kaarnalaiva
kaarnalaiva on ihmisen sielu
yksinäisen sydän
kuohuvan meren aalloilla
vailla järjellistä ohjausta
harmaiden tuulten armoilla
vaihtuvien virtojen viemänä
suolainen vesi polttaen
vuosien syvyisissä haavoissa
taakse jäivät kauniit rannat
joilta paljon odotettiin
kaukaa ohitettiin kutsuvat majakat
lämpimän värisin valoin
ikuiseen onneen ohjaavat
jäljellä enää vaivainen pursi
yksinäinen perämies
väsynein silmin, hiertynein kämmenin
yksin turhalla matkallaan
viimeistä satamaa etsien
toivosta luopuneena
silti rakkautta toivoen
kaarnalaiva on ihmisen sielu
yksinäisen sydän
kuohuvan meren aalloilla
vailla järjellistä ohjausta
harmaiden tuulten armoilla
vaihtuvien virtojen viemänä
suolainen vesi polttaen
vuosien syvyisissä haavoissa
taakse jäivät kauniit rannat
joilta paljon odotettiin
kaukaa ohitettiin kutsuvat majakat
lämpimän värisin valoin
ikuiseen onneen ohjaavat
jäljellä enää vaivainen pursi
yksinäinen perämies
väsynein silmin, hiertynein kämmenin
yksin turhalla matkallaan
viimeistä satamaa etsien
toivosta luopuneena
silti rakkautta toivoen
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vahva sanoma, vetosi minuun,
pieneen rakkaudennälkäiseen pärekippoon.
Pärekippo :).
Meitä on siis muitakin. Kiitos viestistä!
kömmihän nyt poikkeen sieltä alhoista,
ei elämä voi olla nuin synkiää - eihän ?
Mutta runosi,
se kyllä vetoaa tällaiseen melankoliseen
naiseen sanomallaan. Vaikka aihe onkin
suruvoittoinen, olet kirjoittanut sen
hienoin ja koskettavin säkein.
Eihän elämä synkiää ole. Pelkkää naurua ja riemua.
Kiitos kommentista ja muistutuksesta!
elämän aavoilla tyyniä vesiä kaipaa
rakkauden sannalla
kaarnalaivan irti päästää
käden toisen toiveissa kantaa
---
Elämänmakuinen runo, kaunis.
Elämässä riittää makuvivahteita. Joskus tällaisiakin.
Kiitos sinulle!