...ammattikoululaisten pitäisi olla erityisasemassa verrattuna lukiolaisiin? Elatusvelvollisuus koskee kuitenkin myös ammattikoululaisten vanhempia. En ymmärrä alkuunkaan.
0Äänestä
nimierkki
"Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto - SAKKI ry:n tekemien elinoloselvitysten mukaan muun muassa ammattiin opiskelevien toimeentulo löytyy ensisijaisesti vanhempien kukkarosta opintotuen tai työtulojen sijaan."
Vanhempienhan sitä kuuluukin elättää 2. asteen koulutuksessa olevat.
0Äänestä
Häh???
aivan uskomaton kommentti.
" Vanhempienhan sitä kuuluukin elättää 2. asteen koulutuksessa olevat. "
0Äänestä
duunari
Ota huomioon, että kaikki 2. asteen opiskelijat eivät ole 16-20 vuotiaita kotona asuvia, vaan joukossa on myös lukion käyneitä, työelämässä olleita alan vaihtajia ja muita aikuisopiskelijoita jne.
0Äänestä
nimierkki
duunari kirjoitti:

Ei tuossa mainittu mitään aikuisopiskelusta, vaan puhuttiin kaikista ammattiin opiskelevista. Lisäksi korostettiin vielä peruskoulun jälkeisen koulutuspaikan takaamista kaikille. Lähinnä näihin normaalitapauksiin kiinnitin huomiota, niitä nuoria kuitenkin on ylivoimainen enemmistö (varmasti yli 95 %) ammattiin opiskelevista, samoin kuin lukiossa.
Miksi ammattiin opiskelevien pitäisi saada enemmän rahaa kuin lukiolaisten? Siihen tuolla näköjään pyritään, kun puhutaan siitä, kuinka vanhemmat maksavat suurimman osan elämisestä. Minun päähäni ei vain yksinkertaisesti mahdu ajatus, jonka mukaan ammattikoulunuorten pitäisi saada lapsilisän sivuun jotain erityistä ammattikoululisää. Tai myöhemmin 2. asteen opintotuen sivuun vielä jotain amisextraa.
Perkeleen kuppareita sakit ja sak:t.
0Äänestä
häh...?
nimierkki kirjoitti:

Mitkä lapsilisät? Oon 21-vuotias, enkä saa mitään lapsilisiä.
0Äänestä
nimierkki
häh...? kirjoitti:
Mitkä lapsilisät? Oon 21-vuotias, enkä saa mitään lapsilisiä.
"Tai myöhemmin 2. asteen opintotuen sivuun vielä jotain amisextraa."
0Äänestä
minä vain
nimierkki kirjoitti:
"Tai myöhemmin 2. asteen opintotuen sivuun vielä jotain amisextraa."
Koulussani ikäjakauma on aika suuri. Mutta vanhoja opiskelijoita löytyy. Opintotuen korotuksella haetaan myös sitä takaa, ette olisi _pakko_ mennä töihin opiskelun lomassa. Kaikkihan tietävät ettei vanhempien kukkarot ole pohjattomia, varsinkaan jos on esim. yh-vanhempi. Itsenäisillä opiskelijoilla tilanne on vielä vaikeampi. Kaikki mussuttavat siitä, että miksei voisi ottaa opintolainaa? Kuka haluaa ottaa lainaa n. 18-21 vuotiaana? Ei kukaan.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat