Kokemuksia työskentelystä Pietarissa

Moi!

Oletko asunut/työskennellyt pitkiä aikoja Pietarissa? Miten päädyit sinne, hakeuduitko vai päädyitkö? Olisi mukava kuulla mietteitänne, kun selvästi konkaritkin näitä sivuja käyvät lukemassa.

Onko kaupungissa expattipiirit erikseen, vai oletko viettänyt aikaa sekä venäläisten että ulkomaalaisten kanssa, ehkäpä lähinnä oman perheen kanssa? Millaisia harrastuksia sinulla on? Olen itse opiskelun ohessa matkustellut paljon ja monesti miettinyt, kuinka elämän järjestäisi muualla, missä esim. voisi urheilla tms. Venäjällä ja varsinkin isoissa kaupungeissa taitaa olla rajattomasti mahdollisuuksia, mutta omasta kokemuksesta olen huomannut, että yllättäviä ongelmia voi tulla tavallisesta lenkkeilystäkin (kulkukoirat eivät ole tottuneet lenkkeilijöihin)! Monestakin asiasta on valmis luopumaan, kunhan tilalle onnistuu järjestämään jotakin mielekästä. Miten te Venäjällä asuvat tai asuneet olette näitä juttuja ratkaisseet?

Kauanko sopeutuminen Pietariin kesti, entä sopeutuminen kotiin?

Minulla on jo pitkään ollut mielessä hakeutua töihin Venäjälle ja olisi kiva kuulla kokemuksia. Tulen viettämään seuraavan lukuvuoden Pietarissa opiskeluvaihdossa, mutta maisemanvaihto askarruttaa enemmänkin kuin opiskelijabileiden verran (ne on jo pariin otteeseen kokeiltu).

Ehkä kaupunki on täynnä uteliaita ja elämänjanoisia kaltaisiani ihmisiä, heistä olisi mukava kuulla!

Cheers,
Nasti
1577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ymmärtääkseni Pietarissa asuvat suomalaiset viihtyvät kaupungissa aika hyvin. Itse olen asunut muutaman vuoden, enkä kaipaa Suomea.

Pietarissa ei liene niin vahvaa suomi-yhteisöä kuin Moskovassa. Johtunee Suomen läheisyydestä. Suomalaiset ovat myös aika työorientoituneita, joten vapaa-aikaa ei ole liikaa. Suurkaupungin etäisyydet myös vähentävät kontakteja.

Asunto kannattaa valita (jos mahdollista) läheltä työ/opiskelupaikkaa, koska ruuhkat sekä kaduilla että metrossa ovat aamuisin ja iltaisin massivisia.

Toinen miinus, joka varsinkin talvella vaivaa on kuraiset ja likaiset kadut. Kengät pitää pestä talvella joka päivä.

Tietysti Venäjällä kohtaa kaikenlaisia tyhmiäkin pikkuvaikeuksia, joita Suomessa ei ole, kuten virastohelvetti, jonotushölmöily, liikennekaaos jne. Masokistin taivas?

Vastapainona on tietysti kansainvälisen suurkaupungin syke ja intensiteetti. Varsinkin kesällä kaupunki on mahtavimmillaan.

Jos on taloudellisia mahdollisuuksia, kannattaa aluksi palkata esim. puolipäiväapulainen hoitelemaan juoksevia asuntoja, siivoamaan ja pyykkäämään. Tällöin voi keskittyä töihin ja aikaa jää kaupunkiin ja sen loputtomaan tarjontaan tutustumiseen.

Suomen kaltaisia lenkkipolkuja tai hiihtolatuja Pietarissa ei ole. Löytyy kyllä kunnallisia uimahalleja ja klubityylisiä kuntokeskuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pilke-s kirjoitti:

Moi!

Oletko asunut/työskennellyt pitkiä aikoja Pietarissa? Miten päädyit sinne, hakeuduitko vai päädyitkö? Olisi mukava kuulla mietteitänne, kun selvästi konkaritkin näitä sivuja käyvät lukemassa.

Onko kaupungissa expattipiirit erikseen, vai oletko viettänyt aikaa sekä venäläisten että ulkomaalaisten kanssa, ehkäpä lähinnä oman perheen kanssa? Millaisia harrastuksia sinulla on? Olen itse opiskelun ohessa matkustellut paljon ja monesti miettinyt, kuinka elämän järjestäisi muualla, missä esim. voisi urheilla tms. Venäjällä ja varsinkin isoissa kaupungeissa taitaa olla rajattomasti mahdollisuuksia, mutta omasta kokemuksesta olen huomannut, että yllättäviä ongelmia voi tulla tavallisesta lenkkeilystäkin (kulkukoirat eivät ole tottuneet lenkkeilijöihin)! Monestakin asiasta on valmis luopumaan, kunhan tilalle onnistuu järjestämään jotakin mielekästä. Miten te Venäjällä asuvat tai asuneet olette näitä juttuja ratkaisseet?

Kauanko sopeutuminen Pietariin kesti, entä sopeutuminen kotiin?

Minulla on jo pitkään ollut mielessä hakeutua töihin Venäjälle ja olisi kiva kuulla kokemuksia. Tulen viettämään seuraavan lukuvuoden Pietarissa opiskeluvaihdossa, mutta maisemanvaihto askarruttaa enemmänkin kuin opiskelijabileiden verran (ne on jo pariin otteeseen kokeiltu).

Ehkä kaupunki on täynnä uteliaita ja elämänjanoisia kaltaisiani ihmisiä, heistä olisi mukava kuulla!

Cheers,
Nasti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu