Toy- / kääpiövillakoira

willlis

Te jotka omistatte kääpiö- tai toyvilliksen niin kertokaa rodun turkinhoidosta, yleisistä sairauksista ja koiran luonteesta. Itse olen jo pitkään harkinnut villiksen hankkimista, mutta en tunne yhtään tuon rotuista koiraa. Vilkkaita ne ainakin ovat? ja monipuolisia harrastekavereita (en ole yhtään kiinnostunut missään näyttelykehässä juoksemisesta, vaan gailitystä ja tokosta)!? Ovatko ne helppohaukkuisia? Ja miten soveltuvat pieneen kämppään?

25

15486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ninannki

      Itselläni on kääpiövillakoira. Luonteeltaan iloinen, kiintyy tosi vahvasti perheeseen, super seurallinen, innokas ja nopea oppimaan. Villis on yleensä helppo motivoida ja suhteellisen helppo kouluttaa. Antaa aika paljon kouluttajalle virheitä anteeksi. Ennemmin luonteeltaan pehmeä ja alistuva kuin kova ja dominoiva. Sopii ensimmäiseksi koiraksi, vaatii kuitenkin johdonmukaisen kasvatuksen. Sopii moneen harrastukseen eli esim. juuri mainitsemasi agility ja toko sopivat loistavasti. Liikuntaa vaatii pieneksi koiraksi ihan kiitettävästi, ei ole mikään sohvaperuna. Vähintään yksi tunnin lenkki päivittäin plus pissalenkit. Lenkkeilee mielellään enemmänkin, ei väsy. Haukkuherkkyys on rodun ehdoton huono puoli, siihen pitää kiinnittää huomiota heti pennusta asti! Sopii pieneen asuntoon, koiran aktivointihan tapahtuu lähinnä ulkona. Liikunnan lisäksi villakoira kaipaa älykkäänä rotuna myös aivotyöskentelyä kuten namin piilotusta, aktivointileluja (kong ym.), temppujen opettelua, jälkeä jne. Suosittelen juurikin villakoiran vahvan omistajaan kiintymistaipumuksen takia viemään pentua pienestä pitäen hoitoon (vaikkei olisi oikeasti tarvettakaan) tutuille ja yökylään jne. Anna vaikka jonkun koiralle vieraan mutta sinulle tutun viedä koira lenkille jne. ettei se liimaudu täysin sinuun. Voin luvata että näin säästyt monelta murheelta..

      Villakoira on turkkirotu, joten turkinhoidossa on aina oma hommansa. Kotikoiran turkinhoito ei kuitenkaan ole järin vaativaa, jos koiraa ei siis vie näyttelyihin. Itse vedän koko koiran trimmauskoneella itse aina kun turkin pituus alkaa olla liikaa omasta mielestäni. Pesu noin kerran kuussa tai viimeistään ennen trimmausta tai jos koira likaantuu. Turkinhoidon vaativuus riippuu pitkälti siitä minkälaisessa turkissa koiraa haluaa pitää. Esimerkiksi tuo oman koirani turkinhoito ei vaadi ihmeitä, en harjaa koiraa juurikaan trimmien välillä koska turkki on tosiaan koko ajan lyhyt. Kuitenkin jos pituutta on yhtään enempää niin harjaus on jo tarpeen, varsinkin kainalot takkuuntuvat helposti. Trimmaus kannattaa opetella tekemään itse, siinä onnistuu helposti kun vain ostaa kunnolliset välineet. Koira pitää ostaa vastuuntuntoiselta ja kokeneelta kasvattajalta, jonka velvollisuus on neuvoa sinulle kaikki epäselvä niin turkinhoidon kuin muunkin suhteen. Yleensä kasvattajat tarjoutuvat myös trimmaamaan kasvattinsa esim. vuoden ikään asti tai ainakin opastamaan uutta omistajaa kädestä pitäen hoitamaan turkkia.

      Muistathan myös ettet sorru ostamaan rekisteröimätöntä pentua ja näin tukemaan pentutehtailua! Paperiton "villakoiran" pentu on sama asia kuin sekarotuinen ja vaikka et haluaisikaan esim. näyttelyihin on rekisteröity pentu silti kaikkien etu!

      Lue ihmeessä lisää tietoa villakoirista, pistän sinulle tähän muutaman linkin :)

      Koirat.com villakoirien oma keskustelu >
      http://keskustelu-2008.koirat.com/viewtopic.php?t=151

      Suomen villakoirakerhon kotisivut >
      http://www.villakoirakerho.com/

      Villakoirafoorumi >
      http://villakoiraforum.forumup.com/

      • ninannki

        Piti vielä tulla lisäämään että kannattaa ehdottomasti tutustua rotuun livenä. Näyttelyissä et saa kummoista kuvaa koiran luonteesta, joten itse suosittelisin hankkiutumaan jonkun lähellä asuvan kasvattajan luo tutustumaan hänen koiriinsa. Samalla saisit kullanarvoista tietoa juurikin esim. turkinhoidosta. Lisäksi kannattaa lueskella villakoirien yhteislenkeistä ym. jolloin näet monta eri perheessä elänyttä rodun edustajaa kerralla. Lisäksi tietysti agilitykisat ym. ovat yksi tapa päästä vähän tutustumaan rotuun. Toki jos törmäät kadulla villakoiraan niin kannattaa ehdottomasti jutella omistajan kanssa. Mitä enemmän näet eri yksilöitä sen kattavamman kuvan rodusta saat.


      • Milla-Villis

        Hei! Luin sinun kirjoituksesi, ja 3,5kk villakoiran omistajana kirjoittamasi kuulostaa tutulta. Osaisitko sinä auttaa minua, meidän koiruus ei vielä osaa pyytää ulos pissille, vaan jos sisällä ollessa sattuu pissittämään, sehän sit sinne tehdään. Mutta kun lähdetään lenkille tai muuten vain ulos, tekee se pissit uloskin.
        Ollaan käytetty Millaa leikkien, heräämisen ja syönnin jälkeen ulkona, muttei ole vielä naksahtanut että pissipaikka on vain ulkona.
        Kakan tekee paperille, mut ei pissiä. Olisiko minkäänlaisia vihjeitä asiaan?

        Sit vielä ruokailusta kyselisin, (kyseessä perheen eka koira) milloinka muutit ruokamäärän kahteen päivässä? Annatko kotiruokaa?

        Mitä muuta yleismaallista infoa omasta kokemuksesta pystyisit jakamaan?

        Aurinkoista loppu kesää!


      • monta monta puudelia
        Milla-Villis kirjoitti:

        Hei! Luin sinun kirjoituksesi, ja 3,5kk villakoiran omistajana kirjoittamasi kuulostaa tutulta. Osaisitko sinä auttaa minua, meidän koiruus ei vielä osaa pyytää ulos pissille, vaan jos sisällä ollessa sattuu pissittämään, sehän sit sinne tehdään. Mutta kun lähdetään lenkille tai muuten vain ulos, tekee se pissit uloskin.
        Ollaan käytetty Millaa leikkien, heräämisen ja syönnin jälkeen ulkona, muttei ole vielä naksahtanut että pissipaikka on vain ulkona.
        Kakan tekee paperille, mut ei pissiä. Olisiko minkäänlaisia vihjeitä asiaan?

        Sit vielä ruokailusta kyselisin, (kyseessä perheen eka koira) milloinka muutit ruokamäärän kahteen päivässä? Annatko kotiruokaa?

        Mitä muuta yleismaallista infoa omasta kokemuksesta pystyisit jakamaan?

        Aurinkoista loppu kesää!

        Harvoin noin asiallista tekstiä kuin nimm.moikka ja ainiin.
        Tuo turkki asia jäi kuitenkin kaivelemaan.
        Villakoiranhan ns. tavaramerkki on hoidettu ja kauniiksi
        leikattu turkki, eihän sen tarvitse olla näyttelytukki voi
        sen pitää lyhempänäkin, kuitenkin karvaa saisi olla enemmän
        kuin mitä koneen jäljiltä.
        Itsellä seitsämän villakoiraa keskareita ja toita, joista kolmella ns.näyttelyvalmius ja neljällä muunneltu pentuleikkaus. Onhan siinä hommaa, mutta kyllä meillä muutakin harrastellaan kuin koiria.
        Edellä mainituilla nimm. oli koiran hankintaan hyvät ohjeet.


      • tp
        monta monta puudelia kirjoitti:

        Harvoin noin asiallista tekstiä kuin nimm.moikka ja ainiin.
        Tuo turkki asia jäi kuitenkin kaivelemaan.
        Villakoiranhan ns. tavaramerkki on hoidettu ja kauniiksi
        leikattu turkki, eihän sen tarvitse olla näyttelytukki voi
        sen pitää lyhempänäkin, kuitenkin karvaa saisi olla enemmän
        kuin mitä koneen jäljiltä.
        Itsellä seitsämän villakoiraa keskareita ja toita, joista kolmella ns.näyttelyvalmius ja neljällä muunneltu pentuleikkaus. Onhan siinä hommaa, mutta kyllä meillä muutakin harrastellaan kuin koiria.
        Edellä mainituilla nimm. oli koiran hankintaan hyvät ohjeet.

        ainoan mikä otan vanhan koiran tilallee on sama rotu.kääpiövillis on ehdoton ykkönen en muita pysty ajattelemaan.mulla oli 17v sama tyttö joka paikassa mukana jopa töissä se oppi nopeasti ymmärsi puhetta ja oli tosi uskollinen loppuun asti.

        aika vain loppui traagisen tapahtuman jölk hänet avitettiin pois myrkytetyllä namipalalla.teijäkin on jo tiedossa.tämä oli vahtiva isoa pihaa työpaikalla ja oli kaikien ystävä ja leikki loppuun asti sitä jopa luultiin pennuksi eikä vanaksi koiraksi ikää ysyttiin usein ja käskettiin toistamaan un he luulivat kuullee väärin iän.


    • SK
    • jjulle

      On harmaa kääpiövilla siis.
      Turkki kasvaa lähes kokoajan, etenkin naamakarvoja saa olla kokoajan saksimassa lyhyemmiksi.
      Herran sisäkorvan karvat tuppaavat useasti menevän takkuun ja pakkuun erittäin helposti, vaikka säännöllisesti niitä harjaisi.

      Mutta meidän villa on melko ujo/arka ainakin aluksi vieraiden suhteen. Myös kouluttaessa melkoinen jääräpää. Tutuille ja perheelle on todella kiltti, mutta periaatteessa ottaa perheestä sen 'oman' omistajan, joka tässä kohdassa olen minä.
      Myös Wili (villamme siis) on todella mustasukkainen. Jos luokseni tulee toinen koira, Wili on heti murisemassa ja hakee kaiken huomion itselleen.
      Metsästysvietti Wilillä on melkoinen. Kaikki linnut, jänikset saavat herran 'pimahtamaan' ja heti on aivan PAKKO päästä perään.

      Mutta muuten Wili on hellyyttävä ja ihmisrakas koira, jääräpäisyydestään ja pikku 'epäkohdista' huolimatta.

      http://www.petsie.fi/pet.php?petid=100704

    • epskula

      moikka! meillä on 4 kk ikäinen kääpiövillakoira ja ainaki sen turkkia pitää harjata ja karstata päivittäin.. muuten se ois aika takussa:=) on se aika työläs( välillä:)) on tosi sosiaalinen ja kiltti. murisee ja haukkuu vieraille, koska pelkää mut sen pitää saada tutustua. ei se kuitenkaan pure niitä.. aika kova ottaan lahkeeseen kiinni ja jääräpää., tietty turkki pitää myös pestä ja siihen pitää hommata shamppoot yms. onhan ne vilkkaita ei tietenkää tarvi juosta näyttelyissä aigilitystä ainaki tosi monet villakoirat nauttii ois se tokokii ihan kiva varmasti... tosi helppohaukkuisia mitä tuttujen koirista tiiän ja meijän räkyttää tosi helposti! meillä on iso talo mut en tiiä mitenn ne sit soveltuu pieneen taloon monilla on kyllä kerrostalossa niitä:)

      • Toy-neiti Honey

        Villakoirat ovat luonteeltaan aivan mahtavia. Itselläni on n. 5-vuotias toyvillakoiratyttö. Sen emo on ensimmäinen koiramme, joka on hankittu Venäjältä. Mitään ihmeellistä ei koirassa ole ollut, terve kohta 9-vuotias. Emolle olisi paperit saanut ostohetkellä, mutta emme pitäneet tärkeänä, sillä se oli kuitenkin kotikoiraksi tarkoitettu. Möyhemmin halusimme lisää koiria (siskolleni ja minulle omat) ja löysimme hyvän terveen toyvillakoirauroksen, myös rekisteröimätön. Emokoiramme synnytti 3 täysin tervettä villakoiranpentua ja nyt nekin ovat jo kohta 5-vuotiaita. Seuraavana on suunnitteilla pentujen tekeminen koirallani, kysäisen vielä tietenkin ell:n mielipiteen, koiralla on kuitenkin jo jonkin verran ikää, tosin koirani emo oli yli 4 synnyttäessään pennut kotonamme ja kaikki sujui hyvin. En nää mitään syytä siihen, ettei rekisteröimättömällä terveellä ja hyväluontoisella koiralla voisi tehdä pentuja kotikoiriksi. Itse haluaisin tehdä koirallani yhden pentueen, että saisin nimenomaan oman koirani pennun.

        Sellaisen vinkin antaisin tuoreelle villakoiran omistajalle, että koiralle kannattaa syöttää pääasiassa kuivaruokaa ja muutenkin kovaa pureskeltavaa. Itse emme tajunneet, kun eläinlääkäri antoi meille samaisen neuvon ensimmäisen koiran ollessa vielä pentu. Ell ilmaisi asian silloin siten, että tämä olisi helpompaa, koska villakoirilla on taipumusta nirsoiluun. Nyt kuitenkin vanhimmalta koiraltamme on pari etuhammasta tippunut, joten vasta nyt todella tajusimme, että ell tarkoitti oletettavasti juuri sitä, että villakoirien hampaat putoavat todella helposti, jos koira syö pelkkää pehmeää ruokaa. Ei siis kannata totuttaa kotiruokaan... Toinen mitä hampaille kannattaa alkaa jo pentuna tehdä on hampaiden harjaaminen hammastahnan kanssa. Varmasti helpompaa totuttaa koira siihen pentuna. Meillä se on aina pieni tappelu, vaikka koirani on muuten aivan käsittämättömän helppo käsitellä!

        Toinen asia, mistä emme itse saaneet ollenkaan tietoa koiraa hankkiessamme, että koiran anaalirauhasia kannattaa aika-ajoin tyhjentää, meillä on kaikilla koirilla tavaraa niihin kertynyt ja parilla tulehtunutkin. Pesun yhteydessä ennen shamppoota kun asian hoitaa (joskus kannattaa tarkistaa useamminkin, varsinkin jos koiran uloste on ollut löysää), niin ei tule ongelmia sen kanssa. Täydet anaalirauhaset tuntuvat koiran peräaukon molemmin puolin "helmimäisinä" palloina. Tyhjentämiseksi saattaa joutua puristamaan aika kovaakin joskus, mutta koiralle mukavampaa, kun ei päästä tulehtumaan.


      • Toy-neiti Honey
        Toy-neiti Honey kirjoitti:

        Villakoirat ovat luonteeltaan aivan mahtavia. Itselläni on n. 5-vuotias toyvillakoiratyttö. Sen emo on ensimmäinen koiramme, joka on hankittu Venäjältä. Mitään ihmeellistä ei koirassa ole ollut, terve kohta 9-vuotias. Emolle olisi paperit saanut ostohetkellä, mutta emme pitäneet tärkeänä, sillä se oli kuitenkin kotikoiraksi tarkoitettu. Möyhemmin halusimme lisää koiria (siskolleni ja minulle omat) ja löysimme hyvän terveen toyvillakoirauroksen, myös rekisteröimätön. Emokoiramme synnytti 3 täysin tervettä villakoiranpentua ja nyt nekin ovat jo kohta 5-vuotiaita. Seuraavana on suunnitteilla pentujen tekeminen koirallani, kysäisen vielä tietenkin ell:n mielipiteen, koiralla on kuitenkin jo jonkin verran ikää, tosin koirani emo oli yli 4 synnyttäessään pennut kotonamme ja kaikki sujui hyvin. En nää mitään syytä siihen, ettei rekisteröimättömällä terveellä ja hyväluontoisella koiralla voisi tehdä pentuja kotikoiriksi. Itse haluaisin tehdä koirallani yhden pentueen, että saisin nimenomaan oman koirani pennun.

        Sellaisen vinkin antaisin tuoreelle villakoiran omistajalle, että koiralle kannattaa syöttää pääasiassa kuivaruokaa ja muutenkin kovaa pureskeltavaa. Itse emme tajunneet, kun eläinlääkäri antoi meille samaisen neuvon ensimmäisen koiran ollessa vielä pentu. Ell ilmaisi asian silloin siten, että tämä olisi helpompaa, koska villakoirilla on taipumusta nirsoiluun. Nyt kuitenkin vanhimmalta koiraltamme on pari etuhammasta tippunut, joten vasta nyt todella tajusimme, että ell tarkoitti oletettavasti juuri sitä, että villakoirien hampaat putoavat todella helposti, jos koira syö pelkkää pehmeää ruokaa. Ei siis kannata totuttaa kotiruokaan... Toinen mitä hampaille kannattaa alkaa jo pentuna tehdä on hampaiden harjaaminen hammastahnan kanssa. Varmasti helpompaa totuttaa koira siihen pentuna. Meillä se on aina pieni tappelu, vaikka koirani on muuten aivan käsittämättömän helppo käsitellä!

        Toinen asia, mistä emme itse saaneet ollenkaan tietoa koiraa hankkiessamme, että koiran anaalirauhasia kannattaa aika-ajoin tyhjentää, meillä on kaikilla koirilla tavaraa niihin kertynyt ja parilla tulehtunutkin. Pesun yhteydessä ennen shamppoota kun asian hoitaa (joskus kannattaa tarkistaa useamminkin, varsinkin jos koiran uloste on ollut löysää), niin ei tule ongelmia sen kanssa. Täydet anaalirauhaset tuntuvat koiran peräaukon molemmin puolin "helmimäisinä" palloina. Tyhjentämiseksi saattaa joutua puristamaan aika kovaakin joskus, mutta koiralle mukavampaa, kun ei päästä tulehtumaan.

        Niin, ja asumme kerrostalokaksiossa koirani ja kissan kanssa. Hyvin on toiminut, kotona neiti lähinnä nukuskelee, on rapsutettavana tai pureskelee puruluita. Ulkona voi sitten riehua ;)


    • tp

      mulla oli 17vuotta kääpiövillistyttö se kyllä tossa 5 päivä onnistuttiin myrkyttämään ruohikossa löytyneen ssyömisen myötä se oli lojaali symppis uskollinen ja jäin kaipaaaan sitä hakusessa on jo uusi .hän kuoli 7 päivä tätä kuuta kotona.

    • Isäntä....

      Meillä on 7 kuukauden ikäinen narttu-toy. Hyvin sopeutunut kerrostaloasuntoon, ei hauku päivisin ( kysyn naapurilta säännöllisesti) kun olemme töissä, ja pystyy jo pidättelemään tarpeitaan työpäivän ajan (7 tuntia.)
      Ei ole tehnyt tuhojaan kotona. Ensimmäiset kaksi viikoa oli vaimo lomalla ja totutteli pennun uuteen kotiin.

      Erittäin aktiivinen ulkona ja vaatii toimintaa ja koulutusta. Mökillä pysyy hyvin tontilla ollessaan vapaana eikä karkaile, voi jo jättää yksin välillä pihamaalle hetken ajaksi. Sopeutui heti autoon ja veneeseen.

      Turkin hoito on sitä pesua ja koneella/saksilla käsittelyä ja korvia täytyy myös putsailla säännöllisesti.

      Hyvä koirarotu, suosittelen. Mutta suuri kiusaus hemmotella pilalle, jolloin siitä tulee pikku piru. Vaatii laumanjohtajan ehdottomasti ja selvät säännöt, joista ei lipsuta, kuten kaikki muutkin koirat.

      • Poodle<3

        Meillä on 3 vuotias aprikoosi kääpiövillis tyttö. Luonteeltaan se on kutakuinkin rauhallinen. Sisällä enimmäkseen nukkuu,välillä leikkii ja seuraa perheenjäseniä paikasta toiseen ja haluaa olla siellä missä muutkin. Lenkkeilemme 2x päivässä. Aarki aamuisin teemme n. puolentunnin lenkin,jolloin saa tehdä tarpeet ja illalla sitten 45min-tunnin lenkki. Välillä haistellen/vapaanna metsässä,välillä juosten (canicrossia) polulla. Lisäksi aamu ja iltapissat pihalla. Viikonloppusin pidempi lenkki on aamulla ja vastaavasti lyhyempi illalla. Ei ole koskaan tehny mitään tuhoja,mitä nytten vällillä penkonu roskista ja silppunu paperia,mutten sitä pidä minään häiriökäyttäytymisenä. Ruokaa annamme kerran päivässä aina pidämme raikasta vettä ja puudeli raksuja tarjolla. Ennen annoimme aamulla lisäksi vielä cecar merkkistä purkkiruokaa,mutta ei villiksemme sitä usein huolinut,ja pärjää se ihan hyvin noilla raksuillakin. Päivällä n. klo 16.00 saa ruuan. Samaa kotiruokaa,mitä muutkin. Lisäksi annamme lohiöljyä kuivan turkin vuoksi ja silloin kun syö huonosti vitamiineja. Toki leikin ja koulutan koiraani sekä välillä harrastamme agilityä.

        Kysyisin vielä teiltä,onko teid'n mielestä ok jos kääpiövilliksemme painaa 5.5kg? Hieman pulskalta toi vaikuttaa,joten olemme vähentäneet herkkujen määrää ja lisänneet liikuntaa. Ihan normikokonen kyllä on kun kattoo muita kääpiö villiksiä. En nyt tiedä ihan varmasti tuota säkää,kun mittauksesta on ainakin 2v aikaa,mutta silloin saimme kooksi 32cm. Ei tuo ainakaan toyn puolella ole,eikä kyllä liian isokaan.


    • villis :D

      Hei! minulla on kaksi toy villistä ja yksi kääpiö.turkin hoito on helppoa ja jos haluaa niin voi trimmata koiran lyhyt karvaiseksi oman maun mukaan :) yhden vuoden iässä on villiksillä takku aika kun pentukarva vaihtuu aikuisen karvaksi eli karheammaksi on huolehdittava että koiran turkki ei pääse takkuuntumaan.harrastan kääpiö villikseni kanssa tokoa ja agilitya sopii lajeihin mainiosti :) kaksi toy villistä eivät hauku ollenkaan mutta taas kääpiö villis haukuu silloin tällöin.... koirani on vielä nuori. aikuisena ei välttämättä enään hauku. riipuu vähän isästä ja emästä. minun mielestä sopivat pienenpäänkin asuntoon.:) luonteeltaan ovat leikkisia ja iloisia nauttivat huomion keski pisteenä olemiseta :)

    • Nösse AND Peto..!

      Moi! Oon hankkimassa ( EHKÄ ) kaks villakoiraa, ison ja kääpiö/Toyvillakoiran.. Mulla on ollu kaks kääpiövillakoiraa noin 5vuotta sitte.. Tarttisin apuu, en muista kaikkee niitte hoidost yms.. Tarttisin tämmösii tietoi: Turkin hoidost, ruokinnasta, ulkoilusta/lenkkeilyst YMS.. Sen perus asioit mut EI agility hömppeleit! EN KÄYTTÄS EDES KOIRIANI AGILITYIS! En halua käydä niissä... =/ TYLSIÄ KAIT.. En vihti mennä sinne.. Sit ainut tärkein asia hankinnas: Miten saan isäpuoleni suostumaan koirien hankintaan..? Sen lempieläin on muka kyklooppi!!! HARMITTAA VÄHÄN JOS EI SAADA VILLAKOIRAA.. =( Auttakaa mua saamaan joku keino että se suostuu koirien hankintaan! Ja onko villakoirat astmakoille haitallisia? Minulla ja äidilläni on astma.. En tiiä onko pikkuveljelläni astmaa.. Ei luultavasti.. Mutta joille aiheuttaa ja joillekkin EI aiheuta astma-oireita? Onko semmone totta..? Ystävälläni on Lagotto Romagnolo, eikä siitä tule oireita, ainakaan pahoja.. Yleensä tulee kyllä. En pidä siitä kun ystävilläni on lemmikkejä, ja minulla EI tietysti ole.. Haluaisin mahdollisimman pian tietoa mitä mainitsin tässä matkan varrella! Kiitos jo etukäteen! =)

    • S

      Ekanankin, yksi koira varmasti alkuunsa riittää - aikaa ja vaivaa vievä prosessi tuo pennun kasvattaminen kunnolliseksi aikuiseksi. Viisi vuotta olit varmaankin sen ikäinen ettei koirien hoito omalla vastuullasi juuri ollut, joten sitä suuremmalla syyllä rauhallisesti liikkeelle.

      Villakoira sopii yleensä agilityyn erinomaisesti hyvän oppimiskykynsä, vilkkautensa ja ketteryytensä vuoksi. Kannatta ihmeessä kokeilla, siihen hommaan jää koukkuun;)

      Saat isäpuolesi varmaankin suostumaan, jos osoitat olevasi tarpeeksi kypsä koiran hankintaan ja vastuunottamiseen elävästä eläimestä ja toisen elämästä. Kun pentu tulee taloon ja sitä opetetaan sisäsiistiksi (tähän voi vierähtää mitä tahansa muutamasta viikosta noin vuoteen yksilöstä riippuen), se vaatii ulkona käyttämistä parin-kolmen tunnin välein. Oletko valmis siivoamaan sisältä pissat ja kakat ehkä jopa monta kertaa päivässä ja jopa kuukausien ajan? Jaksatko käydä viemässä koiraa ulos vähää väliä? Myös sisäsiistiksi oppimisen jälkeen koira vaatii ulosvientiä kolmisen kertaa päivässä: joka aamu ennen kouluun lähtöä, koulusta pääsemisen jälkeen (ei aikaa kaverien kanssa hengailulle) ja illalla.

      Muu koulutus on sitten oma lukunsa erikseen - myös siihen kuluu paljon aikaa, jos haluat hyvinkäyttäytyvän aikuisen koiran.

      Tähän loppuun annan oman mielipiteeni astmaatikoista ja koirista: ne eivät valitettavasti sovi yhteen. Oma bichon friséni ei aiheuta minkäänlaisia oireita allergisissa kavereissani, mutta olisi tyhmää ottaa riski ja ostaa oma koira ja katsoa, pystyykö sitä pitämään, jos itsellä sattuu olemaan astma tai allergia. Mihis se koira sitten laitetaan? Tunteva olento, perheenjäsen? Pahimmassa tapauksessa olet juuri tuominnut yhden koiran kiertolaiselämään, ja se saattaa joutua vaihtamaan perhettä useampaakin otteeseen. Nämä ovat surullisia tarinoita ja saattavat johtaa perheenvaihdoksista häiriintyneen koiran lopettamiseen. Siksi sanonkin, että isäpuolesi saattaa olla oikeassa: koira ei välttämättä sovi allergiaperheeseen. Koira ei allergisoi pelkästään itsessään, vaan se kantaa mukanaan taloon paljon pölyä, likaa, pieneliöitä ja mikrobeja, jotka saattavat nekin aiheuttaa oireita astmaatikolle.

      Jos sinua harmittaa, että kavereillasi on lemmikkejä, mutta itselläsi ei, on paljon muitakin tapoja olla eläinten kanssa tekemisissä! Oletko kuullut 4h-yhdistyksen Dogsittereistä? http://www.4hyhdistys.net/palvelut/4h-dogsitter/
      Myös naapurisi saattavat ilahtua, jos tarjoudut viemään heidän koiransa lenkille tai jos leikitytät koiraa hetkisen.
      Ratsastus ja tallilla käyminen on oiva tapa pitää eläimet osana elämää: jos et ole vielä kokeillut, suosittelen lämpimästi. Itse olen ratsastellut nyt jo yli kymmenen vuoden ajan.
      Jos kuitenkin todella haluat oman lemmikin, mieti allergikon vaihtoehtoja: kilpikonnat, vesi- ja maaliskot, käärmeet ja akvaariokalat ovat kaikki todella kiinnostavia luontokappaleita ja niiden touhuja on ilo seurailla.

