Pentutehtailu

Epätoivoinen

Olen jo kauan harkinnut koiran hankkimista. Olen selannut internetistä eri koirarotuja. Ikäväkseni olen huomannut, että
pentutehtailua taitaa olla ihan valtavasti. On surullista jos nartulle teetetään pennut joka juoksusta, minusta tuntuu, että rahanhimo on vallannut "kasvattajien" mielen.
En halua olla lisäämässä tätä pentutehtailua.
Luulen, että osa näistä ns. rekisteröidyistä pentueistakin saattavat olla vain hämäystä, voihan myydä jonkun toisen emän pentuja toisen synnyttämänä.
Lukemani mukaan erityisesti kääpiökoirien pentutehtailu on jatkuvasti kasvussa. Ajattelin ensin ottaa kääpiökoiran, mutta nyt pelkään, että jos se onkin "pentutehtailtu".
Olen ajatellut myös isompaa koiraa, mutta minua pelottaa, että jotain narttukoiraa pidetään "synnytyskoneena" ja se joutuu koko elämänsä kärsimään vain siksi, että on halukkaita koiranpentujen ostajia.
Voisin ottaa myös hylätyn koiran, sitä vaihtoehtoa olen ajatellut.
Viron koiratarhalla on hylättyjä koiria, tosin en voi tietää niiden luonteesta mitään, koska niitä on kohdeltu kaltoin.
Minulla on ajatuksissa koira, josta saisin kaverin ja uskollisen ystävän. Sattumalta tulin tänne tolleri-sivustollekin. Tolleri vaatii ilmeisesti paljon ulkoilua ja toimintaa. Luulen, ettei tolleri sopisi minulle. Tolleri on ilmeisesti metsästyskoira ja pitää noutamisesta ja on metsästäjän apuna sorsastuksessa. Luulen näin, että tolleri vaatii vähän nuoremman emännän tai isännän kuin minä olen, ihmisen, joka jaksaa sen kanssa liikkua ja touhuta. Kyllä minäkin liikkuisin, mutta en varmaan tarpeeksi. Haluaisin löytää itselleni koiraystävän, jos joku teistä lukijoista osaa ehdottaa jotakin rotua tai muuten vain antaa neuvoja, niin kiitos etukäteen. Käyn kävelyllä usein, koira olisi muutamana päivänä viikossa yksin päivällä kotona n. kahdeksan tuntia. Minulla on lapsenlapsia, joten lapsista tulevan ystäväni tulisi pitää. Asun kerrostalossa, kesäisin voin viedä koiraystävääni maalle, minulla on myös aviomies ja yhdessä rakastaisimme uutta perheenjäsentämme. Aviomieheni on kylläkin niin huonokuntoinen, että koiran hoito olisi minun vastuullani.

2

517

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1 labbis

      Joista halutaan luopua ajan puutteen väsymisen jne vuoksi suomestakin mikä on toimiva vaihtoehto ei tarvitse kärsiä koiran pentuajasta.Noutajat ovat kaikki toimintakoiria vähintääkin 10 km lenkki päivässä ym harrastusta.

    • käykö

      lehessä oli juuri ilmoitus yrittäjästä joka joutuu konkurssin takia luopumaan useammasta kymmenestä vetokoirastaan. osa sai jatkopaikan jo alan harrastajilta,mutta arat koirat joista ei ole vetäjiksi sekä vanhat koirat,jotka olisivat jo rauhallisempia,kävisivät kuulemma jopa kotikoiriksi. hinta ei ollut päätähuimaava. tiedot olivat eilisen tai toissapäiväisestä iltalehdestä/iltasanomista. kannattaa kuiteskin edes katsoa......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1280
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      632
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      508
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe