Olen pohtinut olisiko minusta omaishoitajaksi?
Minkälaisen luonteen vaatii ryhtyä omaishoitajaksi? Nyt en tarkoita omien vammaisten lasten hoitoa vaan jos esim. aviopuoliso, miesystävä, naisystävä sairastuu ja joutuu petiin sidotuksi? Mitä sellainen työ antaa hoitajalle kun joutuu joka aamu herättämään, lääkitsemään, pesemään, pukemaan, käyttämään tarpeilla, syöttämään, ulkoiluttamaan, nukuttamaan? Onko kyse uhrautumisesta vai rakkaudesta? Mikä saa hoitajan jaksamaan vuosikymmeniä vaikka eim. hoidettava ei tuntisi hoitajaansa enää? Olisiko sinusta omaishoitajaksi?
Minkälaisen luonteen vaatii ryhtyä omaishoitajaksi? Nyt en tarkoita omien vammaisten lasten hoitoa vaan jos esim. aviopuoliso, miesystävä, naisystävä sairastuu ja joutuu petiin sidotuksi? Mitä sellainen työ antaa hoitajalle kun joutuu joka aamu herättämään, lääkitsemään, pesemään, pukemaan, käyttämään tarpeilla, syöttämään, ulkoiluttamaan, nukuttamaan? Onko kyse uhrautumisesta vai rakkaudesta? Mikä saa hoitajan jaksamaan vuosikymmeniä vaikka eim. hoidettava ei tuntisi hoitajaansa enää? Olisiko sinusta omaishoitajaksi?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Eiköhän se omaishoitajaksi ryhtyminen ole jotain aivan muuta kuin uravalintakysymys! Ensin pitäisi varmaan olla se omainen ja sitten kysyä itseltään, että haluaako hänet hoitaa itse vai laittaa muualle hoitoon. Ei siinä itsekkäistä mieltymyksistä tyyliin "mitä sellainen työ antaa minulle" pidä lainkaan olla ratkaisemassa sitä, alkaako omaishoitajaksi vai ei.
Muuten, jo tuon kysymyksesi perusteella voin sanoa, että älä hyvä ihminen missään nimessä ala omaishoitajaksi. Sinusta ei ole siihen, ja se hoidettava tulisi takuuvarmasti kärsimään "hoidossasi"!
on mielestäsi epäpätevä? mistä päättelet hänen mahdollisen omaisensa kärsivän hänen hoidossaan? Minusta osoittaa viisautta punnita omia kykyjään ja mahdollisuuksiaan ennen kuin omaishoitajaksi ryhtyy. On viisautta harkita omat kykynsä etukäteen, eikä lähteä hommaan päätäpahkaa ja sitten sortua työtaakan alle.
Jos vertaan vanhusten parissa työskentelevän lähihoitajan työtä omaishoitajan työhön, minusta ei ehkä olisi edes lähihoitajaksi. Kysymys ei ole uravalinnasta sen olen jo tehnyt, mutta jos elämässä sattuisi käänne ja olisi valittava laitos- vai kotihoito. En ole niin tunteeton, että hoidossani lähimmäiseni olisivat kärsineet.
Tästä on juuri kysymys, harkinnasta olisiko minusta omaiseni hoitajaksi jos tarve vaatisi. Ei se ole helppo valinta eikä sitä tuosta noin vain tehdä. Jotkin asioit pitää osata ennakoida.
paljon omaishoitaja-asiaa, siellä on keskustelupalstojakin.
En sillä, ettei täältä saisi kysyä.
Varmaan täälläkin on omaishoitajia, ja muita asiasta tietäviä.
Tilanne ei ole niin pitkällä, että tarvitsisin vertaistukiryhmiä. Palstaa lukeneena olen saanut kuvan, että täällä on useampiakin omaishoitajia. Nettiä käytän säännöllisesti, jopa työnikin puolesta. Tietoa löytyy ja keskusteluja.
luonnetta katso vaan keskinäisen rakkauden laatua. Rakkaus ohjaa.
ainakaan rahallisesti rikastu.
Henkisesti voi olla eri asia.
Rakkauden pohjalta toimii.
Katsoin tv:stä euroedustajamme Sirpa Pietikäisen haastattelun. Ymmärsin kuinka syvä rakkaus sitoi hänet hänen isäänsä ja äitiinsä kun hän antautui heidän hoitajikseen. Hänellä tosin on rahallisesti erilainen mahdollisuus järjestää hoitoapua, eikä hänen tarvitse itseään täysin kotiin sitoa, lisäksi hän on lapseton.
pystyisi. Tilanne on varmasti toinen jos joku rakkaista olisi kyseessä. Taivaan Isä suojelkoon siltä. Ettei itse joutuisi hoivattavaksi eikä tarvitsisi nähdä rakkaittensa kärsivän.
Saisipa lähteä täältä saappaat jalassa............
Sitten joskus pitkän, pitkän ajan kuluttua.
Hartain toiveeni on pysyä terveenä ja, että ei tarvitsisi kuten sanoit nähdä rakkaintensa kärsivän.
Onko omaishoitajaksi, ne kun on hoidettavatkin erillaisia.
Omaishoitajaksi yleensä ajaudutaan, ensin autetaan vähän, sitten vähän enemmän, sitten paljon, viimein hirvittävän paljon.
En minäkään olisi aikoinaan nuorena miehenä uskonut , että minusta olisi omaishoitajaksi, sellainaen minä kuitenkin olin, eikä se ollut elämäni parasta aikaa. Äitini oli sairaanhoitajan mukaan huonokuntoisin muistinsa perusteella, joka oli koti-oloissa, ei vuosikausiin tuntenut minuakaan.
Mitä tuo hoitojakso sitten antoi. Se antoi ymmärryksen, että elämä on tärkeä ja terveys siinä elämässä. Ja myös sen, ymmärryksen, että kuka tahansa voi joutua hoidettavaksi, varsinkin tässä iässä.
Mikä saa jaksamaan, sitä minäkin olen ihmetellyt näin jälkeenpäin. Ei se uhrautumista ollut, rakkaudesta minä en ymmärrä yhtään mitään, mikä sitten, no se kun äitini aamulla ylösnoustua hohoili, että kun ei tiedä, kuka hän on, ja miten on tänne tullut. Siinä tuli vain mieleen, että kai se hyvä on, kun joku hänestäkin huolta pitää.
Sen voin sanoa, että enää minusta ei olisi omaishoitajaksi, ei taitaisi paukut riittää, tai mistäpä tuon tietää.
Usein jälkeenpäin ihminen huomaa omat voimavaransa kuinka ne ovat voineet riittää moniin uskomattomiin suorituksiin. Pohdinkin paljon kokeneena jaksaisinko ja pystyisinkö enää samaan. Riitäisikö paukut omaishoitajaksi?
ei onnistumisen riemua pääse juuri kokemaan, ja sekin on ihan mukava tunne joskus kokea.
Seuraava päivä on aina huonompi kuin kuluva, ainakin pitkässä juoksussa. Kun joskus ajattelee, että tämä on kauheeta, niin vuoden kuluttua jo ajattelee, että oli se silloin helppoa.
Ainakin dementikon kohdalla joutuu järjestämään elonsa hoidettavan ehdoilla, sekin on kova päätös.
On siinä ilonaiheitakin. Jos tämä hoidettava joskus tuntee, ja sanoo nimen, ehkä kerran kuussa, niin kyllä se mukavalle tuntuu, ja jos ruuanlaitossa onnistuu, että tämä sanoo sitä hyväksi, niin ei sekään pahalle tunnu.
kenelle tahansa. Jos läheinen ihminen sairastuu vakavasti, asia on silloin siinä edessäsi, jolloin ratkaisevia tekijöitä on monia, kaikki asiat kannattaa punnita ja harkita tarkkaan, joillekkin on täysin selvää miten menettelee ilman sen enempiä harkitsematta, mutta jos yhtään epäilee selviytymistään kannattaa harkita. Jos epäilee omaa jaksamistaan ja tekee päätöksen laitoshoidosta ei kannata tuntea syyllisyyttä siitä, laitoksessakin voi käydä vaikka päivittäin hoitamassa tai vain syöttelemässä, omien resurssien mukaan. Mutta jos haluaa ainakin yrittää hoitaa omaistaan kotona on mahdollisuus saada ulkopuolista apua, tapauskohtaista sekin. Omaishoitajalla on mahdollisuus intervallijaksoihin, esim. pariviikkoa kotihoitoa ja viikko laitoksessa, sekin sovitaan tarpeen mukaan, ja tietysti riippuu sairaudesta miten järjestelyt tehdään, jos ei mahdollista siirtoon, voi saada kotiin hoitajan. Tässä vain pienen pieni osviitta :)
Mieheni isä oli kotona osan aikaa ja osan laitoshoidossa. Mummi oli hyvin väsynyt aina kotihoitojakson jälkeen, mutta silti tunsi aina syyllisyyttä kun luovutti ukin laitokseen. Onneksi on vaihtoehtoja.
yleensä joudutaan pikkuhiljaa, harvoin kai äkillisen sairastapauksen myötä.
Omaishoitajan aseman hyväksyy, - ajatukseen tottuu, ainakin siis pitkän sairaushistorian myötä.
Sen olen ymmärtänyt, että omaishoitajaksi joudutaan. Kun ikää kertyy nämäkin asiat on puolisonkin kanssa hyvä ennakoida ja niistä keskustella. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan.
kukaan hoitaisi jos sairastun, ainakaan puolisoni, - sen tiedän ihan varmasti.
Olen itse omaishuolehtija, en kai vielä ihan omaishoitaja, mieheni on sairastanut Parkinsonia n. 10 vuotta, tai DG on tehty silloin, - eli pikkuhiljaa siirryn hänen - "ajaudun" omaishoitajaksi.
tätä itsekkin, olisiko minusta, olisiko miehestäni.
Moni aviopuoliso tekee kaiken tämän hoidon rakkaudesta toista kohtaan.
Vaikea on kysymyksesi, vaikea on asiaa omia itsellensä vielä, kun kumpainenki pystymme vielä arkiset asiat yhdessä hoitamaan.
Mutta jos tälläinen tilanne tulisi yht,äkkiä kohdalleni, en varmasti olisi valmis heti tilanteeseen hoitajaksi, ja niin se kävisi miehellänikin. Niin luulen.
Olet keskustellut tästä teemasta mieheni kanssa. Kaikki on hyvin vielä, mutta miten jos toinen meistä sairastuu. Mieheni on minua 15-vuotta vanhempi, luojan kiitos terve ja energinen sekä hyvin huumorintajuinen. Kerran hän sanoi, että hän se sinut joutuu hoitamaan sinä et siihen pystyisi. En tiedä, enhä en ehkä pystyisin.
asiaa toiselta puolelta. Miltä tuntuu kun on syyllinen olo koko ajan, kun olet taakkana, häpeänä, rasitteena, kalliina, hyödyttömänä ja yhteiskunnan paarialuokassa ja TOIVOAKAAN PAREMMASTA EI IKINÄ ENÄÄ OLE.Mille rakennat, kun puoliso jättää selviytymään, kuin tyhjän päälle, pitkän avioliiton jälkeen, jossa petti koko ajan. Kaikki piti tehdä oman työn lisäksi niin kauan kun voimat riitti ja kun ne loppuivat puoliso totesi: sinun kohdallesi olen ajatellut sellaista valvottua asumista muiden samanlaisten kanssa ja lähti.
Kaikista ei ole vähäiseenkään auttamiseen, koska pelko riippuvuudesta ja sitoutumisesta (vapauden menetys)kauhistuttaa.
Jos tunnistat pikkuisenkaan pelkoa, älä edes yritä, koska tuhoat oman elämän lisäksi toisenkin elämän.
Raadollista nykypäivää.
koska toisenkin (hoidettavan/puolison) oma tahto...on myös otettava huomioon. Jos, puoliso Rakastaa toista niin, eli (sinua) hän ei ehkä välttämättä tahdo että, toinen (siis sinä) rasittuu (rasitut) hoitamisesta liikaa. Näinkin voi olla. Jonkinlainen sopimus jos, ei nyt ihan hoitotestamentti niin kuitenkin...asiat selviät kun niistä rohkeasti kumpikin uskaaltaa keskustella...siis rakkaudella toinen toistaan kunnioittaen.
t.Pimu
pitkälti siitä, miten hoidettava on sairas.
Onko vikkeläjalkainen, mutta muistamaton, vai sänkyynsidottu, mutta henkisesti virkeä.
Raskasta varmasti, ja huonosti huomioitua.
pystytkö nostamaan sänkystä tarvittaessa? Pesutilanteet yms. Ihminen, pienikokoinenkin on yllättävän painava jos, omia lihasvoimia ei ole ihmisellä ei ole juuri laisinkaan tai ne on vähäiset. Kokemusta on mitä on hoitaa pyörätuolissa istuvaa. Jolla lihastonus oli heihkohko. Meitä tarvittiin siihen kaksi. Yksin en olisi pärjänyt.
t.Pimu
apuvälineitä, mutta niistä huolimatta liikuttelu vaatii monesti lihasvoimaa.
Samalla, kun hoitajakin vanhenee ja väsyy.
Myös muistihäiriöitä karsivän hoito vaatii ainakin kärsivällisyyttä, pitkää pinnaa.
Toinen asia vielä omaishoidontuki, aivan liian pieni, silloin kun sitä edes sattuu saamaan.
Verrattuna siihen rahasummaan, jonka yhden ihmisen hoitopaikka yhteiskunnalle tulee maksamaan.