Näinpä tänään hippiäisen,
kikkaraisen, sikkaraisen
kuusenlatvan hyppiäisen,
linnun ihan pikkaraisen.
Ei se ollut kaunis kovin,
harmaa niinkuin hiiri.
Paikallansa pysyi tovin
liikkuen kuin tuuliviiri.
Mikä koko mokomalla,
mihin sitä vertaa?
Villakoirat sängyn alla
voittaa monta kertaa.
Silti uskon, mitä näen:
Se on äiti hellä.
Sama huoli pikkuväen
on kuin ihmisellä.
kikkaraisen, sikkaraisen
kuusenlatvan hyppiäisen,
linnun ihan pikkaraisen.
Ei se ollut kaunis kovin,
harmaa niinkuin hiiri.
Paikallansa pysyi tovin
liikkuen kuin tuuliviiri.
Mikä koko mokomalla,
mihin sitä vertaa?
Villakoirat sängyn alla
voittaa monta kertaa.
Silti uskon, mitä näen:
Se on äiti hellä.
Sama huoli pikkuväen
on kuin ihmisellä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tytöille tehty ilmiselvästi - ihana tee.
Tässä on varmaan sellaisen lapsirunon elementtejä, jota olen tällä palstalla toivonut näkeväni. Siis olkoon tämä runo lapsille ja lapsenmielisille. Mukava, kun pidit!
Harakka istui lähipuussa.
Mitä sillä oikein olikaan
suussa?
Näytti se linnunpoikaselta.
Ei ainakaan aikuiselta.
Kohti lintua on pinkaistava. Oksa
maasta mukaan tempaistava.
Ei luovu tuo harakka saaliistaan,
siivilleen nousee, se katoaa?
Silmissä sumenee, raivostuttaa.
Harakka vastaa, se saksattaa.
Saalis suustansa maahan putoaa.
Se oli poikanen, ei ollut se aikuinen.
Poikanen maassa makaa. Se
vahingoittunut on edestä, myös takaa.
Se pakkoko on lopettaa? Niin,
ei kitua se saa. On tehtävä
niin vaikea, on maassa kivi soikea.
Kivi käteen on nostettava, silmät
suljettava. On toimittava nopeasti,
iskettävä voimakkaasti.
On ohi tämä hetki, tähän päättyi
lintusen retki. Harakka puussa saksattaa,
Kyyneleet silmiin kohoaa.
Ps. Näinkin voi luonnossa käydä
Kiitos vastausrunostasi! Luonto on kuin nainen/ aina uuden lainen/ lempeä ja julma
milloin minkinlainen/ loputon siinä pulma/. Aina kääntyy uusi kulma.// Mutta taidan lopettaa, etten rönsyile liikaa.
Mulle ainakin tuli semmonen kivan 'hyppivä' olo.
(varpuspöllöhymiö)
Sä oot kyllä luontovirtuoosi. Onko se totta, että luonto jotenkin rauhottaa ihmisiä?
Nää puistot ei oikein siihen riitä... i think.
Kiitos kauniista sanoista! Ja luonto - niin paitsi että se inspiroi, se myös rauhoittaa. Tosin oikein citykaupunkilainen saattaa ensimmäisinä päivinä tuntea pakokauhua tapahtumattomuudesta, luonnon hitaudesta. Mutta kunhan on asettunut paikalleen muutaman viikon ajan, kuin kivi virran uomaan, alkaa sisäistää luonnon hitaan rytmin niin että oma elimistökin asettuu sen tahtiin, syke, verenpaine ja ulkonen hosuminen ja kiire hidastuu. Silloin alkaa jo nähdä, että luonnossa tapahtuu.
jo ensimmäisen säkeen kikkaraiset, sikkaraiset
vie mukaansa. Ja jatko on vain täydennystä
ensimmäiseen, niin hyvää ja selkeää riimitystä
kuin olla ja voi.
Viimeinen säe on kuin äidinmaito,
lämmin ja rauhoittava.
Kiitos, olipa todella ainutkertainen runo.
Tosin kaikki luonnosta kirjoittamasi ovat
ihan omaa luokkaansa, tässä oli vaan niin
mahdottoman leikillinen ja pirteä tunnelma.
Mukava kun tykkäsit; omaksi ja toisten iloksihan runoja kirjoittaa, joten lukijan ilo on palkinto. - No, onhan sitä tullut kirjoitettua surullisia ja synkkiäkin runoja, mutta vähemmän luonnosta.
Eläinten, kuten lintujen toimien seuraaminen on sellaista huvia, että mieliala väkisinkin paranee. Jotkut pikkulinnut ovat ihan omaa luokkaansa. Parempia kuin masennuspillerit