Piilotettu pelko

Niin vähästä on kiinni onneni
Se on kiinni sinusta,
minulle niin paljosta

Niin paljosta minulle,
vaikka olisin sinulle
vain vähän, ehken mitään

Siksi pelkään
3143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kaikkia meitä pelottaa enemmän tai vähemmän. Minä voitan pelkoni sillä, että ajattelen millaista elämä olisi, jos en koskaan häntä enää näkisi. Ikävöisin vaan yksikseni kaiket illat. Minä olen rakkauden vanki, muut kun ei kiinnosta ollenkaan. Mieluimmin olen sitten vaikka yksin, jollen häntä saa.

Tänään kun olin huoltoasemalla päivystämässä, syödessäni asemalta ostamaani jäätelöä ja katsellessani josko hän käy tankkaamassa, tunsin pitkästä aikaa hetken onnellisuutta. Tunsin tekeväni asian eteen jotakin, enkä vain pyöritteleväni täällä samoja ajatuksia päivästä toiseen.

Niinkuin näit, runosi oli koskettava. Otat vaan reippaasti itseäsi niskasta kiinni äläkä tyydy mihinkään puolinaiseen ja vähään.

Äänestä

Rakastamisen riski ja menettämisen pelko piilossa, mutta niin inhimillistä kuitenkin. Silti sen uhallakin, että menettää kaiken, kannattaa rakastaa...

Äänestä

jos hän on sinun onnesi, ehkä sinun pitää kertoa ja osoittaa miksi hän on sinun onnesi. olisi hyvä toisesta kuulla miksi sinä olisit hänen onnesi, miten tekisit onnelliseksi. pyydät mahdollisuutta osoittaa sanasi oikeaksi, ja jos epävarmuutta toisessa päässä niin et anna periksi. voi tuntua utopistiselta teolta siellä päässä mutta mietinpä vain mitä toinen voisi haluta tuossa tilanteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tänään ei mikään kirjoitti:

Niin vähästä on kiinni onneni
Se on kiinni sinusta,
minulle niin paljosta

Niin paljosta minulle,
vaikka olisin sinulle
vain vähän, ehken mitään

Siksi pelkään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu