Kuolema on yhteiskunnassamme piilotettu. Kuolemaa ei nähdä osana elämään, kuten aikaisempina aikoina. Onko ihmisellä oikeastaan edes oikeutta kuolla pois? Tämmössii vahinkoja (kuolemisia) kuitenkin aina silloon tällöön sattuu. Tehokkaalla terveyden- ja sairaanhoidolla nämä vahingot tosin saadaan yhä harvinaisemmiksi. Herättääkö kysymys kuolemisen oikeudesta ajatuksia?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
se, että kuoltava on jokaisen, kahdeksanvuotiaana, kun äiti oli monta kuukautta sairaalassa. Sen jälkeen olen hyväksynyt asian ja olen alkanut ajatella asioita kuolevan näkökulmasta. Äiti selvisi tuolloin. Mieheni kuoltua liikenneonnettomuudessa ajattelin, että hänen ei tarvinnut kärsiä. Suruturismiin minun ei tarvitse osallistua, näitä omakohtaisia suruja on aivan tarpeeksi.
ymmärtänyt nykyistä joukkosuremista.
Ainakin minulla on ollut lähipiirissä liikaakin surua itse surtavaksi.
Kuin ihmiset jättäisivät omansa huomiotta, ja siirtäisivät tunteensä etäkäyttöön.
Tuostahan oli jokin aika sitten keskustelua palstalla.
Minulla on hoitotahto HUSin päätteellä, ja laukussani, jos jotain sattuisi kaukana kotoa.
Terkkarissa myös, koska noi koneethan ei aukene toisilleen. Ilman potilaan jokakaertaista erikseen pyyntöä, hoitotapahtumista.
Uskon saavani kuolla, aikanaan, ilman kasvina makuuttamista.
Eli, jos en kykenisi selviytymään enää jokapäiväisestä elämästä, ilman koneita.