Minulta

Me kaikki teemme virheitä, minä ja sinä, sinun minä ja minun sinä, mutta ei sen takia kannata ryhtyä välinpitämättömäksi. Kylmyyttä on maailmassa ympärillämme ihan liikaa varmasti muutenkin, ilman että ihmiset sellaisiksi muuttuu.
Jäin miettimään tuota jalustalle nostamista, mutta en osaa muuta kuin lohduttaa sanomalla, että joskus kun löytää edestään jotain, jonka kokee ihmisenä aarteeksi, sitä helposti tulee pidettyä kuin kukkaa kämmenellä varovaisesti ja tietysti haluaa suojella kaikelta, joskus jopa itseltäänkin (siis siltä suojelijalta).
Mutta älä sinä saarnaa tai luennoi vaan sano se hellästi toiselle niin, että hänkin ymmärtää miltä sinusta tuntuu niin kyllä se jalustakin vähitellen sulaa kun se toinen ymmärtää, että sinäkin olet tehty yhtä kestävästä materiaalista kuin se parisikin.

Minä luulin että hän on lämmin ja
hänessä kukkii ihmisyyden lehto.
Luulin että hänen sanoihinsa voi
luottaa, katseensa kohdata.

Nyt ymmärrän kovan pinnan ja teräksen
kauneuden, se on hänen luonto.
Hän on ihastunut itseensä, hän
on vuori, jotai ei voi vallata.

Ja minä olen vain mies tästä maasta,
minä kerroin vain mitä hetkinä tunnen.
Kerron miten välitän, miltä se tuntuu
ja tuntuu toisinaan Rakkausrunon verran.

Tiedän, jatkossa minä tiedän katsoa ja
oivaltaa, minkä ohitse hiljaa kuljen.
Olen taas erilainen, yhden kokemuksen
kokenut, pettynytkin taas yhden kerran.

Silti hän on Lady.

Kiven kova.

http://www.youtube.com/watch?v=-DNCP5jHcXg

Kiitos Runostasi.

Toisinaan, kun hän tulee
lähemmäksi, huomaa, että
silmien sijalla on kivet ja
sydämen tilalla teräksinen
instrumentti.

Sanat kopiokoneen musteen
tuoksuisia ja ajtukset sanelukoneen
jäljittämiä.

Epäinhimillisiä tekoja humanismin
varjossa.

Viiltävää ja kuitenkin
kaunista Rakkausrunoa Sinulta.

Aitous tuntuu ja avoimuus puhuttelee
tässä trekstissäsi.

Pidin ja koin.

Todella hyvä Runosi.

Aurinkoa ja kannustusta
päivääsi.

enemmän kuin tuhat sanaa. Sanat ovat kuitenkin käyttökelpoisia ajatustenvaihtoon, joskus pitää kuunnella keskeyttämättä, vaikka ei tahtoisikaan, kumpikin.

Ihminen varoo satuttamasta jos on rikki itsekin. Kaikesta ei jaksa taistella, menee ns. virran mukana, ja toivoo että tilanne selkiytyy aikanaan. Ei kai se tarkoita, että lakkaisi välittämästä. Tuli tämmöinen mieleen toisenlaisena näkökantana. Jo toinen ajatuksia herättävä runo tänään, miten joinakin päivinä näitä kertyykin tänne.

En ehkä pitänyt tästä kirjoittamastasi, se kun sisältää niin paljon käsittelemättömiä ajatuksia. Päällimmäiseksi mieleen nousi ihmisen hyväksyminen itsenään vikoineen, ja kompromissit, jotta molemmilla on hyvä olla suhteessa. Mielenkiintoinen on kumminkin tämäkin runo.:)