Pavi

Minkä ikäistä porukkaa käy Pavilla keskiviikkoisin? Perjantaisin on ihan ookoo ikäjakauma, ehkä hiukan vanhempaan painottuen minun näkökulmastani.
5497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sen kun menet katsomaan.

Äänestä
  • Kyllähän niinkin voisi tehdä, mutta ei sitä keskellä viikkoa viitsisi turhaan liikkeelle lähteä. Ajattelin, että palstalla voisi olla joku joka on joskus käynyt siellä keskiviikkonakin.

    Äänestä

...vuorossa oleva yhtye (ja joksus myös artisti) määrittää useimmiten melko tavalla sen, millaista on tanssiyleisö.

Sama sääntö pätee Pavillakin.

Omega olisi ennen Oravalan Tomin siirtymistä Finlandersiin jo taannut sen, että ainakin aktiivisesti tanssia harrastavia ja itseään tanssijoina kehittäviä olisi paljon. Ikäjakauma ei välttämättä olisi mihinkään suuntaan painottunut, vaan kaiken ikäisiä olisi runsaasti paikalla.

Nyt kun yhtyeellä ei ole pariin vuoteen ollut varsinaista kapellimestaria, saattaa Eija Kantolan fanittajien osuus muuttaa jakaumaa enemmän iskelmä- kuin tanssiväen suuntaan.

Ei Omega toki ollenkaan huono yhtye ole, mutta paikkansa Finlandersin manttelinperijöinä nuo muusikot menettivät.

Pavilla on tunnetusti hyvää väliaikamusiikkia, joten senkään vuoksi ei ole tarvetta olla huolissaan.

Jos kuitenkin ikäasia on ensiarvoisen tärkeä sinulle, saattaisi perjantai olla parempi vaihtoehto. Tosin tuo ikäjakauma tuntuu lähes pelkästään akvaarion puolella, joten omalla tanssitaidollasi on myös suuri merkitys.

Syke tuottaa ensi perjantaina nuorta väkeä paikalle.

Taivaanrannanmaalarit on vallan mainio yhtye myös, mutta ei välttämättä mikään erityinen nuorison suosikki, koska pitää ohjelmistossaan tasaisesti kaikkia tanssilajeja suosivia kappaleita.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta vastauksesta. Ikäjakauma merkitsee sen verran, että tykkään hakea yleensä eri naista joka tanssiin. Oma ikäni on 42, joten 20 tuntuu turhan nuorelta ja 64 on toista äärilaitaa. Kyllähän minä molempien kanssa tanssin, jos tulevat hakemaan mutta itse haen lähempänä omaa ikääni olevia.

    Äänestä

  • ikäjakaumaa kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksesta. Ikäjakauma merkitsee sen verran, että tykkään hakea yleensä eri naista joka tanssiin. Oma ikäni on 42, joten 20 tuntuu turhan nuorelta ja 64 on toista äärilaitaa. Kyllähän minä molempien kanssa tanssin, jos tulevat hakemaan mutta itse haen lähempänä omaa ikääni olevia.

    Minä ainakin olen paikalla, mikäli kelpaa nainen 51v :-). Pavilla on mielestäni keskiviikkoisin enemmän porukkaa kuin perjantaisin ja paljon myös nuorta väkeä. Tietty artisti vaikuttaa jonkin verran.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


keskiviikkoisin? kirjoitti:

Minkä ikäistä porukkaa käy Pavilla keskiviikkoisin? Perjantaisin on ihan ookoo ikäjakauma, ehkä hiukan vanhempaan painottuen minun näkökulmastani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu