Elämän ylin onni on varmuus siitä,
että sinua rakastetaan sinun itsesi takia
- tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta.
Rakkaus on kaikilla ihmisillä, ihmisen lahja toiselle ihmiselle..
Rakastakaamme siis lähimmäistämme.. rakastakaa.. ja nauttikaamme toinen toisistamme.. näin sen jumala on tarkoittanut että toinen ihminen rakastaa toista ihmistä..
Rakkautta, sitä se on
7
221
Vastaukset 7
- HTZA
mutta rakastanut olen koko elämäni ja rakastan vieläkin.
Mutta käpälöinti on vähentynyt.
Tuijottelen nykyään silmiin, ainakin. - on puolet
sinun sillä yksinäisyydenkin voi jakaa vai onko itsekästä pitää se itsellään.
- JekkuKonttori
Kun nuoruudessa ihastui,rakastui ja sai rakkautta niin näin varttuneena rakkaus on ainoastaan sen rakkauden vertailukohta joka nuoruudessa koettiin ja tunnettiin. Silloin himmenee vahenevan ihmisen rakkaus hyväksynnäksi,huomaavaisuudeksi ja ystävyyden tunteeksi.
Luoja on moninaisuudessaan määrännyt että ihminen rakastuu oikeasti vain kerran ja kaikki muu on kuuhun kurkoittamista ja masentavaa itsepetosta. Mutta valhe on kaunis ja arvokas eikä vahingoita itseä vaan antaa uutta voimaa ja uskoa.- se kaikki
on vielä edessä. Siis se rakastumisen ihanuus.
- ?
olisiko siitä oikeesti puute, mistä puhe ?
- JekkuKonttori
Tottakai. Miksi sitä kieltää. Vain ihminen joka ei voi tunnustaa itselleen ajallista ja ominaista puutetta elää itsepetoksessa. Mutta on myöskin hyväksyttävä se tosiseikka,että aika kulkee vain yhteen suuntaan ja katkeroituminen ja kateus kasvaa rakkauden tai rakkaudettomuuden päälle. Usein tämä näkyy nälvimisenä tai epäasiallisena arvosteluna. Myös tällä palstalla on helppo karsia elämässään epäonnistuneet ja ne joille elämä on vieläkin seikkailu ja jotka odotavat aina seuraavana aamuna ja tulevaa yllätystä,ehkä kadotettua rakkautta joka ei ollutkaan menetetty.
- kokonaan pois
kyllä ihminen osaa rakastaa toista ilman kenenkään määräyksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1201501
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146774Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.123563Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4429
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.134420
