuntuu, että ihmiset eivät välillä tunnu pitävän seurastani. Itse olen vaan ruoskinut itseäni yhä parempiin suorituksiin, koska olen kuvitellut sen johtuvan siitä, että en ole vieläkään ollut tarpeeksi hyvä.

Struudeli77 kirjoitti:

Itse en kyllä ole aiemmin tajunnut edes olevani perfektionisti, ihan lähiaikoina vasta tajusin sen... Ja nyt kyllä haluaisin hellittää, kunhan vaan tietäisin miten. Totutut kuviot on niin syvällä selkärangassa, että kestää vähän, että oppii hellittämään. Ja mielestäni mikään tekemiseni ei lopulta ole ollut täydellinen, kaikkea hioo viimeiseen asti ja kuitenkaan ei ole lopputulokseen aivan tyytyväinen. Miten sitä saisikaan itsensä olemaan ajattelematta kaikkea tekemättömiä asioita tai stressaamatta uusista asioista. Suhteellisuudentaju on kyllä ihan pielessä. En enää tiedä, mikä on riittävän hyvä.

Mietin tuota itsekkyyttä... Tuolta kantilta en asiaa ole ajatellutkaan. Omasta vinkkelistä katsottuna tuntuu enemmänkin, että olen halunnut viimeiseen asti miellyttää muita. Enkä millekään ole osannut sanoa ei, jolloin olen läkähtynyt töiden määrään (kun kaikki pitäisi tehdä vielä mahdollisimman vimpan päälle, aika loppuu siis kesken). Sitten tietyllä tasolla tuntuu siltä, että en itse saa mielen rauhaa, jos kaikkea ei ole tehty viimeisen päälle. Jos joku ikkuna on pesemättä, niin se rassaa mieltä niin kauan kunnes olen sen pessyt (ja Hyvin...). Että ehkä pitäisi opetella tervettä itsekkyyttä: olen kelvollinen ilmankin kauheaa raatamista. Kun sen tuohon kovaan kalloon saisi upotettua, järki ei kohtaa tunteita...

Järki sanoo tietenkin, että ei ketään minun tekemiseni tai ulkonäköni kiinnosta. Mutta ehkä olen yrittänyt kalastaa hyväksyntää sillä, että yritän tehdä kaiken mahdollisimman täydellisesti. Tai siinä on sekin, että jos jotain mokaan, se huomataan kyllä. En ehkä pysty ajattelemaan, että ei se mokaaminen ole maailman loppu. En mielestäni niinkään koita asettaa itseäni jalustalle, vaan vältän viimeiseen asti virheitä. Se sitten ehkä vaikuttaa pätemiselle, en tiedä...

Olen kyllä nyt kiinnittänyt huomiota siihen, että vaadin muiltakin liikoja (koska olen pienessä mielessäni muodostanut kriteerit, millä tasolla asiat tulisi tehdä). Saatan mielessäni ärsyyntyä, kun asiat ei ole tehty niin kuin mielestäni pitäisi, mutta en ole sanonut mitään. Mutta ehkä sen saattaa aistia kuitenkin, että en ole tyytyväinen. Niin, ehkä tämä onkin asia, miksi tuntuu, että ihmiset eivät välillä tunnu pitävän seurastani. Itse olen vaan ruoskinut itseäni yhä parempiin suorituksiin, koska olen kuvitellut sen johtuvan siitä, että en ole vieläkään ollut tarpeeksi hyvä.

Lue lisää

Muutoin olen epäonnistunut elämässäni, eli saavutuksia minulla ei ole, mutta arjessa tämä täydellisyydentavoittelu on jatkuvaa. Minulla on samanlaisia tapoja kuin sinullakin. Jos joku ilmoittaa tulevansa käymään minun täytyy "tarkastaa" että kotini on vierailukelpoinen, ettei ole vaatekappaleita levällään sohvalla, sohvatyynyt on aseteltu ja yleensä tarkastan vessan ja pyyhkäisen lavuaarin ja pölyt sieltä. En siis siivoa kotia kokonaan. Minun erityisalaani tässä perfektionismissa onkin liikunta ja ulkonäkö, enkä haluaisi tästä nyt kuulla mitään vittuilua. Minulla on aina ollut hyvin huono itsetunto vaikka olen saanut kehuja ulkomuodostani, ja ehkä se vielä lisää tätä hulluutta. Jos pari jumppaa jää väliin ajattelen sen heti vaikuttavan vartaloon, lihakset surkastuu heti ja lihoan. Nyt on kovat paikat kun jalassani on kipuillut liikuntavamma jo kolmatta viikkoa, ahdistus kasvaa koska en pääse lenkille enkä jumppaan. Minä myös pyrin syömään mahdollisimman terveellisesti, päivässä pakko syödä kaksi lämmintä ateriaa ja jos toinen jää väliin alan miettimään vakuttaako se ulkomuotooni (kuvittelen laihtuvani ja lihovani heti ja yhtämittaa edestakaisin).

Minulla on arki täynnä itselleni asettamia sääntöjä ja kriteerejä. Joskus omassa mielessäni hämmästyn kun ihmiset tekevät jotain hyvin spontaanisti ja minun pitää suunnitella lähes kaikki. Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa, en esim. tykkää yhtäkkiä lähteä johonkin tiettyyn paikkaan. Yleensä en koskaan lähde mihinkään ilman meikkiä ja jos joku miespuolinen ystävä (pelkkä ystävä josta en olisi edes kiinnostunut) kertoo tulevansa käymään minun pitää meikata jos en ole sitä jo tehnyt. Töissä olen aina ollut äärimmäisen ahkera ja monta kertaa harmistunut, kun muut eivät panosta yhtä paljon kuin minä ja mahdollisesti joudun vielä hoitamaan jonkun muun tekemättä jättämiä töitä. Lista on ihan loputon. Tiukkaa tekee. Sen sijaan koulussa en koskaan ollut perfektionisti toisin kuin voisi luulla. En tiedä mistä tämä voisi johtua, minulla on kuitenkin ollut normaali kasvatus ja lapsuus. Hyvin ujo olen aina ollut huonon itsetunnon takia tunnen usein, etten vain kelpaa. Olen myös hyvin yksinäinen.

...kirjavihjeestä. Taidanpa hankkia sen...

Se on tosiaan alkanut kirkastua, että haen hyväksyntää. Tänään joogatunnillakin tajusin, että koko ajan odotin, että vetäjä jotenkin huomioisi ja kehuisi edes vähäsen... Ja olin sitten vähän masentunut, kun ei huomioinut ja ajattelin myös heti, että en taida ikinä oppia tätä.

Juu. Tähän on tultava muutos.

Struudeli77 kirjoitti:

...kirjavihjeestä. Taidanpa hankkia sen...

Se on tosiaan alkanut kirkastua, että haen hyväksyntää. Tänään joogatunnillakin tajusin, että koko ajan odotin, että vetäjä jotenkin huomioisi ja kehuisi edes vähäsen... Ja olin sitten vähän masentunut, kun ei huomioinut ja ajattelin myös heti, että en taida ikinä oppia tätä.

Juu. Tähän on tultava muutos.

Lue lisää

Sitten kun olet lukenut sen kiltteyskirjan, suosittelen vielä
yhtä toistakin kirjaa. Siinä on mielestäni todella koskettavasti
kuvattu yhden naisen elämää, kun hän koko elämänsä ajan
on hakenut ja janonnut hyväksyntää ja rakkautta muilta,
mitä hän ei saanut aikoinaan omilta vanhemmiltaan. Hänen sisälle jäi lapsuudesta eräänlainen tyhjä aukko, jonka hän täytti suorittamalla ja olemalla kaikille muille aina mieliksi. Kirja on loppuunmyyty painos, mutta
löydät sen varmaan kirjastosta tai internetin eri verkkodivareista.

Se kirja on tämä:

https://www.akateeminenkirjakauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?catalogId=10001&storeId=10052&productId=3771157&langId=-11&contractId=

miks pitää kaikki olla niin täydellistä. ei muuten mikään ole ärsyttävämpää kuin täydellinen ihminen, jos jotain pitäis tehdä, kaikki tyssää siihen, että kun ei tee kakssataa lasissa ei edes kannata, tai jos ei ole maailman kaunein missi, on sama kuolla ja jos aina ei ole koti maailman siistein tulee maanjäristys tai kuolema..

Joskus tuntuu, että tuo perfektionismi on helppoa elämää eläneiden tauti. Että kaikki on niin yksinkertasta ja selkeetä, että riittää sitä voimaa ja sinniä tuijotella sitä omaa pärstäänsä ja pölyjä jossain nurkkalistan pään takana alalla sentti kertaa sentti. Että se oma huomio pyörii niin siinä oman navan ympärillä ja siinä, että minä minäminä olen paras ja pakko olla, ja jos ei ole, niin onkin surkee luuseri. Se on suora loukkaus toisiakin kohtaan. Että ette ole mitään, jos ette niska limassa paina aina menemään.

Tekis mieli joskus teilllekin perfektionisteille antaa tuta, mitä elämässä merkitsee ihan oikeat ongelmat. Että kun kaiken pitää näyttää niin hyvältä ja parhaalta aina, mut ette te tajuu olla onnellisia vaikka siitä, että te olette tterveitä ja näette ja teillä on kädet ja jalat joilla voitte tehdä ja mennä. Ja että kun te tuijotatte niitä asioita mitä ostatte ja mikään ei kelpaa paitsi paras, niin menkää vähäks aikaa sinne, missä on ruoastakin pulaa. Tai sinne, missä on sairautta ja oikeita ongelmia, jolloin ei pääse noin älyttömiks muodostuun kaiken turhan tekeminen. Mitä sillä on merkitystä jos ei ole aina viimeisen päälle ulkonäkö tai timmi vartalo. Mitä se mitään hidastaa, se on korvien välin sairaus. Ja jos ei joka päivä tee suursiivousta, niin onko se niin vaikee tajua, ettei käy mitenkään. Ja että se vaikuttaa toisten silmissä typerältä ja älyttömältä. Ja tiukkapipoiselta.

TAi jos teillä olis lapsia tai eläimiä, ja voisitte ihan oikeasti käyttää sen aikanne muuhun kuin oman pärstän huolehtimiseen. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin tyyppi, jonka elämä menee mullin mallin, kun olikin tukka vähän sekaisin tai ei siivottu neljännen kerran samalla viikolla. Tai ikkunaan tuli heti kärpäsenpaska kun pestiin edelliset..

Se on niin itsekkään ja typerän näköistä ja oloista. Että kun mitään muuta ei nähdä eikä tajuta, aina pitää olla jotenkin niin täydellinen, että se täydellisyys on oikein niin näkyvän ilmeistä, että tajuaahan siitä, että mitä tuokin tuossa esittää ja hakee niin ilmeisesti sitä hyväksyntää, että sekin alkaa ärsyttää. Olis normaalisti. Onko ne omat asiat niin maailman tärkeimpiä, ja onko sitä itse muka niin maailman ihmeellisin, että kävis hullusti jos vähän hellittäis..

vain omaan napaan kirjoitti:

miks pitää kaikki olla niin täydellistä. ei muuten mikään ole ärsyttävämpää kuin täydellinen ihminen, jos jotain pitäis tehdä, kaikki tyssää siihen, että kun ei tee kakssataa lasissa ei edes kannata, tai jos ei ole maailman kaunein missi, on sama kuolla ja jos aina ei ole koti maailman siistein tulee maanjäristys tai kuolema..

Joskus tuntuu, että tuo perfektionismi on helppoa elämää eläneiden tauti. Että kaikki on niin yksinkertasta ja selkeetä, että riittää sitä voimaa ja sinniä tuijotella sitä omaa pärstäänsä ja pölyjä jossain nurkkalistan pään takana alalla sentti kertaa sentti. Että se oma huomio pyörii niin siinä oman navan ympärillä ja siinä, että minä minäminä olen paras ja pakko olla, ja jos ei ole, niin onkin surkee luuseri. Se on suora loukkaus toisiakin kohtaan. Että ette ole mitään, jos ette niska limassa paina aina menemään.

Tekis mieli joskus teilllekin perfektionisteille antaa tuta, mitä elämässä merkitsee ihan oikeat ongelmat. Että kun kaiken pitää näyttää niin hyvältä ja parhaalta aina, mut ette te tajuu olla onnellisia vaikka siitä, että te olette tterveitä ja näette ja teillä on kädet ja jalat joilla voitte tehdä ja mennä. Ja että kun te tuijotatte niitä asioita mitä ostatte ja mikään ei kelpaa paitsi paras, niin menkää vähäks aikaa sinne, missä on ruoastakin pulaa. Tai sinne, missä on sairautta ja oikeita ongelmia, jolloin ei pääse noin älyttömiks muodostuun kaiken turhan tekeminen. Mitä sillä on merkitystä jos ei ole aina viimeisen päälle ulkonäkö tai timmi vartalo. Mitä se mitään hidastaa, se on korvien välin sairaus. Ja jos ei joka päivä tee suursiivousta, niin onko se niin vaikee tajua, ettei käy mitenkään. Ja että se vaikuttaa toisten silmissä typerältä ja älyttömältä. Ja tiukkapipoiselta.

TAi jos teillä olis lapsia tai eläimiä, ja voisitte ihan oikeasti käyttää sen aikanne muuhun kuin oman pärstän huolehtimiseen. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin tyyppi, jonka elämä menee mullin mallin, kun olikin tukka vähän sekaisin tai ei siivottu neljännen kerran samalla viikolla. Tai ikkunaan tuli heti kärpäsenpaska kun pestiin edelliset..

Se on niin itsekkään ja typerän näköistä ja oloista. Että kun mitään muuta ei nähdä eikä tajuta, aina pitää olla jotenkin niin täydellinen, että se täydellisyys on oikein niin näkyvän ilmeistä, että tajuaahan siitä, että mitä tuokin tuossa esittää ja hakee niin ilmeisesti sitä hyväksyntää, että sekin alkaa ärsyttää. Olis normaalisti. Onko ne omat asiat niin maailman tärkeimpiä, ja onko sitä itse muka niin maailman ihmeellisin, että kävis hullusti jos vähän hellittäis..

Lue lisää

...niin helppoa, että käskettäis vaan olemaan normaalisti ja myös sitten olis. Ja mikä se normaali on???

Ja en sentään niin tyhmä ole, että en tietäisi ihmisillä olevan "oikeitakin" ongelmia... Kyllähän sitä tietää, että kaikki on oikeestaan ihan hyvin. Sille ei vaan mahda mitään, että epäjärjestys ärsyttää, tekemättömät työt ahdistaa tai yhdenkin jumppakerran väliin jääminen nakertaa. Vaikka kuinka vakuutellaan, että ei sillä mitään väliä ole. Eikä ne voimat riitäkään. Kestipä vaan tajuta, mikä on vialla, kun on ihan lopussa. Kuvittelin pitkään, että tämä "sata lasissa meno" on sitä normaalia menoa.

Ja tuo kirjoituskin pisti heti miettimään, että en siis ole kelvollinen tämmöisenä kuin olen.

Struudeli77 kirjoitti:

...niin helppoa, että käskettäis vaan olemaan normaalisti ja myös sitten olis. Ja mikä se normaali on???

Ja en sentään niin tyhmä ole, että en tietäisi ihmisillä olevan "oikeitakin" ongelmia... Kyllähän sitä tietää, että kaikki on oikeestaan ihan hyvin. Sille ei vaan mahda mitään, että epäjärjestys ärsyttää, tekemättömät työt ahdistaa tai yhdenkin jumppakerran väliin jääminen nakertaa. Vaikka kuinka vakuutellaan, että ei sillä mitään väliä ole. Eikä ne voimat riitäkään. Kestipä vaan tajuta, mikä on vialla, kun on ihan lopussa. Kuvittelin pitkään, että tämä "sata lasissa meno" on sitä normaalia menoa.

Ja tuo kirjoituskin pisti heti miettimään, että en siis ole kelvollinen tämmöisenä kuin olen.

Lue lisää

Niin, olisipa se tosiaan niin helppoa, että voisi vaan yhtäkkiä käyttäytyä "normaalisti".

Itse olen ollut perfektionisti pienestä pitäen, ja täydellisyyden tavoitteluni on vain pahentunut vuosi vuodelta. Ei se ole enää mikään pikkuongelma, jonka voi helposti parantaa. Perfektionismin myötä minulle kehittyivät masennus, ahdistuneisuushäiriö, syömishäiriö sekä jonkinasteinen pakko-oireinen häiriö. Yritin pariin otteeseen itsemurhaa ja päädyin suljetulle osastolle.

Joten kiitoksia vain niille, jotka kutsuvat minua itsekkääksi ja typeräksi ihmiseksi. Sehän varmasti auttaakin perfektionisteja.

kreacher2 kirjoitti:

Niin, olisipa se tosiaan niin helppoa, että voisi vaan yhtäkkiä käyttäytyä "normaalisti".

Itse olen ollut perfektionisti pienestä pitäen, ja täydellisyyden tavoitteluni on vain pahentunut vuosi vuodelta. Ei se ole enää mikään pikkuongelma, jonka voi helposti parantaa. Perfektionismin myötä minulle kehittyivät masennus, ahdistuneisuushäiriö, syömishäiriö sekä jonkinasteinen pakko-oireinen häiriö. Yritin pariin otteeseen itsemurhaa ja päädyin suljetulle osastolle.

Joten kiitoksia vain niille, jotka kutsuvat minua itsekkääksi ja typeräksi ihmiseksi. Sehän varmasti auttaakin perfektionisteja.

Lue lisää

Joo en jaksanut edes lukea tuota yhtä valitusvirttä jossa valitetaan perfektionisteille. Kyllä täällä ihan tiedetään millaisia ollaan. Minun perfektionismini ei ainakaan ulos päin näy, en minä ole aina kaikille toitottamassa mitä kaikkea olen tehnyt ja teen. Että ihan turha yrittää muka "kouluttaa" siellä, ei todellakaan kiinnosta eikä tuollaisia juttuja jaksa edes lukea. Ei tosiaan tiedä mistään mitään tuo yksi vinkuja.

vain omaan napaan kirjoitti:

miks pitää kaikki olla niin täydellistä. ei muuten mikään ole ärsyttävämpää kuin täydellinen ihminen, jos jotain pitäis tehdä, kaikki tyssää siihen, että kun ei tee kakssataa lasissa ei edes kannata, tai jos ei ole maailman kaunein missi, on sama kuolla ja jos aina ei ole koti maailman siistein tulee maanjäristys tai kuolema..

Joskus tuntuu, että tuo perfektionismi on helppoa elämää eläneiden tauti. Että kaikki on niin yksinkertasta ja selkeetä, että riittää sitä voimaa ja sinniä tuijotella sitä omaa pärstäänsä ja pölyjä jossain nurkkalistan pään takana alalla sentti kertaa sentti. Että se oma huomio pyörii niin siinä oman navan ympärillä ja siinä, että minä minäminä olen paras ja pakko olla, ja jos ei ole, niin onkin surkee luuseri. Se on suora loukkaus toisiakin kohtaan. Että ette ole mitään, jos ette niska limassa paina aina menemään.

Tekis mieli joskus teilllekin perfektionisteille antaa tuta, mitä elämässä merkitsee ihan oikeat ongelmat. Että kun kaiken pitää näyttää niin hyvältä ja parhaalta aina, mut ette te tajuu olla onnellisia vaikka siitä, että te olette tterveitä ja näette ja teillä on kädet ja jalat joilla voitte tehdä ja mennä. Ja että kun te tuijotatte niitä asioita mitä ostatte ja mikään ei kelpaa paitsi paras, niin menkää vähäks aikaa sinne, missä on ruoastakin pulaa. Tai sinne, missä on sairautta ja oikeita ongelmia, jolloin ei pääse noin älyttömiks muodostuun kaiken turhan tekeminen. Mitä sillä on merkitystä jos ei ole aina viimeisen päälle ulkonäkö tai timmi vartalo. Mitä se mitään hidastaa, se on korvien välin sairaus. Ja jos ei joka päivä tee suursiivousta, niin onko se niin vaikee tajua, ettei käy mitenkään. Ja että se vaikuttaa toisten silmissä typerältä ja älyttömältä. Ja tiukkapipoiselta.

TAi jos teillä olis lapsia tai eläimiä, ja voisitte ihan oikeasti käyttää sen aikanne muuhun kuin oman pärstän huolehtimiseen. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin tyyppi, jonka elämä menee mullin mallin, kun olikin tukka vähän sekaisin tai ei siivottu neljännen kerran samalla viikolla. Tai ikkunaan tuli heti kärpäsenpaska kun pestiin edelliset..

Se on niin itsekkään ja typerän näköistä ja oloista. Että kun mitään muuta ei nähdä eikä tajuta, aina pitää olla jotenkin niin täydellinen, että se täydellisyys on oikein niin näkyvän ilmeistä, että tajuaahan siitä, että mitä tuokin tuossa esittää ja hakee niin ilmeisesti sitä hyväksyntää, että sekin alkaa ärsyttää. Olis normaalisti. Onko ne omat asiat niin maailman tärkeimpiä, ja onko sitä itse muka niin maailman ihmeellisin, että kävis hullusti jos vähän hellittäis..

Lue lisää

Elämähän olisikin helppoa jos voisi valita. Olenko normaalisti tänään vai angstailenko perfektionistisesti:) Niin siis jos voisi valita, uskon että kaikki ihmiset haluaisivat olla normaalisti. Itse olen enemmän suurpiirteinen, ehkä liiaksikin. On pakko antaa itselleen anteeksi asioita joihin ei pahemmin voi vaikuttaa juuri sillä hetkellä. Ei se silti tarkoita ettenkö haluaisi vaikuttaa joihinkin (ulkonäköön esim.)
Ymmärrän silti perfektionistejä koska niitä lähipiirissänikin on. Ei ole elämä helppoa ja joskus he itsekin tajuavat että pitäisi hellittää, mutta kun ei vaan voi. Sairaus tai ei, ei siinä päätös olla normaalisti auta yhtään. Pitkällinen "siedätyshoito" ehkä.
Pätee myös moneen muuhun asiaan.
Nämä asiat lähtevät varmaankin jo lapsuudesta ja ihmiset reagoivat luonteensa mukaan. Minäkään en saanut hyväksyntää lapsuudessa enkä ole saanut sitä aikuisuudessakaan...aina teen muiden mielestä väärin ja toimin huonosti, sen sijaan että minusta olisi tullut "suorittaja ja hyväksyntää hakeva", minusta tulikin "armollinen alisuoriutuja". Teen asiat niinkuin ne itselle sitten passaa ja tyydyn siihen. Monesti mietin että en olisi osannut tehdä kuitenkaan paremmin tai että mikä nyt multa vois onnistuakaan, mut hyvä että sain tehdyksi.
Reagointitapoja on siis monenlaisia. On turha ärsyyntyä perfektionistin "pipoilusta", siihen voi yrittää sopeutua ja ehkä näin auttaa myös toista henkilöä. Ei ole olemassa mitään pikahoitoa tällasiin ongelmiin. Kyllä jokaisella ihmisellä on elämässään varmasti ihan oikeita ongelmia, ei niitä pidä väheksyä.