Apua miten pääsen eroon iskiaksesta.
kivulias
paranemisen toivossa
485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Erään googlehaun mukaan iskias johtuu tukirangan hermopinnetilasta.
Lapsuudessani vanhempani kutsuivat kotiin hierojan. Sekin helpotti kipuja.
Tätä lainasin http://www.fysiokimppa.fi/artikkelit.htm
Lepo ei välttämättä ole parasta hoitoa.
Itse olen tuonkin vaivan kokenut ja ikuisena selkävikaisena tiedän kuinka hankalaa selkäkipu voi olla.
Iskiashermo vaikuttaa alaselästä jopa pohkeeseen asti tuntuvana kipuna.
Hoitona tulehduskipulääkkeet, kovan rasituksen ja kantamisen välttäminen, jumppaa kivun salliessa, eli hermojuuri on puristuksessa, usein syy on jopa välilevyn pyllistuma.
Omalla kohdallani paras hoito on ollut kiropraktikko jonka puoleen kannattaa kääntyä nopeasti, tai vasta sitten kun lihasjännitys ja kireys ovat helpottaneet.
Kylmä on hoitokeinona parempi kuin lämmin, ja kevyt alaselän hieronta hermon kiinnityskohtaa ärsyttämättä.
Kun vaiva paranee, ala kuntouttamaan selkälihaksiasi.
Venyttele kunnolla ennen liikuntasuorituksia ja totuta selkärankasi pieniin kiertoliikkeisiin ja taivutuksiin.
Hyvät pitkät selkälihakset suojelevat myös issiashermon tulehtumiselta, koska jostain tuntemattomasta syystä, mutta usein väärä liike aiheuttaa kiputilan syntymisen.
Muista aina nostaa oikein, ei selällä, vaan jaloilla.
Kivuttomia päiviä sinulle toivottelee juuri viikon selkäpotillana ollut kohtalotoveri.
Kiitos Ystävät.
Tämäkin jo helpottaa kun saa tukea saman vaivan kärsineiltä.
Kävin kyllä läärissä ja sain burana 600 se aina hetkeksi helpottaa.
Jospa kokeilisin käydä hierojalla,lääkäri vain totesi että kyllä se ajan kanssa helpottaa.
Kiitokset vielä kerran kohtalotoverit ja hyvää kesän jatkoa!
vastaamatta minäkin. Kokemuksesta kerron ja tämä voi tuntua vähän hullultakin, mutta itselläni helpotti.
Vielä töissä ollessani n. 4 v. sitten, selkäni kipeytyi ja säteili aina pohkeisiin asti. Sain neuvon maata vatsallaan kovalla lattialla n. 20-30 min. Neuvolla oli jotain tekemistä selkäydin nesteiden kanssa.
Mielestäni kannattaa ainakin kokeilla, eikä mitään menetä, jos ei annakkaan.