palasimme juuri suomeen varnan kultahietikolta ja asuimme hotelli perlassa, mikä oli suurin virhe, minkä olemme tehneet tähän astisessa elämässämme matkaa varatessa. huoneestamme varastettiin pikkutavaraa, paikkoja oli pengottu ja siivoojat tulivat pahimmillaan jopa neljästi päivässä huoneeseemme varoittamatta (koputtamatta) katsomaan, käytämmekö minibaaria omien juomien pitopaikkana.
johtaja vain puolusti henkilökuntaansa heidän olevan rehellisiä. lähtöpäivänä meidän piti luovuttaa huoneet klo 12, emmekä halunneet maksaa lisää, jotta olisimme saaneet pitää huonetta muutaman tunnin pitempään. meille oli kerrottu, että suihkussa on mahdollisuus käydä jossain huoneessa, mutta sen saaminen oli todella vaikeaa. keksittiin kaikkea, jotta olisimme luopuneet halusta käydä suihkussa ennen suomeen tuloa.
paikka sinällään oli ihan ok lepolomaa kaipaaville, mutta en suosittele hotellia kenellekään, vaikka monilla ei ollutkaan mitään ongelmia viikon aikana.
me emme suinkaan olleet ainoat, joille tapahtui ihmeasioita lomaviikon aikana ja olen lukenut, että tämä näyttää olevan jatkuvaa tuossa paikassa. toivottavasti aurinkomatkat ja lomamatkat ottavat hotellin pois listoilta ensi kesänä.
varoitus hotella perlasta
9
875
Vastaukset
- uutta
just tyypillistä bulgariaa kaikki rosvoja,ihmettelen kuinka ihmiset yleensä matkustaa siihen mafia paikkaan
- xxxxxxx
että mun lienee pakko varoittaa kaikkii Bulgariaan lähtevii vaihtamasta rahaa Kultahietikolla. T.s. ÄLKÄÄ TAIVAAN TÄHDEN EDES AJATELKO astua niihin merkillä "Exchange" koristettuihin kioskeihin. Parhaass tapauksessa saatte eurojanne vastaan naurattavan summan levoja. Ylipäänsä kioskin edessä seisoo kyltti, jossa lukee sopivan harhaanjohtavaa infoa, kuten vaikkapa:
"we buy 1.94lv/1EUR" (mikä on itse asiassa ihan oikea vaihtokurssi), mutt kyltin ihan alalaidassa lukee bulgariaksi mukavan pienillä kirjaimill "joka kymmenes" tai "kaheskymmenes asiakas saa yllä mainitun summan arvoisen lompakon kaupan päälle"....tai jotain sen kaltaista!
Yks neuvo vilpillisiä yllä ihan oikeudenmukaisesti rosvoiksi leimattuja maanmiehiään häpeävältä: jos levat loppuu tai on loppumassa, uhratkaa ihmeessä 3 tuntii aikaa ja pistäytykää johonki Varnan tuhansista pankkikonttoreist. Pankkien perimät provisiot vaihtelee nollast 0,5:een prosenttia, mutt toi kauppa on varmuudella hintansa arvoinen, kun ottaa huomioon, ett huijausmahollisuudet on pankiss hyvin alhaalla (niitä ei käytännöss ole olemass).
Pankki- ja luottokortteja pääsee yleensä käyttämään Varnan kaupoissa. Kannattaa kuitenkin pitää mieless, ett meillä on enimmäkseen sirumaksupäätteitä käytöss, eli kaikki aistit valppaina tunnuslukua syöttäessä! Suomalaisii pankkikortteja en ollu tähän päivään asti kokeillu Bulgariassa, kun Nordean myöntämän pankkikortin tunnusluku unohtui ja tänään joutui vaeltelee ympäri Varnaa etsiskellessään myymälää, jossa pelkkä allekirjoitus riittäis.....kun loppujen lopuksi onni hymyili :). Ostin yhden RAM tikun, joka maksoi 45 levaa, mistä tililtä oli peritty 22.97 euroa, eli hyvin siedettävä vaihtokurssi. Kaverilt kuulin, ett myöski rahan nosto pankkiautomaatilt onnistuu, vaikkakin se maksaa maltaita.
Sori, ett teille näin pahasti kävi :(. - eikös vaihtokurssissa
xxxxxxx kirjoitti:

Sori, ett teille näin pahasti kävi :(.pidä katsoa sitä "we sell" kohtaa eli se on se summa mitä saat käteesi yhdestä eurosta. Ainakin itse olen ollut tässä käsityksessä. En muista viime kesältä kummin päin oli, mutta sain sellaisen käsityksen Forexin sivuilta katsoessa. Tämä on hyvin tuttua puuhaa Sunny Beachillä että sell ja buy summat käännetty väärin päin, jolloin ihmiset katsovat että ahaa täältä saa isomman summan rahaa vaikka asia onkin ihan toisin. Olkaa siis ihmiset tarkkoina!!
- Juuri kotitunut
xxxxxxx kirjoitti:
että mun lienee pakko varoittaa kaikkii Bulgariaan lähtevii vaihtamasta rahaa Kultahietikolla. T.s. ÄLKÄÄ TAIVAAN TÄHDEN EDES AJATELKO astua niihin merkillä "Exchange" koristettuihin kioskeihin. Parhaass tapauksessa saatte eurojanne vastaan naurattavan summan levoja. Ylipäänsä kioskin edessä seisoo kyltti, jossa lukee sopivan harhaanjohtavaa infoa, kuten vaikkapa:
"we buy 1.94lv/1EUR" (mikä on itse asiassa ihan oikea vaihtokurssi), mutt kyltin ihan alalaidassa lukee bulgariaksi mukavan pienillä kirjaimill "joka kymmenes" tai "kaheskymmenes asiakas saa yllä mainitun summan arvoisen lompakon kaupan päälle"....tai jotain sen kaltaista!
Yks neuvo vilpillisiä yllä ihan oikeudenmukaisesti rosvoiksi leimattuja maanmiehiään häpeävältä: jos levat loppuu tai on loppumassa, uhratkaa ihmeessä 3 tuntii aikaa ja pistäytykää johonki Varnan tuhansista pankkikonttoreist. Pankkien perimät provisiot vaihtelee nollast 0,5:een prosenttia, mutt toi kauppa on varmuudella hintansa arvoinen, kun ottaa huomioon, ett huijausmahollisuudet on pankiss hyvin alhaalla (niitä ei käytännöss ole olemass).
Pankki- ja luottokortteja pääsee yleensä käyttämään Varnan kaupoissa. Kannattaa kuitenkin pitää mieless, ett meillä on enimmäkseen sirumaksupäätteitä käytöss, eli kaikki aistit valppaina tunnuslukua syöttäessä! Suomalaisii pankkikortteja en ollu tähän päivään asti kokeillu Bulgariassa, kun Nordean myöntämän pankkikortin tunnusluku unohtui ja tänään joutui vaeltelee ympäri Varnaa etsiskellessään myymälää, jossa pelkkä allekirjoitus riittäis.....kun loppujen lopuksi onni hymyili :). Ostin yhden RAM tikun, joka maksoi 45 levaa, mistä tililtä oli peritty 22.97 euroa, eli hyvin siedettävä vaihtokurssi. Kaverilt kuulin, ett myöski rahan nosto pankkiautomaatilt onnistuu, vaikkakin se maksaa maltaita.
Sori, ett teille näin pahasti kävi :(.Luotettava ja hyvä pankki löytyy kultahietikolla missä kannattaa vaihtaa rahaa ja ihan hyvällä kurssilla 1.90 Admiral hotellin alakerrassa katutasolla rantaan päin.
Muut rahanvaihto kojut kannattaa kiertää kaukaa jos ei halua tulla petetyksi.Myös hotelleissa olevat rahanvaihtopisteet luotettavia. - xxxxxxx
Juuri kotitunut kirjoitti:
Luotettava ja hyvä pankki löytyy kultahietikolla missä kannattaa vaihtaa rahaa ja ihan hyvällä kurssilla 1.90 Admiral hotellin alakerrassa katutasolla rantaan päin.
Muut rahanvaihto kojut kannattaa kiertää kaukaa jos ei halua tulla petetyksi.Myös hotelleissa olevat rahanvaihtopisteet luotettavia.Olen jotenkin epäileväinen mainitsemaasi pankkii kohtaan.....ennen kaikkee koska toi on Kultahietikko, enkä sen johosta näin helposti voi uskoa, että siellä rehellistä kauppaa käytäisiin :D. Toivon pääseväni vihdoin huomenna tai ylihuomenna Kultahietikolle heittään silmäyksen, mimmoisest petoksesta on taas kyse:). Jos se on ihan oikeesti joku pankki, sen pitäis vastata laittomast toiminnastaan oikeudessa, kun tääll Varnass ei näe 1.945 alempaa vaihtokurssii. Poliisit ei taas tehny työtään....hmm yllätys, yllätys! :)
Olen edelleenki sitä mieltä, että Varnassa käynti kannattaa. Vaikka noi hotelleissa sijaitsevat kojut onki luotettavii, liian kalliilla ne levoja myy. Suosittelisin ihan vikaksi vaihtoehdoks.
- viikko
Perlassa ja kaikki meni hienosti. meillä kännykät yms. tavarat lojuivat näkyvissä kun olimme poissa ja siivooja oli sillä aikaa käynyt. Mitään ei ollut hävinnyt.
Ja palvelu oli aivan loistavaa meille "rikkaille".....Bulgariassa esim. poliisi tienaa 250 levaa kuussa ja lääkäri noin 1000 levaa. Joten minä tavallinen kassaneiti täällä ,olen siellä rikas ja osaan myös itse käyttäytyä.- huh huh
kylläpä viestisi viimeinen lause (tiedätkö mikä lause on ?) osoitti, miten yksinkertainen ihminen olet. luuletko, että niiltä varastetaan, jotka eivät osaa käyttäytyä. olen itse käynyt n. 50 maassa ja käyttäydyn aina massa maan tavalla, enkä käytä alkoholia muutamaa olutta enempää. jätätte puhelimet huoneisiin, huh huh. sekin kertoo jo aika paljon järjenjuoksustanne. mainitsit olevasi "rikas". eipä ainakaan kassaneidin palkalla tuohon statukseen päästä. hyvää loppukesää sullekin sinne hihnan taakse.
- vitsin
murjasit tai sitten sinulla on hyvä palkka suomessa no iteppähän levoja levittelet
- Perlasta
Taitaa olla koko Golden Beach täynnä "kusettajia". Erehdyin itse "heittämään vedet" kultarannikolle keskellä yötä ( suojaisaan paikkaan missä ei oteta aurinkoa )
ja eiköhän kaksi "feikkivartijaa" ollut heti kimpussani vaatimassa leevoja uhkaillen
poliisilla. Leevoja en antanut eikä poliisiakaan näkynyt, sillä vaatimani virallinen sakko olisi varmaan ollut pienempi kuin feikkivartioiden.
Ei tämän Perlan henkilökunnassakaan ole "ruudinkeksijöitä". Yksinkertaisilla "Freudilaisilla lipsahduksilla" jäävät kiinni kysymyksiin varkauksista. Tosin kuinka tämän todistat.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171065124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?103319Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2282230Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja232043Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin21442Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491154- 721140
- 1761034
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59999Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77959