      Toivottavasti vinkkini auttoivat!:)

      • M

        Hei allergioista vielä, meillä myös koirille yliherkkyyttä ja astmaa. Nykyään kaikki tipotiessään, kiitos kääpiövillakoira Neea 2v ja risat


    • Koirkoir

      Ei kannata todellakaan kahta pentua ottaa yhtä aikaa, ensiksi toisesta kunnolla aikuinen ja sitten vasta miettiä sitä seuralaista. Villakoira on pentuna erittäin aktiivinen ja jo yhden kanssa on kädet täynnä työtä, rodulle kun joutuu pikkupennusta asti säännöllisesti (useamman kerran viikossa mielellään) opettamaan turkinhoidon perusteet ja kahden kanssa sitä ei varmasti tule kunnolla opetettua (kostautuu sitten myöhemmin), varsinkaan jos aikaisempaa kokemusta ei ole.

      Rodun kanssa pätee samat mitä muidenkin kanssa, aikuiselle 2 kertaa päivässä ruoka, ulkoilua useammin (omani ulkoilevat päivässä yhteensä 2-2,5 tuntia), leikkimistä, kouluttamista jne. Villakoira on rotuna sellainen, että se haluaa olla mukana siellä missä muutkin.

      • saputin

        Olen 12v tyttö ja minä ja äitini tahdottaisiin molemmat hirveästi koiranpentua. Tiedossa olisi toy villiksen ja bishon bolognesen sekoitus. Pennut syntyvät piekkoin ja ne ovat juuri sellaisia kun olemme pitkään harkinneet ongelma tässä on se että pennut ovat luovutusikäisiä vasta syyskuussa kun kaikilla perheestämme alkaa koulut ja työt. Onko mahdolllista että koira oppisi sisäsiistiksi hieman pienemmillä ulkoiluväleillä? Vastatkaa tarvitsisin paljon neuvoja muutenkin koiran hoitoon!


    • taisto--

      kuuluko toyvillakoiran olla äkäinen kun sitä silittää edestakaisin selästä väri on musta koira on pentu

      • Veikkonenä

        Ootko tosissas...


        No siltä varalta että olet: ei kuulu. Voi olla kipua esim siinä selässä.

        Jos trollaat kuten arvelen: hanki elämä..


    • touholiini

      Toy neiti

      ET kai tosissasi aio teettää pentuja enää lähes 9 vuotiaalla koiralla. Se ei todellakaan ole suositeltavaa

      • sekopää0

        Jos teettekin, niin ne ovat jo 7 vuotiaita.


    • Abcdefghijk

      Vanha keskustelu, mutta voi vitut näitä ihmisiä. Alussa fiksuja ja järkeviä kommentteja, mutta tämä loppu.
      Oon itse nyt 15-vuotias, koiria harrastanut nyt 6 vuotta. Oman koirani kanssa harrastan rallytokoa, agilitya ja näyttelyitä. Koira ei ole minkäänlainen villakoira.
      Minusta nimimerkki Nösse AND Peto..! vaikutti hyvin tyhmältä ja tyypilliseltä teiniltä. Olen siis itsekin teini-ikäinen mutta silti. Et voi ottaa kahta pentua samaan aikaan. Astmaa sairastavan ei kannata ottaa koiraa.
      Kannattaisi alkaa juurikin 4h dog sitteriksi tai aloittaa junior handler, et tarvitse omaa koiraa mutta saat kuitenkin olla niiden kanssa tekemisissä.

    • Anonyymi

      itsekkin yritän houkutella vanhempia kääpiö-villakoiraan mutta meillä on jo koira mutta äitini on innostunut vähän koska olen siinä iässä milloin äitinikin halusi kääpiö-viillakoiran mutta isäni ei ole kiinostunut toisesta koirasta ja minulla on hamsteri melkein kohta kuolemassa joten onko teillä vinkkejä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4849
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1732
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1337
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      895
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe