kruunuhäät karstula

Kertokaahan millaista oli kruunuhäissä? Näin mainoksen mutta samalle illalle osui sukulaisen häät, olis ollut mukavaa tulla paikalle. Oliko perinteikkäät niin kuin 70-luvulla? Mukava että järjestetään.
2617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ainoatakaan hevosta kulkueessa, niitä moni jäi kaipaamaan. Eikä kyllä juuri ihmisiäkään. Ja tällä menolla niitä ihmisiä ei edes tule tulevinakaan vuosina, kun ajattelevat että "ihan mälsät bileet". Lippuja sai halvemmalla klo 20 asti, mutta ne vähätkin ihmiset oli seuraamassa kulkuetta joka saapui Suojalle vasta klo 20, niin se niistä edullisemmista lipuista. Vaikka ei kenenkään elämä varmaan siihen kahteen euroon kaadukaan, mutta silti... Nyt ei oikein onnistuttu tämän tapahtuman järjestelyissä.

Äänestä
  • Kävin kannatuksen alkuillasta kattomassa meininkiä. Järjestelyissä ei ollut mitään muuta moitittavaa kuin se,että eivät olleet ottaneet riittävästi huomioon säätä. Olisi luullut jo viime vuodesta viisastuneen.. Ripaus sadetta ja kolea keli. Ja Suojalla K18 eli siinäpähän ei tarvinnu kauaa miettiä että meetkö sisälle ja jätät lapsukaiset ulos värjöttelemään,kun järkkärit ei niitä sisälle päästänyt lämmittelemään, vai lähetkö pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lomakarstunen kirjoitti:

Kertokaahan millaista oli kruunuhäissä? Näin mainoksen mutta samalle illalle osui sukulaisen häät, olis ollut mukavaa tulla paikalle. Oliko perinteikkäät niin kuin 70-luvulla? Mukava että järjestetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu