Käryävä homma.

Kattelin koko illan TANGO MATKKINOITA! Voittaja lienee valittu
jo valmiiksi,kun nimikin oli niin komiasti koukeroisinkirjaimin siinä
taulussa,jonka sai käteensä. Äänikään ei ole vielä hiettu kuntoon. Jäi ilikin mieli koko homma ihan sekasi. TANGO on oikiaa musiikkia eikä tuomosta sekamelskaa. En oo ammatiltani
musiikki asiantuntia mutta tässä ei ollu ees kunnon sovitusta.
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielestäni voittotaisto-kilpailukappale oli todella upea, nimenomaan sen sovitus. Kappale soi mielessäni pitkälle iltaan, saunassakin vielä, jossa lauloimme sitä yhdessä puoliskon kanssa. Ja mietin kuinka upeaa kun sovitus ei ollut ykstotinen tangon rytkytys! Kappaleenhan voisi tanssia vaikka bolerona. Ja kappale on todella vaikea laulaa, ei mitään tangolällärikamaa.

Tällaista uudistumista suomalainen tango- ja muukin tanssikulttuuri nimenomaan tarvitsee. Onnea vain Amadeukselle, joka aivan liian nuorena joutui mokomaan hullunmyllyyn. Mutta uskon että hän pitää pään kylmänä, varsinkin kun jo heti kättelyssä kertoi olevansa absolutisti. Söpö kiva kaveri. Hänellä on todella upea ääni, ja tangon tulkintaan lulee lisää uskottavuutta vuosien mittaan.

Myös tangokilpailun voittajakappale oli tosi hieno. Odotan malttamattomana, että pääsen parketille sitä tanssimaan.

Äänestä

ja sopivat kruunut ollut varattu jokaiselle finaaliin päässeelle.
Kahdesta loppukisaajista kumpi vain olisi voinut voittaa.

Ainakin levymyyntiä Amedeus varmasti roimasti kartuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siruna kirjoitti:

Kattelin koko illan TANGO MATKKINOITA! Voittaja lienee valittu
jo valmiiksi,kun nimikin oli niin komiasti koukeroisinkirjaimin siinä
taulussa,jonka sai käteensä. Äänikään ei ole vielä hiettu kuntoon. Jäi ilikin mieli koko homma ihan sekasi. TANGO on oikiaa musiikkia eikä tuomosta sekamelskaa. En oo ammatiltani
musiikki asiantuntia mutta tässä ei ollu ees kunnon sovitusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu