Olen alakuloinen ja levoton.Haluaisin olla avoimesti se mikä olen,mutta tyttöystäväni kieltää sen.Hän on itse juuttunut kaappiinsa omista pakoistaan ja minä joudun kaappeilemaan vastentahtoani.
Olemme muuttoa tekemässä yhteen ja toiseen,meille kummallekin vieraaseen kaupunkiin.Olemme kertoneet tuttaville,sukulaisille ja ystäville,että muutamme rahasyistä kimppakämppään,meistä tulee kämppikset.
Minä olen varma että jokainen tajuaa mistä tässä oikein on kysymys.Vain muutamalle ystävälle olemme avoimesti pari.Olen siitäkin varma että meidät tuntevat ihimiset puhuvat meistä selkämme takana,kukaan ei kuitenkaan ole meiltä suoraan kysynyt.
Tyttöystäväni pakottaa minutkin valehtelemaan ja kärsin suunnattomasti siitä.Haluaisin puhua meistä rakastavaisina ja nyt kun uuteen ympäristöön muutamme,sitä myös avoimesti olla ja näyttää muille ihmisille.
Meillä on hankittuna uusia huonekaluja...kaksi sänkyäkin!Oli ihanaa kierrellä huonekalukaupoissa yhdessä ja suunnitella sisustusta.Mutta sitten kaikki rikkoutui kun piti miettiä miten sisustamme "minun huoneeni" ja tuo "minun sänkykin" piti hankkia.Murruin täysin ja halusin nopeasti kotiin.
Voi luoja,mitä valhetta kaikki on.Kaduttaa toisaalta että lähdin tähän mukaan,toisaalta tuntuu ihanalta päästä yhteistä kotia perustamaan.Mutta tämä tuo lisää valheita ja valehtelua,taakka kasvaa entisestään.
Joskus pirullisesti ajattelen,että tahallani möläytän jollekkin tuttavistamme miten asiat oikeasti on ja tieto leviäisi kulovalkean tavoin.En piittaa siitä minkälainen vastaanotto tiedolla olisi.Ei sillä ole mitään merkitystä minulle.Tyttöystäväni on kauhuissaan ajatuksesta ja rukoilee etten sitä tekisi.Hän itkee ja uhkailee jättämisellä,ja välien rikkoutuvan ikuiseksi ajaksi.Ajatus elämästä ilman häntä,olisi sama kuin kuolema.
En vain jaksaisi enää valehdella.Olen jo niin masentunut,että itsemurhakin pyörii silloin tällöin mielessä:(
En vain tiedä mitä minun pitäisi tehdä?
Olemme muuttoa tekemässä yhteen ja toiseen,meille kummallekin vieraaseen kaupunkiin.Olemme kertoneet tuttaville,sukulaisille ja ystäville,että muutamme rahasyistä kimppakämppään,meistä tulee kämppikset.
Minä olen varma että jokainen tajuaa mistä tässä oikein on kysymys.Vain muutamalle ystävälle olemme avoimesti pari.Olen siitäkin varma että meidät tuntevat ihimiset puhuvat meistä selkämme takana,kukaan ei kuitenkaan ole meiltä suoraan kysynyt.
Tyttöystäväni pakottaa minutkin valehtelemaan ja kärsin suunnattomasti siitä.Haluaisin puhua meistä rakastavaisina ja nyt kun uuteen ympäristöön muutamme,sitä myös avoimesti olla ja näyttää muille ihmisille.
Meillä on hankittuna uusia huonekaluja...kaksi sänkyäkin!Oli ihanaa kierrellä huonekalukaupoissa yhdessä ja suunnitella sisustusta.Mutta sitten kaikki rikkoutui kun piti miettiä miten sisustamme "minun huoneeni" ja tuo "minun sänkykin" piti hankkia.Murruin täysin ja halusin nopeasti kotiin.
Voi luoja,mitä valhetta kaikki on.Kaduttaa toisaalta että lähdin tähän mukaan,toisaalta tuntuu ihanalta päästä yhteistä kotia perustamaan.Mutta tämä tuo lisää valheita ja valehtelua,taakka kasvaa entisestään.
Joskus pirullisesti ajattelen,että tahallani möläytän jollekkin tuttavistamme miten asiat oikeasti on ja tieto leviäisi kulovalkean tavoin.En piittaa siitä minkälainen vastaanotto tiedolla olisi.Ei sillä ole mitään merkitystä minulle.Tyttöystäväni on kauhuissaan ajatuksesta ja rukoilee etten sitä tekisi.Hän itkee ja uhkailee jättämisellä,ja välien rikkoutuvan ikuiseksi ajaksi.Ajatus elämästä ilman häntä,olisi sama kuin kuolema.
En vain jaksaisi enää valehdella.Olen jo niin masentunut,että itsemurhakin pyörii silloin tällöin mielessä:(
En vain tiedä mitä minun pitäisi tehdä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
näytät tuon kirjoituksen tyttöystävällesi. Hänenkin on aika kasvaa jos haluaa rakkautta, myös sinun tunteesi on yhtä tärkeät kuin hänenkin, ei teidän kuulu mennä vain hänen tahtiin ja halujen mukaan. Se ei ole tasavertainen suhde.
tasavertaista jos mentään alottajan pillin mukaan!?
pääasia, että saisi olla sen kanssa jota rakastaakin vaikka pitäisi elää neljän seinän sisässä.
seinät ahistaa jos olis pakko rakastaa vain neljän seinä sisällä ja kodin ulkopuolella varoa sanojaan ja tekojaan.
On varmaan raskasta näytellä kaveria vaik rakastaa ihan älyttömästi ja haluis vaikka ottaa kädestä kadulla.
Sitä paitsi,näkeehän sokeakin rakastuneen parin.Kyllä se kauas näkyy jos on kyse pariskunnasta,hölmöhän tuon tyttöystävä on.
ulkopuoliset kyllä huomaavat rakastuneet/ihastuneet katseet. me olemme tyttiksen kanssa kaapissa enemmän tai vähemmän, mutta joskus bussissa istuessa huomaan meidän istuvan tiiviisti jalat yhdessä kiinni. että kyllä niitä "merkkejä" antaa huomaamattaankin...
Itse erosin pitkästä suhteesta tästä samaisesta syystä..
hänen sänky, ei voi olla totta. Minä olen ihan vasta äsken "lesboutunut", mutten koskaan suostuisi oleilemaan minkäänmoisessa kaapissa, en voisi kieltää rakkauttani naiseeni kenenkään edessä, se olisi järkyttävä loukkaus naistani kohtaan.
Ette taida olla kumpainenkaan aivan vakaita, tällä hetkellä ainakaan, ehkä tarvitsisitte psykologin tms. apua, kumpainenkin. Itsemurhalla pelottelu on itsekkäintä, mitä voi tehdä muita kohtaan. Ja se on tehokeino, mikä menettää tehonsa, kun sitä tarpeeksi monta kertaa käyttää.
Asuuhan miehiä naisia yhdessä eikä ne käy soittamssa naapureiden ovikelloja kertoen sukupuolisesta suuntauksestaan.
Eikä ilmoita siitä ilmoitustaululla.
Taitaa viirata jossain.
Jos ovat onnellisia yhdessä mitä se naapureille kuuluu.
kyselyä kuinka moni on kaapissa.Oli meinaan aika helkutin paljon porukkaa joka eli kaksoiselämää tyttöystävällä tai ilman!
Erillään olevat sängyt julistavat ystäville, tutuille, perheelle valhetta.
Sitten, kun ihan oikeasti rakastaa, ei muiden mielipiteillä ole enää minkäänlaista merkitystä, ei ainakaan kodin seinien sisäpuolella.
että rakkaus sokaisee ja polttaa sillat takanaan.Sitten kun suhde ei toimikkaan,on muiden mielipiteillä helkutinmoinen merkitys!Ei ole helppoa ei.
Siksi kannattaisikin ensin kasvaa aikuiseksi, ennenkuin lähtee leikkimään kotia.
Hei,
minulla oli ihan samanlaisia ongelmia suhteemme alussa. Jos yhtään lohduttaa niin aika parantaa aika paljon ja olen nykyään iloinen etten painostanut asiassa tyttöystävääni ja kunnioitin hänen mielipidettään vaikken asiasta samaa mieltä ollutkaan.
Tein alusta asti niin, etten salaillut asiaa mitenkään omille ystävilleni. Yhteisessä harrastuksessamme myös kaverit huomasivat asian aika pian, joten sitä oli turha salailla. Tyttöystävä on ajan kanssa oppinut olemaan asiassa avoimempi ja olen häntä aina välillä hienovaraisesti avittanut asiassa. Nykyään hän on jo luullakseni hyväksynyt asian, ainakin enimmäkseen.
Silti kirpaisee ja kovaa aina välillä. Minua ei koskaan kutsuta mihinkään hänen sukujuhliinsa ja miksipä kutsuttaisiinkaan kun olemme vain "pelkkiä kämppiksiä". Tuntuu kuitenkin pahalta kun hänen sisarensa lyhytaikaisimmat poikaystävät kutsutaan aina ja koko suku odottaa haltioissaan lapsenlapsia aina kun hänellä on joku vähemmänkin vakava juttu.
Surullisinta tässä on se, etten näe mitään järkeä perustaa perhettä hänen kanssaan. Pitäähän lapsen/lasten kasvuympäristön olla sellainen että molemmat vanhemmat mieltävät suhteensa luonnolliseksi ja hyväksyttäväksi. Ja onhan tämä salailu tuonut muitakin ongelmia suhteeseen, mutta ainakin toistaiseksi tähän on ollut tyytyminen.